Geishakuulat ei tunnu missään, missä vika?

  • Viestiketjun aloittaja Kuulapää25
  • Ensimmäinen viesti
Kuulapää25
Eli ostin tänään elämäni ensimmäiset geishakuulat, koska haluaisin treenata pimpsalihaksia. Nyt ne on sisälläni mutta ei kyllä tunnu missään? Ihan normaali olo, eikä kyllä tarvi mitään punnailla tai edes yrittää käyttää lihasvoimaa. Höh.

Teenkös jotain väärin?
 
Lapintyttönen
Minullakaan eivät ihmeemmin tunnu, ei edes silloin alussakaan. Kuitenkin pidän näitä kohtuullisen ahkerasti sillä lihaskuntoon on ollut varsin suuri vaikutus.
Parin kuukauden paussi geishapallojen kanssa on jo liian pitkä aika. Lihakset jotenkin vaativat nyt jatkuvaa jumppaa. Tietysti rakasstelu käy myös jumpasta, jos olisi mies aina saatavilla.
 
Simplelink
No eipä ne geishakuulat olekaan tarkoitettu mihinkään treenamiseen. Tai ehkä useamman synnyttäneelle, treenaamattomalle ne on jee, mutta noin muuten. Geishakuulien läpimitta on 35mm ja treenikuulien 17-25mm välillä riippuen mitkä ostaa. Jälkimmäisissä ei ole mitään naruja, vain pelkät painavat kuulat. Nikkeliallergisille esimerkiksi Pleasure Pearls, 21mm ja 25g/kuula, google löytää.
 
Ap777
Seksikaupassa myyjä kyllä sanoi myös geishakuulien olevan ihan treeniä varten, mitä muuta tarkoitusta varten ne voi olla? Ei kyllä tuottanut mitään erityistä nautintoakaan... :)
 
mitäpä jos..
Mulla on kans geishakuulat joilla treenaan. Mulla kyllä tuntuu et pimpsukassa on jotain ja tietysti kun niitä puristelee niin enemmän. Tosin mä kyllä kiihotunkin niistä sairaasti, sen huomasin että pitävät aikamoista meteliä kun liikkuu joten en enään niitä julkisillapaikoilla käytä. Käytän niitä juostessa, ratsastaessa, kotitöitä tehdessä jne. Kävin yhdessä seksikaupassa ja kyselin noista pienemmistä kuulista, ei suostunut niitä myymään koska ovat huonolaatuisia, mene ja tiedä.
 
Simplelink
Alkuperäinen kirjoittaja Ap777:
Seksikaupassa myyjä kyllä sanoi myös geishakuulien olevan ihan treeniä varten, mitä muuta tarkoitusta varten ne voi olla? Ei kyllä tuottanut mitään erityistä nautintoakaan... :)
Sanoohan ne. Itsekin joskus hommasin nuo ja huomasin saman, ei niistä treenaamiseen ollut. Noiden käytössä puhutaan siitä, miten siellä muovin sisällä olevien kuulien kolahtelu tuottaa suurta nautintoa (orgasmikuuliksi niitä myös kutsutaan), itse väitän sen olevan kukkua. Kyllähän niitä voi puristella ja kyllähän ne liikkuessa kolisee sisuksissa, mutta nautintoa? Pah.

Esimerkiksi nuoret ja vasta yhdynnät aloittaneet henkilöt voivat yleensä aloittaa lantionpohjalihasten harjoittamisen suoraan treenipallojen avulla. Synnyttäneiden naisten voi olla hyvä aloittaa ensin geishakuulilla ja siirtyä treenipalloihin, kun lihaskunto on kasvanut.
Tässä tietoa noiden varsinaisten treenikuulien käytöstä.

