Hae Anna.fi-sivustolta

Haukkuva koira

Viestiketju osiossa 'Lemmikit' , käynnistäjänä Yks naapuri, 18.07.2006.

  1. Yks naapuri Vierailija

    Millä keinolla asuntoon yksin jätetyn koiran saa lopettamaan turhan haukkumisen? Alapuolella olevaan asuntoon muutti hiljattain uusi asukas jolla on äänekäs pieni koira. Haukkuminen alkaa välittömästi kun asukas lähtee jonnekin. Koira saattaa jatkaa sitä tuntikausia.

    Näin kesällä kun kuumuuden takia parvekkeiden ovet ovat auki, tilanne on erityisen tuskallinen, hermot menee. Ajattelin että ennen kuin menen uutta naapuria tapaamaan kysyn täältä ratkaisuehdotuksia ongelmaan.

     
  2. Sae Vierailija

    Käy juttelemassa asiallisesti naapurin kanssa, ehkäpä hän ei ole tietoinen ongelmasta. Haukkuvaan koiraan tehoaa yleensä sitruunapanta.
     
  3. Pöh Vierailija

    Muuta mettään, jos et kestä elämisen ääniä mokomakin tiukkapipo!
     
  4. Riina Vierailija

    Saattaa olla, ettei omistaja tiedä, että hänen koiransa haukkuu. Käy ystävällisesti juttelemassa asiasta. Todennäköisesti omistaja on pahoillaan, ja alkaa miettiä keinoja koiransa hiljentämiseksi. Haukkuminen käy kaikkien hermoille sekä stressaa myös itse koiraa. Koirankin on opittava, että kotona ollaan rauhassa ja haukkumatta, kun omistaja on poissa- sillä tavalla se on paljon onnellisempi. Sinä et voi ongelmaa ratkaista, ainoastaan naapuri- ja hänen täytyykin se ratkaista. Koiran haukkuminen on niin yleinen ongelma, että siihen löytyy tänä päivänä jo aika lailla keinojakin.
    Eli ei kun rohkeasti vain naapurin juttusille, tavallinen ihminen se senkin oven takana on.:)
     
  5. juuh Vierailija

    Eräällä tuttavalla on koiralla sitruunapanta. Heti kun se meinaa haukkua, saa sitruunasuihkun, niimpä se pitää kuononsa kiinni. Puruluukin auttaa asiaan kun silllä on tekemistä, niin ei hauku.
     
  6. kurkku Vierailija

    Moi, meilläkin on ongelma 2,5-vuotiaan labriksemme (leikattu narttu) kanssa, kun se on alkanut ilmoittamaan naapurimme tulot ja menot - yöllä. Asumme omakotitalossa, eli jos koira haukkuukin päivällä, se ei ainakaan naapureita häiritse, mutta en usko sen tuntikausia ainakaan räksyttävän. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että koira vahtii ja ilmoittaa vieraiden tulosta (emme kyllä kehukaan, vaan käskemme olla hiljaa), mutta tosiaan yöllä on "kivaa" herätä siihen, että naapurit tulevat kotiin! Tapa on uusi, alkanut tänä kesänä, ja tuota sitruunapantaa en ole ajatellut kokeilla, kuulostaa niin ikävältä. Koiramme sitä paitsi vaikenee heti komennon saatuaan, ilmeisestikin se vain haluaa ilmoittaa ulkoa kuulemastaan liikkeestä. Päiväsaikaan naapurit kyllä saavat liikkua omalla pihallaan ilman, että meidän hauvamme siihen mitenkään puuttuu... Olemme kokeilleet koiran kieltämistä ja haukunnan huomaamatta jättämistä, tähän mennessä tehokkainta oli, kun koira sai nukkua kanssani makuuhuoneessa (mieheni ei ollut kotona ja pelotti olla yksin..), mitä tapaa emme kyllä aio ottaa, eläimillä kun on periaatteessa pääsy kielletty yläkertaan.. Olen raskaana, esikoista odotellaan, ja koira on raskauden alusta asti käyttäytynyt hiukan suojelevasti minua kohtaan, johtuisiko tämä yöllinen vahtiminenkin siitä?
     
  7. Koiramutsi Vierailija

    Niin eikä tarvitse olla tiukkapipo, jos ei jaks kuunnella naapurin räksyttävää koiraa.Itse olen kahden koiran omistaja,mutta ei tarkoita että jaksaisin jatkuvaa räkytystä kuunnella.on tosi rasittavaa ,varsinkin kerrostalossa,jossa kaikuu.Itselläni on kaksi jättirotuista jotka eivät hauku ja asun omakotitalossa.aikoinaan jouduin kuuntelemaan samaa.Ei kivaa...
     
  8. urhon matte Vierailija

    Meidän Urho haukuskelee välillä ihan olemattomia ja tosi vimmatusti. Silloin on vesipullo ahkerassa käytössä (ja joskus siinä on ollut laventelituoksu, silitysputeli kun on :)) ja täsmäsuihkut kyllä rauhoittavat koiran. Nyt helteillä tosin huomasin, että koira alkoi pitää vesisuihkua palkkiona, joten en käyttänyt sitä. (joo, sai kyllä riittävästi juotavaa ja muuta viilennystä.)
     
  9. Mami Vierailija

    Joillakin koirilla voi olla ongelmia. Itselläni on pikkukoira, joka kärsii eroahdistuksesta (tarkoittaa siis sitä, ettei koira osaa rentoutua jos olen poissa kotoa, vaan haukkuu ja raapii ovea ja koska haukkuu monta tuntia kuolaa mahdottoman paljon). Olen kokeillut erästä luonnonuute lääkettä, olikohan serene-um(?), se ei toiminut, eläinlääkäri määräsi toisen lääkkeen, nimeä en muista, mutta sekään ei auttanut, lisäksi hankin apteeksita feromonilaitteen joka maksoi noin 70€ DAP oli laite nimeltään, mutta sekään ei auttanut. Joillakin siis voi olla oikeita ongelmia koiransa kanssa. Itse en naapureista välittänyt, vaan koirani hyvinvoinnista, olin varma että joku kerta se kuolee sydänkohtaukseen kun ei osaa rentoutua.
    Lääkkeet eivät meillä auttaneet, sitruunapantaa en edes kokeillut, minusta se kuulostaa kamalalta. parempaan päin ollaan kuitenkin menossa: sanon AINA kun lähden koiralleni että äiti lähtee nyt töihin ja tämä on osittain auttanut. Haukkuminen ja raapiminen on vähentynyt selväst, kyllä koira välissä tekee tuota samaa, mutta ei läheskäään yhtä paljon kuin ennen.

    Voimia kaikille, joiden koirilla on ongelmia, tai joilla on ongelmia koiriensa kanssa. Miettikää asiaa ensin koiran kantilta.
     
  10. Hannainen Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    16
    Saadut tykkäykset:
    0
    asian ohi, mutta viimeisen vastanneen viestiin: Dap feromonihaihdutin on apteekissa kovin kallis, ostin omani (laite+aine) n.34e eläintarvikeliikkeestä. Huomasin apteekissa pelkän aineen maksaneen 27e(ostin silti kun oli kiire). Valitettavasti tuntuu siltä että meilläkään se ei auta..
     
  11. viiu Vierailija

    AP:lle: juttele naapurisi kanssa ja tarjoudu vaikka käyttämään pikkukoira lenkillä. Saat uskollisen ystävän seuraksi lenkille ja pikkuhauva väsyy ulkona ja kenties nukkuu sitten kunnes omistaja tulee kotiin.
     
  12. Voi vitsi Vierailija

    Voihan haukku!!!!
    Minä kyllä ottaisin yhteyttä poliisiin.
    Sehän on kotirauhan rikkomista, jos koira haukkuu yöllä.
    Sitäpaitsi tässä alkaa tuntua, että koiranomistajat saavat terrorisoida muita
    ihmisiä välinpitämättömyydellään.
    KOIRAT KURIIN !!!!!
     
  13. Simo Vierailija

    No poliisi ei takuulla osaa rauhoittaa koiraa, usko pois. Ei kuulu koulutukseen. Jokainen saa kotoaan pitää eläintä. Lue Riinan vastaus.
     
  14. Hanna Vierailija

    Hei!

    Meidän koira ei paljoa hauku, mutta kun haukkuu niin tehokas tapa hiljentää on ensin huudahtaa lyhyesti (niin, että koira reagoi sinuun) ja sitten mennä koiran viereen lattialle ja puhua hiljaa kuiskaten tyyliin "mikä siellä on, mennäänkö katsomaan", sitten (jos koira haukkuu ovella) menette ovelle päin ja avaat oven niin, että koira näkee, että siellä ei ole mitään.Sitten ovi suljetaan taas ja koiraa kehutaan JOS se on ollut hiljaa. Jos koira haukkuu muuten vaan niin ensin lyhyt huudahdus, sitten hiljaista mutta vivahteikasta jutustelua. Toimii samalla tavalla kuin ihmisillä. Jos puhutte hiljaa toinenkin puhuu hiljaa.

    Meillä ei ollut eroahdistusta ollenkaan. Alussa jätimme koiran eteiseen ja lattialle pari namipalaa. Kun olimme astumassa ovesta ulos sanoimme "odota". Kun menimme ulos koira söi namit ja sai muuta ajateltavaa. Alussa emme olleet paria minuuttia kauemmin poissa vaan kuunneltiin haukkuuko tai itkeekö koira (jos haukkuu ÄLÄ mene takaisin, muuten se oppii, että haukkumalla tulette kotiin). Sitten pidensimme aikaa.
    Nyt koira tietää, että "odota" tarkoittaa, että tulemme takaisin (niinkuin aina olemme tulleetkin). Namejakaan ei tarvitse aina jättää.
    "Odota" voi myös harjoitella kotonakin esim kun menet vessaan niin sano odota ja sulje ovi, ja kun tulet ulos vessasta tervehdit koiraa. Näin koira oppii, että vaikka häviät maisemista, niin tulet kuitenkin takaisin.

    Puruluita pitää kyllä aina olla. Kerran unohdimme ja koiralla oli tylsää. Olin kenkäparia köyhempi.
     
  15. Hanna Vierailija

    Niin, ja yks naapuri, ehdotan, että ystävällisesti sanot naapurillesi, että koira haukkuu jonkin verran päivisin. Älä syyllistä vaan sano vain, että ajattelit, että naapurisi haluaa tietää asiasta. On inhottavampaa kuulla "pidä se perh**** piskisi hiljaa tai mä kutsun poliisit" kun, että "koirasi haukkuu aika paljon päivisin, ajattelin vain kertoa siltä varalta, että et tiennyt. Ei se sinäänsä haittaa, mutta ajattelin vain jos koirallasi on jokin hätä". Sanomalla noin olet vain ystävällinen naapuri joka 'välittää' toisesta. Voit ehdottaa vaikka aktivointipeliä tai vastaavaa.
    Tietenkin jos omistajaa ei kiinnosta tippakaan, niin sit voit tehdä valituksen.
    Koiran ajoittainen haukkuminen päivällä kuuluu "normaaliin kerrostalo ääniin" joten sitä on tavallaan pakko kestää aivan kuten pianonsoittoa, lasten huutoa ja riitelyä. Liiallinen ja jatkuva haukkuminen myöhään illalla tai yöllä on sitten vastoin "talon sääntöjä".
     
  16. Martta Vierailija

    Niitä pantoja voi myös vuokrata eläinkaupoista ainakin mun sisko on vuokrannut joten sitä voi kokeilla jos ei halua omaksi ostaa.
     
  17. dallu Uusi jäsen

    liittynyt:
    26.08.2006
    Viestejä:
    22
    Saadut tykkäykset:
    0
    Meidän koirat haukkuivat ja ulvoivat kun muutettiin nykyiseen asuntoomme.
    Ulvoaminen ja ylenpaattinen haukkuminen olivat seuraus ikävästä ja vieraasta paikasta, ajan kanssa rauhoittui.
    Koiramme haukkuvat edelleen kun näkevät tai kuulevat jonkun kulkevan asuntomme ohi, mutta se kuuluu koiran luonteeseen.
    Kannattaa puhua asiasta naapurisi kanssa ja ehdottaa esim sinfoniamusiikkin soittoa koiralle. Meillä se tepsii yllättävän hyvin etenkin uutena vuotena kun pommit paukkuvat. Ilmeisesti rauhoittaa koiria.
     
