Hätätilanne, auttakaa!

Munkin mies kiukutteli ennen, saattoi olla puhumatta viikonkin.
Olin tosi hädissäni ja yritin kaikin keinoin saada puhetta aikaiseksi.
Nykyään saa olla hiljaa jos haluaa.
En välitä koko asiasta, touhuilen ihan omia juttujani ja puhun hänelle, vaikka en saakaan vastausta.
Aika äkkiä hänen mielensä tasaantuu, koska ei saa vastavuoroisuutta takaisin.
Ajattelen vaan, että siinäpähän möllötat.
Ei vaikuta minuun mitään.

Minussa on varmaan jotain vikaa kun ajattelen etta olisi se vahan kolkkoa elaa noinkin loppuikansa? Murjottajat ja nurkassa jurottajat saavat minussa aikaiseksi niin kokonaisvaltaisen inhon tunteen etta suhde loppuu kylla siihen justiinsa. Olen mieluummin yksin koska en todellakaan kesta tuota. Muutaman miehen luota olen lahtenyt kavelemaan juuri murjotuksen takia, enka peraani katsonut. Mieheni on ilopilleri joka ei murjota ikina, ihanaa!

 

Ihmisen elämään kuuluu niin surua, iloa kuin vihaa ja rakkauttakin. Se on kai aivan normaalia.
Kuka jaksaa olla aina "ilopilleri", kuten edellinen kirjoittaja väittää? Paras onkin pysyä yksin, jos ei kestä normaalia parisuhdetta tunteineen.

Elämäni ei ole kyllä yhtään "kolkkoa", kuten kirjoitit, vaan meillä rakastetaan, mutta ollaan myös eri mieltä asioista, jos tarve vaatii.

Kirjoitin vaan oman tapani reagoida mykkäkouluun jos ja kun sitä joskus on.
Iloitse Sinä ihan rauhassa oman "ilopillerisi" kanssa, mutta älä tee omia johtopäätöksiäsi minun elämästäni.

 

Jotkut kestävät mökötystä, toisten mielestä se on lähestulkoon henkistä pahoinpitelyä. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Lienee kyse siitä miten kahden ihmisen tarpeet kohtaa. Ihminenhän ei muutu. En usko enkä ole myöskään käytännössä nähnyt mitään mikä viittaisi siihen että tietynlainen ihminen toiseksi muuttuisi. Minulle saisi tapahtua aika paljon että muuttuisin keskustelijasta mykistelijäksi. Minä en muutu, mies ei muutu. Ehkä minun puhumisen haluni on miehelle yhtä vastenmielistä kuin hänen mökötyksensä on minulle.
Emme sovi yhteen.

 

Onko normaalissa parisuhteessa niin, että toinen osapuoli voi suuttua siitä, jos toinen on huolissaan siitä onko kaikki hyvin. Onko se esim. läheisriippuvuutta jos toinen kysyy, tai kertoo mitä on sydämellä. Tai avautumisen vaikeutta.
Kertokaa minulle, koska mietin myös mikä minussa on vikana, ja mitä teen miehen kanssa väärin. Kun hän aina häipyy paikalta, jos yritän puhua suhteestamme. Olisiko niin että hän syvästi rakastaa minua, mutta ei vain halua puhua koska omaa niin suuren vetäytymisen tarpeen.

Nainen pystyy kyllä halutessaan kääntämään minkä tahansa teon rakkauden osoitukseksi. Jos mies ei suostu suhteestanne puhumaan tai kuuntelemaan mitä sinulla on sydämelläsi, hän ei todellakaan rakasta sinua. Mies joka oikeasti rakastaa naistansa on läsnä joka päivä, kuuntelee jokaisen murheen (enkä nyt murheilla tarkoita esim. turhia ulkonäkökomplekseja ym.) ja on valmis tekemään töitä mikäli suhteessa on ongelmia. Kokemuksesta voi tämän kertoa. Kotonani on mies joka ongelmien keskellä pitää sylissä ja valvoo vieressäni kunnes nukahdan.

 

Ihmisen elämään kuuluu niin surua, iloa kuin vihaa ja rakkauttakin. Se on kai aivan normaalia.
Kuka jaksaa olla aina "ilopilleri", kuten edellinen kirjoittaja väittää? Paras onkin pysyä yksin, jos ei kestä normaalia parisuhdetta tunteineen.

