eronneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja `+
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Erosimme vuosi sitten lasten ollessa 2-, 4- ja 6-vuotiaat. Aluksi heistä oli vain jännää ja kivaa, kun oli kaksi kotia. Kyllä sen jälkeen sitten lapset kyselivät välillä, enkö muuttaisi takaisin isin luo.
Keskimmäinen oli puolisen vuotta aika itkuherkkä ja sylinkaipuinen. Muista ei näkynyt ulospäin niin selkeästi.
Uskon, että melko pitkälti lasten selviäminen on kiinni siitä, kuinka vanhemmat hoitavat tilanteen ja saavat säilytettyä lasten perusturvallisuudentunteen, vaikka se väistämättä hetkellisesti eron myötä horjuukin.
 
lapset oli 7 ja 10v kun erottiin. aluksi tietty oli vähän outoa kun tilanne muuttui, mutta kaikin puolin parempaan päin mennyt sen jälkeen, kaikkien osapuolten elämä. vanhin sano noin vuosi erosta, että hänestä tuntuu, että isä ja äiti rakastaa heitä nyt enemmän kuin yhdessä ollessaan. en olisi voinut asiaa paremmin ite ilmaista.
 
Siitä on reilu vuosi. Lapset olivat silloin 3, 7, 8 ja 10-vuotiaat.

Kolmevuotias ikävöi aluksi, kai muutkin, mutteivät niin pahasti.

Ja nyt kaikki sujuu hienosti. Silloin pelotti hitosti, että miten selviävät, mutta turhaan, näemmä. =)
 

Yhteistyössä