Eroon rakastajasta

Olen vuoden ollut kakkonen naimisissa olevalle miehelle. Itse olen sinkku.

Mies ehkä eroaa, ehkä ei - mutta minulla pinna loppui, en halua enää odottaa. Rakastuin häneen todella kovasti, ja nyt on vain pakko päästä eroon jollain tavalla. Millä hemmetillä se onnistuu? Olemme eronneet ennenkin, joskus jopa kuukaudeksi, mutta sitten jompi kumpi repeää ja ottaa yhteyttä, ja taas suhde jatkuu. Tällä kertaa haluan todella onnistua, eli vaikka ikävä on aivan helvetillinen niin en halua siihen pyöritykseen enää. Mikä saa minut pysymään voimakkaana ja todella tempaisemaan itseni irti tästä?

 

Ajattele, että mies koko ajan pettää sinua. Sehän on totta jo nyt.

 

niin kai hän tekee, jotenkin vaan olen oppinut hyväksymään asian - tiesin kuitenkin alusta saakka että hän on naimisissa.

 

Ajattele, että sä et ole sen arvoinen, että olisit ko. suhteessa, ansaitset enemmän. Ansaitset sen, että voit koska tahansa soittaa rakkaimmallesi, voit liikkua julkisilla paikoilla hänen kanssaan, viettää viikonloput ja juhlapyhät hänen kanssaan, sinut esitellään miehen ystäville ja suvulle jne. Ansaitset sen, että sinua ei tarvitse salailla ja voit kuuluttaa vaikka koko maailmalle, että rakastat miestäsi ja olette yhdessä. Olet arvokkaampi kuin se, jonka luona käydään salaa ja vain silloin kun siltä tuntuu.

Hän ei ole sinun arvoisesi, vai haluaisitko oikeasti hänen kaltaisena miehen?

 

Totta joka sana Miituska, mutta kun...

Tunteet ja järki menevät eri suuntiin. Yritän tuonsuuntaista hokea itselleni, mutta mulla on todella ikävä häntä; keskustelimme paljon, teimmekin asioita, yhtään väheksymättä ikävää iholle. Toki olen arvokkaampi kuin salailtava tuttavuus, mutta tunne ja kaipuu on niin vahva että on vaikea pakottaa itsensä eroon. Se kännykkä on niin kovin lähellä koko ajan ja olisi niin helppo laittaa viestiä. Varsinkin kun tiedän, että tästä miehestä ei löydy luonnetta pysyä pois luotani, eli jollen minä olisi nyt "jättänyt" häntä niin homma jatkuisi yhä.

Lisäksi on pieni toive että mies eroaisi. Tiedän kyllä, että hänen pitää ensin selvittää tilanteenssa vaimonsa kanssa, ja siihen nyt pyrinkin. Ongelma vaan on se, mistä löydän tahtoa ja voimaa pysyä erossa niin kauan että hän saa tilaa miettiä mitä haluaa avioliitostaan.

Päivä kerrallaan, olen siis yhä pysynyt kovana.

 

Pidä vain oma päätöksesi. Se ei ole helppoa, mutta ajan mittaan se helpottuu. Tai etsi vaikka netistä joku pikainen laastarisuhde. Ei ehkä järkevää, mutta saattaa vaikka auttaakin. Eikös miehetkin yleensä eroa vaimoistaan/tyttöystävistään vasta silloin kun uusi on jo katsottuna... Niin ja toiset eivät kyllä eroa vaimoistaan edes sitten, onhan se kiva kun on voita leivän molemmilla puolilla, pidä mielessäsi, että sinä olet se alapuoli. Ei niin kivaa!

 

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Riuhtaisin itseni irti, vaikka sattuikin. Jälkikäteen tuntui tosi pahalta: toisaalta rakastin, toisaalta halveksin moista p*skiaista, joka kykenee pettämään, muttei halua luopua kummastakaan naisestaan, vaan jatkaa kummankin pettämistä (vannoo vaimolle uskollisuutta, vannoo minulle eroavansa). Kesti 2-3 kuukautta toipua erosta, sitten alkoi helpottaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna tunnustan olleeni tosi rakastunut. Toisaalta minullahan ei ole ollut kokemusta hänen kanssaan olemisesti viikkojen yhtämittaiselta ajalta. Iso osa ajasta oli kaipausta, jotta näkisimme taas. Olenkin tajunnut, että ehkä en olisikaan ollut niin rakastunut, jos näkisimme toisiamme koko ajan, sillä kalsareiden pesu, lattioiden jynssääminen yms. arkipäiväistää jokaista suhdetta.

Intohimovaihe kestää vain puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Toki jos ei näe usein, niin sitä intohimovaihetta saa jatkettua pidempään. Tasainen arki koittaa intohimoiseenkin suhteeseen.

Kannattaa myös muistaa, että vaikka saisitkin miehen, niin jos hänellä on lapsia, joudut äitipuolen asemaan. Lapset eivät välttämättä hyväksy "perheenrikkojaa" kovin helposti. Myös lasten äiti on arvattavasti katkera sinulle. Myös sukulais- ja ystäväpiirissä tulee tilanteita, että sinua ei hyväksytä, vaikka mies olisikin ihan yhtälailla syyllinen.

Osa pettävistä miehistä tulee pettämään jatkossakin. Eli kun parisuhteessa lähtee menemään huonosti, etsitään lohtua muualta. Joillekin miehille riittää pettämiseen sekin, että kun intohimovaihe hiipuu, mies kokee oikeutetuksi sen, että hän saa etsiä uutta intohimoa uuden naisen kanssa. Tällainen mies ei osaa olla yksin, vaan hän kokee jonkinlaista mielihyvää siitä, että hänellä on koko ajan jossakin sängyssä lämmintä pesää tarjolla.

Minä en pystyisi enää kunnioittamaan enkä arvostamaan sellaista miestä, joka jatkaa pitkään pettämistä. Ymmärrän jollakin tavalla sen, että joku kerran hairahtuu kännipäissään, katuu eikä toista tekoaan. Sen sijaan sympatiani ei riitä lainkaan sellaiselle ihmiselle, jolta valehtelun taito on niin hyvää, että sen sijaan, että keskittyisi ongelmien ratkomiseen vaimon kanssa, lähtee etsimään mielihyvää muualta.

 

Näinpä, nää ekat viikot lienee pahimmat.

Oon miettinyt, että kun erotaan tavallisesta parisuhteesta, niin yleensä toinen jättää ja toinen on jätetty. Tällöin exät voivat pitää yhteyttä kavereina ja jos tulee oikein ikävä tai suru, niin voi soittaa ja asia voidaan jutella läpi. Jättäjä kuitenkin osaa pysyä kovana ja vaikka toinen vonkaisi niin ero pysyy.

Tässä mun tilanteessa oikeastaan kumpikaan ei halua eroa; mä vaan joudun pakon edessä tekemään sen. Eli en koe että voisimme olla hänen kanssa yhteydessä - riski siitä että palaisimme yhteen on liian suuri. Mun täytyy siis vaan yksikseni purra huulta oli olo mikä tahansa ja kestää eron tuska itsekseni. Enkä mitenkään siis sääli nyt itseäni, analysoinpa vaan että miksi tää on niin vaikeeta.

 

Ihan vilpittömästi kysyn teiltä salarakkaina olevilta/olleilta, joille se salarakkaana oleminen ei ole pelkkää seksiä vaan jotka rakastutte salarakkaisiinne, niin miten te kestätte sen tilanteen, että tiedätte miehen (tai naisen) jakavan pääosan elämästään toisen naisen (siis sen avo/aviovaimon) kanssa, viettävän tämän kanssa arkea ja juhlaa, heräävän tämän vierestä aamuisin ja harrastavan seksiä hänen kanssaan? Eikö teille tule ahdistunut ja mustasukkainen olo? Uskon, että minusta ei ikinä olisi kenenkään salarakkaaksi juuri siksi, että haluan parisuhteeni olevan juuri PARIsuhde.

 

Ihan vilpittömästi kysyn teiltä salarakkaina olevilta/olleilta, joille se salarakkaana oleminen ei ole pelkkää seksiä vaan jotka rakastutte salarakkaisiinne, niin miten te kestätte sen tilanteen, että tiedätte miehen (tai naisen) jakavan pääosan elämästään toisen naisen (siis sen avo/aviovaimon) kanssa, viettävän tämän kanssa arkea ja juhlaa, heräävän tämän vierestä aamuisin ja harrastavan seksiä hänen kanssaan? Eikö teille tule ahdistunut ja mustasukkainen olo? Uskon, että minusta ei ikinä olisi kenenkään salarakkaaksi juuri siksi, että haluan parisuhteeni olevan juuri PARIsuhde.

Höh, etkö sinä tiedä, että pettävän miehen elämä on yhtä h..tiä ja seksiä ei harrasteta kotona ja eipä edes nukuta samassa huoneessa, aamiainen syödään töissä ja kotiin ei ole kiire, koska ei siellä kukaan kaipaa. Niin kamalaa se on.

 

Varmasti mies (tai nainen, riippuu siitä, että kuka se salarakas on) sanoo jotakin tuollaista usein, mutta miten usein asian laita todellisuudessa on noin? Jos asiat olisivat noin kamalasti ja huonosti, miksi ihmeessä pariskunta olisi edelleen yhdessä ja asuisi saman katon alla? Ei kai kukaan salarakkaaksi ryhtyvä oikeasti usko tuollaista?

Jos samassa asunossa asutaan vielä - ja tiedän tällaisenkin tapauksen - ihan vain sen vuoksi, ettei asuntoa ole saatu vielä myytyä ja sen vuoksi kummallakaan ei ole varaa muuttaa uuteen asuntoon, niin silloin uuden kumppanin ei tarvitse olla SALArakas, vaan tälle tulevalle exälle voi kertoa uudesta rakkaudesta ja tämän kanssa voi viettää aikaa ihan julkisesti.

Vai eikö?

 

Ihan vilpittömästi kysyn teiltä salarakkaina olevilta/olleilta, joille se salarakkaana oleminen ei ole pelkkää seksiä vaan jotka rakastutte salarakkaisiinne, niin miten te kestätte sen tilanteen, että tiedätte miehen (tai naisen) jakavan pääosan elämästään toisen naisen (siis sen avo/aviovaimon) kanssa, viettävän tämän kanssa arkea ja juhlaa, heräävän tämän vierestä aamuisin ja harrastavan seksiä hänen kanssaan? Eikö teille tule ahdistunut ja mustasukkainen olo? Uskon, että minusta ei ikinä olisi kenenkään salarakkaaksi juuri siksi, että haluan parisuhteeni olevan juuri PARIsuhde.

Höh, etkö sinä tiedä, että pettävän miehen elämä on yhtä h..tiä ja seksiä ei harrasteta kotona ja eipä edes nukuta samassa huoneessa, aamiainen syödään töissä ja kotiin ei ole kiire, koska ei siellä kukaan kaipaa. Niin kamalaa se on.

Vanha, tuttu tarina. Liian kulunut.

On tullut tässä elämän varrella nähtyä ja koettua kaikenlaista, sekä omakohtaisesti että ystävien ja tuttavien puolelta.

Tässä omakohtaiset esimerkit: Parikymppisenä ihastuin työpaikkani varattuun hurmuriin ja tapailin häntä. Mies kertoi ankeasta avioliitostaan ja seksittömyydestä ja aikeestaan erota. En ollut suhteessa "tosissani" ja kauhistelin mielessäni miehen puheita meidän yhteiselosta. Tiesin sisimmässäni, että en lopulta huolisi vaimoaan pettävää miestä. Lapsellisuuksissani halusin vain pitää hauskaa, mies tarjosi illallisia ja pikkumatkoja ja toi hajuvesiä. Lopulta lopetin suhteen ja mies tunnusti, että ehkä näin on hyvä, sillä vaimokin odottaa heidän kolmatta lastaan. Eli se siitä seksittömästä avioliitosta.

Löysin lopulta aviomieheni ja kymmenen vuoden avioliiton jälkeen sain tietää hänen pettävän minua. Tämä oli sinänsä kumma kuvio, sillä meillä ei ollut mitään riitaa, seksi sujui hyvin ja mies ei puhua pukahtanut, että olisi jotenkin tyytymätön. Tulin siis yllätetyksi "housut kintuissa".
Olin lopulta puheissa tämän uuden ihastuksen kanssa (suhde oli silloin jo loppu) ja hän kertoi mieheni kertoneen, että meillä ei ole ollut seksielämää pariin vuoteen ja muutenkin olemme aikeissa erota. Minä vain en tiennyt tästä mitään!

Näitä samanlaisia tarinoita olen kuullut moniakin. Voipi olla, että joskus tilanne on kuvaamasi kaltainen, mutta kyllä se taitaa olla niin, että useimmiten pettävän miehen taustalta löytyy kovasti hämmästynyt vaimo!

 

Jos samassa asunossa asutaan vielä - ja tiedän tällaisenkin tapauksen - ihan vain sen vuoksi, ettei asuntoa ole saatu vielä myytyä ja sen vuoksi kummallakaan ei ole varaa muuttaa uuteen asuntoon, niin silloin uuden kumppanin ei tarvitse olla SALArakas, vaan tälle tulevalle exälle voi kertoa uudesta rakkaudesta ja tämän kanssa voi viettää aikaa ihan julkisesti.

Vai eikö?

Ei kai tuo enää salarakas ole, MUTTA ei tuokaan mikään kadehdittava tilanne ole...

 

Tätähän tämä on, hyvin sanottu "koettu on" - rakastaa ja halveksii yhtä aikaa. Toisaalta todella toivoo että mies eroaisi ja saisi hänet itselleen, ja välillä löytää itsensä pohtimasta että kaveri on sellainen asshole että varmaan pettäisi myös minua. Suuri kysymys onkin, että onko mies lähtökohtaisesti pettäjä vai onko hänen avioliitto niin kuollut, että on edes jonkin verran inhimillisempää hakeutua muiden seuraan. Tätä en voi tietää. Intuitio miehen suhteen on kuitenkin se, että hän on pohjimmiltaan hyvä, muutenhan en olisi roikkunut ja toivonut.

Jostain syystä en ole vaimolle mustasukkainen kuin ihan ajoittain. Enemmänkin mietin sitä, että minulle oikeasti tuottaa surua se, että satutan häntä. Toki olen ollut mustasukkainen ajasta, jonka mies jättää viettämättä kanssani, sitä kun on sen verran vähän että se on minulle tärkeää. Kuten sanoin aiemmin - tiesin alusta asti että mies on varattu, joten olen ikäänkuin hyväksynyt pelin säännöt. En ole tästä normaalia parisuhdetta edes yrittänyt rakentaa - olen sisäistänyt roolini kakkosena. Kaikkeen sitä suostuukin kun on hullaantunut.

 

Aivan, juuri tuota tarkoitin "Kaiken kokenut", että miten salarakkaaseensa rakastuva kestää tilanteen eikä tunne mustasukkaisuutta miehen "todellista" ja "näkyvää" elämää kohtaan, sillä useimman salarakkaankin pitäisi käsittää, että miehen puheet ovat luultavasti suurimmaksi osaksi pelkkää soopaa. Minusta ei tällaiseen olisi.

Se on tietenkin eri juttu, jos salarakas ei suin surminkaan haluaisikaan muuta kuin juuri seksiä, maukkaita illallisia ja tuliaisia, eli jos tunteet eivät ole mukana, niin mistä sitä silloin olisi mustasukkainenkaan.

Tiedän yhdet salarakkaat, joilla molemmilla on omat puolisot ja toisella myös lapset ja jotka eivät aiokaan erota omista puolisoistaan, mutta jotka hakevat vain jännitystä elämäänsä harrastamalla silloin tällöin seksiä keskenään. Molemmat ovat tietoisia siitä, että kyse on vain seksistä. Minun, siveyden sipulin ;-), on vaikea ymmärtää tällaistakaan, mutta tällaisen ymmärrän jotenkin paremmin kuin sen, että miten joku kykenee tietoisesti jakamaan rakastamansa miehen/naisen toisen miehen/naisen kanssa.

 

Minusta tuntuu, että moni nainen haluaa niin kovasti rakkautta, että on valmis uskomaan miehen satuja.

Minäkin olen sitä mieltä, että jos suhde olisi seksitön, akka nalkuttaisi ja koko elämä yhtä helvettiä, niin eihän mies sellaisessa suhteessa pysyisi, vaan ottaisi eron. Ymmärrän jotenkuten, jos pysyy yhdessä lasten takia, mutta jos eroamattomuuden syy on raha, niin sitä en tajua, että miten voi olla niin pinnallisia ja rahanahneita ihmisiä, ettei voi erota, koska köyhtyisi. Osoittaa miehen arvomaailmaa se.

Minäkin uskon, että mies lepertelee mukavia, hakee sääliseksiä ja valehtelee lisää, jotta saa piparia jatkossakin. Kun vielä mainitsee, ettei vaimo ymmärrä ja että miten tämä uusi nainen on niin ihana, rakas, himottava ja elämän paras pano, niin kakkosnainen onkin jo ihan sulaa vahaa miehen käsittelyssä. Kakkosnainen suunnittelee jo häitä, yhteisen asunnon sisustamista jne, mutta ero vaan ei etene. Avatkaa silmät, hyvät naiset.

Jos AP haluaa päästä eroon miehestä, vaihda kännykkäliittymä tai hanki sille puhelinnumerolle esto operaattoriltasi. Ilmoita miehelle tiukasti, ettet halua nähdä häntä enää ikinä ellei hänellä ole esittää mustaa valkoisella erosta eli lyödä eropaperit kouraan. Jos pidät sydäntäsi varattuna ukkomiehelle, suljet muut mahdollisuudet pois. Suomessa on useita miehiä juuri sinua varten ja jokainen niistä voi olla se "ainoa oikea".

 

Jos samassa asunossa asutaan vielä - ja tiedän tällaisenkin tapauksen - ihan vain sen vuoksi, ettei asuntoa ole saatu vielä myytyä ja sen vuoksi kummallakaan ei ole varaa muuttaa uuteen asuntoon, niin silloin uuden kumppanin ei tarvitse olla SALArakas, vaan tälle tulevalle exälle voi kertoa uudesta rakkaudesta ja tämän kanssa voi viettää aikaa ihan julkisesti.

Vai eikö?

Ei kai tuo enää salarakas ole, MUTTA ei tuokaan mikään kadehdittava tilanne ole...

Niin, tämä oli juuri pointtini, että minun on vaikea ymmärtää koko salarakas-konseptia ja siksihän täällä kyselenkin asiasta Ja jos oikeasti suhde on kuollut, asutaaan eri huoneissa, aamiainen syödään töissä ja kotiin ei ole kiire, kun siellä ei ole mitään, niin silloinhan uutta suhdetta ei ole syytä salailla. En nyt tarkoita, että uutta rakasta tarvitsisi edes sinne omaan huoneeseensa sinne yhteiseen kotiin raahata, sillä se voisi olla kiusallinen tilanne kaikille, mutta silloinhan ei tarvitsisi tapailla salaa ketään, jos suhde todellakin on jo kuollut ja kuoppaamista vailla - eli siis sitä hetkeä, että esim. talo saadaan myyntiin, rahat siitä jaettua ja kummallakin on varaa ostaa tai vuokrata oma asunto.

 

ottaisiko kaverin tikkarin, salaa. Ehkä siinä on jotakin kuvausta luonteenpiirteestä..

 

Höh, etkö sinä tiedä, että pettävän miehen elämä on yhtä h..tiä ja seksiä ei harrasteta kotona ja eipä edes nukuta samassa huoneessa, aamiainen syödään töissä ja kotiin ei ole kiire, koska ei siellä kukaan kaipaa. Niin kamalaa se on.

[/quote]


Voi olla että olen todella lapsellinen, mutta mä oikeasti uskon että mun tapauksessa tän miehen avioliitto ei ole mitään juhlaa. Seksiä heillä kyllä on, mutta muuten tuntuu että suhde on lähes tyhjä. En usko että mies mulle valehtelee, kun kerran tuon seksinkin myönsi vaikka tiesi että se voi mua satuttaa. Eivät muuten nuku samassa huoneessa mutta ihan sen takia että mies kuorsaa. Tässähän se juttu piileekin - jollei musta tuntuisi että heidän avioliitto on niin kuollut niin en olisi löytänyt oikeutusta tähän meidän suhteeseen.

No, ainakin sain aikaan jonkinlaisen pohdinnan miehen päässä että haluaako viettää loppuelämänsä siinä missä nyt on vai ei. Motiivit pysyä avioliitossaan ovat sellaiset että mulle ne eivät riittäisi. Mutta kukin tietysti päättää itse mikä hänelle on riittävän hyvää.

