Erotako vai ei

[Pelkuri]

Ollaan 3 vuotta seurusteltu pari ja asutaan yhdessä. Mies on 49 ja minä 37. Alussa oli ihanaa ja mies vannoi rakkautta ja oli ihanaa seksiä ja romantiikkaa. Puhui sormuksista mutta koskaan niitä ei sitten ostettu. Minä en halunnut niin pian. Jo ennen yhteen muuttoa seksi alkoi olla miehelle pakkopullaa ja nyt sitä ei oo ollut yli puoleen vuoteen ollenkaan. Ei tulisi enää mieleenkään yrittää tehdä aloitetta kun aina torjutaan. Muutenkin se mies on tosi kylmä ja etäinen ja tuntuu tosiaan ettei hän enää rakasta mua. Ei sitä koskaan sanokaan. Olen alentunut kysymään, rakastaako, ja kyllä hän silloin sanoo rakastavansa. Tuntuu, että hän on totaalisen kyllästynyt muhun.

Mua ahdistaa melkein koko ajan. En enää nauti yhdessäolosta ja nyt kun hän on ollut yli viikon työmatkalla niin huomaan voineeni paljon paremmin. Ei ole ollut edes kovin ikävä. Yhteydenpito on ollut kuivahkoa tekstiviesteilyä. Silti en halua erota koska rakastan häntä yli kaiken. Mistään meidän suhteen asioista me ei pystytä puhumaan. Suoriin kysymyksiin tulee vain kiertelyä. Hän ei suutele minua koskaan, joskus kyllä halailee mutta jotenkin kevyesti ja tuntuu että on kiire pois siitä halauksesta. En saa kerta kaikkiaan mitään irti miehestä. Hän ei ole ilkeä eikä toista naista ole. Välillä kyllä tuntuu että olen ollut joku laastarisuhde hänen 20 vuotisen katkeraan eroon päättyneen suhteen jälkeen. Kerran mainitsin naimisiinmenosta (siihenkin alennuin vaikka olen vanhanaikainen ja mun mielestä se on miehen tehtävä), ja hän sanoi, ettei halua ikinä naimisiin. Kun tässä luen tätä omaa tekstiä niin tunnen itseni ihan idiootiksi kun tyydyn tällaiseen kylmyyteen. Mutta en haluais taas kerran epäonnistua ja erota, ja lapsiakin haluaisin mutta taitaa olla liian myöhäistä. Sanomattakin on selvää ettei mies halua lapsia. Alussa hän kyllä oli myöntyväinen ja sen taki aloinkin suhteeseen, kun tuntui että on yhteisiä intressejä.

Siksikään en uskalla erota, kun rakastan häntä niin paljon, ja pelkään etten koskaan pääsisi yli. Tunnen kateutta, kun näen onnellisen näköisiä pareja. Ennen mekin oltiin sellaisia. En tajua, missä meni vikaan. Mahtaako tässä enää olla mitään toivoa.

 

[klassillinen tapaus]

Molemmat taidatte seurustella toistenne kanssa vain paremman puutteessa,ette astu suhteesta pois,koska et ja se mies myös halua olla yksin hä?

 

[aika katsoa itse peiliin]

Ollaan 3 vuotta seurusteltu pari ja asutaan yhdessä. Mies on 49 ja minä 37. Alussa oli ihanaa ja mies vannoi rakkautta ja oli ihanaa seksiä ja romantiikkaa. Puhui sormuksista mutta koskaan niitä ei sitten ostettu. Minä en halunnut niin pian. Jo ennen yhteen muuttoa seksi alkoi olla miehelle pakkopullaa ja nyt sitä ei oo ollut yli puoleen vuoteen ollenkaan. Ei tulisi enää mieleenkään yrittää tehdä aloitetta kun aina torjutaan. Muutenkin se mies on tosi kylmä ja etäinen ja tuntuu tosiaan ettei hän enää rakasta mua. Ei sitä koskaan sanokaan. Olen alentunut kysymään, rakastaako, ja kyllä hän silloin sanoo rakastavansa. Tuntuu, että hän on totaalisen kyllästynyt muhun.

