H
Hillevi
Vieras
Mitä tehdä? Olen jo kohta 50 vuotias nainen ja olen riesaksi kohta kumppanilleni. Hän haluaa ehkä kolmesti viikossa - minulle viikonloppuisin kävisi vaikka 3 - 5 kertaa päivässä! Sellaisia pikasessioita - ei sen kummempaa.
Kohtu leikattiin 34 vuotiaana ja sen jälkeen haluni alkoivat. Siihen saakka en saanut orgasmia. Tuntui hyvältä - siinä kaikki. Sattui kamalasti emättimeen kun oli kierukka ja kun ehkäisy loppui niin halut alkoivat.
Miesystävälläni on ollut paljonkin naisia elämänsä aikana ja on ollut todellakin aktiivinen seksielämä. Nyt kuitenkin ikää jo alkaa olla ja lievää impotenssia. Vekotin toimii mielestäni ihan kohtuullisesti. Saan orgasmin ja sehän riittää. Hän osaa muutenkin tyydyttää minut - kun vain jaksaa.
On ollut kiireitä ja häneltä kuoli isä ja hautajaiset varmaan painavat mieltä. Äitikin on kuolemaisillaan syöpään - se on vain ajan kysymys.
Juttelemme asiasta, mutta mielestäni emme ole päässeet sopimukseen. En uskalla enää vikitellä häntä, kun joskus kuulen murinan ettei nyt. Hän ei jaksa ja kun se ei seisokkaan! Olen sanonut ettei se haittaa. En sen takia jätä muuten mukavaa miestä, kun vain edes yrität. Jatketaan sitten dildoilla yms vaikka käsin!
Emme asu yhdessä. Hän ei halua enää kun on kolme kertaa joutunut lähtemään - ihan oma päätös. Huilaamme kolme yötä viikossa ja sitten olemme tiiviisti yhdessä. Lenkkeilemme, pelaamme lentopalloa ja yritämme parantaa kuntoa että vehje rupeaisi toimimaan.
Pillereitä on ostettu ja niillä toimii kolme vuorokautta, mutta kun hengästyy niin lerpahtaa!!! Kyllä minä ymmärrän että se rupeaa painamaan mieltä.
Vaiva on jatkunut jo kuusi vuotta, joten se ei ole todellakaan minun syytäni.
Kävin muutama vuosi sitten kokeissa testaamassa estrogeenitasoani. Epäilin mummotautia jo. Kuulin että sitä on liikaa - syy haluihini.
Mistä löytyisi pilleri joka vähentäisi estrogeenia?? Tiedän että rauhoittavat lääkkeet vähentävät haluja - pitääkö minun ruveta käyttämään niitä???
Hän kieltää ja sanoo että anna vain halujen olla ja käytä dildoa. Sitä vastaan hänellä ei ole mitään kun ei kykene niin ei kykene!! Apuva!!!