Yritän huolehtia lapsistani hyvin, sillä rakastan heitä. Aina tosin minusta ei ole ollut hyväksi, varsinkaan läsnäolevaksi vanhemmaksi kaikille lapsilleni, sillä olin useamman kuukauden hoitamassa nuorimmaistani kaukana kotoa. Isommat lapset olivat silloin isällään, koska hänen piti olla kotipaikkakunnalla töissä -ansaitsemassa elantoa meidän perheelle (joka myös on oleellinen osa huolehtimista). Siksi olen tyytyväinen, että meitä vanhempia on kaksi -täydennämme toisiamme.
Olemme yhdessä perinteitä vaalivia, huolehtivaisia vanhempia. Meidän lapsillamme on rajat, me kunnioitamme heitä ja odotamme sitä vastavuoroisesti heiltä. Kunnioituksemme näkyy monipuolisena ravintona, yhdessäolona -paljon liikuntaa, ulkoilua, luenkin silloin tällöin. He kaipaavat jo kavereita ja kunnioitamme heidän toiveitaan leikkiä itsenäisestikin. Heidän kuuluu itse keksiä tekemisensä ja leikkinsä -me vanhemmat annamme niihin mahdollisuudet, tilat ja välineet. Tiukasta taloudesta huolimatta yritämme vaatettaa heidät sään mukaan. Valvomme heidän astmalääkkeen ottonsa ja terveydentilansa ja viemme tarvittaessa lääkäriin. Ostamme lääkkeet.
Lapsemme saavat riittävästi unta ja valvomme heidän television katseluaan. Syliin he pääsevät aina kun haluavat.
Meillä aikuisilla on paljon tekemistä siinä, että tulisimme toimeen -varsinkin täällä pohjoisemmassa. Työt ovat välillä vasaran alla, talvet ovat kylmiä ja runsaslumisia (yleensä) , matkat pitkiä -nämä asettavat omat rajoituksensa jo yksittäisen ihmisen selviämiselle ja ajankäytölle -lapsetkin oppivat sen nopeasti, että vanhemmilta menee aikaa työmatkoihin, kaupassakäynteihin, talon lämmitykseen (esim. puutyöt on tehtävä joka kesä, jos mielii talvella lämmittää) -jos mielii vanhempien kanssa harrastamaan jotain (kalaan, uimaan, ym.) täytyy tehdä töitäkin hieman yhdessä. Ja minusta se on ihan parasta yhdessäoloa, varsinkin jos tehdään ensin yhteiseksi hyväksi hommia ja lähdetään sitten saunomaan ja uimaan. Siitä nauttii aikuinenkin.
Se mitä haluaisin lasteni kanssa tehdä enemmän on lukeminen ja askartelu. Niistä minulla on hieman syyllinen olo. Joinakin päivinä niihin on aikaa, toisina ei.
Arvosanaksi antaisin itselleni 8+, miehelleni 8½ -koska hän jaksaa riehua ja pitää enemmän ääntä kuin minä ja se on lapsista kivaa. En ole curling-vanhempi, ei meistä kumpainenkaan ole..kuoppaiset tiet on kummallekin muksulle tiedossa. Autetaan missä voidaan, mutta eteenpäinmenemisen halun on tultava lapsesta itsestään.
oliks ne niitä syötäviä juttuja 
