Henkistä väkivaltaako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -Epätoivoinen-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

-Epätoivoinen-

Vieras
Olen sokeasti rakastunut, mutta ihan kuin kaikki ei olisi ihan kohdillaan. Koska en yksinkertaisesti näe ”totuutta” pyydän teiltä ulkopuolisilta apua... Ja varoitus; vuodatuksesta saattaa tulla pitkä vaikka yritänkin "tiivistää"...

Rakastuin mieheeni miltei heti kun hänet näin. Yhdessä olemme olleet alle 2 vuotta, ja asumme saman katon alla. Itse elän edelleen suhteen alkuhuumaa, mieheni ilmeisesti ei.
Arkielämä on enimmäkseen juuri sitä mitä suhteeltani toivonkin. Vietämme vapaa-aikaa tiiviisti kotona ja miltei kylki kyljessä. Tämä sopii kummallekin. Suukottelemme ja halailemme runsaasti. Rakastelun suhteen ei ole myöskään mitään valittamista. Tunnen suurta intohimoa häntä kohtaan ja uskoisin että se on molemminpuolista.

Ongelma on kuitenkin tämä:
Riidoissa (joita on noin 1-6 kertaa kk) jään todella pahasti alakynteen ja pelkään suunnattomasti niitä. En aina voi edes käsittää miten ne riidat alkavat – syyt ovat aivan ihmeellisiä.
Pelkään miestäni – tavallaan. Jos hän esimerkiksi viikonloppuna nukkuu ”liian pitkään” hän on yleensä todella ittuuntunut – ja sama juttu jos nukkuu ”liian vähän”. Tunnen syyllisyyttä jos herätän hänet (en tiedä monelta on mennyt nukkumaan koska itse menen aina aikasemmin) ja pelkään olla herättämättä. Jos hänellä on nälkä tai jos työpäivä on ollut kenkku, sama ilmiö toistuu...
Itseni pitäisi olla aina hyvällä tuulella vaikka mitä olisi tapahtunut itselleni...

Hän siis aloittaa riidan provosoimalla minua piikittelemällä, miten sen nyt voisi ilmaista... Jos en itse ole super positiivisella tuulella valitettavasti sanon jotain vastaan. Ja siitähän se ilo sitten urkenee...
Hänen mielestään puhun pelkkää paskaa... Kaikki mitä puhun on paskaa ja se saa oloni todella epätoivoiseksi ettei mielipiteelläni tai sanomisellani ole mitään merkitystä. Ja kun puhun niin se vain pahentaa asioita. Jos hän väittää jotain minusta joka ei ole totta ja sanon ettei se todellakaan ole noin, vaan xxxx.... hän suuttuu entistä pahemmin koska silloin hänen mielestään ”kuittailen” hänelle – suomeksi sanottuna ittuilen. Siis mitä???
En riidoissa huuda, en hauku, en mene henkilökohtaisuuksiin koska minusta se tarkoittaa kunnioituksen puutetta... Hän sitä vastoin haukkuu paskapääksi, ittupääksi, paskaämmäksi yms. Hän huutaa ja kasvoilla näkyy tällöin silkkaa halveksuntaa... Nykyään hän on myös uhannut erolla.
Kuukausi sitten hän käski minun häipyä... Minne? Koko omaisuuteni on hänen asunnossaan (jossa olen kyllä virallisesti kirjoilla), ja mihin voisin keskellä yötä lähteä matkalaukkujen kanssa??? Sitä hän pyysi anteeksi (on sanonut ettei hän yleensä anteeksi pyytele koska siitä menee merkitys....?)

Näitä ero ynnä muita häivy täältä –käskyjä satelee aina siis vain riidoissa, ei koskaan muuten. Päinvastoin. Hän haluaa muuttaa kanssani isompaan kämppään – edelleenkin. Ja hän päivittäin sanoo että RAKASTAA MINUA oikein todella. Herää kysymys...

Olen ollut todella epävarma onko hänen kotinsa minun kotini ja hän suorastaan suuttuu jos kehtaan epäillä sitä. Kuitenkin hän murentaa suhdettamme tällaisella. Kuinka voisin pitää sitä kotinani jos milloin vain voi tulla lähtökäsky... Olen varpaillani tästä syystä.

Hän saattaa innostua haukkumaan minua vaikka raflassa, lastensa kuullen tai missä vain. Kun olen kieltänyt häntä tekemästä niin (yksityisasiat eivät kuulu muille mielestäni) hän vain kohauttaa olkapäitään ja sanoo ettei häntä muut häiritse. No, minua häiritsee kun minähän siinä haukkumisen kohteena olen. Siksi en mielelläni lähde hänen kanssaan ulos tai ihmisten ilmoille...
Ja kun haukkumista ja mollaamista on tapahtunut riittävästi murrun ja purskahdan itkuun. En tiedä mitä voisin enää tehdä kuin vain romahtaa ja itkeä. Hän kiihtyy tästä vielä lisää... Ei siis lohduta vaan lisää ilkeyksien määrää entisestään... Voi miten se sattuu....

Hän kuvailee itseään yli-ihmiseksi joka huomaa heti toisten heikot puolet ja saisi kenet vain murtumaan jos haluaisi. Alan kohta uskomaan tämän.
Mikään ei koskaan ole hänen vikansa, vaan hän syyttää siitä muita. Yleensä se siis kohdistuu minuun.
Hän saattaa raivostua esim. siinä tapauksessa kun kassista tippuu jokin tavara jolloin hän saattaa innostua potkimaan kassia... Tai pöydällä tavara kaatuu, hän saattaa heittää sen huoneen toiseen päähän. Hän saattaa napata kädestäni kovaa puristaen ja näin aiheuttaa mustelman...
Hän on erittäin taitava keskustelija ja osaa kääntää ja vääntää asiaa niin pitkään ja niin monelta kantilta ettei vastapuolella ole hajuakaan enää mistä oli alunperin puhe... Hänellä on aivan uskomaton taito manipuloida muita... Tunnen välillä joutuneeni sen kohteeksi.

Olen epätoivoinen. Miten saisin hänet ymmärtämään miten tuollainen satuttaa ja tappaa minusta jotain? Vai olenko liian herkkänahkainen itsekeskeinen turhasta valittaja kuten hän asian ilmaisee?
Apua!
 
Siis ehkä tuollaisen narsistin kanssa olisi viisainta laittaa kantapäät yhteen, eli lähde tuollaisesta "liitosta" pois. Jos sinua ei kunnioiteta ei minun mielestäni voi paljon rakastaakaan :'( Voimia omaan uuteen elämään, jonka olet varmasti mylös sinäkin ansainnut (siis sen elämän, ei tuollaista)
 
Alkuperäinen kirjoittaja narsistilta kuulostaa:
Googletapa narsismi, löytyy varmasti tuttuja piirteitä.

Kiitos vastauksista.
Narsismista olen lukenut - siltä se tosiaan kuulostaa, MUTTA mihin vetää raja? Onko kaikki tällaiset tapaukset narsisteja? Aika häilyvältä se raja tuntuu. Onko se aina suhteen loppu jos toinen osottautuu narsistiksi?
Heti en haluaisi suhdetta lopettaa, tietenkin siinä tapauksessa jos se näin vain jatkuu tai pahenee...
Pahinta on että nyt tällä hetkellä olen tavallaan riippuvainen hänestä. Kunhan saan lähimenneisyyteni selvitettyä, voin seistä omilla jaloillani ja tehdä itsenäisen ratkaisun. Mutta juuri nyt...

Rakastan häntä niin että se sattuu...

Vaikea kuvailla tilanteita joissa näitä on tapahtunut jotta saisitte ihan oikean kuvan asiasta. Eikä minulla ole ketään jolle näistä voisi kertoa ja saada toista näkökulmaa asioihin...
Rakastan kuitenkin rauhaa ja hyvää oloa ja yritän välttää yhteenottoja viimeiseen asti. Tietenkään se ei onnistu yksin yrittämällä...


 
Olet riippuvainen hänestä, se ei ole rakkautta. Olet vain tottunut saamaan "rakkautta" häneltä ja luulet ettet sitä saa keneltäkään muulta, kyllä saat.

Olet pehmeä kynnysmatto joka kumartaa syvään ja pyytää "potki minua lisää, rakastan sinua niin". Rakastatkos itseäsi ollenkaan?

Kuvittele että olisit tyttäresi suhteessaan poikakaveriinsa, joka kohtelisi häntä kuten sinua kohdellaan. Toivoisitko sitä lapsillesi, sanoisitko pure hampaat yhteen ja yritä sietää? Vai sanoisitko ansaitset parempaa?

Maailma on ihmeitä täynnä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Epätoivoinen-:
Pahinta on että nyt tällä hetkellä olen tavallaan riippuvainen hänestä. Kunhan saan lähimenneisyyteni selvitettyä, voin seistä omilla jaloillani ja tehdä itsenäisen ratkaisun. Mutta juuri nyt...

Rakastan häntä niin että se sattuu...

Vaikea kuvailla tilanteita joissa näitä on tapahtunut jotta saisitte ihan oikean kuvan asiasta. Eikä minulla ole ketään jolle näistä voisi kertoa ja saada toista näkökulmaa asioihin...
Rakastan kuitenkin rauhaa ja hyvää oloa ja yritän välttää yhteenottoja viimeiseen asti. Tietenkään se ei onnistu yksin yrittämällä...

Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää! Ei sillä ole mitään väliä, onko hän narsisti vai ei, käytös on joka tapauksessa huonoa. Ei ole ylipäätään sinun tehtäväsi, tai kenenkään muun elliläisen, diagnosoida kumppaniasi, mutta sinun vastuullasi on se kuinka annat itseäsi kohdella. Jos olet päättänyt olla riippuvainen kumppanistasi, niin on selvää, ettei häntä sinun menettämisesi pelko ainakaan motivoi yrittämään.

Lähimenneisyyttäsi voit varmasti selvitellä ilman että sinun täytyy selvittelyn aikana sietää mitä tahansa käytöstä. Eihän sinulle jää energiaa mihinkään selvitystyöhön, kun joudut vain puolustautumaan ja elämään kylmä rinki perseessäsi, koska kumppanisi heittää oikustaan sinut kadulle!

Pyri ensi töiksesi seisomaan omilla jaloillasi, niin sen jälkeen kumppanivalintasi osuu ehkä hieman paremmin... etkä enää valitse itsellesi ihmistä josta tulet 'riippuvaiseksi' tai joka kohtelee sinua kuin paskaa nurkissaan.
 
Mitä sillä on väliä, onko hän narsisti vai ei, ja kuinka paljon narsisti? Kamala ukko joka tapauksessa. Käyttää henkistä ja fyysistä väkivaltaa, eikä pyytele anteeksi tekojaan, vaan on omasta mielestään aina oikeassa. Itse en toivoisi kyseisenlaista puolisoa pahimmalle vihamiehellenikään, saati sitten kivalle ihmiselle.

Aloita lähtölaskenta ja hanki oma kämppä.
 
Puhun sinulle nyt aika helvetin suoraan. Älä loukkaannu, sillä se ei ole tarkoitukseni. En tunne sinua ihmisenä, joten minulla ei varsinaisesti ole sinua kohtaan tunteita (paitsi myötätuntoa asiasi tiimoilta).

Tilanteesi on nyt kuitenkin seuraava. Sillä ei ole mitää merkitystä onko miehesi varsinaisesti narsisti tai mikä hyvänsä (niinkuin täällä jo sanottiin)...vakavasti henkisesti sairas hän on ja sinä olet siihen mieheen koukussa. Tämä riippuvuus on niin vahva, että se kestää kaiken paskankin minkä olet joutunut kokemaan, joten turha on kuvitella, että ero olisi myöhemmin yhtään helpompaa. Päinvastoin!! Riippuvuus tuohon mieheen voimistuu kaiken aikaa. Satunnaiset hyvät hetket ja miehesi painostus jatkaa suhdetta voimistaa riippuvuutta. Voit hyvin valmistautua siihen, että kun ero tulee, hajoat hetkeksi aivan pirstaleiksi.

Olet kuin narkomaani, joka haluaa lopettaa. Ilman apua ja kunnollista suunnitelmaa et onnistu.

1. TUKIJOUKKO
Kokoa itsellesi tukijoukko ystävistä ja perheenjäsenistä. Kerro heille tilanteestasi niin avoimesti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista.

2. SUUNNITELMAN LAATIMINEN
Tehkää yksityiskohtainen suunnitelma ero-prosessista. Laatikaa suunnitelma myös siitä, mitä teette jos aijot jäädä. Koita käsittää, että sinäkin olet suhteesi takia sairastunut. Olet vakavasti riippuvainen ja riippuvuuteen kuuluu halu jatkaa riippuvuutta! Yksi mahdollisuus on, että sanot tämän suoraan sekä itsellesi ja tukijoukollesi. Tarvitset ehkä pientä painostustakin jatkaa eroa. Käske heidän painostaa sinua, ellet itse pysty jatkamaan. Anna ystävillesi vapautta jatkaa ero-prosessin toteuttamista, ellet itse jaksa (=tavaroiden pakkaamista ym.)

3. KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS
Lähtekää yhdessä tukijoukon kanssa toteuttamaan eroa (MAHDOLLISIMMAN PIAN!!!). Tarvitset varmasti "taustatukea" asuntotoimistoon. Tavaroiden pakkaaminen on henkisesti raskasta puuhaa. Tarvitset siihen varmasti apua ja tukea.

4. ERILLEEN MUUTTAMISEN JÄLKEEN
Henkinen ero on usein vasta alkamassa, kun ero on käytännössä jo toteutettu. Älä nyt pelästy, äläkä suutu, mutta sinun tilanteessasi ammattiapu ei ehkä olisi huono ratkaisu. Suhteenne on satuttanut sinua todella syvästi. Lisäksi on olemassa jokin tiedostamaton syy, miksi olet tuollaisessa suhteessa ollut. Se syy on selvitettävä tai muuten voit ottaa samasta syystä puolisoksesi uudestaan sinua alistavan ja huonosti kohtelevan miehen.

Lisäksi olet eron jälkeen varmasti aivan loppu henkisesti. Haluaisit hautautua suruun ja murheeseen. On totta, että ero on kuolema. Siina rakkaus kuolee. Kuollutta rakkautta on surtava. Ystävien tuki taas tarpeen.
 
Kiitos kommenteista

Olette oikeassa - en ansaitse tuollaista kohtelua. Kukaan ei ansaitse.

Olen kyllä tavallaan riippuvainen hänestä. Tämä siksi että varani on toistaiseksi kiinni jossain muualla ja omaan kämppään (vuokra) ei ole juuri nyt varaa - ei sitten millään... Tämä "lähimenneisyys" on piakkoin selviämässä ja kun pääsen siitä irti, kaikki tiet ovat avoinna.

Tilanteeni on aika toivoton (?) tässä suhteessa... Tiedän että suhteen loppuminen ei kaada koko maailmaani, vaikka se unelmat särkeekin. Nyt vain en uskalla tehdä asian eteen mitään, kun ei ole paikkaa mihin mennä... Surkeeta eikö vain.
Ehkä täytyy vain kestää vielä jonkin aikaa....
 
Tiedän just mitä puhut..elän totaalisesti samanlaisessa suhteessa..mieheni osaa kääntää kaikki asiat niin etten enää tiedä missä mennään ja miten asiaa jatketaan eteenpäin. Mieheni ei tee mitään suhteen eteen, väittää rakastavansa jne. Kylmää on silti sydämessä..se johtuu monestakin.Olen väsynyt, kenties itsekin sairastunut, en kestä enää mitään temppuja jne..minäkin raivostun nykyisin takaisin ja homma alkaa olla todella tulista. Mitä järkeä tässä on..ei ole kumppani arvoiseni tai päinvastoin. Emme vain sovi toisillemme mutta en pääse irtikään.

 
Kannattaa lähteä ja heti. On iso riski, että masennut tms, etkä enää pysty lähtemään ollenkaan. Ansaitset parempaa elämää. Sinun täytyy voida olla turvassa omassa kodissasi ja voida tuntea niitä tunteita mitä haluat. Joka päivä, jonka vietät noin epäterveessä ympäristössä sairastuttaa sinua. Pidä itsestäsi huolta, se on kaikki mitä sinulla on.
 
Siis kohtalotovereita löytyy... :o(

Näitä "ikäviä kohtauksia" ei ole koko ajan, mutta suhteen alussa niistä ei ollut jälkeäkään... Tässä ajan kuluessa mieheni "aito luonne" on tullut enemmän esiin.

Itse inhoan riitelemistä mutta jos siihen ajautuu, teen kaikkeni etten satuttaisi toista osapuolta. Sehän siinä ei ole tarkoitus...

Mieheni myös arvostelee sitä etten "kuule" / "ymmärrä" mitä hän puhuu. Siis että minulla on jokin fyysinen vika etten ymmärrä niitä uskomattomia selityksiä jotka saattavat kestää puolikin tuntia yhteen putkeen.
Kait on ymmärrettävää etten minä muista mitä toinen sanoi sanatarkasti palopuheen alussa / välissä / missä vaan... Eli hän saa siis minut vakuutetuksi että olen ihan simppelisti tyhmä.

Mutta suurimman osaa hän on erittäin kultainen ja niitä super huonoja hetkiä on silloin todella vaikeaa muistaa. Tiedän että suhteessa on jotain pahasti vinossa eikä rakastava ihminen todellakaan käyttäydy noin edes riidellessä... Rakkaudenhan ei pitäisi mihinkään "katota" riidan ajaksi vaikka tunteekin ärtymystä, eikä toisen oloa ole tarkoitus tehdä mahdollisimman hirveäksi.

Kiitos kaikille kommenteista. Ne antavat minulle toivoa siitä etten kuvittele ihan olemattomia päässäni ja olen saanut uutta näkökulmaa ongelmaani...
 
Ei kannata ryhtyä sellaiseksi itkeväiseksi ja anteeksipyytäväksi nysväksi. Lähde mieluummin pois, jos ei mies jo tuohon mennessä susta ole saanut oikeaa käsitystä nin ei tule saamaankaan,.kusipäiden kanssa koukkuun jäämise tärkein syy on aina säälinkerjuu ja todistamisen pakko. Ihminen haluaa istua yksin ja saada syyn mmiettiä "minä olen parka" ja toisaalta haluaa jokaisen riidan jälkeen kuulla sen anteeksipyynnön ja saada hyvityksen, jotta voisi taas jatkaa sen miettimistä että "minä olen raukka- hyvyyteni palkittiin taas murheella kukaan ei ole näin yksin" Sillätavalla pääsee muiden ihmisten ja arjen yläpuolelle leijumaan, murheeseen.
Sitten saa myös huomiota kavereilta ja sos viranomaisilta, jotka sitten tulevat auttamaan parkaa pois miehenluota, jonne parka aina palaa heti kun hänelle on järjestetty kaikki saaatavissa oleva apu.
 
Olisiko mahdollista, että pääsisit vaikkapa jonkun ystäväsi, sukulaisesi tai työkaverisi luokse siksi ajaksi, kunnes saat oman asunnon? Ehkä myös voisit saada hätämajoitusta kunnalta, vaikket juuri nyt pystykään vuokraa maksamaan? Ehkä myös saattaisit jostakin saada vaikkapa edes alivuokralaishuoneen, josta käsin voisit etsiä parempaa asuntoa. Minä joskus aikoinaan jopa yövyin muutaman yksittäisen päivän työpaikalla lattialla, kun ei ollut paikkaa mihin mennä.

Minusta ei kannata hyväksyä miehen käytöstä, koska hän ei kohtele sinua rakastavasti. Taitaa olla niin, että enemmänkin rakastat sitä tunnetta, että saat rakastaa palavasti. Jos elämässä on ollut vaikeaa, niin mikäs sen ihanampaa on kuin rakkaus kaiken kurjuuden keskellä. Minusta on vain niin, että sinun kannattaisi nyt unohtaa nykyisen miehesi rakkaus ja rakastaminen ja keskittyä juuri nyt siihen, että saat itsesi jaloillesi.

Kun luotat itseesi, rakastat itseäsi ja kunnioitat sinua, niin et silloin salli toiselta paskaa käytöstä. Nyt ihan selvästi annat miehesi tehdä ihan mitä vaan ja sen jälkeen annat taas anteeksi, koska haluat rakkautta. Silti on paha olo, kun toinen kohtelee sinua tänään hyvin, huomenna huonosti jne ihan sen mukaan, millainen fiilis miehellä on. Ymmärrät varmasti itsekin, että mies ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet (et voi näyttää tunteitasi esim. kiukkua tai väsymystä), vaan mies pakottaa sinut olemaan tietynlainen.

Parisuhteen ihan perusasia on luottamus. Teiltä se puuttuu. Ei kannata jatkaa suhdetta tuon pidempään. Toivut kyllä parisuhteesta, vaikka se vähän aikaa viekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja narsistilta kuulostaa:
Googletapa narsismi, löytyy varmasti tuttuja piirteitä.

Samoin, tutustu tuohon aiheeseen.

