G: Minkä ikäistä lasta kehtaa vielä kuljettaa rattaissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vapaamatkustaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vapaamatkustaja

Vieras
Eli jos kotikaupungissasi on esimerkiksi käytäntö, että joukkoliikenteessä lastenvaunuilla ja -rattailla pääsee joukkoliikenteessä ilmaiseksi matkustelemaan, niin kuinka kauan käytät tätä palvelua?
Käytätkö muuten rattaita lapsen kanssa kauppareissuilla ja lenkeillä?
Minkä ikäinen lapsi on mielestäsi vielä liian pieni kävelemään itse kilometrin tai kaksi?
 
No 2,5-vuotias kulkee meillä vielä rattaissa (mulla on aina mukana myös tuo 1,5-vuotias) jos mennään julkisilla jonnekin. Paljon helpommin menevät kun istuvat molemmat rattaissa, ei tarvii pelätä ettei istumapaikkaa löytyis tarpeeksi läheltä vaunupaikkaa tms.
 
Mulla on matkakortti, joten en reissaa rattaiden kanssa ilmaiseksi. Jos tiedän, että menen ruokakauppaan tai kävelen paljon, niin otan rattaat 3v lapselle. Tuohan nukkuu joskus vielä päiväunet, eikä jaksa kävellä lumihangessa, äärettömän hankala kantaa kahta kauppakassia ja kolmevuotiasta. Eikä niiden kauppakassien kanssa oikein pysty pitämään lasta kädestäkään, autoteiden vierellä kyse on siis myös turvallisuudesta.
 
[QUOTE="vieras";23078714]Minusta 2-vuotias voipi luopua rattaista, paitsi ehkä tosi pitkillä kävelyillä.
Lapsen tahtiin sitten taaperretaan :)[/QUOTE]

Meijän esikoinen oppi kävelemään kun oli 1vee 8kk. Eli ei mitenkään voitas olla 2.vuotiaana ilman rattaita. Nyt neiti täyttää kolme, ja on rattaissa jos ollaan jossain kaupoilla.
Ei se siellä jaksa kävellä ja olla muuten.
muuten kyllä kävelee jo mielellään,
 
Meidän kuopus oli 4,5-vuotiaaksi aina kauppareissut rattaissa, ja pitkillä kävelylenkeilläkin käytiin usein, minä työnsin, tyttö istui kärryissä. Mun peppu sai hyvät muodot noilla lenkeillä.
 
[QUOTE="vieras";23078714]Minusta 2-vuotias voipi luopua rattaista, paitsi ehkä tosi pitkillä kävelyillä.
Lapsen tahtiin sitten taaperretaan :)[/QUOTE]

Mainio idea :D Varsinkin talvisena aamuna, kun mittari näyttää -20 astetta ja käveltävänä vain kaksi kilometriä. Toki kävelytän tuon kolmivuotiaan päiväkotiin, lähdetään siinä kuuden jälkeen...

Ap:n kysymykseen vastaisin, että tilanteen mukaan. Ja muistutan kaikille yhteisesti, että lapsia on eri kokoisia eivätkä kaikki kävelyä haittaavat vammat näy päällepäin.
 
Meijän esikoinen oppi kävelemään kun oli 1vee 8kk. Eli ei mitenkään voitas olla 2.vuotiaana ilman rattaita. Nyt neiti täyttää kolme, ja on rattaissa jos ollaan jossain kaupoilla.
Ei se siellä jaksa kävellä ja olla muuten.
muuten kyllä kävelee jo mielellään,

No hupsista heijaa, onpa oppinut myöhään kävelemään, sairastaako jotain tautia vai miksi vasta sillon oppinut käveleen?
 
No meillä on ihan just 2v. poika ja kauppaan n. 2km/suunta ja rattaat on kyllä ahkerassa käytössä. Samoin jos vien pojan kävellen hoitoon tai haluan tehdä pidemmän kävelylenkin pojan kanssa. Välillä hän kävelee kilsankin ihan helposti, välillä haluaa istua enemmän rattaissa. Ei mulla ole kiirettä tehdä tosta pojasta liian äkkiä isoa vaikka se muiden suosiossa onkin!
 
[QUOTE="vieras";23078777]Mainio idea :D Varsinkin talvisena aamuna, kun mittari näyttää -20 astetta ja käveltävänä vain kaksi kilometriä. Toki kävelytän tuon kolmivuotiaan päiväkotiin, lähdetään siinä kuuden jälkeen...

Ap:n kysymykseen vastaisin, että tilanteen mukaan. Ja muistutan kaikille yhteisesti, että lapsia on eri kokoisia eivätkä kaikki kävelyä haittaavat vammat näy päällepäin.[/QUOTE]

Myöhäänpä lähdette, minulla alkaa klo 5 duunit niin me lähdetään pari tuntia aiemmin.
 
sanoisin että 3v vielä mutta neljä vuotiaana luopuisin jo rattaista, tai siis niin me tehtiin . Satunnaiset lääkäri reissut tehtiin rattailla vielä 4-vuotiaana kun lapsi oli kipeenä
 
Alkuperäinen kirjoittaja epäilen jotain;23078781:
No hupsista heijaa, onpa oppinut myöhään kävelemään, sairastaako jotain tautia vai miksi vasta sillon oppinut käveleen?

Tämän komentin voikin sitten jättää omaan arvoonsa. Epäilen että kirjoittaja sairastaa jotain tautia.
 
Milloin tästäkin on tullut kehtaamiskysymys? Niin pitkään aion käyttää rattaita kun koen sen tarpeelliseksi. Minä otan justiinsa kolme vuotta täyttäneelle rattaat kauppakeskuksiin, keskustareissuille ja tarhamatkoille (jollei mennä pulkalla). Lähikauppaankin saatan ottaa rattaat mukaan. Ei se kuitenkaan tarkoita, että niissä rattaissa koko ajan istuttaisiin. Julkisissa täällä pääsee alle 7v. ilmaiseksi ja minulla on matkakortti, joten ei tarvitse rattaita maksun vuoksi mukana kuljettaa. Mä en kulje ikinä lapsen kanssa kaksin autolla vaan olemme aina liikkeellä jalkapatikassa tai julkisilla, ja kyllä nuo rattaat helpottavat liikkumista etenkin näin liukkailla ja talvikeleillä, jos tarvitsee roudata esim. kauppa- ja tarhakasseja.
 
Viimeksi muokattu:
Me lähdemme Tukholmaan ensi kuussa, ja aion ottaa pojalle 4v. rattaat mukaan. Poika ei niissä välttämättä istu, mutta jos väsähtää voi lepuuttaa jalkoja rattaissa välillä.
 
Meidän 3,5 vuotiaalla on vielä rattaat kun mennään bussilla. En oikeastaan kehtaisi niitä enää käyttää, mutta tiedän että tyttö ei kuitenkaan jaksa kävellä 200 metriä pidempää matkaa, niin ne on pakko olla. Nukkuu edelleen myös päiväunet rattaissa joten näin mennään. Rattaat eivät ole siis käytössä siksi, että pääsisimme ns. pummilla vaan siksi etten jaksa kantaa 14 kiloista uhmista ja kahta kauppakassia, kun neiti päättää heittäytyä maahan rähmälleen kun ei jaksa kävellä. Kokeiltu on monesti ja hermot menevät molemmilta....
 
[QUOTE="tyti";23078806]Tämän komentin voikin sitten jättää omaan arvoonsa. Epäilen että kirjoittaja sairastaa jotain tautia.[/QUOTE]

Osuit oikeaan, miksi voi jättää omaan arvoonsa?
 
tuota vapaa matkustusta käyttää jotkut aika törkeesti hyväkseen, siellä istuu lähes ekaluokkalaiset välillä polvet suussa rattaissa että ilmasiks pääsee.

meillä kulkee rattaissa kaupunkiin 2v mutta isosiskosta kiltisti pulitan lastenlipun hinnan
 
[QUOTE="vieras";23078832]Joo, mun mielestä töihin kannattaa lähteä ihan sen oman työajan mukaan. Enkä varsinaisesti nauti kävelystä pimeässä pakkasaamussa, joten lykkään edelleen tuon lapsen rattaisiin matkan ajaksi.[/QUOTE]

Joo, mekin olemme siten hassuja, että lähdemme liikkeelle vasta kun on tarvis emmekä esim. kahta tuntia etuajassa.
 
En tiedä mitään ärsyttävämpää ku mammat joiden yli 3v on niissä pienen pinissä matkiksissa ja kun yrittää vaunuilla tulla niin ei viitsi edes laittaa niitä kasaan vaan vie röyhkeästi oikeasti tarvitsevalta paikan. Yksi on kerran tajunnut laittaa ne ystävällisesti kasaan.
 
Olen kehdannut käyttää vielä 4-vuotiaalla rattaita. Ja olen saanut joka ikinen kerta maksaa matkani, joten eipä ole ilmaismatkan takia tarvittu erityisesti kehdata.

1-2 kilsan reissu on kävelyksi ihan naurettavan pieni. Minua harmittaa, että rattaista luopumisen jälkeen ei ole meidän perheessä enää kunnolla kävelty. Esim 10 kilsan kiva perhelenkki. Ratas-aikana lapsi sai kävellä mitä jaksoi ja loput kyydissä. Kävelylle saattoi lähteä pitkän päiväkotipäivän jälkeen, eikä tarvinnut kantaa huolta että lapsi ei jaksa. Nyt ei noita reissuja paljon harrasteta, koska minusta se ei ole lasta kohtaan ok. Vähän tollainen 10 kilsan lenkki on pyörälläkin siinä ja siinä ensi kesänä 5-vuotiaan kanssa.

Mutta sen olen oppinut palstalta, että eiväthän mammat perheellä liiku - se olisi häpeällistä. Parempi ajaa bussilla tai autolla määränpäähän tai tien yli kävellä leikkikentälle....
 

Yhteistyössä