 

Jos samassa asunossa asutaan vielä - ja tiedän tällaisenkin tapauksen - ihan vain sen vuoksi, ettei asuntoa ole saatu vielä myytyä ja sen vuoksi kummallakaan ei ole varaa muuttaa uuteen asuntoon, niin silloin uuden kumppanin ei tarvitse olla SALArakas, vaan tälle tulevalle exälle voi kertoa uudesta rakkaudesta ja tämän kanssa voi viettää aikaa ihan julkisesti.

Vai eikö?

Ei kai tuo enää salarakas ole, MUTTA ei tuokaan mikään kadehdittava tilanne ole...

Niin, tämä oli juuri pointtini, että minun on vaikea ymmärtää koko salarakas-konseptia ja siksihän täällä kyselenkin asiasta Ja jos oikeasti suhde on kuollut, asutaaan eri huoneissa, aamiainen syödään töissä ja kotiin ei ole kiire, kun siellä ei ole mitään, niin silloinhan uutta suhdetta ei ole syytä salailla. En nyt tarkoita, että uutta rakasta tarvitsisi edes sinne omaan huoneeseensa sinne yhteiseen kotiin raahata, sillä se voisi olla kiusallinen tilanne kaikille, mutta silloinhan ei tarvitsisi tapailla salaa ketään, jos suhde todellakin on jo kuollut ja kuoppaamista vailla - eli siis sitä hetkeä, että esim. talo saadaan myyntiin, rahat siitä jaettua ja kummallakin on varaa ostaa tai vuokrata oma asunto.

Tunnusta vain, että haet hyväksyntää Et saa sitä varauksetta, koska kyllä tuokin tilanne on loukkaava ja toisaalta pitäisi olla malttia katsoa virheet, selvittää pesä ja ennen kaikkea toipua itse tästä tilanteesta. Tietysti on helpompaa toipua hoidossa...

 

Minusta tuntuu, että moni nainen haluaa niin kovasti rakkautta, että on valmis uskomaan miehen satuja.

Minäkin olen sitä mieltä, että jos suhde olisi seksitön, akka nalkuttaisi ja koko elämä yhtä helvettiä, niin eihän mies sellaisessa suhteessa pysyisi, vaan ottaisi eron. Ymmärrän jotenkuten, jos pysyy yhdessä lasten takia, mutta jos eroamattomuuden syy on raha, niin sitä en tajua, että miten voi olla niin pinnallisia ja rahanahneita ihmisiä, ettei voi erota, koska köyhtyisi. Osoittaa miehen arvomaailmaa se.

Minäkin uskon, että mies lepertelee mukavia, hakee sääliseksiä ja valehtelee lisää, jotta saa piparia jatkossakin. Kun vielä mainitsee, ettei vaimo ymmärrä ja että miten tämä uusi nainen on niin ihana, rakas, himottava ja elämän paras pano, niin kakkosnainen onkin jo ihan sulaa vahaa miehen käsittelyssä. Kakkosnainen suunnittelee jo häitä, yhteisen asunnon sisustamista jne, mutta ero vaan ei etene. Avatkaa silmät, hyvät naiset.

Jos AP haluaa päästä eroon miehestä, vaihda kännykkäliittymä tai hanki sille puhelinnumerolle esto operaattoriltasi. Ilmoita miehelle tiukasti, ettet halua nähdä häntä enää ikinä ellei hänellä ole esittää mustaa valkoisella erosta eli lyödä eropaperit kouraan. Jos pidät sydäntäsi varattuna ukkomiehelle, suljet muut mahdollisuudet pois. Suomessa on useita miehiä juuri sinua varten ja jokainen niistä voi olla se "ainoa oikea".

Tämä oli loistava kommentti! Tuohon loppuosaan - näin olen juuri toiminut, eli kieltänyt häntä ottamasta yhteyttä ja kieltänyt häntä vastaamasta mulle jos vaikka muutaman lasillisen jälkeen laitan viestin. Ongelma onkin että kun en oikeasti halua tehdä näin! Olen vain järkeillyt että näin mun on pakko tehdä. Millä siis pysyn tässä? Olen siis yrittänyt eroa ennenkin.

 

Tunnusta vain, että haet hyväksyntää Et saa sitä varauksetta, koska kyllä tuokin tilanne on loukkaava ja toisaalta pitäisi olla malttia katsoa virheet, selvittää pesä ja ennen kaikkea toipua itse tästä tilanteesta. Tietysti on helpompaa toipua hoidossa...