Elämäni ei ole kyllä yhtään "kolkkoa", kuten kirjoitit, vaan meillä rakastetaan, mutta ollaan myös eri mieltä asioista, jos tarve vaatii.

Kirjoitin vaan oman tapani reagoida mykkäkouluun jos ja kun sitä joskus on.
Iloitse Sinä ihan rauhassa oman "ilopillerisi" kanssa, mutta älä tee omia johtopäätöksiäsi minun elämästäni.

Hyva ihminen, luitko kunnolla mita edes sanoin, ennenkuin otit ja pillastuit?

Sanoin etta MINUSTA olisi kolkkoa elaa noin. Uskon kylla etta olet ihan tyytyvainen omaan elamaasi ja parisuhteeseen. Sinulla on varmasti paljon pitempi pinna kuin minulla kun voit aina valilla olla kokonaan piittaamatta miehesi tekemisista ja sanomisista - siita kaikki kunnia sinulle. Minulta tuo ei onnistuisi, murjottajat ovat minulle kuin punainen vaate haralle, joten on hyva etta miehesi on loytanyt noin pitkapinnaisen puolison.

Ja mieheni on totisesti positiivinen ilopilleri, en ole ikina elamassani nahnyt hanen murjottavan. Usko pois, kylla sellaisia ihmisia on oikeasti olemassa. Ehka heidan jatkuva hyvantuulisuutensa arsyttaisi sinua yhta paljon kuin murjottajat arsyttavat minua.

 

Hei! Olen palannut työmatkalta ja käännän keskustelun meidän suhteeseemme. Olen matkan aikana ehtinyt ajatella asioita ja näen, että erolla uhkailu on oma selvitymisstrategiani, millä olen itseäni yrittänyt suojella. Olen pystynyt löytämään rauhaa ja koen ison määrän rakkautta ja hellyyttä miestä kohtaan. Tajuan oman käytökseni motiivit ja olen siitä pahoillani.

Nyt tilanne on se, että mies on luovuttamassa. Toisaalta hän sanoo ettei haluaisi lopettaa suhdetta, mutta toisaalta hän ei koe että tässä on mitään ulospääsytietä. Häntä pelottaa, että sama jatkuisi vielä tulevaisuudessakin. Hän ei innostu mistään eikä oikein halua mitään. Joskin yöllä hän halusi seksiä, mutta minä kieltäydyin. Jos sanoo toiselle, ettei osaa uskoa meihin, niin sitten minusta ei kannata odottaa sitä, että haluaisin enemmän. Sanoin ei tosi nätisti ja selitin asian (minkä hän tietää ennestään). Minulle seksi on rakkauden osoittamista.

Mies on tosi stressaantunut ja meillä on molemmilla loma alkanut. Haluaisin käyttää loman suhteen parantamiseen ja yhdessä olemiseen, mutta hän on jotenkin niin torjuva. Mitä ajattelette? Yritänkö lähestyä häntä vielä vai annako olla?

 

Jos yhdessäolo on noin täynnä kaikenlaista väärinkäsittämistä ja anteeksipyytelyä, mykkäkoulua ja pakenemista milloin kummankin puolelta, onko järkeä väkisellä yrittää? Ettehän te kumpikaan luota toisiinne saatikka itseenne. Eväät kuulostavat olevan kovin köykäiset siihen elämään, jota haluaisitte.

Hyvässä suhteessa ei suinkaan aurinko aina paista, mutta ei siinä ole tuollaista kokoaikaista varuillaan olemista.

Hyvässä, tasapainoisessa suhteessa saa olla oma itsensä jännittämättä. Siinä halitaan ja pussataan spontaanisti, ollaan hiljaa tai kerrotaan, kuinka toisesta tykkää tai tiedetään se ilman sanojakin.

Te tunnutte ruokkivan toistennen epävarmuuksia. Ette ymmärrä toisianne muuta kuin erikseen yrittäen. Olette varautuneita ja koko ajan jalka oven raossa ihan vain varmuuden vuoksi... Siitä kertoo sekin, että mies on halunnut sinun pitävän asuntosi vapaana.

Minä tyttö olisin sijassasi jo siellä omassa huushollissani. Ota järkli käteen ja kerää kamppeesi. Jos tämä suhde on jatkuakseen, se selviää kyllä, kun teet jotain konkreettista. Jos mies on tosissaan sitä mieltä, että rakastaa sinuan ja haluaa yhteisen elämän, hän toimii ihan varmasti, vaikka asuttekin erillänne. Nyt taitaisi olla aika olla sen verran ylpeä, että lakkaat kerjäämästä anteeksiantoa ja rakkautta.

 

Onko totta, että oikeasti normaalissa parisuhteessa ei ole mitään mökötystä epäilyjä varomista yms...?
Monekllako on sellainen parisuhde, että ei ole mitään niistä?

 

Juttelimme siis eilenyöllä. En tiedä, menivätkö asiat läpi, mutta minä olen nyt muuttumassa, omaksi itsekseni. Olen tajunnut, että omat selviytymisstrategiani ovat peittäneet kaiken hyvä minussa. Tämän selitin miehelle. Nukutun yön jälkeen hän on erilainen. Paremmalla tuulella (teki aamulla hassuja kampauksia itselleen ja kutitteli minua), olemme lähdössä ostamaan kotiin uuden kodinkoneen jne. Me molemmat kaipaamme rentoa yhdessäoloa ja "normaalia" suhdetta, ehkä olemme molemmat aloittamassa siihen suuntaan.

 

Onko totta, että oikeasti normaalissa parisuhteessa ei ole mitään mökötystä epäilyjä varomista yms...?
Monekllako on sellainen parisuhde, että ei ole mitään niistä?

Meillä on. Me ei kumpikaan mökötetä, jos joku asia ottaa pannuun niin paljon että alkaa ärsyttämään, niin siitä puhutaan. Toisaalta kaikesta ei aina tarvi olla huomauttamassa, mutta sit jos sen linjan ottaa niin samalla hyväksyy toisen käyttäytymisen tai piirteen. Epäilyjä ei ole, ei ole tarvetta - molemmilla on riittävän hyvä itsetunto, että ei tarvi olla epävarma ja toisaalta just se oma epävarmuus heijastuu toiseen siten että alkaa epäilemään. Varomisia (esim. mitä tuli sanottua) ei myöskään ole, joskus tulee sanottua suoraan mutta toisaalta molemmat olemme sellaisia että emme vedä hernettä nenuun, vaan ymmärrämme jos täytyy päästellä höyryjä - ja lähinnä naureskelemme toisillemme siitä että välillä vähän keittää.

Luulen että emme todellakaan ole ainut pari suomessa kenellä on näin. Meidäntyyppisillä vaan ei ole mitään tarvetta olla täällä Plazalla ihmettelemässä kumppanin tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Itsekin käyn täällä ihmettelemässä maailman menoa ja välillä myös kommentoimassa - yleensä vaan lueskelen juttuja omaksi huvikseni.

 

Juttelimme siis eilenyöllä. En tiedä, menivätkö asiat läpi, mutta minä olen nyt muuttumassa, omaksi itsekseni. Olen tajunnut, että omat selviytymisstrategiani ovat peittäneet kaiken hyvä minussa. Tämän selitin miehelle. Nukutun yön jälkeen hän on erilainen. Paremmalla tuulella (teki aamulla hassuja kampauksia itselleen ja kutitteli minua), olemme lähdössä ostamaan kotiin uuden kodinkoneen jne. Me molemmat kaipaamme rentoa yhdessäoloa ja "normaalia" suhdetta, ehkä olemme molemmat aloittamassa siihen suuntaan.

En tiedä oletko niin tossu kuin kirjoituksistasi näyttää, mutta kehottaisin sinua hankkimaan hiukan munaa. Voi että jos uhkasit erolla, se ei todellakaan ole niin iso asia että aiheuttaa monen päivän mökötykseen. En myöskään ymmärrä naisia joille mies ilmoittaa ettei tiedä haluaako jatkaa, mutta nainen vain odottaa tyynesti miehen päätöstä ja ottaa ehkä eron jälkeenkin takaisin. Jos oma mieheni miettisi noin vakavissaan suhteen jatkoa monta päivää ja samalla mököttäisi minulle niin nostaisin laukut oven ulkopuolelle. Haluan miehen joka haluaa olla kanssani enkä miestä joka ei oikein tiedä haluaako vai ei.
Kuulostaa myös surulliselta että joudut olemaan kiitollinen ja onnellinen noinkin pienistä hyväntuulen osoituksista kuin nuo mitä mainitsit. Mielestäni miehesi käyttää sinuun henkistä väkivaltaa käytöksellään ja vaikka hoetkin että olet muuttumassa itseksesi niin mielestäni näyttää että olet muuttumassa koko ajan enemmän sellaiseksi kuin mies haluaa. Kun hän aikansa henkisesti sinua kiusaa niin olet kiitollinen pienistäkin muruista joita hän sinulle heittää. Erittäin epäterve suhde.

