Hae Anna.fi-sivustolta

Häälahjalistat

Viestiketju osiossa 'Häähumua' , käynnistäjänä poetry., 10.02.2008.

  1. sdfgthjykl Vierailija

    Totta puhut! Minäkin sain ylioppilaslahjaksi esim. hirvittävän kalliin, kultasepänliikkeestä ostetun koriste-esineen, jolla ei ole mitään järkevää käyttöä. Sen hinnalla ko. sukulaiset (kyseessä porukkalahja) olisivat voineet esim. hommata minulle astioita, paistinpannun, television tms. eli esineitä, joille minulla uuteen kotiin muuttavalla tytöllä olisi ollut oikeasti käyttöä. Tai jotkut iänikuiset korut, vaikka olisin mieluummin ottanut vaikka rahat farkkuihin. Häälahjan pitäisi käsittääkseni olla jotain, mitä nuori pari tarvitsee (tai haluaa), ei jotain mitä antaja omista lähtökohdistaan pitää tarpeellisena tai kivana. Ja koska on vaarana, että silitysrautoja/kakkulapioita on jo, mikäs sen helpompaa kuin ostaa lahja toivelistalta niin kuin silloin muinoin, kun vielä kirjoitettiin joulupukille. Lahjan ostaminen periaatteestakin listan ulkopuolelta on vähän niin kuin joulukinkun ostaminen joululahjaksi vain sen takia, että itse tykkää kinkusta/kinkku "kuuluu" jouluun ilman että on vaivautunut ottamaan selvää, syökö lahjan saaja lihaa. Tai ainakin se voi mennä yhtä pahasti mönkään. Ei siinäkään mitään järkeä ole, että lahjan saaja lähtisi sitten kiikuttamaan kinkkua pelastusarmeijalle/naapurille/kaatopaikalle tai säilyttäisi sitä koskemattomana pakastimessaan seuraavat 20 vuotta.
     
  2. Liisa O Vierailija

    Mielestäni lahjalista on ihan hyvä juttu kun nykyään parit asuvat jo ennen häitä yhdessä eli on hankittu kotiin jo yhtä ja toista. Oli ihan eri juttu ennen, kun muutettiin yhteen vasta häiden jälkeen ja ruvettiin perustamaan kotia. Sitäpaitsi nykyajan ihmisillä on usein niin tarkka maku. Eipähän tulee montaa samaa tavaraa, kun nykyään tavaraa on muutenkin liikaa joka huushollissa. Olen kyllä törmännyt häälahjalistoihin, joissa on vain tosi kalliita juttua eli vieraat tavallaan pakotetaan ostamaan kallista. Hyvä lista on sellainen, josta löytyy erihintaisia lahjoja.
     
  3. huonoja kokemuksia Vierailija

    Minulla on huonoja kokemuksia lahjalistoista. Menin kerran erään sukulaiseni häihin ja katsoin lahjalistaa. Tavarat olivat aivan pöyristyttävän kalliita! Mm. astiastoja, joissa yhden kupinkin hinta ylitti monikertaisesti sen, mitä olin suunnitellut budjetoivani. Itse kun olin tuolloin vielä opiskelija, joten rahaa ei liiemmälti ollut.

    Siispä soitin morsiamen äidille ja kysin, että mitä sopisi vielä listan ulkopuolelta. Vastaus oli uskomaton! Hän sanoi, että morsian haluaa vain noita lahjalistan tuotteita ja ettei kukaan voi olla niin köyhä, ettei edes yhtä kuppia voisi ostaa. Hän vielä tarkensi, että on parempi tuoda vaikka yksi kuppi noita kuin jotain "roskamerkkejä".

    Päätin kuintekin tehdä sen tempun, että ostin ihan laadukkaita Marimekon pyyhkeitä ja vein ne. Rahaa en vienyt, koska morsian olisi pitänyt sitä moukkamaisena. Hänen mielestään rahalahjat ovat huonoja. Samaa mieltä hän on myös lahjakorteista. No, avatessaan sitten häissään lahjojaan morsian totesi, että olisiko lahjalista pitänyt kirjoittaa tavuviivoin, kuin näin moni ei osannut lukea, vaan toi listan ulkopuolista "roskaa". Samalla hän pohti suureen ääneen sitä, että viedäkkö nämä kirpparille, lahjoittaa jonnekin keräykseen vai mitä tehdä.
     
  4. hyviä kokemuksia Vierailija

    Minulla puolestaan on hyviä kokemuksia lahjalistoista, sillä silloin tosiaan voi ostaa sitä, mitä toinen tosiaan haluaa, MUTTA hyvin laaditulla lahjalistalla - joita kaikki näkemäni ovat onneksi olleet - on tavaroita laidasta laitaan, edullisimmat lahjat listalta markka-aikaan oli kympin luokkaa, nyt euroaikaan olen nähnyt noin viiden euron hintaisia lahjoja. Kalliimpia tuotteita voi sitten ostaa isommalla porukalla ja panna rahat yhteen, jolloin yhden perheen osuudeksi ei tule liian suurta summaa.

    Esimerkiksi meillä on Teema-astiasto ja tosiaan mieluummin ottaisin yhden, noin kymmenen euroa maksavan mukin sitä Teemaa, jota jo muutenkin löytyy kuin samalla summalla kaksi muuta mukia, joille itsellä ei olisi käyttöä (nykyään varmasti veisin kyllä kesämökille nekin, mutta silloin aikanaan ei ollut edes tuota mökkiä). Eli mielestäni hyvin laadittu, erilaisia ja -hintaisia esineitä sisältävä lahjalista on oikein hyvä keksintö.

    Tuon kirjoittajan, jolla oli huonoja kokemuksia lahjalistoista, sukulainen on kyllä ollut täysi moukka, jos listalle kelpaavat vain kalliit lahjat ja sitten vielä kehtaa asiasta suureen ääneen valittaa hääpäivänään.
     
  5. Kysymys vaan Vierailija

    Mikä astiasto on niin kallis, että on halvempaa ostaa "Marimekon pyyhkeitä" kuin yksi kuppi sitä astiastoa?
     
  6. Samaa mietin Vierailija

    Marimekon yksi kylpypyyhe maksanee reilut parikymmentä euroa kappaleelta (mikäli en väärin muista, niin esim. Nimikko maksaa tuon noin 20 euroa) ja pyyhkeitä kun oli ostettu useampia, niin eikö sekin tullut aika kalliiksi? (Tämä ei muuta sitä tosiasiaa kuitenkaan, että morsian käyttäytyi moukkamaisesti arvostelleessaan saamiaan lahjoja).
     
  7. poetry. Vierailija

    Vaikuttaa siltä, että nimimerkillä "huonoja kokemuksia" oli ennemminkin huonoja kokemuksia itse morsiosta kuin lahjalistoista. :) Itse annan kyllä valtuudet ostaa listan ulkopuoleltakin, jos sen todella näkee tarpeelliseksi ja jo täälläkin moneen otteeseen nouseen huomion siivittämänä myös laitan listaan tarpeeksi halpojakin vaihtoehtoja. Jos joku ei osta lahjaa ollenkaan syystä tai toisesta, en häntäkään siitä raastupaan raahaa. Häät ovat tarkoitettu juhliksi, joissa lahjat kaiken kaikkiaan ovat kuitenkin lopulta vain hyvin pieni osa.
     
  8. Häät 08/2008 Vierailija

    Onko joku tesitä käyttänyt Bulevardin www.bulevardi.fi/haat- häälahjalistaa? Hyvännäköinen mutta onko helppokäyttöinen?
     
  9. HannaHe Vierailija

    Mielestäni lahjalista antaa itsekkään kuvan hääparista, eli aliarvioidaan lahjan antajan kykyä antaa sopivaa lahjaa. Ja monille lahjan antaminen on myös siinä mielessä tärkeää, että halutaan antaa hääparille jotain antajan mielestä merkityksellistä. Mielestäni on loukkaus, jos minulle sanotaan vaihtoehtoja joiden mukaan lahja pitää ostaa. En minä halua "lunastaa häävieraspaikkaani" tiukkojen ehtojen mukaan.


    Yhdyn täysin tuohon kirjoittajaan. En mene yksiinkään häihin, jotka on tilattu rahastamalla. Pahimmat olivat tilinumerolla varustettuja, ja sinne en olisi IKINÄ mennyt. Jos ei ole varaa pitää häitä, jättäköön pois kokonaan. Siviilivihkiminen ei paljoa maksane. Lahjalistat ovat moukkamaisuuden huipentumia.
     
  10. HannaHe vielä Vierailija

    Bridezilla taitaa olla oikea nimitys rahan tai tietyn tavaran vaatijoille....
     
  11. anoppi itsekin Vierailija

    Olen sen ikäinen että saan kutsuja seuraavan sukupolven hääjuhliin. Olen ollut todella iloinen lahjalistoista - millä sitä muuten osaisi ostaa lahjan mikä lämmittää hääparin mieltä? Kaikkein helpointa on tietenkin tallettaa häälahja tilille, on hienoa kun kutsuissa kerrotaan tavoite mihin rahaa kerätään ja tilinumero. Maksan häälahjan nettipankissa 2 minuutissa ja sitten voinkin alkaa odottamaan hääjuhlaa!
     
  12. Erimielinen Vierailija

    Jos minut kutsutaan häihin, enkä ole käynyt esimerkikisi kurkkimassa heidän astiakaappiinsa, en tiedä heidän kerävään valkoista Teema-astiastoa. Jos olen ajatellut käyttää lahjaan 20 euroa, onhan minun järkevämpää sijoittaa tuo raha kahteen valkoiseen teemamukiin kuin kuuteen "nimettömään" mukiin, jolla ei olisi heille käyttöä.
     
  13. poetry. Vierailija

    "Jos ei ole varaa pitää häitä, jättäköön pois kokonaan."

    - Siis hetkinen. Miten tämä nyt liittyi lahjalistoihin? Ymmärrät varmaan, että lahjat ylipäänsä ovat äärimmäisen pieni osa häitä. Jos joku ei halua ostaa lahjaa, niin älköön ostako. Lahjalista tuskin on mikään velvoite, vaan pikemminkin vaihtoehtojen antaja ja lahjan ostamisen helpottaja + tietysti se hyöty, mikä hääparille seuraa, kun samaa kattilaa ei ole monia kappaleita ostettuna.

    Ja mihin on kadonnut ihmisten puhekyky? Jos ei ole varaa ostaa lahjaa, tai ei halua, ja ajattelee, että sellaista häävieraalta ehdottomasti kuitenkin odotetaan, voi ottaa luurin kauniiseen käteen ja selvittää asian. Voinko tulla juhliin ilman lahjaa ja mitä Te siitä ajattelette?

    Mielestäni tehdään kärpäsestä härkänen, kun aletaan jonkun listan vuoksi leimaamaan ihmisiä itsekkäiksi, eikä ollenkaan huomata niitä hyötyjä, joita listasta ennemminkin on. Mistä sen tietää, vaikka hääpari hyvää hyvyyttään todella onkin kyhännyt lahjalistan vain helpottaakseen lahjanostoa, jos vieras lahjan haluaa ostaa, ja sitten yksi jos toinenkin tahoillaan nyrpistääkin nenäänsä, että on ne itsekkäitä! Tollasten häihin en takuulla mene!

    Kyllä tuollainen käytös kertonee jo vieraastakin jotain, ja kuka siitä lahjanostosta lopulta isomman haloon tekeekään...
     
  14. poppaa Vierailija

    Ite olen lahjalistojen kannalla.Antaa hieman vinkkiä mistä pari pitää tai mitä keräilee.Eihän siitä silti ole pakko ostaa jos itsellä on mielessä joku kiva juttu,mutta antaa osviittaa.Serkullani on juuri häät ja kauheasti mietin lahjaa kun en muistanu mitä keräilevät ja tiedän heillä olevan tarkka maku.Lahjalista olisi ollut hyvä apu...mutta löytyi se laadukas lahja kuitenkin.
     
  15. Lahja Listanen Vierailija

    Mäkin kannatan lahjalistoja. Mutta niiden täytyy sitten olla sellaisia, että sieltä löytyy jokaiselle vieraalle jotakin. Eli esimerkiksi sellaista, mitä mummo pystyy lähikaupasta hankkimaan jos ei mitenkään pääse kaupunkiin matkustamaan. Meidän listalla on paljon astioita, keittiötarvikkeita jne. Halvimmat lähtee muutamasta eurosta ja listalla on sitten jotakin kalliimpaakin, sillä tiedämme että muuten pari sukulaista ostaisi koko listan tyhjäksi (heidän pitää aina laittaa kaikki överiksi). Ja ainahan voi ostaa kimpassa, jos joku tuntuu liian kalliille. Lisäksi ajattelin, että voisimme laittaa listalle myös tilinumeron, johon voi laittaa rahaa häämatkaa varten jos ei listalla ole mitään tai ei ehdi ostoksille (ei olla ihan varmoja vielä tosta tilinumerosta, jos joku kokeekin sitten että ollaan kerjäämässä rahaa). Lisäksi laitamme, että mitään lahjaa ei ole pakko tuoda. Ja emme todellakaan loukkaannu jos joku jättää lahjan tuomatta, hänellä on varmasti siihen syynsä.

    Meille lahjalista on "pakollinen", koska olemme aiemmin asuneet pitkään erillämme ja meillä on jo valmiiksi monia tuotteita vähintään kahdet. Monia meillä on jo useampiakin. Jotakin meiltäkin kuitenkin puuttuu, esimerkiksi yhtenäinen astiasto ja siksi haluaisimmekin että jos lahjan haluaa antaa, se olisi sellainen, josta olisi meille hyötyä (eli siis jotakin kyseiseen astiastoon kuuluvaa, vaikka sitten yksi lusikka). Meillä on jo esimerkiksi kaksi mikroa, kaksi leivänpaahdinta, kaksi vedenkeitintä, kaksi kahvinkeitintä, kolme kahvipuristinta (eli french press, niitä lasikannuja joissa on siivilä ja joissa kahvi valmistetaan ilman keitintä) ja yksi teepuristin, eriparisia astioita, paljon pyyhkeitä ja lakanoita, neljä erilaista pizzapyörää, kolme erilaista kakkulapiota, kolmet erilaiset viinilasit (jokaista 4-6 kappaletta), monia erilaisia mukeja, joita ollaan saatu lahjaksi mm. viivi&wagner, muumi, hassuja tekstejä, sydämiä, eläinten kuvia jne. paljon tavalliseen peittoon sopivia pussilakanoita (meillä on tuplapeite käytössä ja sukulaiset ostaa aina tavallisia pussilakanoita vaikka olen monesti siitä maininnut). Meillä ei ole tilaa paljoa, joten kaikki tuo lisää kaaosta kotonamme. Ja jos emme listaa tekisi, kaikkea tuota tulisi vain lisää. Ja uskomme, että lahjan antaja haluaa antaa jotakin meille mieluista, jotakin mitä voisimme käyttää, ihailla tai muistella vielä vuosikymmentenkin kuluttua.
     
  16. Kukin toimii tavallaan. Vieraat kyselevät juhlakalun lahjatoiveita, niin ylioppilasjuhliin, tupaantuliaisiin kuin häihinkin. Lahjatoiveita täytyy miettiä etukäteen (ja listata ellei ole supermuisti) kyetäkseen antamaan kysyjälle järkevän vastauksen. Omiin lakkiaisiin oli mielessä tarvelista, josta sitten kaivettiin lahjatoive kysyjän mukaan.. Esim. Mummolta toivoin hänen itse tekemää virkattua pitsiliinaa. Kummilta vedenkeitintä. Tuleviin häihini tulee lahjalista - varmaankin sekä paperille että nettiin. Se helpottaa niin meitä kuin vieraita. Itse olen aina helpottunut lahjalistasta - voi valita listasta omaa persoonallisuutta tukevan lahjan jota saaja varmasti tarvitsee ja laittaa sen omanlaiseensa pakettiin. Pyytäväthän lapsetkin joululahjoja kirjoittamalla joulupukille.. itsekästä? Kyllä, saa toivoa mitä saisi.
    Siskoni häissä ei ollut lahjalistaa - onneksi häät olivat pienet sillä vieraat soittelivat siskolleni (minä mukaan lukien) mitä lahjaksi.. 300 vieraan juhlissa niin morsian, kuin molemmat anopit kaaso mukaan lukien kokisivat liiallisen stressin moisen soittelun kourissa.. Lista siis pliis..
     
  17. jkbhkjbh knm, Vierailija

    Marimekon pyyhkeitä saa ihan bonuslahjoina, sponsorilahjuksina yms. todella paljon, jos vain sellaisissa piireissä on tuttavia. Niitä saa myös esim. lehtitilausten kylkiäisinä ja kauppaketjujen bonuskausikeräilytuotteina varsin edullisesti. En pidä minään ihmeenä, että joku löytää vaikkapa marimekon käsipyyhesetin kympillä jonkinlaisena bonusetuna. Mieleeni tulee montakin astiasarjaa, joiden yksi kuppi maksaa enemmän kuin kympin...
     
  18. Ansis Uusi jäsen

    liittynyt:
    18.08.2008
    Viestejä:
    19
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minä olen tyytyväinen jos hääparilla on lahjalista, mutta omiin häihimme ei sellaista tule... Vieraat osaavat varmasti tuoda jotain hyödyllistä mistä pidämme/tarvitsemme, JOS haluavat tuoda mitään. Rahaa mieluiten haluaisimme pientä pintaremonttia varten, mutta sitä emme ikinä kumpikaan pyytäis keneltäkään.
     
  19. nipsu- Vierailija

    Lahjalistat ovat suuri pelastus. Minulla on vain positiivisia kokemuksia. Ei minusta ole kovinkaan kallista ostaa kuppiparia jostain isommasta astiakokonaisuudesta.

    Ilolla tervehdin niitä fiksuja ihmisiä, jotka tekevät lahjalistoja! Onhan se paljon järkevämpää tuoda lahjaksi jotain, jota hääpari todella haluaa/tarvitsee. Ja jos on jokin muu hyvä idea lahjalistan ulkopuolelta, niin mikä hitto estää sitten tuomasta lahjaksi sellaista. Ei kai lahjalistaa kukaan pakota noudattamaan.

    Ihme vouhkaamista. Järki käteen ja häitä viettämään.
     
  20. nni Vierailija

    Kuulin ystävältäni, että hänen serkkunsa häissä oli ollut häämatka "pilkottuna osiin" eli oli eritelty, aamiainen, yksi hotelliyö tms. Eli rahaa, mutta vieraat tiesivät konkreettisesti mitä antoivat. Oli edullisempia (esim. joku ateria) tai joku kallliimpi johon sai osallistua useampi ihminen (esim lennot kohteeseen). Mielestäni tuo oli ihan hyvä idea, laittaa lahjatoiveeksi jonkun ison kalliimman jutun ja kukin sai osallistua miten halusi.
     