 
lits,läts
Alkuperäinen kirjoittaja mitäpä jos..:
Mulla on kans geishakuulat joilla treenaan. Mulla kyllä tuntuu et pimpsukassa on jotain ja tietysti kun niitä puristelee niin enemmän. Tosin mä kyllä kiihotunkin niistä sairaasti, sen huomasin että pitävät aikamoista meteliä kun liikkuu joten en enään niitä julkisillapaikoilla käytä. Käytän niitä juostessa, ratsastaessa, kotitöitä tehdessä jne. Kävin yhdessä seksikaupassa ja kyselin noista pienemmistä kuulista, ei suostunut niitä myymään koska ovat huonolaatuisia, mene ja tiedä.
Se kiihoittuminen tulee minullakin pallojen käytöstä. Etenkin useamman tunnin näitä pitäessäni jatkuu sellainen kestokiihoitus. Orgasmiin on kuitenkin vielä pitkä matka tästä. Hyötynä ainakin että ei tartte liukkaria.
 
N29;
Kummat olis paremmat treenaamiseen, nuo Simplelinkin ohjelinkin takaa löytyvät Cats Eyes -kuulat, vai nämä http://www.kaalimato.com/catalog/X-LG+Benwa+Balls+-+Extra+isot+harjoituskuulat_p_5340.html Ben Wa -kuulat? Siis jos paikat on jo suht hyvässä kunnossa?
 
nauhoilla vai ilman?
Aina on jotenkin arveluttanut laittaa mitään sisään jossa ei ole kiinnekettä ulospäin. ;) Kaiken näköisiä on tullut kokeiltua ja olen sitä mieltä, että tehoavat. Heti huomaa jos ei ole käyttänyt hetkeen.
Onko noissa 'narullisissa' joitain vähän painavampia joita voisi suositella? Nämä perusmallit on tullut testattua.
 
niin kävi
Viimeksi muokattu:
ap777
Mulla on jäänyt tuo kuulien eroottinen puoli vähän avonaiseksi. Mitä niillä on tarkoitus tehdä? Ei kyllä pelkkä sisällä olo ainakaan meikäläisen maailmaa heiluttele...
 
m45
Kävin katsomassa nuo ohjeet tuolta annetusta linkistä
http://klubi.kaalimato.com/?i=page_level3_yleis_1207904752653_80

siellä on seuraava maininta:
"Älä käytä treenikuulia jos sinulla on kierukka."

Mitähän tällä tarkoitetaan?
Vaimonin kanssa tätä jäimme pohtimaan... voiko olla tekemistä kierukan "lankojen" kanssa.
Vai onko kyse metallisten kuulien ja kierukan sopimattomuudesta?

Vaimolle reilu vuosi sitten ostin sellaset smartball kuulat.
Täytyy varmaan hakea uudet, kun hävisivät muutossa johonkin.
Samoin kysyin kiihottavuudesta kun pitää niin ei siinä mielessä vaikuta.
 
Simplelink
Treenikuulissa ei ole lankoja ja niitä on myös muovilla päällystettyinä. En tiedä, mutta voisin kuvitella voimakkaan (nuo tarvitsee enemmän lihasvoimaa kuin ne geishakuulat) lantiolihasten supistelun vaikuttavan myös kohtuun, joka voi supistella myös ja kierukka ei pysy siellä missä sen kuuluu vaan "syntyy" pois, kokonaan tai osittain. Tai sitten lihasten kehittyessä sen kierukan sopivuus muuttuu. Muutakaan en keksi.

Olen antanut itseni lukea myös liiallisen treenaamisen aiheuttamasta krampista, joten peräänkuulutan kohtuullisuutta noidenkin käytössä.
 
tiedänvaan
Ei se kierukan kanssa geishakuulien käyttö ole kiellettyä. Systerini aikoinaan opetti mullekin kuulien käytön ja tavaksi on jäänyt. Itselläni ei (vielä) ole kierukkaa mutta systerilläni on ollut pitkään. Hän on terveysalalla työssä, joten ei hänkään kuulia käyttäisi yhdistelmän ollessa jotenkin "vaarallista".
 

Yhteistyössä