G: Alkuraskauden vuoto

  • Viestiketjun aloittaja Vuoto&Vuoto
  • Ensimmäinen viesti
vasta alussa
Oli vuotoa yhtenä päivänä

1. vaaleanruskeaa

2. rv 6

3. Ainakaan rv 7 tehdyssä ultrassa ei mitään huolestuttavaa, syke näkyi ja oli hyvän kokoinen papunen. Ei tosin vielä ole ollut rv 12 ultraa eli täytyy vain toivoa parasta.
 
piupaupou
1. Ekassa raskaudessa oli tiputtelua, vaal. ruskeaa, silloin tällöin vähäisiä määriä.

2. Alkoi rv 5.

3. Meni kesken rv 6+5.

Nykyisessä raskaudessa ei mitään vuotoja ja ultrassa kaikki hyvin, nyt 11 viikko menossa.
 
weiu
1. Ihan hirvittävää vuotoa lorisemalla ja välillä isohkoja hyytymiäkin seassa.
2. Ensimmäiset 12 viikkoa ainakin kerran viikossa, sitten loppui kuin seinään.
3. Meni kyllä kesken, mutta vasta viikolla 21, vuoto ei siihen liittynyt millään tavalla eli vaaratonta oli.
 
Miumaumou
1. Tiputteli niinku aina ennen menkkoja, välillä enemmän, välillä vähemmän
2. Jatkui koko alkuraskauden, välillä loppui ja sitten "menkkojen aikaan" tuli taas ainakin parin "kierron" ajan.
3. Ei mennyt kesken kuhan vaan vuoti, nyt nyytti tuhisee yläkerrassa.. :)
 
Tällaista
Minulla oli päivän kestävää kirkkaanpunaista vuotoa muistaakseni viikolla neljä tai viisi. Se oli harmitonta kuitenkin ja johtui kuulemma kohdun limakalvoista. Keskivaiheilla minua varoitettiin polyypistä joka saattaisi vuotaa verta, muttei se kuitenkaan vuotanut. Paitsi kerran kun gynekologi teki ronskimmasti tutkimuksen.

Raskaus sujui muuten loppuun saakka hyvin.
 
Bendie
Olisko ollut rv 11-12, heräsin aamulla niin oli housut ihan reilusti veressä ja jossain muussa nesteessä takapuolta myöten, mutta pääteltiin että se oli pissaa..? Th kuunteli sydänäänet, mutta ei lähettänyt äitipolille tai muuallekaan, joten tutkimus jäi vähän puutteelliseksi. Syyksi päätteli kummitusvuotopäivän, sattui sama päivä kuin kolme kuukautta aikaisemmin eli keho muisteli menneitä. Nyt rv 26 tai 27, joten vaikuttaisi että ei ollut merkitystä jatkon kannalta.
 
mulla näin...
Alkuperäinen kirjoittaja Vuoto&Vuoto:
Onko teillä ollut alkuraskauden vuotoa?

1. Minkälaista?

2. Millä rv:lla?

3. Menikö kesken vai oliko vaaratonta?
Alkoi ihan pienellä tiputtelulla (välillä ruskeahkoa, välillä ihan punaista) ja lievillä menkkamaisilla alavatsakivuilla. Parin päivän päästä kivut yltyi ja vuoto runsastui, oli siis ihan kuin runsaat kuukautiset kipuineen kaikkineen. Ja meni kesken, rv 7+2.
 
Arabel
1. Yhtenä päivänä tuli kirkasta verta ihan lorisemalla. Todella järkyttävä kokemus.

2. 15+6 (juu, ei ihan alkuraskautta enää vaan mahakin alkoi olla jo näkyvillä)

3. Ei mennyt. Kyseessä oli hematooma eli ns. mustelmantyyppinen verenpurkauma kohdun sisällä mutta kuitenkin lapsivesipussin ulkopuolella. Vuotoa kesti noin 6 tuntia... ultrassa näkyi kuitenkin hyvinvoiva vauva. Pari päivää vuodon jälkeen gyne löysi n. 2cm x 7cm hyytymäkohdan, joka tiputteli pikkuhiljaa ulos. Erittäin pessimististen sairaalalääkäreiden kommenttien vastaisesti minulla juoksee kotona erittäin aktiivinen 2,5-vuotias ihanuus :)
 
Täällä näin
1. Minimaalista rusehtavaa vuotoa, lähinnä pyyhkiessä.
2. Ensimmäisessä rv 5+6 ja toisessa rv 7+2.
3. Molemmat menivät kesken. Ensimmäinen itsekseen (kun oli todella varhaisessa vaiheessa) ja toinen lääkkeellisellä tyhjennyksellä (tuulimunaraskaus).
 
nainen82
kysyinsin teiltä joilla on tuota vuotoa ollut ku itsellä tänään tuli rv on nyt 6+4 että onko teillä ollut alaselkä tai alamaha kipuja silloin kun on mennyt kesken?
 
Vaaratonta oli...
Alkuperäinen kirjoittaja Vuoto&Vuoto:
Onko teillä ollut alkuraskauden vuotoa?

1. Minkälaista?

2. Millä rv:lla?

3. Menikö kesken vai oliko vaaratonta?


1. Melko niukkaa tiputtelua.

2. Pariin otteeseen alkuraskaudessa, muistaakseni viikoilla 6 ja 7.

3. Ei mennyt kesken vaan oli täysin vaaratonta!
 
Aurora Vee
Sama tarina kuin Arabelilla:

1. ensin kirkkaanpunaista ns. holahtamalla, melkein kuin menkat olisi olleet, väheni ja vaaleni parissa tunnissa kestäen ehkä pari päivää yhteensä tiputtelu mukaan lukien.

