G: pettymykset ja vaikeudet imetyksessä?

Kerättäiskö tähän ketjuun omia kokemuksia siitä, mitä ongelmia ja pettymyksiä imetyksessä on ollut? Tällä palstalla on varmasti tälläkin hetkellä äitejä, joille imetysvaikeudet on suuri suru, ja niitä jotka muistavat millaista oli, kun odotukset imetyksestä eivät toteutuneet. Ehkäpä omista kokemuksista olisi hyötyä jollekulle muulle?

Minua ainakin kiinnostaisi tietää,
a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?
b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?
c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?
d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

Oma tarinani; maito ei noussut kunnolla koskaan.Sitä vain ei tullut kaikesta yrittämisestä huolimatta, parhaimmillaankin vain niin, että vauva sai pari kulausta ja lopun ajan imi tyhjää.
Olisin jatkanut silti imetystä vaikka kuinka kauan, mutta vauva kieltäytyi imemästä. Jo parin päivän rintalakkoilun jälkeen se vähäkin maidontuotanto loppui kuin seinään. "imetin" siis kolme viikkoa, mutta varsinainen kriisi ei kestänyt kuin kolmisen päivää - sen jälkeen peli oli menetetty.
Jälkeenpäin ajatellen olisin pistänyt pystyyn isomman haloon siitä, että maitoa ei tule, ja olisin vaatimalla vaatinut apua. Toisaalta murehdin maidon riittämättömyyttä aivan liikaa. Kotona yksin asioita miettiessäni imettäminen sai liian ison merkityksen.

Neuvoja ja rohkaisua en saanut neuvolasta enkä laitokselta, en ilmeisesti sitä osannut vaatia. Neuvolasta kehotettiin heti antamaan vaan korviketta ja lopettamaan imetyksestä murehtiminen, sekä kehuttiin kun kerroin sitten, että en enää imetä. Se tuntui pahalta, koska se ei ollut oma valintani,mutta neuvolassa suhtauduttiin kuin se olisi ollut. Lääkkeitä ei missään tarjottu, enkä tiennyt sellaisia olevankaan. Imetystukipuhelimeen en päässyt läpi, enkä uskaltanut ottaa yhteyttä tietämääni imetystukihenkilöön, joka on hyvin asialleen omistautunut, jyrkkä ja mustavalkoinen persoona. En voinut päästää kotiini sellaista ihmistä niin kriittisessä ja herkässä tilanteessa. Tilanne kriisiytyi ja oli ohi siis niin nopeasti, muutamassa päivässä, etten osannut toimia riittävän nopeasti. Myöhemmin sitten tapasinkin lämpimän, empaattisen ja fiksun imetysohjaajan. Hän asui naapurissani. Tuntui surkuhupaisalta, että kaiken kriisin keskellä apu olisi löytynyt alle kymmenen metrin päästä...

Esitteestä ja valmennuksesta ei ollut hyötyä. Niissä imetyksestä puhuttiin tahdon asiana. Lähtökohtana oli, että maitoa kyllä tulee, kunhan asenne on oikea. Kelan esitteessa ei puhuta mitään siitä, mitä tehdä jos maito ei nouse kunnolla. Siellä koko asia on kuitattu pienellä präntillä; "jos imetys ei kaikesta huolimatta onnistu, on se oikeus surra pois." Siitäpä onkin paljon apua...
Ympäristö suhtautui rohkaisevasti ja hienotunteisesti. En ole saanut yhtään ikävää kommenttia, päin vastoin todella monilla tuntuu olleen ongelmia imetyksessä, jos oma äiti, puoliso tai ympäristö ei ole osannut heitä siinä tukea ja opastaa.

Lapseni kuitenkin kasvaa ja kehittyy erinomaisesti kaikesta huolimatta. Imettämistä en enää mieti, kuin joskus harvoin haikeudella.

 

Mulla ei myöskään koskaan maito noussut kunnolla. Olin laitoksella viikon osittain sen takia, että imetys ei lähtenyt käyntiin juuri tuosta maidon huonosta noususta. Laitoksella päädyttiin kätilöiden ja mun yhteisymmärryksessä osaimetykselle, eli korviketta annettiin heti alusta pitäen. Olin suunnitellut imettäväni pitkään, mutta minkäs teet. En kuitenkaan ottanut imetyksestä sen suurempaa stressiä, sitä kun oli muutenkin uudessa elämässä tarpeeksi. Neuvolassa suhtauduttiin ihanasti asiaan, kannustettiin ja annettiin vinkkejä, mutta missään vaiheessa he eivät teilanneet ajatusta osaimetyksestä vaan kannustivat edes siinä osittaisessa imetyksessä pysymistä.
Ensimmäisen kuukauden aikana sain muutaman rintatulehduksen ja siitä sitten alkoi myös rintaraivarit aika ajoin. Meillä sitten poika teki totaalisen stopin rinnalle noin 4kk ikäisenä. Kun neuvolassa sanoin tästä, he olivat jälleen kerran tosi ymmärtäväisiä ja totesivat siihen, että tämä oli sitten minun aikani imettää. Muut läheiset tai äitiystävät eivät ole kommentoineet tätä mitenkään, eli ilmeisesti mitään fanaattisia imetyksen suhteen he eivät ole.
Suuri kiitos neuvolan henkilökunnalle siitä, että eivät esikoisen aikana luoneet lisää paineita tuputtamalla liikaa imeytksestä asioita vaan kannustivat. Näin sain hyvä mielen siitä, että että pystyin edes 4kk imettämään. Haikeena muistelen niitä yöllisiä imetyskertoja mitä meillä oli ja toivon vielä joskus voivani kokea sen . Eli vaikeuksista huolimatta haluasin vielä imettää ehkä tulevaa lastani tai lapsiani.

 

Mulle oli raskausaikana itsestään selvää, että tulen imettämään lasta 6kk. Imetys tietenkin oli täysin tahdon asia, eikä sen vaikeampaa kuin tissi vauvalle vaan suuhun ja se siitä. Vahva mielipiteeni oli, että imetys voi epäonnistua ainoastaan äidin laiskuuden takia ja että jokainen äiti pystyy imettämään jos vaan tahtoo tarpeeksi.

Vauva syntyi keskosena ja vietti kuusi viikkoa keskolassa. Osastolla minulle kyllä esiteltiin rintapumppu, mutta sanottiin että maito tuskin nousee kun ei ole vauvaa imemässä ja kun vauva oli esikoinen, niin rinnat ei kuulemma tietäisi edes mitä tehdä. Tiheällä pumppaamisella sain kuitenkin maidon nousemaan ja pian saatiin vauva omille maidoille ja tuli maitoa jopa yli vauvan tarpeenkin. Imetysharjoituksia päästiin tekemään kun vauva oli 3-viikkoinen. Muutaman keskolanhoitajan kanssa sovittiin, että vauvalle tarjottaisiin tuttipulloa mahdollisimman vähän, kun kuitenkin olin aamusta iltaan keskolassa niin pystyttäisiin harjoittelemaan imettämistä. Muut ajat maidot laitettaisiin nenä-maha -letkulla, jotta säästettäisiin vauvan voimia ja vauva jaksaisi sitten imeä rintaa paremmin. Tämähän ei sitten kaikille hoitajille käynyt, vaan vauva oltiin saatettu syöttää pullolla juuri ennen tuloani.

Vähän ennen kotiutumista maito alkoi vähenemään. Join mamma-teetä ja kotikaljaa, söin kuin hevonen ja pumppasin maitoa kahden tunnin välein läpi vuorokauden että saisin maidontulon lisääntymään. Sain vauvan kotiutuessa lääkäriltä Primperan-kuurin lisäämään maidontuloa ja se auttoikin hetkellisesti. Kotona vaan syötöt olivat todella aikaa ja voimia vieviä. Ensin yritettiin sitä imettämistä, sitten annettin pullosta maitoa ja sen jälkeen pumppasin maidot seuraavalle syötölle. Tämä vei noin tunnin ja se kolmen tunnin välein läpi vuorokauden. Mies auttoi syöttämällä pullomaidot, mutta isyysloman loppuessa en pystynyt enkä jaksanut itse kaikkea, joten jätin pumppaamisen. Neuvolan mielipide oli, että vauva kyllä syö rinnasta jos on tarpeeksi nälissään. Kokeilinhan minä sitäkin, oli jopa vaaka lainassa neuvolasta syöttöpunnituksia varten. Vauva imi 20 milliä ja nukahti, nukkui kolme tuntia ja imi taas 20 milliä. Hieroin jalkapohjia, käsiä, päätä, koko vauvaa ja yritin saada sen heräämään syömään enemmän. Vuorokauden jälkeen kantti petti ja aloin taas antamaan lisämaitoa pullosta.

Meidän imetysongelmamme oli monimutkainen. Vauva ei jaksanut lupsutella tyhjää odottaen herumisen käynnistymistä, eikä vuolaimman herumisen päätyttyä viitsinyt kiskoa tiukemmassa olevia maitoja. Vauva ei raivonnut, vaan pelkästään alkoi nukkumaan. Pullon imeminen kyllä onnistui unessakin, mutta rinnan ei. Vauva joutui muutamaksi päiväksi uudelleen sairaalaan ja sillä aikaa maidontulo lakkasi kuin seinään. Söin taas kuurin Primperania ja maito lisääntyi taas hetkellisesti. Eräs päivä sitten huomasin, ettei maitoa enää tule ja oli HUOJENTUNUT! Ei tarvinnut enää tapella ja yrittää.

Tänään toinen lapseni täyttää 4kk ja täysimetyksellä mennään. Tähän mennessä on jo taisteltu läpi rintaraivareiden ja epävarmuuden, että riittääkö maito. Sen suurempia tavoitteita ei imetyksen suhteen ole. Katsotaan nyt kuinka pitkään tämä huvi kestää.

a) en tiedä voiko keskosuutta sinänsä pitää syynä imetyksen epäonnistumiseen, mutta pulloon tottuminen keskola-aikana oli ainakin yksi syy. Jos olisin silloin tiennyt syntocinon-suihkeesta, niin sitä olisin halunnut kokeilla. Se olisi nopeuttanut herumista, ettei vauva olisi ehtinyt kyllästyä heti alkuunsa.

b) otin Primperania useampaankin otteeseen. Se lisää maidontuloa ja luulen, että jos silloin olisin saanut myös vauvan imemään enemmän rintaa niin tilanne olisi parantunut. Neuvolasta en apua saanut, perhetyöntekijän kanssa yritettiin keksiä keinoja pitää vauvaa enemmän hereillä syötöillä. Keskolastakaan ei imetykseen apua tullut. Eniten apua sain imetystukilistan sivuilta ja keskustelupalstalta, sekä keskosvanhempien yhdistyksen sivuilta.

c) ympäristö suhtautui asiaan viisaammin kuin minä. Mukava keskolanhoitaja, sekä äitini sanoivat melko suoraan, että jos ei onnistu niin korviketta vaan. Kun olisin sen uskonut, niin paljolta olisin säästynyt.

d) esitteet, joita luin ja luennot joille osallistuin antoivat ymmärtää, että imetys on tahdon asia eikä siinä voi epäonnistua jos yrittää ja tahtoo tarpeeksi.

Nykyään en pysty enkä halua arvostella kenenkään imetysvalintoja. Jos joku ei halua imettää, niin sekin on ok. Jos on liian hankalaa niin jääköön koko homma, lapsi kasvaa kyllä korvikkeellakin.

Tulipas pitkä tilitys, jospa joku jaksoi lukea.

 

Jellybean ja muutkin; kun olitte osastolle, vaaditteko itse nähdä pumpun ja vaaditteko itse lääkkeet, vai miten tämä tilanne meni? Kuinka paljon melua jouduitte pitämään, että saitte imetysohjausta ja tukea imettämiseen? Tuliko teille tunne, että olette oikeasti tulleet kuulluiksi, ja että huolet on otettu vakavasti?

Minusta osastolla vietetty aika oli jotenkin omituista. Kaikki oli kilvan kehumassa, kuinka hienosti hoidan vauvaani. Samaan aikaan huoleeni siitä, että maitoa ei näytä tulevan, vastattiin kliseillä "vauva voi hyvinkin saada maitoa rinnasta, vaikkei siltä näytä" "kaikille ei maito nouse niin rajusti, joidenkin rinnat voi olla pehmeät ja tuntua tavallisilta, vaikka maitoa tulee" jne. Kun sitten paljastui, ettei sitä maitoa tosiaankaan tule, niin lääkkeitten tarjoamisen sijaan kätilö sanoi, ettei osastolla maito stressin vuoksi aina nouse, ja se nousee sitten kotona. Jälkeenpäin ajatellen minusta oli todella epäammattimaista rauhoitella asiakasta sen sijaan, että annettaisiin käytännön apua. Sehän on heidän tehtävänsä, varmistaa että imetys on lähtenyt käyntiin! En minä ensimmäisen lapsen äitinä todellakaan tiennyt mistään suihkeista ja pillereistä, niistä ei puhutta valmennuksessa, neuvolassa eikä esitteessä yhtään mitään.

Ihmeellistä, miten kiukkuiseksi vieläkin tulen, vaikka luulin, että tämä asia olisi jo unohtunut....eipä sitten ilmeisesti olekaan.

 

Rintapumppu mulle kyllä esiteltiin, mutta tosiaan samaan syssyyn todettiin ettei maito varmaankaan edes nouse, mutta että voinhan minä kokeilla. Osastolta minut "potkaistiin" pois 1,5 vuorokauden kuluttua synnytyksestä. Olisin kai vaatimalla saanut sinne jäädä, mutta olin niin sekaisin että halusinkin pois. Maito ei ollut tuossa vaiheessa vielä noussut, vaan pumppasin kotona kolmen tunnin välein. Ensin tietenkin tuli vaan ihan tippoja, mutta lopulta alkoi tulla ihan kunnolla.

Jossain sivulauseessa keskolan hoitaja mainitsi maidontuloa lisäävästä lääkkeestä. Siihen sitten takerruin ja kysyin reseptin keskolan lääkäriltä. Primperan on siis pahoinvointilääke, jolla voi olla sivuvaikutuksena maidontulon lisääntyminen. Suihkeesta ei ollut tietoa ennenkuin tämän toisen tytön kanssa olin osastolla. Syntocinon-suihke pistää kätevästi herumisen alulle ja sitä olen kotonakin käyttänyt rintaraivareiden aikaan, kun vauva raivosi ettei maitoa alkanut tulla HETI. Se olisi saattanut antaa jonkinlaista apua ensimmäisen lapsen imetyksessäkin, jos olisin moisen olemassaolosta tiennyt.

Toisen lapsen kanssa pidin osastolla melua ja olin jo etukäteen päättänyt, että kotiin en lähde ennenkuin maito on noussut ja imetys lähtenyt kunnolla käyntiin. Ilmoitin jo heti kärkeen, että ensimmäisen lapsen kanssa imetys ei onnistunut ja nyt haluan kaiken tuen ja ohjauksen mitä heillä on tarjota. Ensimmäisinä päivinä oli vauvan verensokereitten kanssa ongelmia ja oli pakko antaa lisämaitoa, enkä sokereitten kontrolloinnin aikana saanut imettää. Sitten kun se oli ohi, niin pesittiin vauvan kanssa jotta maito nousisi. Tein myös koko sairaalassaoloajan syöttöpunnituksia, jotta sain luottamusta imetykseen.

Esikoisen aikana imetyksen kanssa takutessa luin kaiken mahdollisen imetyksestä, sekä netistä että kirjoista. Toisen lapsen kanssa sitten tiesin, mitä keinoja kannattaa kokeilla imetyksessä alkuun pääsemiseksi.

 

En PETTYNYT tai SURRUT sen suuremmin imetyksen loppumista/ lopettamista. Imetin lapsia 6kk ja 4kk. Kauheen iso numero tästäkin tehdään. Sitten on ihan EPÄONNISTUNUT äitinä, ellei pysty tai halua imettää hirveän pitkään.

Tärkeintä mun mielestä olisi asettaa tämäkin "suoritus" oikeaan mittakaavaansa. Ei siitä mitään sen suurempia henkisiä traumoja kannata itselleen hankkia. Vanhemmuus (isän ja äidin) kun on niin paljon enemmän kuin tissit ja imetys. Se on se seuraavat 20 vuotta joka ratkaisee...

 

Toisen lapsen kanssa laitoin kahden viikon rajan, että jos sinä aikana ei imetys lähde toimimaan niin alan antaa korviketta. Päätin sen kahden viikon ajan tehdä kaikkeni ja sitten jos ei toimi, niin ei toimi.

Imetys on todellakin vaan yksi tavoista ruokkia vauva, en laita sille sen enempää arvoa. Läheisyyttä ja hellyyttä voi antaa muutenkin. Hyvä vanhemmuus on paljon muutakin kuin vain lapsen ruokkimista.

 

Ohhoh! Imetystä voi ja saa surra, vaikka olisi jalat maassa. Mikään ei muutu, jos aina vain hyväksymme hiljaa, että ei se mitään, vaikka en saanut asiallista imetysohjausta.

Eikä tässä nyt puhutakaan äitinä epäonnistumisesta, vaan imetyksestä. Asia ei katoa vähättelemällä.

Ja joskus voi olla, että itselleen kannattaa hankkia keinot tehdä imetyksen kanssa toisin sitten, kun on seuraava mahdollisuus.

 

Ylläoleva nimimerkille Jalat maassa, ei niinkään Jellybeanille.

 

kun muut ovat ihmetelleet enkä itse tiennyt etukäteen: imetys vie aikaa. Alussa oli vaikeaa, nyt sujuu hyvin ja on sujunut jo kauan, lapsi on jo 10 kk.

Mutta se alku: sairaalassakin neuvottiin, että maitoa annetaan 4 tunnin välein ja että 15 min imetystä on jo kauan. Oma lapsenipa viihtyi rinnalla tunnin ja pitempäänkin eikä olisi pitänyt aina taukoa kuin hetken. Tuli syyllinen olo sairaalassa, kun hoitajat ihmettelivät touhujamme. halusin pitääkin lastani lähellä, kun ensimmäiset päivät menivät teho-osastolla. Onneksi sairaalasta päästiin ja olo helpottui heti. Mutta edelleen: vauva viihtyi rinnalla tuntikausia, alkuun tosiaan tunnin ja sitten 2 - 3 tunnin tauko (nukkui), mutta myöhemmin vielä enemmän, joskus jopa koko päivän päiväunia lukuunottamatta. Ja tämä vauva ei ole kovin unelias ollut alkuaikojen jälkeen...

Vauvantahtinen imetys siis tarkoitti alkuun useiden tuntien imetystä päivässä, todella pitkiä imetyssessioita ja välillä kovin tiheään. rankkaa, mutta selvittiin. Vähitellen imetys vakiintui tähän: n. 5 - 15 min 3 tunnin välein.

Mutta joku olisi voinut kertoa, että kaikki oli hyvin ja niin kuin pitääkin. Sukulaiset ihmettelivät ja käskivät antaa pullosta korviketta ja kiinteitä , että lapsi näkee nälkää jne. jne. Että pitää oppia olemaan irti äidistä yms. Sen seurauksena välit esim. anoppiin ovat viileät. Hänen neuvoillaan kun olisi maidontulo loppunut alkuunsa. ja en edes kaivannut tai pyytänyt neuvoja, kun jotenkin luotin siihen kuuluisaan äidinvaistoon. Joka toimi. Mutta raskasta oli ja toisten ajattelemattomat puheet ja huomaavaisuuden puute loukkasi. inhoan nykyään anoppiani ja käytän masennuslääkkeitä. Muuten kaikki hyvin, vauva on kasvanut aina loistavasti ja maitoa tulee.

 

Mulla oli kans ongelmia maidon nousemisen kanssa eli maito ei koskaan kunnolla noussut. Vauva joutui lastenosastolle mutta pääsin kuitenkin toisena päivänä jo kokeilemaan imetystä. Olin sairaalassa 6 päivää jonka aikana aloitin jo primperan kuurinkin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka imetinkin lasta ennen jokaista syöttöä. Kotiin pääsimme siinä toivossa että maito nousisi siellä, näin sairaalassakin sanoivat että se vaatii aikaa. Meni kuitenkin viikko, kuuri loppui eikä huomattavaa muutosta ollut tapahtunut. Maitoa tuli joitakin tippoja mutta vauva kuitenkin viihtyi rinnalla. Lisämaitoa annettiin jo sairaalasta alkaen. Nyt vauva on kohta kolme viikkoa, edelleen imetän mutta lähinnä muodon vuoksi. Yöimetyksetkin jätin pois oman jaksamisen vuoksi. Nyt poikakin on jo alkanut tajuta että maito tulee helposti pullosta, eikä jaksa imeä niin pitkään, varsinkin jos on kova nälkä, niin huitoo ja hamuaa vaan rinnalla. Mutta tissi kelpaa lähinnä lohtuun ja nukahtaa siihen joskus.

Tottakai minuakin harmitti, kun olin niin toivonut voivani imettää, mutta minkäs teet. Sairaalassa otettiin syöttöpunnituksia, mutta niissä ei koskaan näkynyt grammankaan nousua. En tiedä annoinko liian helposti periksi, mutta tuntui niin turhalta ensin imettää puoli tuntia, sitten vasta antaa pullosta ruoka, jolla pojan sai kylläiseksi. Neuvolan kannustus meilläkin oli se, että ei kannata murehtia, lapsi kasvaa kyllä korvikkeellakin ja oman jaksamisen kannalta on suotuisaa lopettaa yöimetys, kun valitin, että yöheräämiset venyy aina niin pitkiksi. Ja minuakin on jälkeenpäin ärsyttänyt kaikkien imetysoppaiden tekstit, että kyll maito riittää jos vaan jaksaa imetää paljon ja luottaa itseensä. Missään ei puhuta siitä, jos imetys ei syystä tai toisesta onnistukaan, saati ongelmista ja niiden ratkaisuista? Mun ongelma oli yksinkertainen, maito ei noussut eikä mitenkään riittänyt! Mitä siinä olisi voinut tehdä? Ei auttanut lääkekuurit, ei tiheät imetykset, ei lepo, ei oluenjuonti, ei mikään... Onneksi olin jo ennalta osannut varautua tähän, koska tiesin että äidilläni tuli huonosti maitoa ja pikkusiskolleni hänelläkään ei tullut yhtään. Ja mulla myöskään raskauden aikana ei tapahtunut muutoksia rinnoissa, mikä nyt ei välttämättä mitään tarkoita, mutta aavistelin kuitenkin.

Nyt pikkuhiljaa alan jo sopeutua ajatukseen, olla kiitollinen siitä että lapsi on terve ja kasvaa, vaikka onkin korvikkella ruokittu. Enkä ole vielä ainakaan kohdannut yhtään negatiivista kommenttia.

 

Niin, ja rintapumpusta mulle sanottiin sairaalassa että sitä on turha käyttää jos maito ei ole noussut, ja että vauva on paljon tehokkaampi imijä. En tiedä olisiko siitä ollut apua, moni kuitenkin on pumppailulla saanut maitoa nousemaan tehokkaammin.

 

Mulla oli kans ongelmia maidonnousussa esikoisen kohdalla ja hän kasvoikin korvikkella. Nyt odotan toista ja kiinnostaisi tietää muiden kokemuksia imetyksestä toisen kohdalla. Onko maito noussut toiselle jos ekan kanssa epäonnistuit? Yritän olla stressaamatta, mutta kovasti mietin jo asiaa kun haluaisin niin kovasti imettää.

 

Maidontulo lähti hitaasti kun oli sektio ja vauva sai ekan päivän korviketta sairaalassa. Sitten kun maito nousi niin sitähän riitti vaikka koko kylälle, siis oli rinnat hunajamelonin kokoiset ja yhtä kovat kuin kiveä. Arvatkaa saiko vastasyntynyt siitä kiinni lainkaan. Itse seisoin suihkussa yrittämässä saada liikaa maitoa lämmöllä ulos ja haudoin yöt kaalinlehdillä ettei tulehdu. Väliin yritin imettää lastan jonka pään koko oli noin puolet siitä pakkaantuneesta rinnasta. Rintakumilla onnistui jotenkuten mutta hankalaa se oli koska maitoa lisäksi tulvi yli äyräiden.
Lopputulos oli että rintakumillakaan lapsi ei saanut syötyä kunnolla ja osa maidosta piti pumpata pulloon ja syöttää siten. mietin että saanko koskaan imetettyä kun oli niin ongelmallista ja tisseistä tulvi hirvittävät määrät silloin kun imetti, niin että aina oli lammikko harsossa ja lapsen päällä ja minun vaatteilla.
Aluksi kuitenkin jäi rintakumi pois. Maidontulo tasaantui vaikka runsasta se on edelleenkin. Vauva kasvaa ja sen suu kasvaa, imuote paranee ja kaikki yhteensä, lopulta 3kk ikään mennessä olimme jo pelkällä rinnalla ilman pulloon lypsämistä. Sujuu hienosti eikä rintakumi tai osittain pullon kautta syöttäminen vierottanut lasta rinnalta. Nyt on ihana imettää, alkaa jo sujua makuullaan imetyskin ja eri asennot kun maitoa ei jatkuvasti tulvi (vaikka vieläkin joskus). Tämä siis kannustuksena niille joilla on päinvastainen ongelma kuin ettei maitoa tulisi. Niistäkin selviää kun lapsi kasvaa

 

Niin, ja rintapumpusta mulle sanottiin sairaalassa että sitä on turha käyttää jos maito ei ole noussut, ja että vauva on paljon tehokkaampi imijä. En tiedä olisiko siitä ollut apua, moni kuitenkin on pumppailulla saanut maitoa nousemaan tehokkaammin.

Pumppasin koneela sairaalassa 10min 3 tunnin välein ja vuorokaudessa olisin ruokkinut kolmoset

 

En tiedä mitä tein väärin, mutta mulla imetys on molemmilla kerroilla lähtenyt sujumaan aluksi ihan hyvin, mutta sitten maidon tulo on tyrehtynyt n. 4kk:n kohdalla. Esikoinen sai kyllä lisämaitoakin heti synnäriltä saakka, sitähän ne siellä niin innokkaasti tuputtivatkin. Joten esikoisen aikana maidontulon loppuminen oli silleen omaa tyhmyyttä, että jatkoin sitä lisämaidon antamista kotonakin. Ei sitä ensikertalaisena tienny miten pitäis toimia. Esikoista imetin vajaat 4kk, sitten loppui maito, tai väheni, tai mitä lie, mutta ei sitä maitoa vaan enää tullut.

Kuopuksen synnyttyä en antanut sairaalassakaan lisämaitoa, vaan tissiä vaan alusta asti. Maitoa tuli kuitenkin aika vähän, vaikka imetys sujui kyllä muuten todella hyvin. Kyllähän minä yritin juoda ja syödä ja syödä ja juoda kuin hevonen, mutta ei se mitään auttanut. En ainakaan huomannut mitään eroa.
Kolmen viikon iässä aloin antaa lisämaitoa, kun neuvolassakin olivat painon kehityksestä huolissaan. Lisämaitoa yritin antaa mahdollisimman vähän ja rintamaitoa enemmän. Silti, taas kävi kuin esikoisen kanssa, joskin kuukautta myöhemmin, eli kuopus sai rintaa vajaat 5kk.

Sanoisin, että mulle imetys ei ollut millään lailla vaikeaa, mitään vaikeuksia ei varsinaisesti ollut. Ainoa ongelma, ja samalla suuri pettymyksen aihe, oli se, että maitoa ei tullut tarpeeksi.
Joillain maitoa tulee ihan hulluna ja pitkään, ja joillain vissiin sitten vähemmän.

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?

Lapsi syntyi normaaliaikaisena sektiolla. Jo heti ensi-imetys tökki: itse en tiennyt mitä tehdä, hoitoja vain tyrkkäsi tissin vauvan suuhun ja poistui, vauva ei imenyt. Sairaalassa vietimme viikon ja koko sinä aikana vauva imi rintaa kunnolla ehkä kerran. Muutoin vaan huusi ja huusi, ei auttanut hoitajien apu eikä mikään. Rintakumia kokeiltiin myös, sillä imi pari imaisua mutta se siitä. Hoitaja sitten neuvoi käsinlypsyä, että saataisiin maito nousemaan. Sillä sitten mentiin päivä, kunnes toinen hoitaja opetti sähköpumpun käytön ja aloinkin sillä pumppaamaan muutaman tunnin välein. Siitä se maitokin sitten nousi pikkuhiljaa ja pois lähtiessämme vauva sai (pullosta) vain omaa maitoani. Tuttipullo tuli vauvalle tutuksi jo vuorokauden sisällä syntymästä.

Kotona hain neuvoja netistä, imetystapaamisesta ja imetysohjaajalta. Kukaan ei oikein osannut kunnon neuvoja antaa, vauva sai raivarit heti kun laittoi rinnalle. Yritettiin mm. ensi-imetyksen simulointia, ihokontaktia jne. Vauvan vaistot toimivat hyvin, mutta rinta aiheutti kamalat raivoamiset. Sen muutaman kerran kun suostui sitten imemään (rintakumin avulla), nukahti melko pian rinnalle. Minä jatkoin pumppaamista päivisin 3 tunnin välein ja yöllä aina vauvan herätessä. Mies hoiti yösyötöt tuttipullosta.

Mielestäni yritin kaikkeni, mutta olisi sitä voinut olla varmempi ja luottavaisempi asiaan. Sairaalassa olisi myös saanut olla paljon parempaa ohjausta, kerran apua pyytäessäni sanottiin, että ei ehditä auttamaan. Muutoin apu oli sitä, että tissi suuhun ja pois paikalta muiden askareiden pariin. Siinä jäin sitten vauvan kanssa kahdestaan ja vauva lopetti imemisen hyvin pian ja se tuttu huutokonsertti alkoi.

b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

Neuvolasta asiaa vain voivoteltiin. Imetysohjaajan tapaaminen oli hyvä, mutta ei kuiténkaan tuottanut tulosta. Sairaalan apu oli huonoa, epävarma tuore äiti olisi tarvinut paljon enemmän opastusta.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?

Kaikki suhtautuivat hyvin, mutta ärsytti "Imtetätkö?" -kyselyt, saatikka muiden hehkutukset oman imetyksen helppoudesta. Toisaalta yhden lastenlääkärin toteamus, että "ekat 3kk on tärkeitä, sen jälkeen ei mitään väliä, mitä maitoa annat" tuntui tyhmältä, kun tarkoitus oli jatkaa pumppaamista vielä ainakin kun lapsi on 4 kuukautta. Jotenkin siiä tuli olo, että olen joko tyhmä tai teen aivan turhaa työtä.

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

Ei, missään ei oikein kerrota vauvoista, jotka eivät vain yksinkertaisesti suostu imemään. Omat onnistuneet imetyskerrat jäivät alle 20 kertaan puolen vuoden sisällä, joista yksi ilman rintakumia.

Lopputulos oli se, että luovutin maitoa sairaalalle 3 kuukautta ja reilut 70 litraa. Oma vauvani sai pelkkää rintamaitoa 11 kuukautta, kunnes aloitimme totuttelun lehmänmaitoon. Yöpumppaukset loppui kun lapsi oli 3kk, lapsen ollessa puolivuotias vähensin päivisin pumppausta, lopuksi pumppasin vain kerran päivässä. Vielä kolmella pumppauksella/päivä maitoa tuli litran verran, enemmällä määrällä reilu 1,5 litraa. Vaikka en imettänyt, oli lopputulos sama: lapseni sai rintamaitoa, kuten halusinkin. Ja kun pumppaus alun intensiivisen vaiheen jälkeen oli niin vaivatonta, jatkoin pumppausta paljon pidempään kuin ikinä aluksi olisin uskonut.

 

Ehkäpä näistä on apua sille kirjoittajalle, jonka maito ei meinaa kunnolla nousta..

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?

Ongelma oli maidon vähäinen nousu alussa. Aikani yritin/pumppasin/imetin ympäri vuorokauden 1-2h välein vauvan hereillä ollessa. Toki normaalia, kun yksinkertaisesti oli vaan nälkä koko ajan. Hereillä oltiinkin läpi yöt 6viikkoa tuon takia. Toinen ongelma tulikin unen puutteesta: nukuin max 4h/päivä tuotan aikana ja paino tippui niin alas, että olin jo anorektisen laiha enkä enää kestänyt kunnolla pystyssä. Maitoa kyllä tuli yhdessä vaiheessa ihan hyvin. Kolmas ongelma olikin sitten se, että kaiken tuon raskaan imetyssession aikana aloin inhoamaan imetystä, koska se oli niin tajuttoman raskasta.

b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

Neuvolassa käskettiin antamaan korviketta illasta, että saan yöt edes osittain nukutuksi (pumppaamalla en saanu varastoon asti maitoa) ja itseni kuntoon. Siellä oltiin äärettömän huolestuneita omasta jaksamisestani eikä heillä käynyt mielessäkään, että pelkällä imettämisellä olisi pitänyt siinä kunnossa jaksaa jatkaa. Pikku hiljaa korviketta meni enemmän ja imetys jäi vain satunnisiin kertoihin.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?

Olivat huolissaan lähinnä siitä miten itse jaksan eikä kukaan kyseenalaistanut sitä, että aloin antamaan korviketta ja imetys jäi 3kk kohdalla kokonaan.

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

Ei ollut.

Itseäni ei harmittanut pätkääkään, etten imettänyt kun 3kk ja senkin vain osittain. Väsymyksen ja huonon kunnon vuoksi en edes kokenut koko imetystä millään lailla mielekkääksi ja olin suorastaan helpottunut, että se loppui. Ainoa asia minkä tekisin toisin on se, että olisin antanut pullon jo heti alussa mieheni käteen ja käskenyt hänen syöttämään lasta edes parina yönä jotta olisin itse saanut nukutuksi. Nyt vauva on 5kk ja oma kuntokin alkaa olla jo kohdallaan ja painokin on noussut suht järkeviin lukemiin.

Voihan se olla kuten joku sanoikin, äidin omaa laiskuuttaan että imetys loppuu varhaisessa vaiheessa. Kannattaa kuitenkin ottaa järki käteen eikä suotta itseään uuvuttaa loppuun jos on liian raskasta. Ehkä toisen lapsen kohdalla (sitten joskus) osaisin jopa pitää imetyksestä, mutta nyt se oli kaikkea muuta kuin ihanaa, mahtavaa ja upeaa. Kaikki rintapumput/rintakumet/liivinsuojat/paisuneet rinnat/ ym. ällöttivät suorastaan. Raskaana ollessani odotin kovasti koko touhua ja sitä että se on ihanaa kahdenkeskistä vauva-aikaa, mutta ei siinä sitten niin käynytkään. Päin vastoin ja kieltämättä ihmettelen itsekin miten kova inho-reaktio siitä tuli.

 

Mulle oli raskausaikana itsestään selvää, että tulen imettämään lasta 6kk. Imetys tietenkin oli täysin tahdon asia, eikä sen vaikeampaa kuin tissi vauvalle vaan suuhun ja se siitä. Vahva mielipiteeni oli, että imetys voi epäonnistua ainoastaan äidin laiskuuden takia ja että jokainen äiti pystyy imettämään jos vaan tahtoo tarpeeksi.

Vauva syntyi keskosena ja vietti kuusi viikkoa keskolassa. Osastolla minulle kyllä esiteltiin rintapumppu, mutta sanottiin että maito tuskin nousee kun ei ole vauvaa imemässä ja kun vauva oli esikoinen, niin rinnat ei kuulemma tietäisi edes mitä tehdä. Tiheällä pumppaamisella sain kuitenkin maidon nousemaan ja pian saatiin vauva omille maidoille ja tuli maitoa jopa yli vauvan tarpeenkin. Imetysharjoituksia päästiin tekemään kun vauva oli 3-viikkoinen. Muutaman keskolanhoitajan kanssa sovittiin, että vauvalle tarjottaisiin tuttipulloa mahdollisimman vähän, kun kuitenkin olin aamusta iltaan keskolassa niin pystyttäisiin harjoittelemaan imettämistä. Muut ajat maidot laitettaisiin nenä-maha -letkulla, jotta säästettäisiin vauvan voimia ja vauva jaksaisi sitten imeä rintaa paremmin. Tämähän ei sitten kaikille hoitajille käynyt, vaan vauva oltiin saatettu syöttää pullolla juuri ennen tuloani.

Vähän ennen kotiutumista maito alkoi vähenemään. Join mamma-teetä ja kotikaljaa, söin kuin hevonen ja pumppasin maitoa kahden tunnin välein läpi vuorokauden että saisin maidontulon lisääntymään. Sain vauvan kotiutuessa lääkäriltä Primperan-kuurin lisäämään maidontuloa ja se auttoikin hetkellisesti. Kotona vaan syötöt olivat todella aikaa ja voimia vieviä. Ensin yritettiin sitä imettämistä, sitten annettin pullosta maitoa ja sen jälkeen pumppasin maidot seuraavalle syötölle. Tämä vei noin tunnin ja se kolmen tunnin välein läpi vuorokauden. Mies auttoi syöttämällä pullomaidot, mutta isyysloman loppuessa en pystynyt enkä jaksanut itse kaikkea, joten jätin pumppaamisen. Neuvolan mielipide oli, että vauva kyllä syö rinnasta jos on tarpeeksi nälissään. Kokeilinhan minä sitäkin, oli jopa vaaka lainassa neuvolasta syöttöpunnituksia varten. Vauva imi 20 milliä ja nukahti, nukkui kolme tuntia ja imi taas 20 milliä. Hieroin jalkapohjia, käsiä, päätä, koko vauvaa ja yritin saada sen heräämään syömään enemmän. Vuorokauden jälkeen kantti petti ja aloin taas antamaan lisämaitoa pullosta.

Meidän imetysongelmamme oli monimutkainen. Vauva ei jaksanut lupsutella tyhjää odottaen herumisen käynnistymistä, eikä vuolaimman herumisen päätyttyä viitsinyt kiskoa tiukemmassa olevia maitoja. Vauva ei raivonnut, vaan pelkästään alkoi nukkumaan. Pullon imeminen kyllä onnistui unessakin, mutta rinnan ei. Vauva joutui muutamaksi päiväksi uudelleen sairaalaan ja sillä aikaa maidontulo lakkasi kuin seinään. Söin taas kuurin Primperania ja maito lisääntyi taas hetkellisesti. Eräs päivä sitten huomasin, ettei maitoa enää tule ja oli HUOJENTUNUT! Ei tarvinnut enää tapella ja yrittää.

Tänään toinen lapseni täyttää 4kk ja täysimetyksellä mennään. Tähän mennessä on jo taisteltu läpi rintaraivareiden ja epävarmuuden, että riittääkö maito. Sen suurempia tavoitteita ei imetyksen suhteen ole. Katsotaan nyt kuinka pitkään tämä huvi kestää.

a) en tiedä voiko keskosuutta sinänsä pitää syynä imetyksen epäonnistumiseen, mutta pulloon tottuminen keskola-aikana oli ainakin yksi syy. Jos olisin silloin tiennyt syntocinon-suihkeesta, niin sitä olisin halunnut kokeilla. Se olisi nopeuttanut herumista, ettei vauva olisi ehtinyt kyllästyä heti alkuunsa.

b) otin Primperania useampaankin otteeseen. Se lisää maidontuloa ja luulen, että jos silloin olisin saanut myös vauvan imemään enemmän rintaa niin tilanne olisi parantunut. Neuvolasta en apua saanut, perhetyöntekijän kanssa yritettiin keksiä keinoja pitää vauvaa enemmän hereillä syötöillä. Keskolastakaan ei imetykseen apua tullut. Eniten apua sain imetystukilistan sivuilta ja keskustelupalstalta, sekä keskosvanhempien yhdistyksen sivuilta.

c) ympäristö suhtautui asiaan viisaammin kuin minä. Mukava keskolanhoitaja, sekä äitini sanoivat melko suoraan, että jos ei onnistu niin korviketta vaan. Kun olisin sen uskonut, niin paljolta olisin säästynyt.

d) esitteet, joita luin ja luennot joille osallistuin antoivat ymmärtää, että imetys on tahdon asia eikä siinä voi epäonnistua jos yrittää ja tahtoo tarpeeksi.

Nykyään en pysty enkä halua arvostella kenenkään imetysvalintoja. Jos joku ei halua imettää, niin sekin on ok. Jos on liian hankalaa niin jääköön koko homma, lapsi kasvaa kyllä korvikkeellakin.

Tulipas pitkä tilitys, jospa joku jaksoi lukea.

Kylläpä taistelit mahtavasti. Nostan hattua ja laitan virtuaalisia kukkia tulemaan.

Ehkä vielä tilitän omankin tarinani tänne kokonaisuudessaan.. itse pumppasin 3 kuukautta noin 8-12 kertaa päivässä (joista kaksi öisin) kun tyttäreni suu ja minun rintani olivat kertakaikkiaan epäsopivat yhteistyöhön (pieni suu, mulla isot pyöreät rinnat ja litteät nännit).

 

Joo nuo imetystukihenkilöt.. sairaalan imetystukuryhmässä itkin sille mimmille kun vauva ei vaan saa rinnasta otetta eikä siis pysty imemään. Se alkoi demoomaan jotain hyväryhtistä imetysasentoa ja virittelemään jotain hemmetin vaasia mun jalkojen alle jotta olisi polvet oikeassa kulmassa. Sehän auttoi ihan jumalattomasti siihen että tyttö ei tissiä imenyt... hahaha

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?

- Esikoinen joutui heti synnyttyään tehohoitoon. Maidonnousu tapahtui hitaasti, sähköpumpulla 3 tunnin välein stimuloiden. Ensimmäinen imetys kun vauva 2 viikkoa vanha. Rintakumi pakollinen varustus useamman kuukauden, sillä tuttipullo oli vääristänyt imuotteen.

- Kakkoselta vain rintatulehdus ja muutama parin päivän rintalakko. Muuten sujui kuin uni.

- Kolmoselta nännin iho meni rakoille, imetys sattui ensimmäiset 2 kk joka kerta. Tuttipullo ei kelvannut. Vain aika auttoi.

En tiedä tekisinkö siltikään mitään toisin. Luovuttaisin?

b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

- Esikoiselta kehotettiin jättämään imetys. Etsin apua kirjastosta.
- Kakkoselta toimin vain maalaisjärjellä (ja ehkä jotain oli jäänyt imetysoppaistakin mieleen).
- Kolmoselta hain apua imetystuesta, neuvolasta, kahdelta lääkäriltä. Kokeiltiin kaikki mahdolliset imetysotteet, voiteet ja hiivasienilääkityskin. Neuvolassa kehuttiin kun en luovuta, mutta eipä juuri kannustettu jatkamaan.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?
- En tehnyt numeroa. Oma perhe tuki.

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?
- Ei todellakaan...

 

Hei Jellybean!

Miten sait tuota syntocinon- suihketta? Saitko vain osastolla, vai saako siihen osastolta reseptin ja käytit kotona?

 

Mulle tarjottiin suihketta osastolla ja sain loppu pullon mukaani kotiin. Myöhemmin sain neuvolasta Primperan-reseptin. Takkusi siis alussa pahasti tuo imetys, mutta lopulta lähti sujumaan ja jatkui siihen asti, kun lapsi oli 1v2kk.

 

Alunperin sain suihkeen jo synnytyssalilla, kun sillä muka heräteltiin lopahtaneita supistuksia. Pah.

Osastolla olisi annettu uusi pullo, mutta oli se synnärillä saatu vielä jäljellä. En tiedä, että saisiko siihen reseptin vaikkapa äitiysneuvolan kautta. Kannattaisihan sitä kokeilla?