EUROOPAN unionin syventäminen kohti liittovaltiota tai ainakin liittovaltiomaista rakennetta on EU:n julki lausuttu tavoite ja pitkäaikainen pyrkimys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"EUROOPAN unionin syventäminen kohti liittovaltiota tai ainakin liittovaltiomaista rakennetta on EU:n julki lausuttu tavoite ja pitkäaikainen pyrkimys eikä suinkaan salaisuus.

Tavoite on julkaistu lukuisissa EU:n kauaskatseisissa tiekartoissa ja kehitysohjelmissa, joten se ei ole salajuoni."

 
Paljon melua, mikä tietenkin on sinänsä ihan kiva, mutta tässäkin asiassa nähdään ettei se mihinkään johda. Suomalaisista ei ole lähtemään kadulle tai edes muuttamaan totuttua äänestyskäyttäytymistään. Hurrikin tulee taas seuraavissa vaaleissa äänestämään ihan samaa jengiä kuin tähänkin asti, vaikka voisin lyödä vetoa että hänen äänensä on mennyt juuri sille porukalle, joka äänestää elvytyspaketin puolesta.
 
Niin, kun enää ei voi EU:ta laajentaa, koska eurooppalaiset eivät sitä hyväksy, niin sitten pitää keksiä uusia tapoja saada tekemistä EU:n virkamiehille. Eli syvennetään.
 

Yhteistyössä