  18. nikita-85 Vierailija

    Eläinkaupoista saa Dap-nimistä ainetta jota on pienessä pullossa.Pullo taas laitetaan kiinni sellaseen juttuun mikä tulee pistorasiaan kiinni.Kun aine lämpee hieman se alkaa haihduttamaan sellasta ainetta mitä emostakin lähtee.Se rauhoittaa koiraa yksin ollessa ja myös ukkosella(jos koira pelkää ukkosta).Yks pullo maksaa noin 40 euroo.Meillä se auttoi ainakin!
     
  19. cm Vierailija

    Koirani haukkuu siis kaikelle mahdolliselle.. Kotona murisee vieraille ja haukkuu ja ulkona osalle vastaantulevista ihmisistä ja jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Ajattelin alkuun, että kuuluu asiaan, koska on chihuahua, mutta olen törmännyt myös chihuihin, jotka "osaavat käyttäytyä".
    Olen ajatellut, että koirani on ehkä epävarma? Pelkää tms. Mutta en tiedä miten saisin haukkumisen ja pelkäämisen loppumaan. Olen yrittänyt totuttaa muihin koiriin jäämällä keskustelemaan muille koiran omistajille lenkillä, mutta koirani vain räksyttää vieressä taukoamatta, mutta on kuitenkin utelias menemään haistelemaan - jos toinen koira kääntyy, mutta ei päästä muita koiria lähelleen.. Chihuni kimppuun ei ole käynyt koskaan toinen koira tai mitään, että olisi jotain traumoja ja ihan pennusta tähän saakka on tullu aina toimeen perheeni muiden koirien kanssa, eli siis vieraille koirille, ihmisille ym. haukkuu vain..
    En tiedä miten saisin chihuni lopettamaan turhan haukkumisen ja räyhäämisen. Totuttaminen muiden koirien kohtaamiseen varmasti auttaisi, mutta se on aina yhtä kaoottista kun koira tulee vastaan. Koirapuistoon en edes kehtaa mennä yrittämään.. Mikä neuvoksi? Jos jollain on jotain vinkkejä tähän, niin ovat tervetulleita.. :)

    -maria

    Ps. En ollut varma voiko tähän laittaa tälläisen keskustelun, mutta laitoin nyt kun vihdoin löysin jonkun koira-aiheisen palstan!
     
  20. naapuri Vierailija

    Kaivan vanhan, mutta aina ajankohtaisen aiheen esiin. Meillä rivitaloyhtiössä on sama ongelma, tosin kärsijänä vain meidän asunto, kun kyseinen koira-asunto on päätyhuoneisto. Kivoja ihmisiä, mutta koiriensa haukuntaongelman suhteen saamattomia. Koirat haukkuvat aina yksin ollessaan, siis päivittäin ja tuntikausia. Normaalisti töissä käydessä ongelma oli iltaisin tapahtuva haukunta, jonka juuri sieti, kun yleensä se loppui yöksi (baari-itoja lukuunottamatta), mutta nyt olen ollut sairaslomalla 2 kk ja jäämässä äitiyslomalle ja hermo alkaa mennä ulvonnan, ulinan, räksytyksen ja haukunnan kuunteluun. Sitä kun on päivittäin tuntikausia. Ja tätä sitten tulemme vissiin kuuntelemaan seuraavat 2 v, minkä aiomme lastamme kotona hoitaa.

    Naapureille on aiheesta lähetetty puoli vuotta sitten kerran sähköpostia ja kun siihen ei vastausta tullut, asia otettiin pihalla puheeksi. Suosittelin kokeilemaan sitruspantaa. 2 vko tilanne oli hieman parempi, kun pitivät koiria ( 2kpl, villakoiria) peräkammarissa (=vaimensi meille kuuluvaa haukuntaa, silti se kuului selkeästi), mutta sitten tapahtui paluu vanhaan systeemiin. Jännää on, että molemmin puolin seinänaapureissa on vauvat, joiden itku ei joko kuulu tai on äärimmäisen vaimeaa. Koirien mesoaminen kuuluu kuin korvan juuresta, ovat siis todella kovaäänisiä. Pitää ottaa asia jälleen pihalla puheeksi. Ärsyttää vain toistamiseen fiksuja ihmisiä puhutella ja naapurisovunkin menetys pelottaa. Isäntä ja koirien isäntä ovat myös molemmat taloyhtiön hallituksessa. Isännöitsijä on sitten se viimeinen valitusrasti. Selvää on, että kahta vuotta tätä koirahelvettiä ei kestä.

    Ja tähän alle lainaamaani viestiin vain kommentiksi, että fiksut koiraihmiset todella haluavat tietää, haukkuuko heidän koiransa yksin olleessaan vai ei. Ja koiran haukunta TODELLA voi haitata naapuria, turha asiaa on vähätellä sanomalla, että "koira haukkuu jonkin verran" tai "asia ei häiritse". Ja koiran tuntikausia kestävää ulinaa ja räksytystä ei voi verrata lasten aikaansaamiin ääniin, valitettavasti, teidän koiraihmisten kannalta.

     
  21. Nou hauku. Vierailija

    Kyllä jotkut koirineen ovat tosi häiriköitä. Parasta tehdä ilmoitus poliisille jatkuvasta koiran metelöinnistä. Ei muuta kuin luu kurkkuun. Koiranaapurit ovat valitettavan usein oikeita paskoja koirineen.
     
  22. piip Vierailija

    Itsellä hieman toisenlainen ongelma. Itsellä naapurina nuori nainen ja kovaääninen koira. Aina tämän tultua kotiin ilmeisesti vieraidensa kanssa, alkaa koiralla rasittava räksytys näitä vieraita kohtaan. Ei siinä mitään, mutta kun näin tapahtuu aina ja kellon ajoista välittämättä. Suoraan sanottuna rasittavaa herätä esimerkiksi aamulla klo neljä tällaisen piittaamattoman koiranomistajan takia. Haukkumista kestää siltikin vain hetken, mutta kuitenkin sen verran että ehtii yöunet häiriintyä. ..ei siinä mtn jos viikonloppuisin muutaman haukun päästäisi, mutta kun näin tapahtuu keskellä viikkoakin :/
     
  23. Näin! Vierailija

    On täysin ymmärrettävää, että kun herää kesken unien johonkin ylimääräiseen häiritsevään meluun, siinä sympatiat on hyvin vähissä herättäjää kohtaan. Saako enää unen päästä kiinni, vai joutuuko aloittamaan päivän askareet kesken unien, ja väsyneenä pitäisi saada hommat hoitumaan.
    Kyllä koiranomistajien on syytä alkaa koulimaan lemmikkinsä siihen malliin, että häiriöt jäisivät mahdollisimman vähiin.
    Nykyinen malli on sama kuin lastenkin kasvatuksessa, saavat olla ja tehdä, mitä ikinä mieleen juolahtaa. Kukaan ei toru, eikä kiellä.
     
  24. Tottako? Vierailija

    Olen pannut merkille erään miellyttävän asia. Koiranomistajien taholta tämä kiva asia. Koirien häiritsevä haukku on selkeesti vähentynyt. Tämä mielestäni kertoo siitä, että koiranomistajat ovat havahtuneet, ja alkaneet huolehtia lemmikeistään, ja alkaneet kouluttamaan niitä.
    Todella hieno asia.
    Tällainen kehitys on kaikkien mieleen, myös koirille.
     
  25. Varjotar Killing Whispers

    liittynyt:
    05.07.2008
    Viestejä:
    7 015
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyse on eroahdistuksesta, jos koira alkaa haukkumaan heti omistajan lähdettyä.
    Eroahdistus on poiskoulutettavissa, mutta sitruunapannat ja feromonit heittäisin mäkeen. Älkää hoitako seurausta, vaan syytä aina ensin.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti