Etäsuhde

Onko täällä muita etäsuhteessa eleleviä? Haluaisin kuulla muiden jaksamisesta. Itsellä on jotenkin toivoton olo ja auttaisi kovasti, jos kuulisi jotain positiivista taas.

 

Ainoa hyvä asia etäsuhteessa on sen päättyminen, mielummin tietysti lähisuhteeseen kuin eroon.

 

Ei onnistu, jos toinen kärsii tilanteesta ja toinen nauttii vain.

 

Vaikeita etäsuhteet on. Itse en jaksanut kuin neljä vuotta---vaikka etäisyyttä ei ollut montaa kilometriä, mutta se ikävä joka ilta ja kaipaus toiseen ja se sylin puute iltaisin söi mua nin, että parempi oli lopettaa ja kärsiä kerralla kunnolla kuin jatkuvaa pientä hivutusta ja v***tusta.

 

Olen useampaan otteeseen puhunut tästä olostani ”avokilleni”. Minulla on taustallani masennusta, joka on kyllä tällä hetkellä ihan ”kurissa”. Ehkä tästä johtuen hän ei ole välttämättä tajunnutkaan, miten tämä tilanne kuluttaa, kun on varmaan tottunut mun ajoittaisiin alakuloihin.

Eniten tässä jotenkin ahdistaa se, että tilanteelle ei näy mitään loppua. Toinen osapuoli väittää. ettei tilanne ole hänestäkään mukava ja että yrittää muuttaa. Asiat vaan lykkääntyvät ja aika kuluu. Jostain tuli taas tämä voimaton olo – varmaan johtuu tästä kaamoksestakin. En vain jaksa uskoa, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Olen jo useampaan otteeseen epäillyt sitä, että hän haluaa minusta eroon. Varsinkin jos asetun niin ulkopuolelle tilanteesta kuin mahdollista, näyttää se selkeästi siltä, että toista ei enää kiinnosta. Hän vakuuttelee ihan muuta: haluaa olla kanssani ja en saa ajatella tuollaisia.

En vaan tiedä…olenko jotenkin eriskummallinen, kun väsyn tällaiseen? Ärsyttän jo itseäni tosi pahasti...

Ei kaiken tarvitse olla elämässä valmiiksi suunniteltua, mutta jotain hahmotelmaa tulevaisuudesta silti haluaisin.

Olisiko jollain kokemusta tällaisesta?

 

Meillä oli aikanaan etäsuhde. Välimatkaa n. 200km. Miehen työ täällä, missä nyt asutaan (maanviljelijä). Etäsuhdetta kesti puolisen vuotta. Sitten mies muutti luokseni ja yritti löytää jotain hommia mutta oli useinkin "kotipuolessa" viikollakin. Tätä kesti vuoden verran. Totesin lopulta, että näin ei voi jatkua loputtomiin ja otin ratkaisevan askeleen eli aloitin etätyöt. Meillä on nyt ollut yhteinen koti ja elämä pian 3 vuotta. Onneksi minulla on työ, jota pystyn tekemään kotona (jopa paremmin kuin avokonttorissa). Tässä välissä on työssänikin tapahtunut muutoksia ja jos tekisin töitä "työpaikalla" välimatkamme olisi kasvanut jo lähes 400km.

 

Hei, eipäs vaivuta apatiaan! Ainakaan tällaisen asian takia. Olen kokenut etäsuhteen lähes 7 vuoden ajalta, niistä 1,5 vuotta oltiin vastakkaisilla puolilla maapalloa ja loputkin tuosta ajasta yli 500km päässä toisista. Edelleen ollaan yhdessä ja muutettu vihdoin saman katon alle. Tiukkaa teki monesti, henkisesti ja taloudellisestikin, mutta jos löytyy tunnetta ja tahtoa, niin homma onnistuu. Where's a will, there's a way. Tässä asiassa pätee varsin hyvin se, että mikä ei tapa niin se vahvistaa. Jos suhde kestää, se on vankalla pohjalla. Etäsuhde on lujittanut etenkin luottamusta. Odottaminen oli tuhansien itkujen arvoista!

 

Meilläki oli etäsuhde mieheni kans n. 1,5 vuotta...välimatkaa oli 550km, junamatka suuntaansa 6h...huh huh. Nähtiin suunnilleen joka toinen vkon loppu (to.su) + lomat. Nyt onnellisesti naimisissa (2v4kk) ja 10kk ikäinen vauva. Kyllä etäsuhde voi hyvinkin kestää jos molemmat haluaa ja uskoo siihen. Monet itkut tuli itkettä ja monet riidat puhelimessa puhuttua... nyt ihana ku saa vaan olla toisen lähellä...

 

Kannattaa miettiä tuota mitä "tintura" sanoi, että jos on tahtoa niin kaikki onnistuu ! Onko teillä nyt sellainen tilanne, että on aivan mahdotonta muuttaa yhteen? --siis miehen tai sinun työtehtävät tms.
Et ole mitenkään eriskummallinen, että tahdot jotain sitoumusta jatkosta.

 

Vaikeita etäsuhteet on. Itse en jaksanut kuin neljä vuotta---vaikka etäisyyttä ei ollut montaa kilometriä,

Ei se mikään etäsuhde oo, jos on muutama kilometriä vaan välillä...

 

Miten sitten etäsuhde määritellään?

 

Miten sitten etäsuhde määritellään?

Kun nukutaan vaimon kanssa eri huoneissa...tai joskus sohvalla.

 

Miten sitten etäsuhde määritellään?

Kun nukutaan vaimon kanssa eri huoneissa...tai joskus sohvalla.

Tällä kertaa Jaakon lohkaisu nauratti! Just joo ihan, miten etäsuhde määritellään!

 

Miten sitten etäsuhde määritellään?

No onko siihen nyt mitään virallista määritelmää olemassa? Minusta se on suurinpiirtein sitä ettei välimatkan vuoksi voida tavata joka päivä. Mihin se raja sitten kilometreissä vedetään, se onkin toinen kysymys.... 150-200 km???

 

Onko täällä muita etäsuhteessa eleleviä? Haluaisin kuulla muiden jaksamisesta. Itsellä on jotenkin toivoton olo ja auttaisi kovasti, jos kuulisi jotain positiivista taas.

Nykyisen mieheni kanssa suhde alkoi etäsuhteella, jolloin oli 6h junamatka välissä. Muutin mieheni asustamalle paikkakunnalle ja nyt olemme eläneet toista etäsuhdekautta 1 1/2-vuotta. Hyvin menee... Tärkeintä on, että puhelin yhteys pelaa joka päivä. Tällöin tietää mitä toistemme elämässä tapahtuu. Aina ei ole mitään sen ihmeempiä sanottavia ja välillä on pitkähiljaisuus, mutta toisen läsnäolo on tärkeintä.

Tsemppiä kyllä se siitä!

 

Onhan se niin, että etäsuhde vaatii tiettyä asennoitumista. Toisaalta on mukavaa, kun saa välillä olla rauhassa. Eikä arkisia, pieniä riitoja ehkä ole niin paljon. Toisaalta taas juuri keskustelujen, eleiden ja kosketuksen puute voi vaivata ja aiheuttaa ikävää.

Ajattelisin, että etäsuhdetta jaksaa paremmin, jos voi toivoa tilanteelle jotain muutosta jossain vaiheessa elämää.

Aika kauan sitten aloitettu ketju, mutta tämä aihe on varmasti monelle arkipäivää. Varmaan ihan hyvä välillä myös keskustella tällaisista aiheista.

 

Onko täällä muita etäsuhteessa eleleviä? Haluaisin kuulla muiden jaksamisesta. Itsellä on jotenkin toivoton olo ja auttaisi kovasti, jos kuulisi jotain positiivista taas.

Mä oon ollut etäsuhteessa, jossa ollaan todella etäällä (7 h lentokoneella) nyt puolisen vuotta. Kerran ollaan nähty viikon ajan.

Tulevaisuus vaan on epävarma; mahtaako töitä löytyä lähempää. Jos ei, en mä jatka tällaista. Vähän liian etäistä. Muuten kyllä olisin varsin luottavainen.

 

Mä oon ollut etäsuhteessa, jossa ollaan todella etäällä (7 h lentokoneella) nyt puolisen vuotta. Kerran ollaan nähty viikon ajan.

Tulevaisuus vaan on epävarma; mahtaako töitä löytyä lähempää. Jos ei, en mä jatka tällaista. Vähän liian etäistä. Muuten kyllä olisin varsin luottavainen.

Moi,

Lähdin hakeen kirjoituksia etäsuhteesta, kun itse olen tilanteessa, missä se mies josta olen erittäin kiinnostunut asuu toisessa kaupungissa. Tätä ei voi vielä etäsuhteeksi kutsua, kun tapailu on alussa. Jalat alta kyllä meni nopeastikin ja ikävä on tietääkseni molemmilla mut tässäpä tämä. Kun ikinä en oo ollu tällasessa tilanteessa aikasemmin, et pitää vielä jonkin verran himmailla tunteita ja samalla kamala ikävä ja haluis sen sanoa. Niin siis kun koko juttu alkaa etänä.

Sinänsä etäsuhteet ei mulle ole uutta, itse olin jopa neljä vuotta etäsuhteessa ja asuttiin eri maissa. Siien verrattuna tää eri kaupungissa asuminen on pikku juttu mut silti on niin levoton olo ja ikävä. Mitä tässä nyt voi tehdä? Ottaa tapaaminen kerrallaan ja uskoo juttuun?

Joskus myöhemmin tilanne varmaan muuttuu, kun tämä mies on väliaikaisesti vain toisessa kaupungissa mutta silti kun ei puhuta tulevasta (kun on niin alussa kaikki) niin jotenkin vaivaa ja oon kärsimätön.

Neuvoja?

 

Neuvoja?

Kannattaa ehdottomasti uskoa juttuun ja olla kärsivällinen. Voisit myös kyllä avoimesti puhua miehelle tuntemuksistasi. Luultavasti hän ajattelee ihan samoja asioita ja varmaan yhdessä keksitte sopivan ratkaisun, joka helpottaisi. Ja varmaan se ikävän tunteesta kertominenkin jo helpottaa sitä ikävää. Etäsuhteeseen pätee sama asia kuin suhteisiin yleensäkin, että avointa ja rohkeaa kaikenlaisista tunteista kertomista toiselle ei voi korostaa liikaa.

Näkisin niinkin, että etäisyys ja välimatka on sellainen asia, jonka ei saa antaa haitata, kun on löytänyt sellaisen ihmisen, jota kohtaan on tunteita. Sillä se ihminen ja se mitä teistä voisi tulla, on varmasti sen arvoinen, että etäisyyden aluksi aiheuttama ylimääräinen stressi kannattaa kestää ja selvittää.

 

Aloin tässä vain pohtia muiden viestien ja oman historian kannalta, että onkohan se joku juttu että samoille ihmisille kertyy useampia etäsuhteita..? Tai että onko meissä sitten joku "vika" kun aina päädytään näihin toivottomiin tilanteisiin.
Itsellä alkoi suhde erään kivan neidon kanssa kesän alussa, mutta sen piti päättyä kun molemmilla alkoi opiskelu 500km välimatkalla.. Lopetus ei oikein onnistunut, ja homma on toiminut(nähdään pari päivää/2-3vk), mutta sitten välillä tulee näitä hetkiä kun hakeudutaan palstoille toteamaan että muillakin on ongelmia.. huoh, miksei elämä voi olla helppoa?

 

Onhan tuo helppoa. Mulla mies asuu toisella puolella maapalloa.

 

Onhan tuo helppoa. Mulla mies asuu toisella puolella maapalloa.

Ja panee tälläkin hetkellä jotain toista naista. Ei kaukosuhteet toimi...

 

Onko paikalla ketään, jonka etäsuhde ei olisikaan enää kestänyt asumista yhdessä?

 

Onko paikalla ketään, jonka etäsuhde ei olisikaan enää kestänyt asumista yhdessä?

Taitaa olla aika yleistäkin. Siinä tulee vastaan arki ja koko totuus. Kaukaa näkee vain hyvän ja vaaleanpunaisen, ei sitä, mihin liitot yleensäkin kaatuvat, toisen koko luonnetta ja tapoja.

 

Onhan tuo helppoa. Mulla mies asuu toisella puolella maapalloa.

Niin, opiskelija kun pyörii rahoissa niin sitä on helppo nähdä. Ärsyttää aina nää ihmiset joiden on pakko tulla joko A)päteen tai B) vähättelemään muiden ongelmia ja kohottamaan itsensä jonain Via Dolorosan ainoana kävelijänä.. Tappaa ainoastaan järkevän keskustelun ja vertaistuen.