M
Me Vastuunkantajat=)
Vieras
Euron kriisi
Lehtitieto: Espanja varautuu 300 miljardin euron lainapakettiin
Talouselämä 07:34päivitetty 07:36
Tiedetään, tiedetään. Espanjan johtajat ovat sanoneet aivan viime päiviin asti, että Espanja ei tule hakemaan EU:lta uutta lainapakettia kesäkuussa saamansa 100 miljardin euron pankkipelastuspaketin lisäksi.
Mutta jos jostain syystä kävisi niin, että Espanja joutuu hakemaan uutta lainapakettia, lainan tarve saattaa nousta astronomisen suureksi.
Kukaan ei tiedä, kuinka suurista rahoista on kyse. Mutta maanantaina liikkuneiden arvioiden mukaan summa saattaa nousta helposti 300 miljardiin euroon. Tämä olisi samaa suuruusluokkaa kuin Kreikan, Irlannin ja Portugalin pelastuspaketit yhteensä.
Tiistai-iltana Espanjan ja Saksan valtiovarainministerien kokouksen yhteydessä tuo samainen 300 miljardin euron summa nousi uudestaan esiin. Tällä kertaa espanjalainen El Economista kirjoitti, että Saksa olisi painostanut Espanjaa hakemaan 300 miljardin euron pakettia. Ensimmäiset 100 miljardia tulisivat väliaikaisesta hätärahastolta ERVV:ltä, toiset pysyvästä, jos surullisenkuuluisasta EVM:stä, huhut kertovat.
Tämä rauhoittaisi Espanjan tilanteen puoleksitoista tai kahdeksi vuodeksi, vesitiivis suunnitelema menee lehden mukaan. Ainakin Espanjan lainaraha olisi halvempaa kuin maan nyt velkamarkkinoilla maksama astronomisen 6-7 prosentin korkotaso.
Huhun todenperäisyyttä ei ole virallisesti vahvistettu. Se on kuitenkin helppo ennustaa, että tällaisessa paketissa olisi nieleskelemistä yhdessä jos toisessakin maassa Euroopassa. Etenkin kun tällainen lainapaketti on niin suuri, että Euroopan hätärahastoissa ei olisi sen jälkeen enää kummoisesti rahaa esimerkiksi Italian avittamiseen.