Lisäksi epäilen vahvasti ettei miehesi ole toipunut masennuksestaan. Ainakaan kertomasi perusteella hänen elämänhalunsa ei ole terveen ihmisen tasolla.

 

Juttelimme siis eilenyöllä. En tiedä, menivätkö asiat läpi, mutta minä olen nyt muuttumassa, omaksi itsekseni. Olen tajunnut, että omat selviytymisstrategiani ovat peittäneet kaiken hyvä minussa. Tämän selitin miehelle. Nukutun yön jälkeen hän on erilainen. Paremmalla tuulella (teki aamulla hassuja kampauksia itselleen ja kutitteli minua), olemme lähdössä ostamaan kotiin uuden kodinkoneen jne. Me molemmat kaipaamme rentoa yhdessäoloa ja "normaalia" suhdetta, ehkä olemme molemmat aloittamassa siihen suuntaan.

En tiedä oletko niin tossu kuin kirjoituksistasi näyttää, mutta kehottaisin sinua hankkimaan hiukan munaa. Voi että jos uhkasit erolla, se ei todellakaan ole niin iso asia että aiheuttaa monen päivän mökötykseen. En myöskään ymmärrä naisia joille mies ilmoittaa ettei tiedä haluaako jatkaa, mutta nainen vain odottaa tyynesti miehen päätöstä ja ottaa ehkä eron jälkeenkin takaisin. Jos oma mieheni miettisi noin vakavissaan suhteen jatkoa monta päivää ja samalla mököttäisi minulle niin nostaisin laukut oven ulkopuolelle. Haluan miehen joka haluaa olla kanssani enkä miestä joka ei oikein tiedä haluaako vai ei.
Kuulostaa myös surulliselta että joudut olemaan kiitollinen ja onnellinen noinkin pienistä hyväntuulen osoituksista kuin nuo mitä mainitsit. Mielestäni miehesi käyttää sinuun henkistä väkivaltaa käytöksellään ja vaikka hoetkin että olet muuttumassa itseksesi niin mielestäni näyttää että olet muuttumassa koko ajan enemmän sellaiseksi kuin mies haluaa. Kun hän aikansa henkisesti sinua kiusaa niin olet kiitollinen pienistäkin muruista joita hän sinulle heittää. Erittäin epäterve suhde.

Lisäksi epäilen vahvasti ettei miehesi ole toipunut masennuksestaan. Ainakaan kertomasi perusteella hänen elämänhalunsa ei ole terveen ihmisen tasolla.

Erolla uhkaaminen on aika vastuutonta, jos ei ole tosissaan. Minä kuuntelin vuosikausia vittuilua ties minkä asian takia. Ja monen monta kertaa minua kehoitettiin laittamaan avioero vireille. Minä kieltäydyin mielestäni hyvän motiivin varjolla. Lasten takia. Ihan oikeasti halusin säästää lapseni siltä kurimukselta, jonka itse kävin läpi avioeroperheessä vahinkolapsena. Sitten mittani tuli täyteen ja olin valmis lähtemään. Kerroin sitten vaimolle, että nyt se hetki oli tullut, kun meidän taloudessamme aletaan jakamaan Aku Ankkoja. Ja mitä siitä sitten seurasikaan? Alkoi ihan helvetillinen metakka, ettei liitto saanutkaan loppua ja kuinka hän rakastaa minua ja vielä mitä. No en pidä itseäni aivan arvostelukyvyttomänä, että olisin noihin juttuihin uskonut ja niin se ero sitten pantiin vireille. Hänen motiivinsa ei ollut missään rakastumisessa vaan siinä, että oli tottunut asumaan yli 300 m2 talossa ja muutenkin elämään laadukkaasti. Avioehto kuitenkin säästi talon minulle ja lapsille ja hän sai lähteä johonkin kerrostalon loukkoon.

 

Halusin vain kertoa, että tämä keskusteluketju on parasta, mitä olen koskaan elleistä lukenut. Meillä oli viikonloppuna paha riita mieheni kanssa juuri samasta syystä kuin alkuperäisellä kirjoittajalla; keskusteluyritys, torjunta, hermostuminen, mykkäkoulu ja raivokohtaus ja lisää mykkäkoulua.

Sitten löysin tämän ketjun lauantai-iltana mieheni karattua baariin kaverinsa kanssa. Naureskelin ja itkeskelin lukiessani vastauksia, jotka olivat niiiiiin osuvia; samoja sanoja, joita itse olin sanonut miehelleni useasti seurustelumme aikana, mutta jotka eivät jostain syystä uponneet mieheeni. Hänellä on ollut tapana vähän ihmetellä ja pilkatakkin tämmösiä hömppis-juttujen lukemista.

Tällä kertaa olin lähes varma, että ero tulee (niinkuin aina) ja päätin kerrankin olla sunnuntaiaamuna ihan rauhassa, aloittamatta mitään tenttiä illanvietosta. Sen sijaan tulostin ensimmäiset 6 sivua tästä keskusteluketjusta ja alleviivasin tärkeimmät kohdat viivaimen kanssa. Jätin nipun miehen läppärin päälle odottelemaan "nukun vieläkin"-leikin loppumista ja lähdin itse töihin.

Töistä tullessani tapasin kotona selvästi hymyilevän miehen. kysyin "luitko?" ja hän vastasi, että "totta kai!", siis hän, joka tähän asti on pilkannut ellejä!.. Varmistin vielä, että sanasta sanaanko?, ja vastaus oli, että kyllä. Jippii! Tulin valtavan onnelliseksi siitä, että hän jaksoi keskittyä nivaskaan, en olisi suorastaan uskonut!

Riita olikin oikeastaan sitten sillä sovittu. =)

 

[viesti moderoitu]

 

Kuulkaa, me päätettiin viime yönä erota. Tiedän, että suru ja kaipaus tulevat, mutta olen helpottunut ja iloinen juuri nyt. Olen suorittanut elämää miehen kanssa ja hukannut itseni. Olen jo 33 v., joten nyt on aika saada yhteys itseeni. Aion muuttaa asuntooni ja aloittaa oman näköiseni elämän. Kun päätös tuli ja sen hyväksyin, oli kuin olisi lähtenyt lentoon. Jotain avautui, rintakehässä on ollut iso taakka, joka lähti saman tien. Kaikki ne "emmä tiedä" -loukkaukset ovat mennyttä. Minä haluan ja ansaitsen miehen, joka tietää. Eropäätökset jälkeen pystyin puhumaan täysin avoimesti miehen kanssa ja hänkin oli avoin minua kohtaan. Kyselin kaikkea mahdollista ja hän vastasi. Tuli ahaa-elämyksiä. Olen suorittanut elämää ja yrittänyt olla täydellinen. En ole ollut vastuullinen omasta hyvinvoinnista, muutoin olisi lähtenyt jo aikaa sitten. Koen itseni hirmu vahvaksi nyt. Rakastan miestä, mutta me emme voi elää yhdessä. Haluan tulla seuraavassa suhteessa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen.

 

Hei,

voimia sulle ja voimia mulle.

Itse tunnen oloni tyhjäksi, mutta vapautuminen on toinen tunne. Olen ollut monta vuotta suhteessa, joka on ollut yhtä vuoristorataa, kosinnasta jatkuvaan draamaan.

 

Halusin vain kertoa, että tämä keskusteluketju on parasta, mitä olen koskaan elleistä lukenut. Meillä oli viikonloppuna paha riita mieheni kanssa juuri samasta syystä kuin alkuperäisellä kirjoittajalla; keskusteluyritys, torjunta, hermostuminen, mykkäkoulu ja raivokohtaus ja lisää mykkäkoulua.

Sitten löysin tämän ketjun lauantai-iltana mieheni karattua baariin kaverinsa kanssa. Naureskelin ja itkeskelin lukiessani vastauksia, jotka olivat niiiiiin osuvia; samoja sanoja, joita itse olin sanonut miehelleni useasti seurustelumme aikana, mutta jotka eivät jostain syystä uponneet mieheeni. Hänellä on ollut tapana vähän ihmetellä ja pilkatakkin tämmösiä hömppis-juttujen lukemista.

Tällä kertaa olin lähes varma, että ero tulee (niinkuin aina) ja päätin kerrankin olla sunnuntaiaamuna ihan rauhassa, aloittamatta mitään tenttiä illanvietosta. Sen sijaan tulostin ensimmäiset 6 sivua tästä keskusteluketjusta ja alleviivasin tärkeimmät kohdat viivaimen kanssa. Jätin nipun miehen läppärin päälle odottelemaan "nukun vieläkin"-leikin loppumista ja lähdin itse töihin.

Töistä tullessani tapasin kotona selvästi hymyilevän miehen. kysyin "luitko?" ja hän vastasi, että "totta kai!", siis hän, joka tähän asti on pilkannut ellejä!.. Varmistin vielä, että sanasta sanaanko?, ja vastaus oli, että kyllä. Jippii! Tulin valtavan onnelliseksi siitä, että hän jaksoi keskittyä nivaskaan, en olisi suorastaan uskonut!

Riita olikin oikeastaan sitten sillä sovittu. =)

Meillä siis sama tilanne myös kuin ap:llä (tai no sama ja sama, ei koskaan täysin sama)
Minäkin olen joskus onnesta hihkunut kun mies on suostunut lukemaan pitkän tunteita käsittelevän kirjeeni, tai ellejä, taikka parisuhdeopasta.
Helpolla mies pääsee meilläkin: minä mietin viikkotolkulla, olen oikeasti huolissaan ja muotoilen asioita että saisin ne sanottua mahdollisimman hyvin ja sovinnollisesti. Usein saan silti paskaa niskaani.
Sitten mies LUKEE vähän selailee parisuhdeasioista, sanoo että olipa hienoa tekstiä, se siitä. Viimeisin saavutus oli tehdä parisuhdetesti netissä, saatiin surkeat pisteet mutta mies oli positiivinen: Työ vie niinpaljon aikaa ettei hän voi olla joka paikassa yhtäaikaa. Siis hänen mielestään meidän parisuhde kärsii koska hän on 8 tuntia töissä, jso hän lopettaisi työnteon niin kaikki solmut aukeaisivat. Ja koska sellainen lorvinta ei ole suomessa mahdollista hänelle nyt, niin kokee että parisuhteeemme on tuomittu olemaan vähän puolinainen. Ei suinkaan millään avoimuudella ja rehellisyydellä ole asian kanssa tekemistä.
Jipii. Yleensä aina unohtuu se että mies ei kuitenkaan ole mitään siitä miettimisestä tehnyt oma-aloitteisesti, eikä hän osaa edes oma-aloitteisesti asioita kommentoida, vaikka olisi lukenutkin jotain.

 

Kuulkaa, me päätettiin viime yönä erota. Tiedän, että suru ja kaipaus tulevat, mutta olen helpottunut ja iloinen juuri nyt. Olen suorittanut elämää miehen kanssa ja hukannut itseni. Olen jo 33 v., joten nyt on aika saada yhteys itseeni. Aion muuttaa asuntooni ja aloittaa oman näköiseni elämän. Kun päätös tuli ja sen hyväksyin, oli kuin olisi lähtenyt lentoon. Jotain avautui, rintakehässä on ollut iso taakka, joka lähti saman tien. Kaikki ne "emmä tiedä" -loukkaukset ovat mennyttä. Minä haluan ja ansaitsen miehen, joka tietää. Eropäätökset jälkeen pystyin puhumaan täysin avoimesti miehen kanssa ja hänkin oli avoin minua kohtaan. Kyselin kaikkea mahdollista ja hän vastasi. Tuli ahaa-elämyksiä. Olen suorittanut elämää ja yrittänyt olla täydellinen. En ole ollut vastuullinen omasta hyvinvoinnista, muutoin olisi lähtenyt jo aikaa sitten. Koen itseni hirmu vahvaksi nyt. Rakastan miestä, mutta me emme voi elää yhdessä. Haluan tulla seuraavassa suhteessa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen.

Mä olen ainakin itse käynyt nuo samat ajatukset läpi yli 100 kertaa. Aloitan uuden elämän ja lakkaan tekemästä sitä ja tätä. Nyt jätän miehen ja se uusi elämä on lähinnä sitten asunnon sisustus jonka jälkeen tuijotellaan ikkunasta ulos kunnes löytyy samanlainen paskiainen kuin entinen: päivastaiset oireet vain. Eli mykkäkouluttajasta siirryn minäkin seuraavaksi varmaan ylivilkkaushäiriöstä kärsivään patologiseen valehtelijaan, joka hokee rakkauttaan joka päivä.
Oikeasti tunteitaan ei voi kauheasti ymmärtää, sitä joskus menee paniikkiin , toipuu siitä ja jollain psykologisella puolustusmekanismilla pyristelee alhosta ja ajatteleee NYT tietävänsä mikä "minussa on vikana" tai mitä on tehnyt/ajatellut väärin. Kuvittelee että katsoessaan aamun sarastusta turhaan miehenkanssa paskaa puhuen valvotun "ratkaisujen yön" jälkeen maailma on muuttumassa, oikeasti se on juuri sitä miltä se ulospäin näyttääkin: hukattua aikaa ja valvottuja öitä.
Nyt todellinen muutos on se, että päätin etten muutu enää miksikään kenenkään takia en edes itseni. Sekin on jokin tyhmä puolustusmekanismi: tulee käymään vasta myöhemmin ilmi että millä tavoin osoittautuu kuplaksi.

Olen tämän ketjun paasauksia lukenut, ja siellä on joillakin oikea parisuhde, kuinka kauan lie kestänyt, mielestäni vasta 10 -20 vuotta kertoo suhteesta totuuden, mutta jos se jo 5 vuoden aikana on pilalla niin ei kannata odottaa 10.20 v.

Minäen enää miehistä perusta, en nyt enkä ikinä, teen tarvittavat varotoimenpiteet eli ikinä en miehen asuntoon muuta eikä mies minun, muuten voi seurustella mutta siinä menee raja, kun miehen asuntoon on kamat raahannut tai toisinpäin niin mies alkaa koettelemaan ja menee "hyvä" tai ainakin siihen asti itseä miellyttänyt suhde pilalle.

 

"Eropäätökset jälkeen pystyin puhumaan täysin avoimesti miehen kanssa ja hänkin oli avoin minua kohtaan. Kyselin kaikkea mahdollista ja hän vastasi. Tuli ahaa-elämyksiä."

Kerrotko meilllä millä tavalla mies oli avoin sinulle? mitä hän paljasti mitä et ennen tiennyt?
Meillä minä epäilen että vaikka sanoin miehelle että erotaann, hän ei usko, ei olla puhuttu ainakan tai sitten hänellä toinen nainen ja odottelee vaan minun lähtöäni. Ihmettelen että aivan hyväntuulisena on, eikä avaudu yhtään sen enempää.

 

Mieshän ei loppuvaiheessa suostunut puhumaan ollenkaan, saati vastaamaan mihinkään kysymyksiini. Hän vain tuijotti eteenpäin lukkiutuneena. Kun teimme päätöksen, minä koin ison vapautuksen ja saatoin alkaa kommunikoida "omana itsenäni" enkä minään suorittajana. Meillä on ollut yhdessä kivaa aina, kun en ole pitänyt itseäni "ruodussa" tai kun mies on ollut avoin. Niinpä tilanne vain vapautui sitä mukaa kun minä vapauduin. Eli jotenkin saimme eropäätöksellä purettua lukkotilanteen ja tänään olemme aamullakin olleet molemmat hyvällä tuulella ja puhuneet kaikista ongelmistamme. Ja eilinen seksi oli todella hyvää.

 

Mieshän ei loppuvaiheessa suostunut puhumaan ollenkaan, saati vastaamaan mihinkään kysymyksiini. Hän vain tuijotti eteenpäin lukkiutuneena. Kun teimme päätöksen, minä koin ison vapautuksen ja saatoin alkaa kommunikoida "omana itsenäni" enkä minään suorittajana. Meillä on ollut yhdessä kivaa aina, kun en ole pitänyt itseäni "ruodussa" tai kun mies on ollut avoin. Niinpä tilanne vain vapautui sitä mukaa kun minä vapauduin. Eli jotenkin saimme eropäätöksellä purettua lukkotilanteen ja tänään olemme aamullakin olleet molemmat hyvällä tuulella ja puhuneet kaikista ongelmistamme. Ja eilinen seksi oli todella hyvää.

" Panet ukon kylpyyn
Peset puhtaaksi, katsot syvälle silmiin ja otat suikkiin. Thats it." kirjoitti joku neuvoja

noin se aina menee teillä naisilla, nainen valitttaa vinkuu uhkaa jopa jättää..
tuollaiset naiset haluaa vain huomiota. ja sitten kun mies antaa kunnon kyydit ( nainen luulee että se on jotakin ' huomiota " ) nainen taas leppyy, eilen se niin voimakas olo jättää miehen, meni suoraan unholaan.
Nainen unohtaa että halui ottaa eron miehestä .. kun " Ja eilinen seksi oli todella hyvää "

juuuh, tuo tunnetaan...

siis lepyit menit taas lankaan suoraan sänkyyn paneskelemaan, vaikka haluat eroa??
..ehei, et sie jätä sitä ... =D

 

Mieshän ei loppuvaiheessa suostunut puhumaan ollenkaan, saati vastaamaan mihinkään kysymyksiini. Hän vain tuijotti eteenpäin lukkiutuneena. Kun teimme päätöksen, minä koin ison vapautuksen ja saatoin alkaa kommunikoida "omana itsenäni" enkä minään suorittajana. Meillä on ollut yhdessä kivaa aina, kun en ole pitänyt itseäni "ruodussa" tai kun mies on ollut avoin. Niinpä tilanne vain vapautui sitä mukaa kun minä vapauduin. Eli jotenkin saimme eropäätöksellä purettua lukkotilanteen ja tänään olemme aamullakin olleet molemmat hyvällä tuulella ja puhuneet kaikista ongelmistamme. Ja eilinen seksi oli todella hyvää.

Että sellainen ero sitten. Taisi unohtua eropäätös aika nopeasti. Pian voikin taas jatkaa samaa vanhaa huonoa suhdetta. Mies sai sentään mitä halusikin eli seksiä.

 

Mieshän ei loppuvaiheessa suostunut puhumaan ollenkaan, saati vastaamaan mihinkään kysymyksiini. Hän vain tuijotti eteenpäin lukkiutuneena. Kun teimme päätöksen, minä koin ison vapautuksen ja saatoin alkaa kommunikoida "omana itsenäni" enkä minään suorittajana. Meillä on ollut yhdessä kivaa aina, kun en ole pitänyt itseäni "ruodussa" tai kun mies on ollut avoin. Niinpä tilanne vain vapautui sitä mukaa kun minä vapauduin. Eli jotenkin saimme eropäätöksellä purettua lukkotilanteen ja tänään olemme aamullakin olleet molemmat hyvällä tuulella ja puhuneet kaikista ongelmistamme. Ja eilinen seksi oli todella hyvää.

Että sellainen ero sitten. Taisi unohtua eropäätös aika nopeasti. Pian voikin taas jatkaa samaa vanhaa huonoa suhdetta. Mies sai sentään mitä halusikin eli seksiä.

just niin, tuota mä tarkoitan, voi teitä naisia.....
tullaan tänne vinkumaan ja valittamaan melkein viikon , ollaan niin varmoja että ottavat eron, pitkä viestiketjun saanut aikaan : kaikki auttaa ja neuvoo...kannustaa.....

ja loppu tulos tässäkin viestiketjussa onkin " mies antaa hyvät kyydit, nainen unohtaa kaiket kun mies antoi sellaista '''huomiota' ' ja seksi oli eilen hyvää...

i have no words.................................

 

joo se on aina hyvää kun ollaan ensin etäisiä ja riidellään sitten siitä sänkyyn nussimaan ja ongelmat meni unholaan =D

noh, we hear from u next week kuinka hyvin ( huonosti ) teillä TAAS menee.... =D

 

Voi tsiisus sua ap. Tuossa toteutuu klassinen riippuvuus. Ei me olla enää yhdessä, mutta harrastetaan seksiä. Ja nainen luulee, että mies välittää hänestä, roikkuu miehessä tasan siihen saakka, kunnes miehellä on uusi hoito.

Haloo ap!!!