Ei minun tarvitse hakea hyväksyntää omille mielipiteilleni! Minun on vain vaikea - kuten sanoin - käsittää koko salarakaskonseptia, enkä keksi juuri mitään syytä sille, miksi salarakas edes pitäisi hankkia. Ja vaikka sanoin, että on eri asia, jos ei oikeasti halua muuta kuin satunnaista seksiä, niin silloin jollain tasolla ymmärrän salarakkaaksi ryhtymisen, vaikkei minusta olisi siihenkään.

En voisi pettää omaa miestäni ja jos mieheni pettäisi minua systemaattisesti, olisi minun äärimmäisen vaikea antaa anteeksi ainakaan kokonaan, sillä kyllä siinä luottamus kärsisi kovan kolauksen.

 

Ihan vilpittömästi kysyn teiltä salarakkaina olevilta/olleilta, joille se salarakkaana oleminen ei ole pelkkää seksiä vaan jotka rakastutte salarakkaisiinne, niin miten te kestätte sen tilanteen, että tiedätte miehen (tai naisen) jakavan pääosan elämästään toisen naisen (siis sen avo/aviovaimon) kanssa, viettävän tämän kanssa arkea ja juhlaa, heräävän tämän vierestä aamuisin ja harrastavan seksiä hänen kanssaan? Eikö teille tule ahdistunut ja mustasukkainen olo? Uskon, että minusta ei ikinä olisi kenenkään salarakkaaksi juuri siksi, että haluan parisuhteeni olevan juuri PARIsuhde.

Löysin lopulta aviomieheni ja kymmenen vuoden avioliiton jälkeen sain tietää hänen pettävän minua. Tämä oli sinänsä kumma kuvio, sillä meillä ei ollut mitään riitaa, seksi sujui hyvin ja mies ei puhua pukahtanut, että olisi jotenkin tyytymätön. Tulin siis yllätetyksi "housut kintuissa".
Olin lopulta puheissa tämän uuden ihastuksen kanssa (suhde oli silloin jo loppu) ja hän kertoi mieheni kertoneen, että meillä ei ole ollut seksielämää pariin vuoteen ja muutenkin olemme aikeissa erota. Minä vain en tiennyt tästä mitään!

Näitä samanlaisia tarinoita olen kuullut moniakin. Voipi olla, että joskus tilanne on kuvaamasi kaltainen, mutta kyllä se taitaa olla niin, että useimmiten pettävän miehen taustalta löytyy kovasti hämmästynyt vaimo!

Jaa-a, uskon kyllä että vaimo hämmästyisi, jos tietäisi meidän vuoden suhteesta. Ja uskon että vaimo hämmästyisi, jos mies nyt haluaisi erota huonon suhteen vuoksi. Nämä ovat niin suuria asioita, että ei niihin osaa valmistautua mitenkään, sitä vain elää silmät kiinni niin kauan kuin voi. Mutta jollei mies ole valehdellut umpia ja lampia minulle, niin ei se vaimokaan ole onnellinen tai tyytyväinen. Mutta joo - ehkä näin on että vaimo on silti ainakin tällä hetkellä tyytyväisempi suhteeseen kuin tämä mies.

 

ottaisiko kaverin tikkarin, salaa. Ehkä siinä on jotakin kuvausta luonteenpiirteestä..

Mä olen käyttänyt joskus vertauksena sitä, että aviorikos oli joskus muinoin oikeuskäsittelyn arvoinen rikos. Samoin oli autovarkaus. Molempia tapahtuu nykyään niin paljon, että rikosnimike on muutettu muotoon "luvaton käyttöönotto". Eli, olisiko pettämisenkin modernimpi muoto: aviopuolison luvaton käyttöönotto.

 

ihan hauska ja kuvaava nimike. Mutta olisi hyvä huomata myös, että nykyään on muotia keksiä "pehmentäviä" nimikkeitä vähän kaikelle.

Aviorikos = ks. edellä
Salarakas = mitä helvettiä??? Tuleepa sokerinen ja pumpulinen kuva, mutta miettiikö kukaan sitä tuskaa mitä tuollaisella "otuksella" saa aikaan se joka moiseen erehtyy???

Niin söpöisiä, että ei ne asiat oikeastaan niin kamalia voi olla, vai voivatko?