Geishakuulatreeni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kuulain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kuulain

Vieras
Olenko nyt ymmärtänyt oikein että kun laittaa kuulan tai kaksi sisuksiinsa, niin niitä ei tarvitse mitenkään jännitellä vaan hoitavat treenaamisen ihan itsekseen? En nyt ole ihan vakuuttunut, ei se voi niin helppoa ja vaivatonta olla.

Jännä juttu kun eilen kuulat eivät pysyneet 10sek kauempaa sisällä, katkaisin sitten narun ja käytin vain yhtä kerrallaan jolloin pysyi vähän paremmin. Tänään pysyy 1 kuula oikeinkin hyvin, eihän ne lihakset nyt niin nopeasti voi kehittyä?
 
Ns. kestävyysharjoittelua tehdään juuri noin, eli kuulat paikoilleen ja sitten vaan liikkumaan. Alussa voi pysyä myös makuullaan, jos tuntuu etteivät kuulat pysy paikoillaan. Lantionpohjalihakset tunnistavat, että sisällä on jotain "ylimääräistä", ja yrittävät automaattisesti estää kuulia putoamasta ulos. Alussa kannattaa harjoitella varovasti, esim. 10-15 minuuttia kerralla, varsinkin jos tuntuu että kuulia on vaikea saada pysymään sisällä - aikaa voi myöhemmin sitten pidentää sen mukaan kuin tuntuu itsestä hyvältä.

Kestävyysharjoittelun lisäksi voi tehdä ns. voimaharjoituksia. Tällöin supistetaan lantionpohjalihaksia 5-10 sekunttia kerrallaan, minkä jälkeen lihakset rentoutetaan 10-20 sekunnin ajaksi. Harjoituksia toistetaan 5-10 kertaa peräkkäin.

Sekä kestävyys- että voimaharjoituksia kannattaa alussa tehdä rauhalliseen tahtiin, korkeintaan 5 päivänä viikossa, että lihaksisto ehtii välillä palautua. Lihaskunnon kasvaessa kuulia voi huoletta pitää vaikka useamman tunnin päivässä.
 
Onko kellään kokemusta... Hankin geishakuulat, mutta tuntuu että ne pysyy paikoillaan liiankin hyvin - ts. voisin pitää niitä vaikka kuinka monta tuntia, eikä mitään pelkoa että alkaisivat luisua pois...

Näillä olen treenaillut vasta muutaman viikon, mutta mietin onko niistä mitään hyötyä, kun tuntuu etten joudu näkemään "jumpan" aikana minkäänlaista vaivaa. Voisinko siirtyä suoraan pienempiin ja painavampiin treenikuuliin, vai kannattaako ensin harjoitella näillä (jostain olen lukenut, että pitäisi ainakin puol vuotta treenata ennen ko vaihtaa vaikeampiin)?
 
Mulla oli kanssa ne isot kuulat alkuun, eihän niiden pitämisessä ollut tosiaankaan mitään haastetta. Itse asiassa ne oli niin isot, että sattui niiden paikalleen laittaminen. Ostin sitten ne pienet irralliset, ja hyvin on nekin pysyneet sisällä. Joten suosittelen pienempiä.
 
Uskaltaako niitä irrallisia oikeasti käyttää? Pelkään että ne jäävät sisuksiin päiväkausiksi. Ei ole edes miestä joka ne kaivaisi ulos, ja uudelta miesystävältäni en ihan heti kehtaa pyytää palvelusta että auttaisi etsimään kadonneet kuulat :)
 
Kyllä mä uskaltaisin käyttää irrallisia vaikka värkki olisi tiukempikin. Nyt kaikki mitä sinne tunkee, tipahtaa kyllä ihan itsestään pois :D Eihän se emätin kai niin syvä ole ettei kuulia pois saisi, jos ei saa niin lusikalla sitten vaan kaivelemaan!
 

Yhteistyössä