V
vieras
Vieras
Sytkäri aiheutti evakuoinnin Vantaankosken kalapuikkokoulussa
Julkaistu 28.01.2009 11:00 (päivitetty 12:43)
Pikkupojan kouluun mukanaan tuoma asetta muistuttava sytkäri aiheutti mittavan poliisioperaation Vantaankosken koululla tänä aamuna.
Ilta-Sanomien mukaan sytkärin omistaja on sama poika, joka aiheutti niin sanotun "kalapuikkokohun" toissa viikolla. Poika käy kahdeksatta luokkaa ja hänen vuokseen poliisit kutsuttiin myös tuolloin koululle.
Tänään kaikki koulun 600 oppilasta ja 50 opettajaa evakuoitiin ja paikalle kutsuttiin useita partioita Vantaalta ja Helsingistä.
Kun uhan todellinen laita paljastui, tilanne oli nopeasti ohi. Poliisi on ottanut oppilaan kiinni kuulusteluja varten. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena.
Koulussa on sekä ala- että yläkoulu.
Viimeksi Vantaankosken koulu oli otsikoissa kalapuikkokohun vuoksi. Koulun oppilas otti yhden kalapuikon liikaa annokseensa. Tilanteesta aiheutui niin suuria häiriöitä, että koululle jouduttiin tuolloinkin hälyyttämään poliisit.