Meillä oli perhehuone esikoisen syntyessä. Oli mielestäni tosi kiva, mies pääsi osallistumaan vauvan hoitoon heti alusta ja opettelemaan samaa tahtia. Saatiin olla hyvin omassa rauhassa, tosin neuvoja ja apuja saatiin tarvittaessa kyllä.
Nukun huonosti, jos en nuku miehen vieressä, kun olen niin tottunut nukkumaan yhdessä. Lisäksi synnytyksen jälkeen kaipasi henkistäkin tukea mieheltä, olisi ollut ikävää jäädä aina illaksi ja yöksi kahdestaan vauvan kanssa. Mies myös kantoi mulle ruoan keittiöstä, muuten olisi pitänyt hakea itse, mikä vauvan kanssa hankalaa.
Hitusen kalliimpihan se on, mutta jos ei joudu viikoksi jäämään, niin ei se paljoa kirpaise. Me oltiin 2vrk, jonka jälkeen haluttiin jo kotiin. Vauva vietiin sitten seuraavana päivänä punnitukseen neuvolaan.