Hae Anna.fi-sivustolta

Halusin lasta, mutta enää en haluakaan

Viestiketju osiossa 'Vauvahaaveet' , käynnistäjänä vierailija, 08.05.2019.

  1. vierailija Vierailija

    no niin, tilanne tämä. Uskon vahvasti olevani raskaana, koska menkkoja ei ole tullut kohta viikkoon ja mulla on säännölliset menkat. Mulla oli viikon ennen odotettua vuotopäivää menkkamaisia kipuja, mutta mitään ei kuulu, niin tiedän olevani raskaana ilman testiäkin. Oloa turvottaa vähän.

    Raskaus oli toivottu, mutta olin vähän epävarma kuitenkin. Mies halusi lasta, mutta oli vähän luovuttanut, kun minä en halunnut. Mutta rupesin miettimään asiaa hänen kantiltaan, että se olisi tärkeä hänelle ja lapsi olisi järkisyistä hyvä olla. Eli halusin antaa hänelle mahdollisuuden tähän. Ja pohdin että olen onnellinen myös jos on lapsia tai ei. Ja ikä rupesi pakottaa, olen 36v ja vähän mietin, jäänkö jostain paitsi, jos ei oo lapsia.

    Itse rupesin "potkii miestä persiille", että nyt vähän toimintaa tähän... Nyt kun olen tod näk raskaana, niin onkin alkanut kaduttaa ja itkettää hullun lailla. Miehelle tuli kyyneleet silmiin ilosta, kun kuuli että lapsi voisi syntyä. Hän kun on ainut lapsi itsekin ja ei ole perillisiä. Ja minä olin aina ollut vannoutunut vela, mutta rakkaus saa näköjään tekemään tällaista... Siis toivoin raskautta ja harmittelin, ettei ollut tärpännyt aiemmin, mutta nyt kun se on totta, on pelko ja paniikki koko asiasta ja mietin raskauden keskeytystä. Liian iso muutos elämässä. En halua kykkiä hiekkalaatikon äärellä ja koko ajan komentaa, on kiusallista kertoa lähipiirille että olisin raskaana, ja mä oon kipuherkkä, niin en kestä synnytystä. En oo mikään lapsille lässyttävää sorttia, enkä oo koskaan ihaillut ja hypistellyt lasten vaatteita. Sit mä inhoan uhmaikäisiä, en jaksa tapella jonkun kaa. Ja en jaksa sitä, etten saisi nukkua kunnolla, ja ei enää pääse matkustelee ulkomaille. Tosin toivoin ettei menkat ala ja mietin, millaista elämä on, mutta nyt toivon, että ne ois alkanut, että mun ei tarttis olla vastuussa kenenkään elämästä. Tykkään sittenkin lapsettomasta elämästä, voi kun mieskin haluais sitä. Mitä hittoa teen, vielä on vähän aikaa miettiä
     
  2. vierailija Vierailija

    Mainittakoon vielä, että olen ollut yhdessä miehen kanssa kohta 12v ja menee hyvin suhteessa
     
  3. vierailija Vierailija

    Ei pidä nyt etukäteen ruveta murehtimaan sellaisia lastenkasvatus ongelmia, jotka ovat todennäköisesti edessä 15 vuoden kuluttua...(uhmaikä).
    Suosittelen että suhtaudut asiaan rauhallisesti, olet jo sen ikäinen, että lapsen saaminen on ihan hyvä asia, pitkä parisuhde takana, ja asiat kunnossa? Onhan siinä vähän uutta haastetta, mutta niin pitää elämässä ollakin. Ei se lapsen saanti nyt niin ihmeellistä ole, kautta aikain naiset ovat synnyttäneet ja pärjänneet. Kukaan ei ole täysin valmis äiti, vaan siitä on tehty vaikeampi kuin mitä se on. Äitiys kehittää paljon ihmistä, on kokemusta. Sinun ei tarvitse kertoa kenellekään (miehellä on myös vaitiolovelvollisuus) ennen kuin raskaus näkyy ja joku kysyy. Lapsen kanssa voi myös matkustella, yksi tuttavani kävi 2 kk:n ikäisen lapsen kanssa risteilyllä.
     
  4. vierailija Vierailija

    Uhmakausia on enemmänkin kuin teininä, vähän väliä taaperosta aina nuoreksi saakka, mutta ne kuuluu arkeen. Perheen perustaminen ei tarkoita sitä että pitäisi riidellä lapsen kanssa koko ajan, vaan antaa vain tilaa tälle ja itselle rauhoittua ja opettaa käsittelemään tunteita ja ajattelemaan rationaalisesti, että lapsi kykenee selittämään miksi hänestä tuntuu milloin millekkin.

    Kehottaisin psykologilla käyntiä, jotta saisit sellaisesta henkilöstä kuuntelijan, joka ei yritä vaikuttaa sinun mielipiteisiisi tai jota kohtaan tunnet halua miellyttää.
     
  5. Ihana asia Vierailija

    Ihan turhia pelkoja!!
    On ihan eri asia ajatella teoriassa lasta ja "menetyksiä", joita sen takia tulee. Päinvastoin, lapsi tuo elämään sellaista rakkautta, jota et ole ikikuunaan kuvitellut edes olemassa. Tuo se myös miehen sinua suunnattoman paljon lähemmäksi ja ihan varmasti kuvailemasi mies on lapsensa elämässä hyvin tiiviisti mukana.

    Ei mikään kasvata meitä ihmisinä enemmän kuin vanhemmuus. Se on valtavan myönteistä. Tuo se myös elämään rikkautta kaikissa muodoissaan, elämä ei enää pyöri vain minun itseni ympärillä. Usko pois, sinusta tulee lämmin ja rakastava äiti ihan huomaamattasi, sillä se pötkylä ottaa paikkansa sydämessäsi viimeistään silloin, kun tunnet ensimmäiset potkut.

    Luonto on järjestänyt siten, että aivomme kehittävät rakkaus- ja onnellisuushormonia jo odotusaikana sitä pientä maha-asukkia kohtaan tosi paljon. Katselepa luonnon elämiä, oletko nähnyt ikinä välinpitämätöntä emoa? Ihminen on yksi luonnon luomista ja toimimme samoin oman pentumme kanssa.

    Funtsaapa nyt, mitä mahtaisi miehesi ajatella sinusta, jos keskeytät raskauden. Veikkaan, että olisit hyvinkin pian ex.
     
  6. vierailija Vierailija

    Hei, kiitos vastauksistanne ja järkevistä mielipiteistä! Kukaan ei ole onneksi tuominnut mitään. Pelkään, että tunnenko noita myönteisiä tuntemuksia ollenkaan lasta kohtaan vai masennunko..en nyt ole itkenyt niin hysteerisesti kuin mitä pari päivää sitten. Luonteeltani olen herkkä ja taiteellinen. En ole masennukseen taipuvainen, enkä koskaan ollut masentunut.. Mutta jos olo on nyt epävarma, ja vähän itkuinen, niin sairastunko synnytysmasennukseen? pelkään kertovani uutisesta kenellekään, koska olen herkkä mielipiteille/toisten sanomisille. Pelottaa myös pahoinvointi, olen kipuherkkä niin miten synnytys... Olen onneksi etätyössä, niin työkavereille ei tarvitse paljastaa huolestuneita kasvojani. Tai huoltani.

    Mieheni sanoo, että hän tukee minua kyllä, ja on huomioinut minua. Hän sanoo, että edelleen voidaan mennä reissuun ja otetaan uusi tulokas mukaan. Ja lastenhoitajan voi palkata tarvittaessa. Kysyin myös raskauden keskeytyksestä, niin hän sanoi, että se on minun päätettävissä. Hän itse toivoisi lasta, ja sanoi, että eikö sinusta olisi mukava, jos joku sanoisi "rakastan sinua". Joku kertoikin tossa, että tämä tuo minua ja miestäni lähemmäksi. Se on totta. Mies myös sanoi, että töiden perässä voidaan muuttaa myös, ettei mitään rajoiteta. Hän myös totesi, että aiemmin ei ollut mahdollisuutta tähän ja siksi on iloinen asiasta.

    Harmittaa, että minulla ei olisi enää rauhaa/aikaa omille jutuilleni.. Olen graafinen suunnittelija, ja se työ vaatii ammattitaidon ylläpitoa, esim. piirtämistä vapaa-ajalla. Mutta samalla kun mietin, niin jos joku mulle lykkäis nyt jonkun vauvan syliin, ja sanois, että tää on sun uus perheenjäsen, niin ottaisin sen :) Kuka ihme jaksaa olla 9kk raskaana? Ja kestää ne kaikki pahoinvoinnit ja kivut?

    Mitä olette sanoneet töissä, jos olette olleet poissa töistä pahoinvointien takia? Minulla on nyt flunssaa ja päänsärkyä, vai kuuluuko tämä alkuraskauteen (menkat myöhässä olleet nyt kohta viikon, ja ilmaa ollut, sekä lieviä menkkamaisia kipuja)? Entä miten teillä on sujunut raskaus 36-vuotiaana? Entä pystyykö alkuraskaudessa tekemään pää alaspäin olevaa joogaa, tai aerobiccia?
     
  7. vierailija Vierailija

    Ai niin, mainitsen sen vielä, että lastenhoito ei ole uus juttu - olen nuorempana ollut au pairina ja työskennellyt lasten kanssa päiväkodissa. Sisaruksillani on pieniä lapsia myös.
     
  8. vierailija Vierailija

    Erityisempää kipuja ja pahoinvointia ei välttämättä tule, itse oksensin kerran koko raskauden aikana. Nivelkipuja oli, niihin voi auttaa fyssari, tukivuotta tai pehmeät liikuntamuodot. Ylösalaisin saa muistaakseni olla aika pitkään, olikohan jopa 6kk asti, en ole varma.

    Pahoinvointia en tosiaan joutunut selittelemään, mutta ehkä sitä voisi sanoa saaneensa vatsataudin tms, jos joutuu olemaan töistä pois?

    Jos jaksaa ja on intoa niin muksut päiväuniajat voi hyödyntää tuohon piirtämiseen tai muuhun omaan tekemiseen. Toki jokainen lapsi on erilainen nukkuja, mutta omani esimerkiksi nukkuu 1-1,5h aamupäivällä ja pari tuntia iltapäivällä, sekä menee yöunille puoli kahdeksan maissa. Päivässä olisi siis roimasti tunteja tehdä omia juttuja, kun vaan enää saisin itsestäni irti. :) Jos puoliso on kiinnostunut pitämään täyden isyysvapaan ja kenties jopa virkavapaita tai muita päälle, se oma osuus lapsen kanssa kotona öllöttelystä hurahtaa nopeasti.

    Onhan se iso elämänmuutos, ymmärrettävää, että mietityttää. Ehkä kannattaa pohtia, kokisiko myöhemmin menettäneensä elämässä jotain, jos kävisi niin, että keskeyttää tämän raskauden, mutta uudelleen yrittäminen aikanaan ei tuottaisikaan tulosta. Itselläni on toiveissa vielä toinen lapsi, mutta ensimmäinenkin piti tehdä hedelmöityshoidoilla ja ikää tulee koko ajan, joten en uskalla siirtää toisen lapsen yrittämistä niin pitkälle kuin ehkä haluaisin. Odotusarvoni on, että jos tärppää niin pari (Tai neljä? Kuusi?) seuraavaa vuotta tulevat olemaan kahden pienen kanssa aika ajoin ehkä raskaita, mutta otan sen riskin, jos odottamisen takia toinen vaihtoehto on, että emme ehkä saa enempää lapsia. Yritän tällä siis vain sanoa, että voi olla riskialtista jäädä odottamaan, kokisiko myöhemmin olevansa yhtäkkiä valmiimpi äidiksi.

    Meillä ei asu sukua lähellä, eikä ystäviä ole viitsitty kauhean usein tuon ikäisen hoitamisella vaivata, joten toki omat vapaaillat ja yhteiset menot puolison kanssa ovat vähentyneet. Joskus kaipaan mahdollisuutta lähteä spontaanisti arki-iltana leffaan tai kaljalle, mutta kaikki se, mitä lapsi on elämään tuonut peittoaa sen ajatuksen mennen tullen. Olemme myös tehneet pari ulkomaan matkaa hänen kanssaan. Korviketta joutui rahtaamaan useamman litran matkalaukussa, mutta siihenpä ne hankaluudet taisi rajoittua. Illallinen syötiin normaalia aikaisemmin ja viiniä tuli juotua vähemmän, koska muksu meni jo silloin samaan aikaan yöunille, mutta emme ole koskaan olleet klubbailijoita, joten muutos ei ollut kovin iso.

    Komppaan aiempaa kirjoittajaa, että voisi olla hyvä jutella puolueettoman ammattilaisen kanssa.
     
  9. vierailija Vierailija

    Kiitos paljon vastauksesta. Järkeviä asioita. Esim se, että voisi olla aikaa tehdäkin omia asioita. Elämä 1-4v kanssa hirvityttää just uhmakohtausten/jatkuvien riitelyiden takia. Ja se, että niitä täytyy vahtia koko ajan, ei voi silmistään laskea. Mutta kiitos vastauksesta, luen sen vielä moneen kertaan.

    Olen nyt jo rauhoittunut, mutta asiaa on vielä käsiteltävä. Minä ja mieheni ei olla klubbailijoita, silloin tällöin käydään ulkona, mutta nautitaan esim tv-sarjojen katselusta, ystävien seurasta, lenkkeilystä, matkustelusta jne. Ja kiva kuulla, että raskausaika voi olla kivuton. Pelkään synnytystä kuitenkin... Kipua, oksentelua, tajunnan menetystä, kipua, kipua.. Ja kun saa synnytettyä (jos saa), niin heti hoitamaan vauvaa - ei mitään lomaa.

    Minua kiinnostaisi tietää, että onko kellään ollut vastaavaa kuin minulla, eli aluksi on satavarma lapsen hankkimisesta, mutta sitten tunteet käyttäytyvätkin toisin, ja eikä haluakaan enää lasta. Miten olet ratkaissut tilanteen? Tai voisitko kertoa kokemuksestasi, että toivot raskautta, mutta sitten kun se on totta, se tuntuukin olevan vikatikki?
     
  10. vierailija Vierailija

    Hyvää huomenta, hyvä tietämätön, oppimaton hurmosmamma!
    Korjataanpa nyt muutamia subjektiivisia ja vääriä käsityksiäsi.

    Rakkautta ei voi verrata. Et voi tietää, onko rakkautesi lastasi kohtaan "suurempaa" kuin minun rakkauteni kissaani kohtaan - enkä minä voi tietää, onko rakkauteni kissaani kohtaan suurempaa kuin naapurini rakkaus vaimoaan kohtaan jne.

    "Ihan varmasti"?
    Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 yksinhuoltajaäitejä oli 151 459 kpl.

    Perustele. Mistä sinä tiedät, mikä ketäkin kasvattaa ja millä tavalla?
    Älä perustele sillä, että "minulle kävi niin", sillä sinä et ole maailman napa, johon kaikkea verrata. Jos näin aioit tehdä, puhuisit ristiin itsesi kanssa, eihän sinun maailmasi pitänyt enää pyöriä itsesi ympärillä.

    Ahaa. Mistä sitten johtuvat kertomukset, joiden mukaan äidit oppivat rakastamaan lapsiaan joskus vasta kuukausienkin jälkeen?
    Mistä johtuvat kertomukset etäisistä, jopa välinpitämättömistä äideistä (ja isistä)?

    Itse asiassa luonnossa eläimet hylkäävät poikasensa hyvinkin usein. Nälän yllättäessä nisäkäsemot saataavat syödäkin poikasensa.

    Jos lapseton parisuhde on hyvä, ei se lasta kaipaakaan. Viittaan jälleen em. yksinhuoltajien määrään.
     
  11. vierailija Vierailija

    Jep, tein vielä testin. Plussahan se on. Tiesin sen ilman testiäkin. Onneksi olen menossa keskustelemaan asioista, pelkään muutosta liikaa. Minulla kun ei koskaan ole ollut vahvaa halua lisääntyä, lapsenakin sanoin, etten lapsia tee. Niin nyt oonkin tässä tilanteessa.
     
  12. vierailija Vierailija

    No sinulla kuulostaa olevan ne huonoimmat syyt hankkia lapsia. Jonkun toisen mieliksi/niitä nyt vaan kuuluu olla.
     
  13. vierailija Vierailija

    Olisi kiva tietää, että ne jotka vahvasti ajattelivat etteivät lapsia saa, niin päättivät sittenkin niitä hankkia? Miksi? Kaduitko raskauden aikana ja sen jälkeen? Mikä sai jatkamaan raskautta?
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti