Forssalaisnaiset saavat rikastusta osakseen ja 'valtamedia' pimittää tekijöiden taustat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja turvallisuudentunnetta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

turvallisuudentunnetta

Vieras
Tummaihoisesta Forssassa raiskausta yrittäneestä tuli kiinnioton jälkeen “mies”
"Tummaihoiset" ovat median erityissuojeluksessa.
06.11.2015 16:38, 3139 lukukertaa

Iltalehti uutisoi tänään:

Forssalaisen naisen kimppuun hyökättiin 25. lokakuuta Turuntiellä 1:ssä sijaitsevan rakennuksen takana. Raiskauksen yrityksen esitutkinta on valmistunut, ja poliisin arvion mukaan on todennäköisiä syitä epäillä rikoksesta miestä, joka aiemmin päästettiin vapaaksi. Poliisi toimittaa asian syyttäjälle syyteharkintaan, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan poliisi otti tapauksen tutkinnan yhteydessä kiinni 20-vuotiaan miehen. Mies on kuulusteluissa kiistänyt osuuteensa epäiltyyn rikokseen. Asiassa tehdyn kokonaisharkinnan perusteella mies vapautettiin kuulustelujen jälkeen.

Lähde: IL 6.11.

Poliisi pyysi lokakuussa yleisövihjeitä tapauksesta 26.10.:

Nainen oli kävellyt 25. lokakuuta Loimijoen varressa kulkevaa kevyenliikenteenväylää, ja hänen kävelysuuntansa oli ollut keskustasta poispäin. Kun mies oli käynyt naiseen kiinni, nainen oli alkanut huutaa ja oli kyennyt rimpuilemaan itsensä irti tilanteesta. Tämän jälkeen hän oli juossut Turuntien varteen, eikä enää nähnyt kimppuunsa käynyttä miestä. Nainen ei saanut tapahtuneessa fyysisiä vammoja.

Forssalaisen naisen kimppuun oli käynyt nuori tummaihoinen mies Turuntie 1:ssä sijaitsevan rakennuksen takana.
Lähde: Poliisi 26.10.

Yllättäen lammasmedia ei tämänpäiväisessä uutisoinnissaan mainitse miehen “tummaihoisuutta”. Sitä se suvaitsevaisuus teettää. Jos kyseessä olisi valkoihoinen suomalainen, asia olisi kaikkien tiedossa alta aikayksikön.
 
Siis et voi olla noin tyhmä. Miksi ihmeessä pidätetystä, saatika sitten vapaaksi lasketusta, pitäis ihon väri kertoa? Ei sille ole mitään perusteita. Olette niin hiton yksinkertaista sakkia.
 
Hyvä, hyvä. Totuus esiin, vaikka sit väkisin saatana. Vittu mua alkaa raivostuttaa toi suvakki touhu ja hyssyttely. Suvakit on kyllä lauma umpisokeita matujen halaajia, jotka edesauttavat sitä, että toi matujen hyysäys repee käsiin ja tuskin menee kauan siihen. SUVAKIT UHRATKOON ITTENSÄ ENSIN ja tarjotkoon pillua nyt pikku jeesuksille.
 
Näin juuri! Meihin muihin ei matujen tarvitse koskea.
 
On sun oma ongelmasi jos haluat elää täydellisessä uutispimennossa. Minä en halua, eikä varmasti moni muukaan. Mitä väärää on totuuden kertomisessa?
Sulle on ihan OK et vaikka sun nimi ja kuva levitetään lehtiin senkin jälkeen kun sut on laskettu vapaaksi koska sua vastaan ei oo mitään todisteita? Mitä vittua se ihonväri hyödyttää kertoa siinä vaiheessa kun epäilty on päästetty vapaaksi? Tai siinä vaiheessa kun epäilty on pidätetty? Siitä on vaan pelkkää haittaa, koska sitten kaikki huomio menee siitä itse rikoksesta johonkin vitun ihonväriin. "Ei sillä mitään väliä jos joku nainen vaikka raiskataa, ei meitä se kiinnosta! Kertokaa sen raiskaajan ihonväri, niin päästään haukkumaan saman ihonvärin omaavia!"
 
Ymmärrän mitä yrität sanoa, mutta kun huomaat miten tietyt mamut ovat kansoitttaneet tilastot niin et itsekään voi olla huomaamatta tosiasioita. Harmi tietysti, itsekin olin samanlainen hölmö.
 
On oma valintasi elää miten haluat, en oikeastaan voi auttaa sinua, harmittaa vaan kun luulet puolustavan jotain hienoa. Lähde maailmalle, niinkuin minäkin nuoruudessani, saattaisit oppia mikä on arvoista puolustaa ja mikä ei.
Mitä puolustan ja missä? Esitin sinulle yksinkertaisen kysymyksen, johon et sitten uhoamisestasi huolimatta osaakaan vastata. Ehkä sun pitäis matkustella vielä vähän lisää? Tai sitten lopettaa uhoaminen. Oma valinta sekin.
No, ei se mitään. Näin käy välillä.
 
Yhteistyössä