Geisha

  • Viestiketjun aloittaja Lantionpohjajumppa
  • Ensimmäinen viesti
N32
Olen nyt jonkun aikaa harjoittanut lantionpohjalihaksia. Jonkun verran olen käyttänyt smartballseja, mutta pääasiallisesti olen koittanut jumpata ilman palloja.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että ihan lievä silloin tällöin tapahtunut tuskin haittaava karkailu /tihkutus, on muuttunut pahemmaksi! Ensin jumppailin silloin tällöin, koska alavatsan lihakset kramppailivat ilkeästi, mutta nyt kaksi viikkoa olen jumpannut joka päivä vähäsen, pariin kertaan päivän aikana. ..tai no, yksi lepopäivä on tullut pidettyä. Koko tämän ajan karkailu on vain voimistunut. Varsinkin pallojen käytön jälkeen tuntuu hankalalta. Ei se hirvittävän pahana vielä ole, mutta kuitenkin.. Voiko karkailu pahentua jumpan alkuvaiheessa?? Pahentavatko pallot tilaani? Eivätkö ne sovi kaikkien anatomialle? Yhdeltä lääkäriltä kysäisin asiaa, mutta hän ei ollut kiinnostunut koko karkailusta, kun olin toisen asian vuoksi vastaanotolla. Hänen lyhyt kommenttinsa asiaan oli: ei voi jumpalla pahentua.

Mikäs sitten mahtaisi olla vaivana? Pitäisikö huolestua ja varata aika tutkimuksiin?
Tuntuu pahalta, kun yritin tehdä pienelle vaivalle jotain, ja nyt on suurempi vaiva huolena..

Onko kellään kokemuksia vaivan pahenemisesta aluksi, ennen kuin alkaa tulla helpotusta?
 
älkäähännyt
Olen 48-vuotias, 5 lasta synnyttänyt enkä koskaan ole tarvinnut mitään kuulia!! Kolme vuotta olen käynyt 2 kertaa viikossa latinotansseissa ja sauvakävellessä - muutaman kerran viikossa- harjoitan vatsalihakset siinä samalla eli kävelen napa selkärankaan kiinni vedettynä. Miehen kanssa tietty harjoitan noita lihaksia;) . Ja aivan yhtä tiukka olen kuin alle kakskymppisenä ja vähemmän on nyt virtsavaivoja kuin tuolloin.
 
päinvastoin
Alkuperäinen kirjoittaja N32:

En nyt tarkkaan muista miten ihan alussa ensimmäisten viikkojen aikana se jumppa lähti onnistumaan. Kuitenkin aloitin pitää kuulia säännöllisesti päivittäin. Ensin lyhyen aikaa, ja sitten jokakerta hieman kauemmin. Pari kuukautta myöhemmin tuloksia alkoikin tulla, ja nyt vuoden treenattuani lirahtelu kokonaan loppunut.
 
N32
Alkuperäinen kirjoittaja älkäähännyt:
Olen 48-vuotias, 5 lasta synnyttänyt enkä koskaan ole tarvinnut mitään kuulia!! Kolme vuotta olen käynyt 2 kertaa viikossa latinotansseissa ja sauvakävellessä - muutaman kerran viikossa- harjoitan vatsalihakset siinä samalla eli kävelen napa selkärankaan kiinni vedettynä. Miehen kanssa tietty harjoitan noita lihaksia;) . Ja aivan yhtä tiukka olen kuin alle kakskymppisenä ja vähemmän on nyt virtsavaivoja kuin tuolloin.
Sinä olet varmaan jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa lihaksistoltasi kuin minä, koska ilmeisesti olet aina pitänyt huolta vartalostasi :) . Minä en ole koskaan harrastanut liikuntaa ja siksi esim. vatsalihakset ovat surkeassa kunnossa. Tiedän, että tämä on omaa tyhmyyttäni, eikä siitä tarvitse muistuttaa erikseen. Nyt onkin ollut tarkoitus saada pikkuhiljaa rakennettua kuntoa kaikin puolin paremmaksi. Yhtenä osana on ollut lantionpohjanlihasten harjoitukset, että saisin pissankarkailun ajoissa kuriin ja loppumaan. Nyt vain ihmetyttää, että aiemmin siedettävä ja olematon vaiva muuttui jumpalla (sekä palloilla että ilman) häiritsevän voimakkaaksi.
Miestä minulla ei juuri nyt ole harjoittelukaveriksi, eikä kyllä kamalasti huvittaisi sitä jumppaa tehdäkkään, kun tiristely nolottaa jo muutenkin kamalasti..
 