  21. Itse kuuluin joskus lahjalistojen vastustajiin, mutta sittemmin mielipiteeni on muuttunut niitä puoltavammiksi. Mekin olemme asuneet sulhaseni kanssa 4 vuotta saman katon alla ja meillä on jo kaikki tarpeellinen, joten vieraiden tosiaan saattaisi olla vaikea keksiä meille lahjaa. Meillä on myös todella pieni kaksio, ja edellisen muuton jäljiltä on vielä 5 banaanilaatikkoa sängyn päädyssä, kun ei ole hyllytilaa, johon niitä purkaa (muutimme viimeksi 1,5v sitten). On siis varmaan ymmärrettävää, ettemme halua mitään turhaa roinaa nurkkiimme. Myös tuo kauan erillään asunut pariskunta, jolla on jo valmiiksi kaikkea kaksin kappalein (Lahja Listanen), on hyvä esimerkki siitä, että lahjalistassa on puolensa.

    Mikä lahjalistoissa on eniten minua ärsyttänyt on se, että ne ovat aina jotakin Stockmannin lahjalistoja. Miksi ihmeessä haluaisimme, että kaikki lahjamme tulevat Stockmannilta? Mitä jos toivommekin jotakin mitä ei Stockmannilta saakaan? Melkein ärsyttää tietoisuus siitä, miten paljon Stockmann saa voittoa noiden häälahjalistojen avulla. ;) Luin juuri toiselta sivustolta, että noin 1000 hääparia vuodessa käyttää Stockmannin lahjalistaa! Stockmann-listoilla myös täytyy todella tarkasti päättää, että kuinka monta kappaletta haluat minkäkin merkkistä ja kuvioista tuotetta, ja siitä jos mistä tulee sellainen "lahjatilaus" -fiilis, kuin olisi nettikaupasta tilaamassa jotakin. Onneksi netissä voi tehdä ihan omia lahjatoivelistoja, jotka eivät ole mihinkään kauppaan sidonnaisia.

    Kahtena köyhänä opiskelijana tarvitsisimme kuitenkin kaikista eniten rahaa! Mutta miten tuota kehtaa pyytää? Tilinumero kutsussa tuntuisi kyllä aika moukkamaiselta. Toi häämatkan pilkkominen osiin kuulosti kyllä hyvältä idealta (kiitos nni!) Ateria _€, pullo viiniä _€, taksimatka _€, hotelliyö _€ jne... Voisi olla hauskakin vieraita ajatellen... :) Jokin yhtenäinen astiasto voisi kuitenkin olla tarpeellinen (jottei tarvitsisi ostaa kertakäyttöastioita aina kun tulee yli 6-8 vierasta), joten sen vuoksi taidamme tehdä lyhyen lahjalistan nettiin. Vieraillamme tulee siis olemaan neljä vaihtoehtoa: 1) antaa rahalahjoitus (häämatkaa varten), 2) ostaa jotakin lyhyehköltä lahjalistaltamme, 3) tuoda jotakin lahjalistan ulkopuolelta (joko ostettua tai itsetehtyä) tai 4) olla tuomatta mitään (vaikkei kukaan varmaan kehtaa olla antamatta mitään, mutta meitä hääparia se ei haittaisi ollenkaan).

    Lahjalistan on tarkoitus auttaa vieraita lahjojen ostamisessa, ei pakottaa ostamaan mitään. Jos hääparikin siitä hyötyy, eli kyseessä on ns. "win win -situation", niin mikä on se ongelma? Ehkä se, mikä eniten närkästyttää vieraita on se, miten asia on muotoiltu kutsussa. Mutta mikä nyt sitten antaa itsekkään vaikutelman? Tai peräti aiheuttaa kateutta? (Luulen, että närkästyjät ovatkin ennen kaikkea ärsyyntyneitä siitä, että joku voi saada niin helposti kaikkea menemällä naimisiin.;)) Siispä nyt äkkiä hyviä fraaseja ideoimaan! :D
     
  22. Aleksina82 Uusi jäsen

    liittynyt:
    17.10.2007
    Viestejä:
    69
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tässä itse juuri aherran lahjalistan kanssa. Me emme todellakaan tiedä mitä pyytää koska yksinkertaisesti tilaa ei ole uusille kodinkoneille tai kupeille ja lautasille. Ilmeisesti vain pakko antaa kaasolle ohjeet että sanoa suoraan että yllämainittuja ei ainakaan ostaisi meille. Meille tärkeintä olisi että pääsisimme pikkuisemme kanssa häämatkalle ja raha on TODELLA tiukassa häiden jälkeen .. eli lahjalistan lisäksi sitten tili jonne ihmiset voivat sitten laittaa rahaa .. tuntuu vain niin oudolta pyytää tuota rahaa :( mut toisaalta monet vieraat ovatkin sanoneet että mieluiten tietävät mitä ostaa listan avulla tai sitten antaa summan joka sopii jokaisen lompakolle
     
  23. Sulhanen Vierailija

    Lahjalista auttaa vieraita häälahjan etsimisessä, muttei suinkaan pakota mihinkään.

    Rahan pyytäminen sen sijaan: häämatkaan (eriteltynä tai ilman) tai pesukoneeseen on paitsi vulgaaria myös todella ahnetta ja osoittaa todellista itsekkyyttä.

    Kukapa nyt ei rahaa haluaisi :)
     
  24. Hei Sulhanen, Vierailija

    Voisitko perustella, miksi tiettyjen, nimettyjen tavaroiden pyytäminen (=toivominen), yleensä vieläpä tietystä nimetystä paikasta ei ole vulgaaria ja ahnetta, mutta rahan pyytäminen (=toivominen) on? Eli pesukonetta saa toivoa, mutta rahaa pesukoneeseen ei? Onko tässä jokin sellainen logiikka, että jos saa sen pesukoneen, niin näennäisesti ei muka tietäisi, mitä se on maksanut, kun taas rahan arvo on tiedossa? Jos tuo on se peruste, niin melkoisen kaksinaamaiselta kuulostaa. Kyllähän sitä pesukonetta on käyty kaupassa katsomassa ja hintakin ainakin suurin piirtein on tiedossa.

    Ihan oikeasti, jos hääparilla on kaikki tarvitsemansa, ja he haluavat ainoastaan häämatkalle, MIKSI häämatkaa varten ei saisi toivoa rahaa? Onko tosiaan parempi kerätä täysin tarpeetonta materiaa, jottei vaan olisi kenenkään mielestä vulgaari? Minun mielestäni on suurempi synti ja itse asiassa samalla vulgaaria olla kerskakuluttaja ihan turhanpäiten.
     
  25. Na Vierailija

    meillä on netissä lahjalista, mutta sen olemassaolosta kerrotaan vasta sitten, jos joku kysyy lahjatoiveita ja sanotaan, että siellä on vain joitain esimerkkejä. suurin osa vieraista on kysellyt toiveita, joten listalle on kyllä ollut käyttöä.

    me ei olla niin tavaran perään sulhasen kanssa, joten mielellään saa vieraat ostaa vaikka erilainen lahja -vuohen tms. Lahjaistan "johdannossa" lukee, että meille on tärkeintä, että vieraat jakavat ilomme kanssamme. siihen meinasimme myös kirjoittaa, että käytettykin lahja on (ekologisista syistä) erittäin ok (arabian astiat kannattaa ostaa huutonetistä tms.). lahjojen hinta listalla vaihtelee vajaasta kymmenestä eurosta yli sataan euroon ja huolehditaan siitä, että siellä pysyy noita halvempiakin vaihtoehtoja halukkaille varaajille.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti