K
Kantapään kautta
Vieras
Pakko vaan purkaa johonkin näitä tuntemuksia, harmittaa niiiin hirveesti...
Mulla oli pari vuotta sitten elämässä sellanen tilanne ja olo, että tuntui, että on vaikee olla yksin kotona(monenlaista oli sattunut sitä ennen) ja tarvitsis jonkun vierelleen.
No, tapasin "miehen" joka käytti välillä paljon alkoholia, mutta antoi vahvasti ymmärtää, että haluaa siitä irti ja haluaa raitista elämää.
Lisäksi hänkin oli vasta kokenut veljensä menetyksen ja ajattelin, että voimme olla toisillemme tukena raskaassa elämänvaiheessa.
No, aluksi kaikki olikin suht hyvin, tehtiin kaikkea yhdessä, "mies" kävi työllistämistöissä jne.
No, eipä aikaakaan kun mies alkaa tulla esim. kauppareissulta humalassa.
Sitten katuu ja pyytää anteeksi ja saa anteeksi.
Minä teen kaikkeni, että hän pysyis raittiina. Ruoka oottaa valmiina kun tulee töistä, jeesaan taloudellisesti kun "miehen" rahat on mennyt viinaan.
Kuuntelen ja olen tukena, kun "miehellä" on hirveitä krapuloita ja luulee kuolevansa.
En nalkuta, mutta itken monta kertaa ja ihmettelen miksi hän tekee näin. Kaikki voisi olla hyvin jos lopettaisi juomisen, olisin tarvinnut itsekin tukijaa omassa elämässäni.
Pyytää anteeksi mutta mikään ei muutu.
Alkoholi tulee aina vain tärkeämmäksi.
Töistäkin tulee humalassa välillä ja välillä katoaa johonkin ryyppykämppään.
Ottaa antabuksen mikä pitää raittiina pari kuukautta, mutta alkaa sitten juomaan ja joutuu sairaalaan.
Piilottelee pulloja ja valehtelee minkä kerkiää.
Alkaa muuttua vihaisemman oloiseksi, tuntuu että viina yksin merkitsee jotain.
Sitten tulee se päivä, kun tiedän ja tunnen, että mulla ei oo enää vaihtoehtoa, joko mä lähden nyt menemään tai sit multa pettää terveys.
kerään kimpsuni ja kampsuni ja häivyn sillä aikana kun "mies" on töissä (tiedän että tulis taas humalassa kotiin)
Hellalle jää lihapullat odottamaan.
kaikki yrittäminen oli turhaa koska toinen ei halunnut muutosta.
Miksi en lähtenyt jo aiemmin. Voi kun olisin lähtenyt.
Olisin säästynyt niin monelta itkulta.
Pitkään "mies" luuli, että tulen vielä takaisin.
Lähdöstäni on nyt 8 kk ja kun hän tulee vastaan niin melkein joka kerta hän pyytää palaamaan.
Kuulemma vieläkin tykkää minusta....
No, sitä en ihmettele.
Ai niin ja koko tuo episodi kesti siis noin vuoden, mutta vanhenin siinä ajassa monta vuotta...
Mulla oli pari vuotta sitten elämässä sellanen tilanne ja olo, että tuntui, että on vaikee olla yksin kotona(monenlaista oli sattunut sitä ennen) ja tarvitsis jonkun vierelleen.
No, tapasin "miehen" joka käytti välillä paljon alkoholia, mutta antoi vahvasti ymmärtää, että haluaa siitä irti ja haluaa raitista elämää.
Lisäksi hänkin oli vasta kokenut veljensä menetyksen ja ajattelin, että voimme olla toisillemme tukena raskaassa elämänvaiheessa.
No, aluksi kaikki olikin suht hyvin, tehtiin kaikkea yhdessä, "mies" kävi työllistämistöissä jne.
No, eipä aikaakaan kun mies alkaa tulla esim. kauppareissulta humalassa.
Sitten katuu ja pyytää anteeksi ja saa anteeksi.
Minä teen kaikkeni, että hän pysyis raittiina. Ruoka oottaa valmiina kun tulee töistä, jeesaan taloudellisesti kun "miehen" rahat on mennyt viinaan.
Kuuntelen ja olen tukena, kun "miehellä" on hirveitä krapuloita ja luulee kuolevansa.
En nalkuta, mutta itken monta kertaa ja ihmettelen miksi hän tekee näin. Kaikki voisi olla hyvin jos lopettaisi juomisen, olisin tarvinnut itsekin tukijaa omassa elämässäni.
Pyytää anteeksi mutta mikään ei muutu.
Alkoholi tulee aina vain tärkeämmäksi.
Töistäkin tulee humalassa välillä ja välillä katoaa johonkin ryyppykämppään.
Ottaa antabuksen mikä pitää raittiina pari kuukautta, mutta alkaa sitten juomaan ja joutuu sairaalaan.
Piilottelee pulloja ja valehtelee minkä kerkiää.
Alkaa muuttua vihaisemman oloiseksi, tuntuu että viina yksin merkitsee jotain.
Sitten tulee se päivä, kun tiedän ja tunnen, että mulla ei oo enää vaihtoehtoa, joko mä lähden nyt menemään tai sit multa pettää terveys.
kerään kimpsuni ja kampsuni ja häivyn sillä aikana kun "mies" on töissä (tiedän että tulis taas humalassa kotiin)
Hellalle jää lihapullat odottamaan.
kaikki yrittäminen oli turhaa koska toinen ei halunnut muutosta.
Miksi en lähtenyt jo aiemmin. Voi kun olisin lähtenyt.
Olisin säästynyt niin monelta itkulta.
Pitkään "mies" luuli, että tulen vielä takaisin.
Lähdöstäni on nyt 8 kk ja kun hän tulee vastaan niin melkein joka kerta hän pyytää palaamaan.
Kuulemma vieläkin tykkää minusta....
No, sitä en ihmettele.
Ai niin ja koko tuo episodi kesti siis noin vuoden, mutta vanhenin siinä ajassa monta vuotta...