älkäähännyt
Joo, tässä tapauksessa ymmärrän kyllä mutta tosiaan ihmettelen tätä nykyajan mainontaa ja mitä kaikkea turhaa naisille myydään! Ajatelkaapa nyt vaikka noita hajustettuja terveyssiteitä...kyllä naiset osaavat pesulla käydä, eikö?
Niin ja toisaalta synnyttäneen naisen oletetaan olevan timmikunnossa heti synnytyksen jälkeen (heti kuntosalille...) vaikka olennaisinta olisi keksittyä vauvaan. Kaikkien vaatimusten keskellä ei ole ihme, jos naiset eivät yksinkertaisesti jaksa hoitaa kuntoaan edes normaalilla tavalla ;) ;)
 
N32
On todellakin totta, että hömppää kyllä löytyy pilvin pimein, ihan etsimättä. Nuo hajustetut terveyssiteet on yksi todella hyvä esimerkki.

Onhan noissa jumppakuulissakin on havaittavissa kamaa, jotka lienee enemmän tarkoitettu ihan leikkimieliseen toimintaan kuin vakavamielisesti otettavaan jumppaan. Ei sillä, että jumpan tarvitsisi mitään ryppyotsaista olla, mutta silloin kun todella kärsii pissankarkailusta, niin haluaa varmaan mielummin "asialliset" jumppakuulat. Ainakin minä haluan, koska vaiva on minulle vakava asia.
 
tuplapallot
Vastatkaahan, viisaammat...jostain ohjeista (ei kuitenkaan omien jumppakuulien mukana tulleista) luin, että lantionpohjan lihasten harjoittaminen pitäisi päättää aina orgasmiin, koska muuten lihakset eivät rentoudu sen jälkeen kunnolla. Miten olette tehneet, onko kukaan muu edes kuullut tällaisesta? Kuulat olisi kätevää laittaa sisälle vaikka joka aamu työmatkan (kävellen) ajaksi ja käydä sitten perille päästyä vaivihkaa vessassa ottamassa ne pois, mut eipä mua oikein kiinnosta työpaikalla alkaa sen enempää itseäni räpläilemään. ;) Muutenkin tuollainen vaatimus vähentäisi sopivia tilaisuuksia kuulien käyttöön.
 
sinkkulainen
Alkuperäinen kirjoittaja tuplapallot:

Tämän saman ohjeen luin muistaakseni MeNaisten sivuilta. Siinä mainittiin "lihasten täydellinen rentoutus pallojen poiston jälkeen. Paras keino saada lihaksisto rentoutumaan olisi häpykielestä tehty orgasmi".
Joten tämä orkun saanti ei aina todellakaan ole mahdollista treenin loputtua. Kuitenkin pallot tulee laitettua monesti lähellä työpäivänloppua, ja sitten ovat siellä jumppaamassa työmatkalla kotiin ym liikunnan yhteydessä Poistan vasta nukkumaan mennessä, jolloin tämä orgasmiin lopetus on helppoa.
 
täh?
Totta on että nykyään myydään paljon turhaa mainonnan avulla mutta tässä tapauksessa kirjoituksesi oli mielestäni toisten kokemuksia aliarvioiva. Kaikilla ei ole luonnostaan yhtä hyvä lihaskunto kuin sinulla. Eikä se ole kiinni pelkästään siitä onko jumpannut vai ei. Mielestäni 10-20e kuulista on melko pieni hinta (vaikka niitä vain kokeilisi), jos sillä saa apua seksielämään tai virtsankarkailuun. Tosin on hyvä tietää että ilman kuuliakin voi treenata alavatsanlihaksia.
 
muksista
mites tiedättekö vaikuttaako taaksepäin kallistunut kohtu mitenköön noiden kuulien käyttöön? eli pysyvätkö samalla lailla sisällä? siis eihän niitä sinne kohtuun laiteta vaan emättimeen mutta aattelin nyt vaan kysästä.
 
ilona-85
Moikka!

