V
"vakkari harmaana"
Vieras
Viimeviikon sunnuntaina kerroin miehelle, että olen ihan uupunut hänen työkuvioihin, lapsen hoitoon, loppuraskauteen ja siihen että olen viikot hyvin yksinäinen, kun ei ole aikuista seuraa. Sovittiin että saan viikolla nukkua pidenpään jos haluan ja mies herää aamulla lapsen kanssa. Tää onkin mennyt hyvin ja olen hieman piristynyt. Nyt kuitenkin on raskausmyrkytys epäily päällä, maanantaina saan tietää onko sitä, vai mikä vaivaa.
Maanantaista asti olen odottanut tätä viikonloppua, että saan hetken hengähtää. Oltiin miehen kanssa sovittu tälle päivälle leffailta, lapsen piti mennä hoitoon. Olin niin innoissani tästä päivästä vielä eilen, kun tää saattoi olla "viiminen" mahdollisuus pitkiin aikoihin, että saataisiin olla hetki kahden. Tää viiminen puoli vuotta on mennyt vaan töitä, arkea ym suorittaessa ja kaipasin tosi paljon vaan miehen kanssa yhteistä aikaa, varmaan lähestyvä synnytyskin vaikuttaa tähän.
Joka tapauksessa mies tuli eilen illalla kotiin ja sanoi että on vähän huonoja uutisia. Joutuu menemään la ja su töihin. Se siitä yhteisestä ajasta sitten. En näyttänyt miehelle kuinka paljon se kirpaisi. Yritin keksiä mulle ja lapselle sitten muuta puuhaa, mutta kaikki tutut oli taas niin kiireisiä. On se kumma kun sain esikoisen niin sitten hävisi puolet kavereista ja nyt kun odotan toista, on viimeisetkin unohtanut mut, vaikka koitan yhteyttä pitää. Lapsen kun sain nukkumaan niin kyllä itku pääsi ja vieläkin itken. Oon niin kyllästynyt tähän yksin oloon että välillä tekisi mieli ajaa rekan alle.
Maanantaista asti olen odottanut tätä viikonloppua, että saan hetken hengähtää. Oltiin miehen kanssa sovittu tälle päivälle leffailta, lapsen piti mennä hoitoon. Olin niin innoissani tästä päivästä vielä eilen, kun tää saattoi olla "viiminen" mahdollisuus pitkiin aikoihin, että saataisiin olla hetki kahden. Tää viiminen puoli vuotta on mennyt vaan töitä, arkea ym suorittaessa ja kaipasin tosi paljon vaan miehen kanssa yhteistä aikaa, varmaan lähestyvä synnytyskin vaikuttaa tähän.
Joka tapauksessa mies tuli eilen illalla kotiin ja sanoi että on vähän huonoja uutisia. Joutuu menemään la ja su töihin. Se siitä yhteisestä ajasta sitten. En näyttänyt miehelle kuinka paljon se kirpaisi. Yritin keksiä mulle ja lapselle sitten muuta puuhaa, mutta kaikki tutut oli taas niin kiireisiä. On se kumma kun sain esikoisen niin sitten hävisi puolet kavereista ja nyt kun odotan toista, on viimeisetkin unohtanut mut, vaikka koitan yhteyttä pitää. Lapsen kun sain nukkumaan niin kyllä itku pääsi ja vieläkin itken. Oon niin kyllästynyt tähän yksin oloon että välillä tekisi mieli ajaa rekan alle.