Häistä. perheenperustamisesta. Painostanko liikaa miestä?

["Minä vaan"]

Tarina tämä alusta asti:

Olen tuntenut mieheni jos 14-vuotiaasta asti. Olimme samalla riparilla. Seurustelin tuolloin erään toisen kanssa ja tämä nykyinen mies oli meidän kaveri jo silloin. Liikuttiin paljon teineinä samoissa porukoissa ja myös aikuisiällä.
Exäni kanssa olimme 10 vuotta yhdessä,erosimme kun viimein päästin irti. Exälle oli kehittynyt oma elämä meidän aikuistuessa: oli masennusta,peli-ja lääkeriippuvuutta jne. Masennuin pian itsekin ja olimme tuohon vaiheeseen mennessä muuttuneet vain kämppiksiksi.

Erottiin,elin hetkenaikaa vain itselleni. Pitkästä aikaa lähdin sitten tyttö-porukalla ulos. Törmäsin sitten tähän nykyiseen mieheeni. Hän pussaili poskia,halaili ja kysyi "Kuka kulta se siinä"..
Tuo jäi mieleen. Olen aina pitänyt miestäni niin superkilttinä ja hyvänä miehenä ja tyttöjen kanssa puhuttiinkin,että joku saa tästä tyypistä todella hyvän miehen Minä sain! :heart:
Alettiin pyöriä yksissä tiiviisti. Rakastuin korviani myöten häneen. Hän paljasti rakastaneensa minua salaa 10 vuotta,sen aikaa siis kun seurustelin exäni kanssa ja niin kauan kun olimme tunteneet. Olin tikahtua onnen kyynelistä kun kuulin nuo sanat :heart:

Pian selvisi,että minulla on kasvain munasarjassa. Jouduin leikkaukseen,samalla selvisi ärhäkkä endometrioosi. Leikannut lääkäri suositteli hankkimaan lapset nyt heti! Ihmeissäni mietin elämääni ja kun nyt heti piti päättää loppuelämästä; lasten hankinnasta jne.

Sinällään ajatus ei ollu uusi: Yritimme exän kanssa tuloksetta lähes 6 vuotta,mutta väliin mahtui muutakin..

Päätettiin sitten miehen kanssa että vauva saa tulla jos tulee,ei ehkäisyä. Kun vuosi oli kulunut,en ollut vieläkään raskaana. Sainkin yhteyden lapsettomuuslääkäriin (olimme siis exän kanssa potilaina aiemmin) leikanneen lääkärin kautta. Pian minulle määrättiin clomifenit,joiden avulla tulin raskaaksi,sain keskenmenon. Pian olin taas raskaana,sekin meni kesken. Viimeisimmästä keskenmenosta on jo 9kk,enää sen jälkeen en ole tullut raskaaksi.
Vauva kuume kova molemmilla ja tämä turhauttaa kun mitään ei tapahdu.
Meillä alkaa hoidotkin syksyllä. Tämä lapsettomuus ja vauvan yrittäminen käy jo voimille..Haluaisin elämääni jotain muuta mietittävää..
Rakastan miestäni yli kaiken ja haluaisin meidän kihlautuvan. Olen niin valmis jakamaan loppuelämäni mieheni kanssa,kaikki on hyvin ja olen onnellinen! Mies pitää kuitenkin kihloja turhana. Sanoo,että jos päätetään mennä naimisiin joskus,mennään suoraan,kihloja ei tarvita.. Miksi mies ei halua kihloihin,mutta on valmis isäksi?! Minä olen aina pitäny itsestään selvyytenä kihloja ennen häitä! En ymmärrä,vastausta ei kuulu jos kysyn.. Miehen vanhemmat olleet yli 30 vuotta kihloissa...Ilman sormuksia..

Olen kosinut miestäni,mutta ei ottanut tosissaan..Ihana olisi suunnitella häitä ja ehkä vauvakin ilmoittaa tulostaan sitten,kun sitä vähiten odottaa
Olemme kuitenkin melkein 30 vuotiaita,eli on aika jo perheelle ja vakiintumiselle ts. avioliitolle. Olen kyllä ihminen joka haluaa naimisiin,se on ollut aina selvä.

Mikä neuvoksi? Annanko vaan asian olla ja odottaa sitä päivää kun mies kosii? Joka tuskin tulee tapahtumaan..: / Olenko liian vaativa: Lapset ja avioliitto?

Kokemuksia vastaavasta? Mielipiteitä?Vinkkejä?

 

["meikä"]

Avioliiton pitäis olla yhteinen juttu eikä se painostamalla ainakaan sitä ole.

Mies kosii sitten kun on aika ja on varma siitä mitä haluaa, sun tunteet hän varmaan tietääkin.

 

["Äiti"]

En jaksanut ihan koko tarinaa lukea, mutta perusjuttu on tämä:

Rakastunut ihminen haluaa varmistaa, että rakkauden kohde on hänen kanssaan ikuisesti. Jos sinulle naimisiiin meno (tai kihlat, jolla ei ole mitään oikeaa merkitystä) on tärkeä asia, rakastava mies menee kanssasi naimisiin. Lapsen tekeminen on monelle miehelle tunnetasolla yksi ja elinikäinen sitoutuminen naiseen toinen asia.

Sinun kannattaa miettiä mitä elämältä haluat. Jos haluat naimisiin, unohda tuo mies. Jos haluat tuon miehen kanssa lapsen, tee lapsi, mutta älä odota enempää.

Ketään ei voi pakottaa naimisiin.

 

[KS]

Meilläkin vauvanyritys on ollut päällä jonkin aikaa (nyt tosin tauolla kun kysta löydettiin munasarjasta). Asumme yhdessä ja olemme useasti puhuneet kihloista ja naimisiinmenosta. Mies on varma että juuri hän haluaa kosia, minä saan kuulemma kosia vasta karkauspäivänä (joka on muutes ensi vuonna).. Jos teillä kerran on raskaudenyritys menossa niin kannattaako panostaa miestä naimisiin? Onko sillä väliä vaikka ette ole naimisissa? Eiköhän sekin tule sitten myöhemmin. Minäkin hetken aikaa painostin miestäni kihloihin mutta tajusin että vauvanyritys on jo lupaus tulevaisuudesta. Näin meillä

 

["Minä vaan"]

Kiitos teille. Ehkäpä sitten tyydyn odottamaan,vaikken kylläkään loppuelääni.

 

["Minä vaan"]

KS: Joo,siis kyllä tuo vauvan yrittäminen on minustakin lupaus yhteisestä tulevaisuudesta,mutta jotenkin perhe on täydellinen kun ollaan naimisissa..olen ehkä tyhmä kun näin ajattelen,mutta näin se vaan on MINUN mielestä..En tietenkään vaadi sen olevan niin että naimisissa pitää olla ennen lasten hankkimista,selvästikään..
Raskaaksi tulokin on todella vaikeaa,joten edes jotain olisi meillä yhteisen loppuelämän lupauksena..En nyt osaa selostaa tarkasti miten asioista ajattelen..

 

["eee"]

Mies on voinut ottaa vanhemmistaan mallia eikä siksi näe avioliittoa tärkeänä.