Haluaisin pyytää vähän neuvoa, kun en näistä asioista oikein mitään tiedä.

Olen n. 23 v. ja lapsia ei ole (en siis ole synnyttänyt). Itseasiassa en tiedä, onko kyse varsinaisesti lantionpohjanlihasten kunnosta, vai mistä, mutta orgasmi on lähes kokonaan kateissa tai ainakin vaikea saada. Hermoilen seksiasioissa ihan hirmusesti nykyään. En osaa oikein selittää tätä. Jännitän kamalasti sitä, kun jotakin laitetaan vaginaani. Pelkään, että se sattuu tai ettei se ainakaan tunnu hyvälle, enkä osaa rentoutua ja antautua hyvälle ololle. En sano, etteikö yhdyntä tunnu miellyttävälle. Kyllä se tuntuu, mutta...

Tähän asiaanhan siis voi ehkä pallot ja jumppa auttaa?

Lantionpohjalihasten jumppaakaan en oikein osaa tehdä. Miten lantionpohjan lihaksia treenataan? Kyllähän mä "pinnistelemällä" (=lihaksia jännittämällä) saan vaikka minkäläisiä lihaksia alavattassa tuntumaan, mutta mitkä lihakset ne nyt sitten piti jännittää? Kuinka kauan lihaksia pitää jännittää?

No entäs ne kuulat sitten? Millaiset kuulat kannattaisi hankkia ensimmäiseksi? Voiko tähän touhuun liittyä mitään riskitekijöitä, jotka kannattaisi ottaa huomioon?

Luulen nimittäin, että jos saisin rauhassa totutella siihen, että vaginassani on jotakin "vierasta", ei seksi ja yhdyntä enää jännitä niin paljon, kuin nyt.

Kiitos teille!!!
 
toimiitoimii
Alkuperäinen kirjoittaja ilona-85:

Käy katsoos vaikka vaippala.com sivuilta, tai pehmopeput.fi myös näitä laadukkaita kuulia välittävät. Myös valintaan saat sieltä vinkkejä.
Nämä kuulat ovat ihmeellisesti auttaneet siihen orgasmiongelmaani. Vaikka aluksi aloin pitää näitä pissankarkailua saadakseni kuriin. Se asia onnistui muutamassa kuukaudessa, ja nyt vaan treenaan niitä ilolihaksia vieläkin paremmaksi.
 
osaisipa joku auttaa
Haluaisin treenata lantionpohjanlihaksiani terveyssyistä sekä myös pystyäkseni nauttimaan enemmän seksistä. Ongelmana on, että lantionpohjan lihasten puristelusta (oletettavasti kyse on oikeista lihaksista, koska ne ovat samat joilla saan virtsasuihkun katkeamaan ja joiden supistaminen tuntuu emättimessä puristuksena) seuraa jostain syystä kauheat ilmavaivat! Ei todellakaan huvita treenata, kun saa sitten paukutella loppupäivän... Jos laitan isot geishakuulat jotka pysyvät paikallaan tekemättä mitään, ongelmaa ei ole, mutta lihaksillekaan tuskin tuosta tulee sen kummempaa harjoitusta. Sensijaan vuorotellen jännittämällä ja rentouttamalla lihaksia tai yrittämällä liikuttaa kuulia, jotka molemmat tuntuvat lihaksissa treenin jälkeen seurauksena on ilmavaivoja, vaikka olen yrittänyt keskittyä vain lantionpohjan lihaksiin. Osaisiko joku neuvoa, mistä tämä johtuu ja mitä asialle voisi tehdä?
 
nouname
Alkuperäinen kirjoittaja osaisipa joku auttaa:

Oletko kokeillut soikulan muotoisia liukaspintaisia Smartball-kuulia? Ne toimii paremmin kun tavalliset pyöreät pallot ainakin minulla.
 
Annie
Nostelen tätä "hieman" vanhaa ketjua täältä ja kyselisin samaa mitä joku muukin tuolla aiemmin saamatta vastausta. Eli onko naiselle, jolla on pienet paikat muutenkin, eikä ole synnyttänyt, enemmän haittaa kuin hyötyä jumppakuulien käytöstä niiden ollessa kuitenkin niin isot..? Lisäksi nämä kuulat pysyvät sisällä tekemättä mitään ainakin seisoessa ja kävellessä, pitäisikö näin olla..? Entä kuinka syvälle kuulat kuuluisi työntää, sillä tunnen ne istuessani? Olen 23-vuotias ja tarkoituksenani on lähinnä parantaa seksielämääni.
 
hyvät ja toimii

Mielestäni on hyötyä vaikka ne on isommatkin. Etenkin jos siellä sisällä on liikkeestä värähtelevät sisäkuulat lihaksia aktivoimaan.
Tietysti voit kokeilla pienempiä, sillä valikoimaahan on nyt vaikka kuinka paljon. Itselläni on ne isommat narulliset ja myös pienemmät irralliset. Käy katsoos esim. kaalimat.com sivuilta vaihtoehtoja.
 
Viimeksi muokattu:
Annie
Alkuperäinen kirjoittaja hyvät ja toimii;10354365:
Mielestäni on hyötyä vaikka ne on isommatkin. Etenkin jos siellä sisällä on liikkeestä värähtelevät sisäkuulat lihaksia aktivoimaan.
Tietysti voit kokeilla pienempiä, sillä valikoimaahan on nyt vaikka kuinka paljon. Itselläni on ne isommat narulliset ja myös pienemmät irralliset. Käy katsoos esim. kaalimat.com sivuilta vaihtoehtoja.

Kyllä on metallikuulat sisällä, toivotaan että on hyötyä. Kuulien halkaisija on siis 32 mm ja paino 60 g. Kaalimadon sivuilta en löytänyt yksiäkään pienempiä narullisia kuulia. :(
Kai sitä vois hommata tommoset pienemmät naruttomatkin sitten, mutta pelkään vaan että ne jumittuu sisälle ja/tai joutuu sormella kaivamaan pois.. Voiko näin käydä, ja miten ne yleensäkin kuuluu ottaa pois?
 
vinkki@

Olen kuullut että alussa voi ne irralliset kuulat jumittua ja joutuu kaivelemaan ne sormin pois. Itse totuttelin aluksi niihin kuulien ollessa kondomiin laitettuna. Suuaukko tiukasti langalla kiinni ja koko "paketti sisään. Lanka jää ulkopuolelle pois ottoa varten.
Muutaman viikon kuluessa opin tekniikan lihaksia apuna käyttäen poistaa kuulat. Sitä kannattaa alkaa treenata jo ensimmäisillä kerroilla.
Ps; kaalimadolta löytyy 28mm kokoiset irralliset kuulat.
 
Juu, huomasin kyllä että irrallisia kuulia löytyy. Täytyy varmaan sitten hankkia semmoset. Hyvä kyllä toi kondomi-idea! :) Täytyykin sitten sitä kokeilla (muuten en kyllä varmaan uskaltaisikaan..)
Sen haluaisin vielä kuitenkin tietää, että onko noin isojen kuulien käytöstä kuin mitä minä käytän, mitään hyötyä, tai onko niistä jopa haittaa?
 
Viimeksi muokattu:
varmasti hyötyä

Minullakin on isommat ja pienemmät irralliset, ja pidän tilanteen mukaan. Isompia voi käyttää pitkiäkin aikoja ja kyllä taatusti niistä on olut hyötyä. Tietty ekaksi pitää saada lihakset hyväksymään ne siellä olevaksi. Sen jälkeen alkaa tulla tuloksia.
 
Viimeksi muokattu:
Annie
Alkuperäinen kirjoittaja varmasti hyötyä;10436484:
Minullakin on isommat ja pienemmät irralliset, ja pidän tilanteen mukaan. Isompia voi käyttää pitkiäkin aikoja ja kyllä taatusti niistä on olut hyötyä. Tietty ekaksi pitää saada lihakset hyväksymään ne siellä olevaksi. Sen jälkeen alkaa tulla tuloksia.

Hyvä, kiitos tiedosta! :) Ainoa huolenaiheeni on siis ollut se, etteiväthän ne vain voi venyttää paikkoja..(?) Mutta hyvä jos joka tapauksessa ainakin lihaksia parantaa!
 
Yhteistyössä