Hätätilanne, auttakaa!

Olen siis lähdössä ja vaikka seksi oli hyvää, se ei muuta mitään. Kiitos tästä keskustelusta. Muutan jossain vaiheessa varmaan tuonne avioero-puolelle, kovaa tämä elämä on, mutta näin on hyvä. Jossain vaiheessa palaan kertomaan hyviä uutisia, näin ainakin uskon.

 

Johan se järki voitti! Parisuhdetta ei suoriteta, sitä eletään. Jos se on suorittamista, siitä seuraa juuri sitä, mistä kerroit: paha olo molemmille.

Muista nyt muutta sinne omaan asuntoosi. Seksinne oli hyvää juuri siksi, että kumpikin sai vapautensa ja pääsi ahdistuksestaan. Tyydytitte tarpeenne ja nyt lähdette omille teillenne vapautuneina ja rentoina!

 

Tiedän, että kaikki - jutteleminen, seksi ym. on seurausta vapautymisesta. Tiedän ettei suorittaminen ole hyvästä. Silti tekee kipeää. Miksi en osannut olla suorittamatta?

 

Tiedän, että kaikki - jutteleminen, seksi ym. on seurausta vapautymisesta. Tiedän ettei suorittaminen ole hyvästä. Silti tekee kipeää. Miksi en osannut olla suorittamatta?

Luovutus-meinigillä varmaan kaikki parit eroais ennemmin tai myöhemmin. Mieheltäni vaaditaan pitkää pinnaa kuin myös minulta ja vaikka välillä pelottaa, että toinen luovuttaa jossain vaiheessa, tähän asti ei olla luovutettu, vaikka monen asiantuntijan(?) mielestä varmaan olisi syytä. Minun mielestäni ei ja ei näemmä miehenikään mielestä.

Rajoja koetellaan edelleen, joskin harvemmin ja varoen iskemästä toisen heikkoon kohtaan. Pohjalta huipulle näyttää olevan meidän malli ja kokoa ajan vain suhde vain paranee.

Summa summarum: Se, että toinen haluaa luovuttaa, kertoo ettei pari sovi yhteen.........ellei tietenkin heti kohta tule hakemaan takasin omaansa, järkiin tultuaan. =)

 

"Miksi en osannut olla suorittamatta?"
- no siksi, että ette oikein sopineet yhteen. Yrititte kuitenkin väkisellä.

 

Onko totta, että oikeasti normaalissa parisuhteessa ei ole mitään mökötystä epäilyjä varomista yms...?
Monekllako on sellainen parisuhde, että ei ole mitään niistä?

Ei meilla ole mitaan noista. Olo on rento ja kumpikin saa olla omana itsenaan. Kaikki sujuu, ja sujuu juuri sen takia koska me ollaan sellaiset ihmiset etta sovitaan luonteemme puolesta yhteen ja hyvaksytaan toisemme ilman minkaan roolin esittamista. Paamaarat on samat ja kumpikin on onnellinen.

En tieda miten ihmiset jaksavat elaa noin raskaissa suhteissa vuosikausia, murjottaen, toisiaan vakoillen ja epaluulon valassa. Luulevatko he ihan oikeasti etta kaikissa parisuhteissa on samanlaista, eika se vaihtamalla/eroamalla parane?

 

Joo, jotain sellaista tässä oli, että mies ei osannut ilmaista tykkäämistään, mistä johtuen minä yritin saada sen suorittamalla. Olisin tarvinnut enemmän. Tuntuu pahalta, kun hän sanoo, että ei ole aikoihin ollut oikeaa parisuhdetta. Minusta hän ei ole edes yrittänyt! Tällä hetkellä pelottaa ihan kauheasti se, löydänkö koskaan enää ketään...

 

Jos on käynyt niin satumainen onni, että on löytänyt onnellisen parisuhteen, ei kannata yhtään nostaa nokkaansa vähemmän onnekkaita ihmisiä kohtaan. Se onni voi loppua vaikka huomenna, koska mikään tässä maailmassa ei ole varmaa eikä pysyvää. Kannattaa olla onnensa edessä nöyrä.

Suorittaminen on sitä, että toimii jonkun muun odotusten mukaan eikä omasta sisäisestä itsestään käsin, kompassineula on hukassa.

Jotenkin uskon, että oma rikkinäisyys vetää puoleensa samaa, eli eheytyminen voisi auttaa. Nlp, visualisointi, irti päästäminen, mahdollisuuksien näkeminen ja vastaanottaminen...

 

No siksi, kun aina sanotaan, että kestävän suhteen eteen on tehtävä töitä ja sitten me tunnolliset osapuolet teemme töitä (luemme parisuhdeoppaat, kehitämme kommunikointitaitojamme, pyrimme myönteisyyteen ja rakentavaan keskusteluun, yritämme ymmärtää...) hulluna tajuamatta sitä, että ei se auta vaikka mitä tekis - jos ei nimittäin kumppani tee niitä töitä myöskin. Tällöin homma on tuhoon tuomittu, siinä kaatuu taakkansa alla.

Olen tajunnut, että ainoa joka voi tällaisessa tilanteessa ehkä auttaa on terapeutti. Minä en voi miestä töihin laittaa, ehkä terapeutti voi. Ja ehkä hän näkee minua paremmin, jos/kun mies edelleen vain luistaa. Osaa sitten viheltää pelin puolestamme poikki, jotta minä en tyhmänä jatka puurtamista siihen saakka, kunnes olisin aivan raato uupumuksesta. Hän myös varmasti näkee paremmin ollaanko tässä mahdollisesti pakottamassa kahta toisiinsa täysin sopimatonta palapelin palaa yhteen. Jos lähtökohdat ovat niin huonot, niin siinä ei kai ole sitte mitään tehtävissä. Sitä ei vain itse ole kovin helppo nähdä tai hyväksyä.

Meille on tulossa vauva. Olen ajatellut niin, että jos asiat eivät muutu edes jollain tavalla viimeisten raskauskuukausien aikana terapeutin avulla niin sitten mekin eroamme.

 

No siksi, kun aina sanotaan, että kestävän suhteen eteen on tehtävä töitä ja sitten me tunnolliset osapuolet teemme töitä (luemme parisuhdeoppaat, kehitämme kommunikointitaitojamme, pyrimme myönteisyyteen ja rakentavaan keskusteluun, yritämme ymmärtää...) hulluna tajuamatta sitä, että ei se auta vaikka mitä tekis - jos ei nimittäin kumppani tee niitä töitä myöskin. Tällöin homma on tuhoon tuomittu, siinä kaatuu taakkansa alla.

Tuo on niin totta!
En tajua miksi minunkaan mies ei sen vertaa viitsi opiskella, valittaa vain että "nainen" on aina hankala, mitään ei itse asian eteen tee. Itse ei ota mitään asioita puheeksi, ja milloinkaan ei ole hänelle sopiva hetki.
Työpaikalla sellaisesta tavoittamattomissa olemisesta saisi potkut ja syytteen työpaikkakiusaamisesta. En sano että parisuhde on sama kuin työpaikka, mutta periaatteessa kyllä samat kommunikointisäännöt pätevät.
Hämmästyttää miten valmis munkin mies on pienien vaikeuksien tullen pilaamaan usean vuoden panostuksen, heittää hanskat tiskiin, kävelee tiehensä. Se ei ole sitoutumista.
Työhönsä mies sitoutuu, ei ikinä töistä lähde ovet paukkuen vaikka mitä tapahtuisi, vaan selvittää asiat ja on tukena myös muille. Hän sanoo, että työ on parempi kuin parisuhde koska työssä on tavoite ja selkeä päämäärä : HAH! Parisuhteen päämäärä pitää kyllä seuraavalle miehelle olla selvillä tai saa kenkää. Minulle sanoo, että hän ei voi sitoutua kahteen asiaan yhtäaikaa, vaan minun pitäisi vain olla tässä hänen marmatustaan kuuntelemassa kunnes hän jää eläkkeelle ja on aikaa parisuhteelle...ja siihen on noin 30 vuotta aikaa. Hän luulee että parisuhdeen eteen tehtävä työ on jotain viikkojen palaverissa istumissa ja pelkää ettei hänellä ole aikaa siihen, ei mitenkään käsitä että ihan jokapäiväisillä pienillä asioilla voi vaikuttaa elämäänsä. Kuvittelee että kun ollan 2 vuotta ensin nussittu kuin kanit. voidaan sitten loppuelämäksi heittäytyä elämään selibaatissa hyvänpäiväntuttuina samaa asuntoa, ja hänen asiat ei kuulu minulle ja minun asiat ei kuulu hänelle-
Hän luulee että minä olen täysin kevyin perustein hänen kanssa lyönyt hynttyyt yhteen.
Miehet luulevat elävänsä ikuisesti, tajuavat kodin ja parisuhteen arvon vasta kun sinkkuna jollottavat treffipalstoilla että saisiko 50 v yksinäinen eronut mies enää mistään naista ilmaiseksi tai edes maksusta..

 

Tunnistan miestyypin, kyse ehkä jonkinlaisesta naisvihasta, joka juontaa juurensa äitisuhteesta, ainakin tällä tuntemallani miehellä.

Hän luottaa kavereihin, ovat turvallisia, eivät vaadi, nainen aina vaatii häneltä niin paljon sellaista mitä hän ei pysty antamaan ja hän ei voi hengittää.

 

Tunnistan miestyypin, kyse ehkä jonkinlaisesta naisvihasta, joka juontaa juurensa äitisuhteesta, ainakin tällä tuntemallani miehellä.

Hän luottaa kavereihin, ovat turvallisia, eivät vaadi, nainen aina vaatii häneltä niin paljon sellaista mitä hän ei pysty antamaan ja hän ei voi hengittää.

Osuit maaliin: Arvaapa monestiko olen kuullut miehen sanovan että hän ei voi hengittää..ja kuinka vaadin häneltä jotain..
En edes käsitä mitä olen muka vaatinut: oikeasti en vaadi häntä edes laittamaan sukkia pyykkikoriin, ilmaisen kaikki asiat pitemmän kaavan mukaan enkä useimmiten edes pyydä käytännössä mitäämn..joka riidan tullen käy silti ilmi että olen koko viikon nalkuttanut jne.
Hänellä on päässään se akka joka nalkuttaa, ilmeisesti juuri äitinsä...

 

Meilläkin exäni sanoi, ettei hän pysty tekemään minua onnelliseksi, koska vaadin sellaista mitä hän ei pysty minulle antamaan. Halusin vain että hän olisi minua kohtaan samanlainen kuin kavereitaan kohtaan eli kuuntelee, kertoo asioistaan, tukee, hakee minulta tukea, piristää tarvittaessa jne. eli ihan normaaleja asioita parisuhteessa. Mutta ehkäpä hän mieluummin on parisuhteessa kavereittensa kanssa kuin naisen.

 

Tunnistan miestyypin, kyse ehkä jonkinlaisesta naisvihasta, joka juontaa juurensa äitisuhteesta, ainakin tällä tuntemallani miehellä.

Hän luottaa kavereihin, ovat turvallisia, eivät vaadi, nainen aina vaatii häneltä niin paljon sellaista mitä hän ei pysty antamaan ja hän ei voi hengittää.

NO IHAN TOSI!? PERUSTA OMA PRAKTIIKKA!

 

Mikä on praktiikka?

 

Tunnistan miestyypin, kyse ehkä jonkinlaisesta naisvihasta, joka juontaa juurensa äitisuhteesta, ainakin tällä tuntemallani miehellä.

Hän luottaa kavereihin, ovat turvallisia, eivät vaadi, nainen aina vaatii häneltä niin paljon sellaista mitä hän ei pysty antamaan ja hän ei voi hengittää.

Osuit maaliin: Arvaapa monestiko olen kuullut miehen sanovan että hän ei voi hengittää..ja kuinka vaadin häneltä jotain..
En edes käsitä mitä olen muka vaatinut: oikeasti en vaadi häntä edes laittamaan sukkia pyykkikoriin, ilmaisen kaikki asiat pitemmän kaavan mukaan enkä useimmiten edes pyydä käytännössä mitäämn..joka riidan tullen käy silti ilmi että olen koko viikon nalkuttanut jne.
Hänellä on päässään se akka joka nalkuttaa, ilmeisesti juuri äitinsä...

Kun mies inhoaa naista ja laittaa kaiken vihan naisen syyksi? mulla on veli, joka inhoaa mua ja kaikki naisia? Ei johdu äidistäni. Mun äiti oli kiltti ja veli käyttäytyi kotona aina hyvin. Mutta isän kanssa eivät tulleet juttuu, en tiedä mikä oli syynä?? sitä äiti harmitteli, kun ne eivät ikinä jutelleet kahden kesken. Eivät koskaan jutelleet keskenään. Taisi olla niin, että isäni taas ei pitänyt veljestäni. Veljeni on jotenkin luonnehäiriöinen. Joka on pahoinpidellyt naisia keiden kanssa on seurustellut. Ei koskaan muuten ole vihainen toisille miehille? aina syy on naisissa. Miksi mun veli ei tappele toisten miesten kanssa, kun ei pärjää ja pelkää jos saa selkään? mutta naisia kyllä pahoinpitelee..kun naiset on heikompia, niin niille pärjää vaikka nyrkkiä heiluttamalla..

 

Minun exäni vanhemmat eivät eronneet lasten takia aikanaan. Mies muistelee kuinka mukavaa oli isän kanssa kahdestaan metsällä tai autotallissa kun oli niin leppoisaa, mutta kun menivät kotiin kohta alkoivat äiti ja isä riitelemään. Ehkä hänelle on jotenkin sieltä jäänyt sellainen käytäntö, että ulkona miesten kanssa on kivaa ja, vaikka naisensa kanssa ei olisikaan mitään riitaa niin silti ei viihdy. Sehän siinä vain ongelma onkin, että kun aikansa pakenee kotia niin alkaa niitä riitojakin tulemaan ja hän tavallaan itse aiheuttaa sen ettei kotona ole enää mukavaa.

 

Jos on käynyt niin satumainen onni, että on löytänyt onnellisen parisuhteen, ei kannata yhtään nostaa nokkaansa vähemmän onnekkaita ihmisiä kohtaan. Se onni voi loppua vaikka huomenna, koska mikään tässä maailmassa ei ole varmaa eikä pysyvää. Kannattaa olla onnensa edessä nöyrä.

Suorittaminen on sitä, että toimii jonkun muun odotusten mukaan eikä omasta sisäisestä itsestään käsin, kompassineula on hukassa.

Jotenkin uskon, että oma rikkinäisyys vetää puoleensa samaa, eli eheytyminen voisi auttaa. Nlp, visualisointi, irti päästäminen, mahdollisuuksien näkeminen ja vastaanottaminen...

Minun parisuhteeni ei ole pelkka onnenkantamoinen tai sattuma. "Satumaisella onnella" voi olla jotain tekemista sen kanssa etta tapaa ihmisen jonka kanssa kemiat ja elamantapa sopivat yhteen, mutta kylla omalla toiminnalla voi hurjasti edistaa omia mahdollisuuksiaan hyvaan ihmissuhteeseen. Onnellinen parisuhde on mahdollinen vaikka talla palstalla harvat nayttavat niin uskovan. Mahdollisuuksia parantaa jos:

1. Opettelee ensin tuntemaan itsensa ja elamaan omillaankin. Parisuhde ei ole kaiken a ja o, ja jossain vaiheessa elamaa lahes jokainen meista tulee elamaan yksinkin.
2. Kieltaytyy edes seurustelemasta alkoholistin kanssa - kuka vaittaa etta on satumainen onni ettei "joudu" alkoholiongelmaisen kelkkaan? Onhan jokaisella ihmisella oma tahto ja alkon kirot kylla tunnetaan, joten yllarina ei vaikeuksien pitaisi kenellekaan tulla. Ja tiedan hyvin mista puhun, vartuin alkoholistiperheessa, joten minulta on turha odottaa paljonkaan paapomista alko-ongelmaisia tai heidan puolisoitaan kohtaan. Se ei auta kumpaakaan osapuolta.
3. Arvostaa itseaan niin paljon etta ei mene naimisiin/avoliittoon itsekkaan ihmisen kanssa joka kohtelee toista huonosti. Kuinka moni nainen tallakin palstalla sietaa huonoa kohtelua paivasta ja vuodesta toiseen, ja roikkuu siina heikkona uhrina nyyhkien tai katkerana marmattaen ja toivoen etta mies tuosta noin vain muuttuisi?
4. Ei heittaydy uhriksi tai marttyyriksi vaan ryhtyy tositoimiin jos suhde menee metsaan. Totta kai parisuhteessa taytyy kummankin osallistua aktiivisesti, mutta jatkuva hampaat irvessa vaen vangalla yrittaminen on minusta vain merkki siita etta suhde ei todellakaan toimi ja pariskunta ei lopultakaan sovi toisilleen. Hyvassa suhteessa puolison huomioonottaminen on jo toinen luonto ja ilon aihe, ei loputon jattilaisurakka jossa painetaan luterilaiseen tyyliin vaikka lapi harmaan kiven.
5. Ja lopuksi, vahemman noyryytta sisaret!! Naiset, ottakaa taysi vastuu omasta onnellisuudestanne, pitakaa itsenne arvossa ja rima korkealla, niin kunnon miehet etsiytyvat kylla seuraan ja luuserit kiertavat teidat kaukaa.

 

Oikein hyvät ja käyttökelpoiset ohjeet.

 

Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin jokaikiseen keskusteluun osallistuminen? No itsekin silloin tällöin vilkaisen näitä juttuja, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka harrastavat tätä palstaa kokopäiväisesti!

Ymmärrän jos esim. pyörätuolissa olevat vaikeasti liikkuvat ihmiset täällä ovat kokopäiväisesti, mutta en muita.

Jos ei ole tekemistä, ulos lenkille tai opiskelemaan, koska et vaikuta erityisen lahjakkaalta kommenteissasi.

 

Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin jokaikiseen keskusteluun osallistuminen? No itsekin silloin tällöin vilkaisen näitä juttuja, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka harrastavat tätä palstaa kokopäiväisesti!

Ymmärrän jos esim. pyörätuolissa olevat vaikeasti liikkuvat ihmiset täällä ovat kokopäiväisesti, mutta en muita.

Jos ei ole tekemistä, ulos lenkille tai opiskelemaan, koska et vaikuta erityisen lahjakkaalta kommenteissasi.

Voi sinua pikku Misunen! Tämähän on keskustelupalsta, ja tämä voi olla myös jonkin sortin harrastus jollekin! En minäkään ymmärrä ihmisiä, jotka harrastavat golfia tai ratsastusta tai postimerkkien keräilyä tai metsästystä tai kalastusta tai erämaavaellusta ym. MINUN mielestäni tylsää ja tyhmää, mutten kyllä alkaisi kritisoimaan toisten ajankäyttöä.

Sitä paitsi, onko jossain määritelty ÄO-raja, jonka alittajilla ei ole asiaa kommentoimaan tänne? Jos on, niin ihmettelen mitä Misunen täällä tekee?