Esivaihdevuosioireitako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pms-vaivainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pms-vaivainen

Vieras
Mulla alkoi nyt edellisten kuukautisten jälkeen taas menkat, vaikka oli vasta kierron 14. päivä menossa. Onko ihan normaali esivaihdevuosioire?
Multa on tutkittu viimeisen vuoden sisällä kohdun limakalvonäyte ja ultrattu, eikä mitään ihmeellistä ole löytynyt.

Olen syönyt jonkun aikaa Terolutia, joka on pitänyt suht hyvin tiputteluvuodot poissa (jotka ilmestyivät aina n. viikko-pari äivää ennen menkkoja). Mielialakin on tasaantunut.
Edelliset kuukautiset ei olleet niin runsaat kuin tähän saakka on ollut (etenkin tuon Terolutin aloituksen jälkeen on vielä entisestään vuoto runsastunut).
Nyt en siis ehtinyt edes aloittaa tuota lääkettä, kun kuukautiset jo pamahtivat päälle ja vuoto tosi rajuna (siis ihan järkyttävä) tokana ja kolmantena päivänä. Kipujakin oli alavatsassa enemmän kuin normaalisti (niitä alkoi olla jo kierron 8. päivänä, kuin ovulaatiokipuja).

Viimeyönä näin myös ihan kamalaa painajaisunta, herättyäni siihen keskellä yötä oli olo todella sekava, ihan kuin olisin ollut sekoamassa, jotain samankaltaista on varmaan paniikkihäiriössä.
Mulla alkoi jo tässä taannoin aina ennen menkkoja olemaan usein kumman levoton, vähän paniikkihäiriön omainen olo ja uni huonoa, kunnes tuo Terolut toi siihen avun. Tällaisia kohtauksia en ole saanut sen jälkeen, kunnes nyt sitten...
Tuon yöllisen heräämisen jälkeen iski vielä ihan hillitön hikoilu, mutta sain lopulta uudelleen unen päästä kiinni. Nyt on päivän mittaan ollut tosi väsynyt ja välillä vähän outo olo (väsymystä on tosin ollut jo monta päivää, nyt on menkkojen 4. päivä).
Ennen kuukautisia mulla tuntuu olevan nykyään myös usein kummallisia kipuja eri puolilla kroppaa, mille ei ole oikein löytynyt järkevää selitystä.

Muilla vastaavia kokemuksia?
 
ja itsellä ihan samanlaista oireilua, ikää 47 v eli hyvinkin vaihtarit lähestyy. Googletapa sellasta kun estrogeenidominanssi, ainakin multa löytyi joka ikinen sen oire. Nyt vaan miettimään mitä sille tehdä voisi.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Danutha:
ja itsellä ihan samanlaista oireilua, ikää 47 v eli hyvinkin vaihtarit lähestyy. Googletapa sellasta kun estrogeenidominanssi, ainakin multa löytyi joka ikinen sen oire. Nyt vaan miettimään mitä sille tehdä voisi.....

Mielenkiintoista. Niin, mitähän tuolle sitten vois tehdä. Itselleni on ainakin ollut jotain hyötyä tuosta Terolutista, mutta tuolta noita juttuja lukiessa sai ymmärtää, että se ei oliskaan niin hyvä. Pitänee kysyä vielä gyneltä tällä viikolla.
 

Similar threads

V
Viestiä
0
Luettu
808
Aihe vapaa
vaihdevuosiko seuraavaksi?
V
1
Viestiä
0
Luettu
928
Aihe vapaa
1,5v jäljellä
1

Yhteistyössä