Mua ahdistaa melkein koko ajan. En enää nauti yhdessäolosta ja nyt kun hän on ollut yli viikon työmatkalla niin huomaan voineeni paljon paremmin. Ei ole ollut edes kovin ikävä. Yhteydenpito on ollut kuivahkoa tekstiviesteilyä. Silti en halua erota koska rakastan häntä yli kaiken. Mistään meidän suhteen asioista me ei pystytä puhumaan. Suoriin kysymyksiin tulee vain kiertelyä. Hän ei suutele minua koskaan, joskus kyllä halailee mutta jotenkin kevyesti ja tuntuu että on kiire pois siitä halauksesta. En saa kerta kaikkiaan mitään irti miehestä. Hän ei ole ilkeä eikä toista naista ole. Välillä kyllä tuntuu että olen ollut joku laastarisuhde hänen 20 vuotisen katkeraan eroon päättyneen suhteen jälkeen. Kerran mainitsin naimisiinmenosta (siihenkin alennuin vaikka olen vanhanaikainen ja mun mielestä se on miehen tehtävä), ja hän sanoi, ettei halua ikinä naimisiin. Kun tässä luen tätä omaa tekstiä niin tunnen itseni ihan idiootiksi kun tyydyn tällaiseen kylmyyteen. Mutta en haluais taas kerran epäonnistua ja erota, ja lapsiakin haluaisin mutta taitaa olla liian myöhäistä. Sanomattakin on selvää ettei mies halua lapsia. Alussa hän kyllä oli myöntyväinen ja sen taki aloinkin suhteeseen, kun tuntui että on yhteisiä intressejä.

Siksikään en uskalla erota, kun rakastan häntä niin paljon, ja pelkään etten koskaan pääsisi yli. Tunnen kateutta, kun näen onnellisen näköisiä pareja. Ennen mekin oltiin sellaisia. En tajua, missä meni vikaan. Mahtaako tässä enää olla mitään toivoa.

Rakastat miestä yli kaiken? vaikka sulla on paha olla suhteessa?
Lue kirjoituksesi uudestaan....

muakin alkaa ihan ahdistaa sun kirjoitus,että joku voi vielä jaksaa tuollaista suhdetta????!
taidat muuttua riippuvaiseksi miehestä vain,vaikka se ei anna sulle enää mitään luulet että rakastat sitä???

hoitoon...

 

[Pelkuri]

Voihan siinä sitäkin olla. Mä olen kyllä tosin ollut vuosia yksin, eikä se ole ollut mulle ongelma, joten siinä mielessä en pidä itseäni läheisriippuvaisena. Haluaisin ihan oikeasti olla yhdessä niinkuin normaali pariskunta ja suunnitella tulevaisuutta ja mulla on kyllä tunteita tosi paljon etten vaan tavan vuoksi ole hänen kanssaan. Ehkä en osaa antaa miehelle tilaa ja siksi hän on etäinen. Mene ja tiedä, miehet on niin kummallisia.

 

[jätä se jo]

Noh,ainakin kirjoituksesi perusteella huomaa it's over.mies ei rakasta sinua,ei ainakaan enää.

siis,ei kannata tyrkyttää itseäsi enää.ja luoda jotakin mielikuvia yhteisestä tulevaisuudesta jonkun tyypin kanssa jonka kanssa et itsekään enää viihdy ja sulle tulee paha olla????

tuo on uskomatonta lukea tuollaista,saan sinusta oikeasti vaikutuksen että jatkat suhdetta miehen kaa vain sen takia ,koska et halua olla yksin ja ajattelet ow, i am all reddy 37 v.....en saa enää ketään toista???? siis kaiken keinoin yrität pelastaa suhteen vaikka mies käyttäytyy jo ei -rakastavaisesti sua kohtaan jo aika kauan!

" Muutenkin se mies on tosi kylmä ja etäinen ja tuntuu tosiaan ettei hän enää rakasta mua. Ei sitä koskaan sanokaan.
ei sen tarvitse sitä sanoa sulle ääneen,miehen käytös ja sen 'bodylanguage'kertoo jo ihan tarpeeksi siis tunnet itse aivan oikein, nyt on tärkeää uskotko itseesi? oma vaisto varoittaa jo.

 

[Vekkulan-kosti]

hölmöjä naisia riittää maailmassa.
Tuollaisessa suhteessa ja muka rakastat, ja paskat se rakkautta on.
Ruikutat omaa hölmöyttäsi. Kirjoituksesi perusteella olet tosi tosi pölvästi nainen.
Nuo 2 eka vuotta on sitä kiima-aikaa ja sen jälkeen tulee se arki jotanyt elätte.
Oliskohan aika mennä peilin eteen ja kysyy siltä kuvkkeelta mitä elämältään haluaa.

 

[Pelkuri]

Olette oikeassa, mutta en ole vielä valmis. Olen kerran aikaisemmin lähtenyt suhteesta kun itse lakkasin rakastamasta, ja silloin sydän kertoi selvästi, mitä täytyy tehdä. Mun täytyy vielä odotella että asia kypsyy siihen pisteeseen että olen varma ja päätös tuntuu helpommalta.

Olen melko varma, että mies ei tee aloitetta eroamiseen ihan silkkaa saamattomuuttaan.

 

[Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä]

Kokeilkaapa olla erillään jonkin aikaa. Kumpikin saa omaa tilaa ja miettiä rauhassa suhteenne laatua ja sen jatkamista. Elämme vain kerran ja siksipä ei kannata tuhlata aikaansa suhteessa, joka tuotta pahaa oloa ilmeisesti molemmille. Yleensä juttelukin onnistuu mukavasti ,kun on oltu erillään ja mietitty toisiaan ihan ittekseen ja omissa oloissaan asioita. Se voi herättää ne uinuvat tunteet tai sitten ne voidaan "kuopata" toivottavasti yhteisymmärryksessä ja molemmat saavat elämäänsä uuden suunnan. Ei kannata jäädä roikkumaan entiseen liian pitkäksi aikaa, vaan surra aikansa ja sitten kohti uusia tuulia. Elämä antaa siivet kun uskallat nousta siivillesi! TSEMPPIÄ!!!

 

[mieti vähän]

* Siksikään en uskalla erota, kun rakastan häntä niin paljon, ja pelkään etten koskaan pääsisi yli. *

Siit mies on sinua kohtaan tuollainen? ja kuitenkin et uskalla erota....?

ei sori nyt vain mutta, sulla ei kaikki taida olla kotona nyt...
kuulut kategoriaan: tyhmät naiset tai sellaiset naiset ,eli mies hakkaa halolla päähän 'henkisesti ' mutta, naiset huutaa kurkku suorana " mutta ku mie rakastan sitä niiiiiiiiiiiiin!

olet todella läheisriippuvainen tai sitten olet muuttunut läheisriippuvaiseksi tuon miehen suhteen jostakin syystä kun paskaa tyhjää kylmää välinpitämätöntä miestä huolit.

pelkurithan ovat useinmiten lähesriippuvaisia... eivätkä itse tiedä sitä.

 

[samavene]

Ehkä minäkin olen läheisriippuvainen.
Pitäisi jättää suhde taakse jossa vain minä olen antavana osapuolena.
Pitäisi jättää, edes uskaltaa nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat niiden oikeilla nimillä.
Entä jos sen jälkeen hän ei haluakkaan enää nähdä, toteaakin etten ole sen arvoinen?
Hän on ainut joka on saanut minut syttymään fyysisesti. Ainut jonka kanssa minulla on helppo olla, tunnen eläväni. Ihminen jota vihaan välillä tuskaisesti. Vain hän on pystynyt satuttamaan minua henkisesti sekä nostamaan taivaisiin.
Vain katse, kosketus ja olen mennyttä. Hän on kuin huume.

 

[ffffffffffffff]

Ehkä minäkin olen läheisriippuvainen.
Pitäisi jättää suhde taakse jossa vain minä olen antavana osapuolena.
Pitäisi jättää, edes uskaltaa nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat niiden oikeilla nimillä.
Entä jos sen jälkeen hän ei haluakkaan enää nähdä, toteaakin etten ole sen arvoinen?
Hän on ainut joka on saanut minut syttymään fyysisesti. Ainut jonka kanssa minulla on helppo olla, tunnen eläväni. Ihminen jota vihaan välillä tuskaisesti. Vain hän on pystynyt satuttamaan minua henkisesti sekä nostamaan taivaisiin.
Vain katse, kosketus ja olen mennyttä. Hän on kuin huume.

hyvä kun itse sanot ja huomaat ajoissa.

 

[samavene]

Miten niin ajoissa? Ei sillä ole merkitystä vaikka itse sanon ja huomaan.
Tiedostan kyllä missä mennään, puuttuu voimia laittaa peli poikki.
Onnelliset ovat ne ihmiset jotka pystyvät aina olemaan jämäkkiä. Minäkin pystyn kaikkien muiden ihmisten kohdalla.
Joskus sitäkin mietin kun sanotaan ettei toista voi rakastaa jos ei itseänsä rakasta.
Ja itsensä rakastaminen on sitä että tuntee arvonsa eikä anna muiden kohdella väärin itseä.
Kyllä minä itseäni rakastan, myös häntäkin, ja hyväksyn hänetkin sellaisenaan, kuten itseni. Olen opetellut olemaan armollinen myös itselleni ja antamaan anteeksi.

Kuitenkin sitä on itse itselleen se ankarin tuomari ja syyttävä sormi.

 

[Viulunen]

Käsitin ettei sinulla ole lapsia...jos niitä aiot vielä saada niin on kiire, siis jätä vähän äkkiä se mies joka ei rakasta sinua ja hanki sellainen joka rakastaa ja haluaa kanssasi lapsia!

Kiirettä töppösiin!

 

[kesä_kissa]

voisimpa sanoa että jos ei tulevaisuutta ole niin ei semmosen miehen kanssa kannata elää.Itse jätin ex miehen taakseni koska se välitti vain rahasta eikä meillä tulevaisuutta ollut olemassakaan,se vihaa lapsia ja eläimiä ja minä niitä taas haluun.Erossa oleminen tekee teille varmasti hyvää.Musta tuntuu että olette liian tiiviisti yhdessä joten kyllästytte toisiinne nopeammin.Jos tuommoinen käytös vain jatkuu ja jatkuu eikä koskaan saavuta elämässään sitä mitä itse haluaisi niin varmasti kaduttaa,sitä katumusta ei pitäisi antaa tulla ollenkaan,sulla varmasti koittaisi paremmat ajat ja löytyisi joku joka oikeesti sua rakastaa ja haluaa rakastavan perheen juuri sun kanssa.Miehiä on maailma täynnä.Vaikka ero aina sattuu niin jossain on se parempi elämä joka odottaa meitä kaikkia missä nykytilanteessa on ollut paha elää.

 

[sannika]

Ollaan 3 vuotta seurusteltu pari ja asutaan yhdessä. Mies on 49 ja minä 37. Alussa oli ihanaa ja mies vannoi rakkautta ja oli ihanaa seksiä ja romantiikkaa. Puhui sormuksista mutta koskaan niitä ei sitten ostettu. Minä en halunnut niin pian. Jo ennen yhteen muuttoa seksi alkoi olla miehelle pakkopullaa ja nyt sitä ei oo ollut yli puoleen vuoteen ollenkaan. Ei tulisi enää mieleenkään yrittää tehdä aloitetta kun aina torjutaan. Muutenkin se mies on tosi kylmä ja etäinen ja tuntuu tosiaan ettei hän enää rakasta mua. Ei sitä koskaan sanokaan. Olen alentunut kysymään, rakastaako, ja kyllä hän silloin sanoo rakastavansa. Tuntuu, että hän on totaalisen kyllästynyt muhun.

Mua ahdistaa melkein koko ajan. En enää nauti yhdessäolosta ja nyt kun hän on ollut yli viikon työmatkalla niin huomaan voineeni paljon paremmin. Ei ole ollut edes kovin ikävä. Yhteydenpito on ollut kuivahkoa tekstiviesteilyä. Silti en halua erota koska rakastan häntä yli kaiken. Mistään meidän suhteen asioista me ei pystytä puhumaan. Suoriin kysymyksiin tulee vain kiertelyä. Hän ei suutele minua koskaan, joskus kyllä halailee mutta jotenkin kevyesti ja tuntuu että on kiire pois siitä halauksesta. En saa kerta kaikkiaan mitään irti miehestä. Hän ei ole ilkeä eikä toista naista ole. Välillä kyllä tuntuu että olen ollut joku laastarisuhde hänen 20 vuotisen katkeraan eroon päättyneen suhteen jälkeen. Kerran mainitsin naimisiinmenosta (siihenkin alennuin vaikka olen vanhanaikainen ja mun mielestä se on miehen tehtävä), ja hän sanoi, ettei halua ikinä naimisiin. Kun tässä luen tätä omaa tekstiä niin tunnen itseni ihan idiootiksi kun tyydyn tällaiseen kylmyyteen. Mutta en haluais taas kerran epäonnistua ja erota, ja lapsiakin haluaisin mutta taitaa olla liian myöhäistä. Sanomattakin on selvää ettei mies halua lapsia. Alussa hän kyllä oli myöntyväinen ja sen taki aloinkin suhteeseen, kun tuntui että on yhteisiä intressejä.

Siksikään en uskalla erota, kun rakastan häntä niin paljon, ja pelkään etten koskaan pääsisi yli. Tunnen kateutta, kun näen onnellisen näköisiä pareja. Ennen mekin oltiin sellaisia. En tajua, missä meni vikaan. Mahtaako tässä enää olla mitään toivoa.

tilanne on aivan sama myös minulla,oon 28v, tosin ja yhessä ollaan oltu puoltoista vuotta ja jo nyt menee kaikki vikaan,pelkäänpä että en vain uskalla lähteä kävelemään suhteesta koska en jaksa eroprosessia ja siitä tulevia sydänsuruja mikä on naurettavaa kun kuitenkin olen niin helvetin onneton tällähetkellä!!!

 

[bad&sad]

Miksi pelkäätte niitä tunteita, joita ero herättää? Ero sattuu usein aina, varsinkin pidemmissä suhteissa se on pidempi prosessi kuin vaan "heippa ja nähellään".

Mun mielestäni myös sun (ap) suhde on päättynyt jo ajat sitten. Nyt vaan pidätte siitä kiinni kumpikin, koska ette osaa lopettaakaan. Läheisriippuvuuteenkin voi kasvaa, se ei välttämättä ole sisäsyntyistä. Eikö sua ihmetytä lainkaan se, että mies kohtelee sua kuin ilmaa ja sä vaan rakastat aina enemmän? Ei se oo normaalia. Normaali itseään arvostava ihminen lakkaisi rakastamasta tuossa vaiheessa, kun ei enää ole mitään. Välittäminenhän ei lopu kuin seinään, mutta kyllä siitäkin yli pääsee ajan kanssa.

Kuinka voit olla noin varma, ettei ole toista naista? Eikö mies kelpaa muille? Muuten nimittäin kuulostaisi vahvasti siltä, että miehellä on tunteet ja ajatukset ihan muualla kuin sinuun kohdistettuna.

Entä jos aloitat eroamisen hitaasti: ensin asumusero ja sitten pääsette molemmat tarkastelemaan tunteitanne rauhassa. Tai vietätte loman erillänne. Hyvä tunteiden mittari on nimittäin se, että tuleeko pidempään erossa ollessa edes yhtään ikävä toista. Jos ei, niin silloin tietää, että on menty jo hyvän matkaa niin eri suuntiin, ettei kannata jatkaa.

Toisaalta mies alkaa olla sen ikäinen, että hänellä voi olla vaihdevuodet. Ehkä hormoonihoito voisi auttaa, jos hän sellaiseen suostuisi. Moni mies ei halua myöntää, että miesten vaihdevuodetkin ovat olemassa. Myös 50 villitys kolkuttelee ovella, joten aiotko todella jäädä sitä katselemaan sivusta? Mieshän ei susta ole kiinnostunut ainakaan.