Minulla oli myös tässä viimeisimmässä raskaudessä täydellisesti kohdun suun peittävä istukka. Tämä huomattiin kans rakenneultrassa ja sanottiin että nousee melko suurella todennäköisyydellä... Noh, eipä sitten noussut ja kärsin koko loppu raskauden erinäisistä vaivoista ja henkisesti olin ihan loppu! :headwall:
Kaikki alkoi rv 17, jäin saikulle kun alkoi tulla suppareita, ja noin aikaisin! Rakenneultrassa rv 20 todettiin etinen istukka ja tämä vuoksi samantien loppu raskaus sairaslomalle, koska hoitotyössä olisin joutunut nostelemaan jne. joka erittäin vaarallista jos istukka kohdunsuulla, voi alkaa vuotaa tai irrota. Muutaman viikon siinä kärvistelin ja elin lähes normi elämää kotona, nosteluita vaan vältin. Sitten rv 22 eka verinen vuoto ---> synnärille ja katsottiin ultralla niin pieni hematooma istukassa, kotiin lepään, eikä juuri mitään saa tehdä, sauna ja seksi kielto! Meni kuukausi ihan rauhassa (mitä nyt pää hajoili kun mitään uskaltanu tehä ja koko ajan pelkäsi uuden verenvuodon alkavan... : / ) Rv 27 jälleen vuoto, kiireellä synnärille ja osastolle ottivat makaan. Pääsin onneksi pois parin päivän päästä kun vuoto rauhoittui, sama ohjeistus, sohvan nurkka kutsui siis kotona ja ukko hoiti KAIKKI kotityöt työnsä ohella. (Tämänkin takia ahdisti, vaikka ei ois saanu ja supparit lisääntyi...

) Kohdunkaula ei onneksi pehmentynyt supisteluista ja jälleen rv 32 vuosin ja osastolle jouduin, parin päivän päästä kotiin jne... Kortisoonit pistivät rv 27 ja 32, koska alkoi näyttää et voi tulla aikaisinkin... Meiltä synärille se 1h matka ja sanoivat et aina jos vuotaa pitää tulla koska sitten voi olla liian myöhäistä ja molempien henki vaarassa jos odottaa et alkaa lorisemalla tulla. Koko raskauden vaivana myös hiivakierre, en tiiä johtuiko istukasta mut tavallisesti ja ekassa raskaudessakaan mulla ei hiivaa oo ollu??? Tässä vaiheessa tiedettiin (rv 33+) jo ettei istukka tulisi nousemaan pois edestä kun kiersi takaseinämästä etuseinämään peittäen koko kohdun suun ja suuniteltu sektio oli tarkoitus tehdä mahdl. lähellä LA, mutta sen verran ajoissa ettei synnytys MISSÄÄN NIMESSÄ ehdi käynnistyä itsestään. Noh kuitenkin rv 34+6 alkoi supistella 10min välein säännöllisesti kotona, ja lopulta aloin vuotamaan pari tuntia suppareiden alettua, jotka ei oikeestaan olleet kauheen kipeitä, siksi niitä kotona niin pitkään seurailin. Ambulanssilla sairaalaan, kohdunsuu pehmentynyt ja kaulaa viel pari senttiä (alle viikkoa aiemmin kontrollissa oli kohdunkaulaa viel 4cm, eli parissa tunnissa oli puolet hävinnyt niiden -ei niin kipeiden-supistuten takia). Aamuun saakka seurattiin ja annettiin jokin supistusten estolääke, joka vähän hillitsi suppareita mut käyrille piirtyi silti säännöllisesti supistuksia... Aamulla lääkäri vaan marssi sit synnytyssaliin ja tuumasi et lähdetään leikkaan kun ei näytä loppuvan supistukset ja siitä seurauksena olisi lopulta paikkojen avautuminen istukan alta, jolloin istukka siis osittain irtoaisi ja verenvuoto olisi jo massiivista ja vaarallista molemmille. Oli siis pakko leikata vaikka itse oisin voinut pötkötellä niiden lievähköjen suppareiden kanssa jotka kuitenkin tekivät tuhojaan...
Sain sitten pojan, 2050g... Poika joutui osastolle, aluksi lasten teholle, sillä hengityksessä oli silti vaikeutta vaikka kortisoonit sain jo pariinkin otteeseen aiemmin ja viikkojakin oli jo ihan hyvin... Hengitystä helpotettiin muutaman päivän nasaalilla ja keuhkoihin laitettiin jokin lääke joka avaa keuhkorakkulat paremmin. Sitten kun hengitys alkoi sujua ongelmitta alettiin "harjoitella" syömistä. Siis poika osasi imeä heti, rintaa ja pullosta mutta ei vaan rankan alun jälkeen ollut voimia syödä tarpeeksi että olisi paino alkanut nousta, nenämahaletkulla sitten avustettiin aina se mitä poika ei itse jaksanut. Nyt on ollut poika osastolla 2vk 3pv ja kohta lähdetään hakemaan hänet vihdoin kotiin! On virkkunut hieosti ja itse syö kaiken.
Itse toivuin sektiosta melko nopsaan, 3 ekaa päivää oli ihan kauheita, vaikka kipupumppu oli viel aluksi... mut sitten yhtäkkiä helpotti ja 5. päivänä leikkauksesta minut kotiutettiin ja muutin potilaskotiin että olen saanut olla vauvan kanssa nämä pari viikkoa... Rankkaa on siis ollut myös raskauden jälkeen ja oikeastaan tänään kun poika saadaan kotiin alkaa meidän elämä helpottua. Piinaa kesti siis rv 20 alkaen, ensin henkistä painetta ja pelkoa ja lopuksi olin henkisesti ja fyysisestikin jo ihan loppu makaamiseen ja pelkäämiseen. Jotenkin voimia on vielä löytynyt jaksaa tämä pojan kanssa osastolla oleminen, mutta nyt tuntuu et takki on aivan tyhjä! Aion alkaa elää taas elämää kunnolla kun koko perhe on koossa!

Ja voitteko uskoa miten rapakuntoon voi ihminen mennä kun makaa sohvalla 3kk melkeen. Jalat kipeytyy kauppareissustakin jo... : / Onneksi kohta pääsen vaunujen kanssa lenkkeileen ku tämä sairaala h***vetti on ohi.
Tässä siis tällainen stoori, oli pakko kertoa kun ketjun aihe itselle oli niin ajankohtainen. Kaikesta selviää näköjään... Toivon todella että teillä istukat siirtyy, niinkuin ne yleensä tekee. mutta jos toisin käy, suosittelen että noudatatte annettuja rajoitteita, vaikka se tuntuisi kuinka hankalalta välillä. Itse hoin itselleni vaan että tämä on ohi menevää kun tuntui ettei jaksa olla tekemättä mitään. Oikeasti se on tosi vakavaa jos verenvuoto yltyy kovaksi ja mukavampihan se on kotona maata kun osastolla... Tsemppiä teidän raskauksiin!

Minulla tämä taisi olla tässä, kaksi ihanaa lasta on tyttö ja poika, nyt en voisi kuvitellakaan uskaltavani olla raskaana uudelleen kun edellinen koettelemus oli minulle ja vauvalle näin rankka...