2. rv 11 ja risat

3. Mullakin tosiaan oli Arabelin kuvaama hematooma, eli kohdunsisäinen "mustelma". Istukka oli päässyt rispaantumaan reunasta, ja koska se oli kohdunsuulla, veri vuoti pois. Syytä ei tiedetä, lienkö rehkinyt liikaa. NP-ultrassa pari viikkoa myöhemmin hematooma oli jo kutistunut, rakenneultraan mennessä se oli hävinnyt kokonaan ja raskaus sujui hyvin.

Raskauden tuloksena oli nyt 2-vuotias, terve poikalapsi. :)
 
Valkeakuulas
1. Niukkaa rusehtavaa vuotoa lähinnä wc-käynnin yhteydessä pyyhkiessä

2. Ekassa raskaudessa muutamia päiviä ennen plussaa (ns. kiinnittymisvuoto?) ja toisessa raskaudessa rv 8, kesti päivän tai kaksi.

3. Molemmat raskaudet sujui normaalisti, tämä toinen nyt viikolla 17.

Tämä gallup ei anna välttämättä ihan totuudenmukaista kuvaa siitä kuinka monet vuodot on harmittomia ja kuinka monet ei. Kyselyyn vastaavat herkemmin he, joilla vuodoista on seurannut jotain ikävää, he joilla kaikki on mennyt hyvin eivät välttämättä edes muista että mitään pientä vuotoa on jossain vaiheessa ollut.. Psykologinen juttu. :) Huonot asiat nousevat näkyvämpään osaan.
 
Ninni-81
1. Kirkasta yhtenä iltana, melko reilustikin. sen jälkeen ruskeaa n. 2 vk, muutaman päivän tauot mukaan lukien.

2. Rv 9-11

3. Vaaratonta, johtui kohdun kalvoista. Nyt menossa rv 23 :)
 
Hansu.
1. Ruskeaa tuhrua, välillä enemmän ja välillä vähemmän, viikolla 9 verta tuli niinkuin menkkojen aikana ja menkkamaisia kipuja.

2. Rv 7-12

3. Hematooma, joka vuotaa pois erittäin hitaasti... ainakin tähän mennessä vaaratonta (kolme ultrausta takana 7+2, 8+5 ja 9+2). np-ultra ensi viikolla ja tuhruttaa edelleen. Nyt menossa 11+1.
 
Maruzen_
1. Minkälaista?

2. Millä rv:lla?

3. Menikö kesken vai oliko vaaratonta?

1. Todella runsasta vuotoa 2 päivän ajan. Alkoi keskellä yötä kun heräsin siihen että housut ja sänky olivat verestä märkänä. Yhteensä kesti noin reilun viikon, eli ruskeaa tuhrua loppuajan. Alussa myös jonkun verran isompaa hyytymää

2. Viikolla 8

3. Tällä hetkellä menossa vko 13, eli ei mennyt kesken. Mullakin näkyi ultrassa jonkin verran hematoomia joista vuoto johtui. Sillon kun vuoto alkoi käytiin yöllä päivystyksessä ultrassa ja helpotus oli suuri kun sydän löi kovasti. Vajaa viikko sitten oli np-ultra ja kaikki kunnossa...toivotaan siis parasta...
 
anze
1. mulla kuukautismaista vuotoa, 4pvä menossa. jonkun verran myös hyytymiä.

2. 7+4

3. ei tiedä viellä. huomenna ultra.

pelottaa aika paljon. voi olla että tulee nukutuksi ensi yönä huonosti.
olen myös huolissani siitä etteivät rintani ole enään arat. koska "normaalissa" raskaudessa rintojen arkuus loppuu? kaikista kamalinta on tietämättömyys.
 
minulla
1. aluksi ruskeaa ja niukkaa, myös hieman hyytymiä. lopulta enemmän punaista verta ja hyytymiä

2. alkaen rv 6+4, punaiseksi muuttui rv 10+3

3. meni kesken rv 10+5, kipuja vasta tällöin
 
Chili28
1. ensin ruskeaa tuhrua kolmisen päivää, sitten hieman verta yhtenä päivänä, jonka jälkeen seuraavana päivänä kunnolla verta ja klimppejä.

2. alkoi rv 5+ ja kunnon vuoto 6+

3. Kunnon vuoto ja kivut siis 6+, jolloin meni kesken.
 
Miiruska
1. Ensin tuhrutti yhden aamupäivän, sitten kuukautisvuotomaista verta neljän siteellisen verran parin päivän ajan. Verta kuitenkin paljon vähemmän kuin kuukautisissa ja ei kipuja. Menkkamaista jomotusta vain. Loppuaika muutama punaruskea tippa aamupäivisin.

2. Vuoto alkoi rv 7+3 ja päättyi rv 8+1

3. Meni kesken. Kohtu oli tyhjentynyt kokonaan.
 
.tyttönen.
minulla alkoi kp 22/31 niukka verinen vuoto ja välillä hulahti oikein kunnolla verta, saattoi olla jopa yli päivä vuotojen välillä ja sitten taas hulahti(vuoto kesti n.3pv), kävin sitten lääkärissä ja se sanoi että ne oli menkat jotka tuli vain vähän väärään aikaan ja että se on sinun ikäisellä naisella ihan normaalia.ei muistuttanut oikeita menkkoja yhtään(ei kipuja, vuodossa päivän välejä, norm.kesto n.5pv..) nyt kp 37/31 eikä niitä "oikeita" menkkoja kuulu. oisko mahdollista että liittyy raskauteen?
 

Yhteistyössä