helmivarvas
Palannut reissusta kotiin, joten vasta tänään tein ekan ovistestin, kp13, viiva oli vielä vaaleampi kuin kontrolliviiva, mutta siitä huolimatta meinaan käyttää miestäni tänään ja huomenna sumeilematta hyväkseni koska lähtee sitten reissuun.Alotin tänä aamuna tikuttamisen eli kp 11 koska eilen aamulla unohin unipäissäni että piti tikuttaa..No toine viiva oli haalea eli negatiivista näyttää vielä.Ehkä tuossa viikonloppuna vois olla positiivinen.Ainakii toivon nii.Turhauttaa vaa joskus kun vaikka kuinka muka oikeana päivänä hyödyntää ovista ni sitä saa vaa oottaa et sais sen plussan.
Tietää jo näistä turhautumisen yms tunteista et ovis lähestyy ...Seikkailin sitten tänään vähä you tubessa ja itketin itteeni....eli katsoin vauvojen muistovideoita..ei voinu kyl kovin montaa videoo kattoo ku tuli nii paha olla että huh huh.Joskus tuntuu et on jotekii liian vähän käsitelly näitä menetyksiä mut en tiiä.Sit taas kyl joskus ku oikei puhu joillekii ihmisille et ne ei enää jaksa kuunnella...
Tämmöset touhut ja mietteet mut täytyy mennä illalla "riehumaan" jumpalle jos se vaik helpottas.
Minkälaisille ihmisille olet menetyksistäsi puhunut, ovatko kokeneet saman? Tuli vain mieleen, että jos eivät ole kokeneet samaa tai vaikka olisivatkin, niin voi olla vaikeaa olla tai löytää oikeita sanoja sinulle, kyse ei välttämättä ole siitä, etteivät jaksa kuunnella (sanon tämän tietyti tietämättä mitään oikeasta tilanteesta, sorry). Esim. meillä on yksi tuttavapariskunta, joka on yrittänyt lasta ainakin 5 vuotta ja avoimesti puhuvat asiasta ja hoidoista, joissa ovat käyneet ja kuinka paljon haluaisivat olla isä ja äiti. Minulle tulee jotenkin ihan lamaantunut olo, tuntuu, ettei minulla ole oikeita sanoja heille. No, jonkinlainen kielimuurikin edessä, koska eivät ole suomalaisia. Mutta kun aistii toisen ihmisen tuskan ja toiveen, se on niin suuri, että se vetää ihan sanattomaksi. Ja sitten miettii, ettei sanoisi mitään tahatonta tai "väärää".
Minkälainen se facebook-ryhmä on, johon liityit?
Viimeksi muokattu: