Gerbiilien omistajia kyselisin taas!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Soluttautuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No meillä riippuu gerbiileistä.

Itse olen siis ns. kokenut gerbiilien omistaja (kasvatan niitä), joten osaa sillain "lukea" gerbiilejä. Jos ei osaa lukea niin, sitten kannattaa aina käyttää aluksi väliverkkoa.

Meillä on poikanen laitettu suoraan aikuisen kanssa. Yleensä kaikki menee hyvin ja pian kaikki nukkuu samassa kasassa. Myös pari aikuista olen totuttanut suoraan tällain (meillä on hyvin sosiaalisia gerbiilejä). Valvon tilannetta vähintääkin puolipäivää. Jos ei ole yhtään nahistusta, jätän terraan, jos on vähänkin pelkoa nahisteluun, otan pois, kun lähden itse pois.

Nahistelu tapauksissa käytän väliverkkoa. Totutukseen on meillä pahimmillaan kestänyt 2vko. Olen kyllä kuullut, että voi mennä kauamminkin tottutamiseen. Yleisesti meillä totutukset kestää n. 1vrk-3vrk.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:

Kiitos :flower: Meille on tulossa poikasia kahdesta eri paikasta, joten siksi kyselen. Ihan uusia tuttavuuksia nämä gerbiilit meille ja tuntuu paljon vaikeammalta, mitä koirien hankkiminen ikinä :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:

Onko sulla siis myös aikuisia gerbiilejä?

Kuinka suuri lauma sulla niitä on oikein..?

Poikasten totutus toisiinsa on yleensä vaan "laitto terraan ja kaikki hyvin".
 
Ei ole aikuisia, kolme poikasta on tulossa =) Kaksi on n. 8 vkon ikäisiä ja yksi 10 vkoa.
 
No lykkää samaan puhdistettuun terraan vaan kaikki ja seuraile. Luultavasti haistelevat ja tulevat samantien kavereiksi. Mää en lähtisi mitään totutusverkkoja laittamaan ollenkaan tuommoisille. ainoastaan jos oikeasti kunnolla nahistelevat niin sitten. Pieni tuupinta ei ole paha, jos se loppuu haisteluun yms. Itse en ole törmännyt mihinkään noin nuoreen gerbiiliin, joka olisi alkanut toisten pikkuisten kanssa tappeleen kunnolla. (ja mulla siis kymmeniä gerbiilejä ja poikasiakin tullut paljon).
 
Mikähän on kunnon tappelua? Nuista kaksi vähän kähinöivät keskenään.. ensin nuuhkivat, sitten tuuppivat ja sitten vähän nahistelevat ja sitten toinen lähtee karkuun. Aikansa puuailevat omiaan ja sitten sama uusiksi :/
 
Yhteistyössä