Halonen on sittenkin uskova, hieno juttu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Halonen kertoi Kuukausiliitteelle kirkkoon paluunsa syyt

Johannes Ijäs 02.03.2013 09:09



Presidentti Tarja Halonen puntaroi lauantaina ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä suhdettaan kirkkoon.

Heti presidenttikautensa jälkeen Halonen liittyi takaisin sekä Sdp:hen että kirkkoon. Hän on nyt Helsingin Kallion seurakunnan jäsen. Hän oli eronnut kirkosta naispappeusriitojen ja homokantojen hermostuttamana 1970-luvulla

- Myönnän, ettei kirkosta lähteminen ollut kestävä ratkaisu. Pois voi lähteä vain kerran, vaikuttaminen on kestävämpää, Halonen sanoo.

Kuukausiliitteen mukaan Halonen toivoo, että uudistajatkin jaksaisivat pysyä kirkossa. Jos tuntee kirkon omaksi yhteisökseen, eroaminen ei ole Halosen mielestä hyvä ratkaisu. Hän arvioi myös, että Suomessa on edessä vielä tilanne, jossa kirkkoon kuuluvat ne, jotka haluavat kuulua siihen ja että moni on siellä yhä tavan vuoksi.

Halosen presidenttiehdokkuus esti hänen kirkkoon paluunsa jo aikaisemmin, sillä liittyminen olisi saatettu tulkita suosion kalasteluksi. Kuukausiliitteen mukaan Yleisradiossa liikkui "varma tieto" Halosen ateismista, mikä loukkasi Halosta.

- Jos meinaa kristitty olla, luterilainen kirkko oli minulle vallitsevista vaihtoehdoista paras, varsinkin naispappeuden kannalta. Ja minä tunnen itseni kristityksi, Halonen sanoo Kuukausiliitteelle.

- Minusta vain
 

Similar threads

Yhteistyössä