V
vierailija
Vieras
Niinhän siinä kävi, että etäsuhde napsahti omalle kohdalle. Meillä on etäisyyttä 150km, nähdään viikonloppuisin. Minä en pane pahakseni reissaamista, mies taas inhoaa sitä. Ollaan oltu yhdessä muutamia kuukausia ja hyvältä tuntuu, tavallaan.
Ikävä on kova välillä. Miehellä ei niinkään. Myös meidän ajatukset tapaamisista ovat hieman erilaiset. Mies arvostaa omaa aikaa (mielellään näkee minua la-su) kun itse taas viettäisin viikonlopun mieluusti kokonaan yhdessä. Mies tosin on ollut sinkkuna pitkään, joten voisiko johtua siitä?
Monesti etäsuhteista lukeneena olen huomannut, että kaikki lomat vietetään yhdessä. Miehellä on tarve lomalla saada vapaata minusta ja omaa aikaa. Ymmärrän tämän, mutta silti aina ajatus nousee pintaan, että olenkohan tarpeeksi tärkeä ja rakastaako oikeasti (vaikka kyllä sitä sanoo ja teoin näyttää kun olemme yhdessä).
Kertokaa kokemuksia, miten odotukset ja erilaiset tarpeet kohtaa etäsuhteessa? Onko toinen innokkaampi?
Ikävä on kova välillä. Miehellä ei niinkään. Myös meidän ajatukset tapaamisista ovat hieman erilaiset. Mies arvostaa omaa aikaa (mielellään näkee minua la-su) kun itse taas viettäisin viikonlopun mieluusti kokonaan yhdessä. Mies tosin on ollut sinkkuna pitkään, joten voisiko johtua siitä?
Monesti etäsuhteista lukeneena olen huomannut, että kaikki lomat vietetään yhdessä. Miehellä on tarve lomalla saada vapaata minusta ja omaa aikaa. Ymmärrän tämän, mutta silti aina ajatus nousee pintaan, että olenkohan tarpeeksi tärkeä ja rakastaako oikeasti (vaikka kyllä sitä sanoo ja teoin näyttää kun olemme yhdessä).
Kertokaa kokemuksia, miten odotukset ja erilaiset tarpeet kohtaa etäsuhteessa? Onko toinen innokkaampi?