P
purkaus
Vieras
meillä on ollut koira ja mies on kovin eläinrakas ja on puhuttukkin että koira hommataan jossain vaiheessa nyt kun on oma kotikin valmis!
mutta mies tuntuu vetkuttelevan asian kanssa.
aina on jotain miksi ei nyt tähän elämäntilanteeseen yms.
Erityisesti raha on suuri syy mikä koiranottamisessa miestä huolettaa mutta en voi ymmärtää että miksi rahaa pitää miettiä joka asiassa.
vie ne lapsetkin rahaa mutta silti niitä haluaa ja hankkii.
emme matkustele muuta kuin kotimaassa ja oikeastaan kaikki paikat jossa olemme pidempään, soveltuu myös koiralle.
patti tilanne vaikka tosiasia on se, että jos mies ei vain koiraa halua, sellaista ei meille tule. ympäripuhuminen on turhaa koska haluan että kumpikin on vastuussa koirasta jos sellainen tulee.