V
vieras
Vieras
Eli eskariryhmään sai kutsua isovanhemmat pariksi tunniksi kyläilemään.
Poika kutsui minun ehdotuksestani sinne anopin ja appiukon. Ratkaisin asian näin mielessäni, koska anoppi on aidosti kiinnostunut pojan eskarista. Alku oli hieman kankeahko ja anoppi muisti aina puhelimessa kysellä, että miten on sujunut ja soitti jopa erikseen ja kyseli, että miten koulussa menee.
Isäni on ollut jossain määrin kiinnostunut, mutta hän ei työnsä vuoksi pääse tuonne vierailulle joten en asiasta hänelle edes maininnut.
Äitini sen sijaan ei ole minusta osoittanut mitään kiinnostusta pojan eskarin alkamista kohtaan ja muutenkin on käyttäytynyt viime ajat niin oudosti, että suon tämän vierailun mieluiten anopille ja appiukolle. Sinne olisi varmasti saanut kutsua molemmat mummutkin, mutta äitini on täysin erityylinen kuin anoppini niin en viitsi tunkea heitä sinne yhtäaikaa. Anoppi varmaan ei tuntisi oloaan mukavaksi äitini seurassa.
Teinkö mielestänne oikean ratkaisun? Toivon vain, että äitini ei saa tietää mitään tästä isovanhempien päivästä ettei tarvitse selitellä ratkaisua.