Minä elin 5v samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin. Meillä nainen vaan oli se kuvaamasi tyyppinen osapuoli. En tiedä mistä kaikki loppujen lopuksi johtui, mutta nyt kun ollaan erottu, niin mm. työpaikalla menee paljon paremmin. Kaikki työkaverini ovat huomanneet muutoksen ja olen kohonnnut huomattavasti työrooleissani ja esimieheni ehdottelee palkankorotuksia. Lisäksi uuden kumppanin kanssa ei ole tuollaisia ongelmia ja tuntuu aivan satumaiselta.

Minä elin vuosia narsistin alla ja olin tosi herkkä kaikkeen paineeseen työssäni, koska sama paska ja vielä pahempi tapahtui myös kotona. Käytännössä kotona vain pyrittiin henkisesti heikentämään tai masentamaan tai alistamaan toista. Mitä vaan, mutta onneksi se on ohi!
 
Ei vaikuta normaalilta ja toivottavalta suhteelta.

Seuraavan kerran kun käskee sinun häipyä tai pakata laukkusi, tee niin.
Jämäköidy.
Sinun ei tarvitse tuollaista sietää "rakkaaltasi". Kenenkään ei tarvitse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Alkuperäinen kirjoittaja -Epätoivoinen-:
Pahinta on että nyt tällä hetkellä olen tavallaan riippuvainen hänestä. Kunhan saan lähimenneisyyteni selvitettyä, voin seistä omilla jaloillani ja tehdä itsenäisen ratkaisun. Mutta juuri nyt...

Rakastan häntä niin että se sattuu...

Vaikea kuvailla tilanteita joissa näitä on tapahtunut jotta saisitte ihan oikean kuvan asiasta. Eikä minulla ole ketään jolle näistä voisi kertoa ja saada toista näkökulmaa asioihin...
Rakastan kuitenkin rauhaa ja hyvää oloa ja yritän välttää yhteenottoja viimeiseen asti. Tietenkään se ei onnistu yksin yrittämällä...

Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää! Ei sillä ole mitään väliä, onko hän narsisti vai ei, käytös on joka tapauksessa huonoa. Ei ole ylipäätään sinun tehtäväsi, tai kenenkään muun elliläisen, diagnosoida kumppaniasi, mutta sinun vastuullasi on se kuinka annat itseäsi kohdella. Jos olet päättänyt olla riippuvainen kumppanistasi, niin on selvää, ettei häntä sinun menettämisesi pelko ainakaan motivoi yrittämään.

Lähimenneisyyttäsi voit varmasti selvitellä ilman että sinun täytyy selvittelyn aikana sietää mitä tahansa käytöstä. Eihän sinulle jää energiaa mihinkään selvitystyöhön, kun joudut vain puolustautumaan ja elämään kylmä rinki perseessäsi, koska kumppanisi heittää oikustaan sinut kadulle!

Pyri ensi töiksesi seisomaan omilla jaloillasi, niin sen jälkeen kumppanivalintasi osuu ehkä hieman paremmin... etkä enää valitse itsellesi ihmistä josta tulet 'riippuvaiseksi' tai joka kohtelee sinua kuin paskaa nurkissaan.

Mulle jäi epäselväksi, kerrotko kenties omiin kokemuksiin perustuvaa "faktaa", vai ovatko esittämäsi sinun omia mielipityeitä. Niitä viimeiksi mainitttuja sulla näyttää piisaavan. Taidat olla monilahjakkuus?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tasapainoinen elli:
"been there, done that ",
Kylvät täällä lievästi sanottuna eripuraa. Huomaatko itse?

Se ei voi olla minun vastuullani millään tavoin, jos elleissä on sellainen kirjoittaja, jonka fakkiutuma teettää kommentointini seuraamista ja niihin kommentoimista. Jos asioiden suoraan ilmaisemisen haluaa eripuraksi tulkita, se ei ole minun ongelmani, vaan tulkitsijan.


 
Alkuperäinen kirjoittaja Jotensakin....:
Mulle jäi epäselväksi, kerrotko kenties omiin kokemuksiin perustuvaa "faktaa", vai ovatko esittämäsi sinun omia mielipityeitä. Niitä viimeiksi mainitttuja sulla näyttää piisaavan. Taidat olla monilahjakkuus?

Vaikuttaa siltä, ettei se ole ainoa asia, joka sinulle on 'epäselvä'.

Kyllä, olen useammalla kuin yhdellä tavalla lahjakas. Ja uskon, että kaikessa on jonkinlainen tasapaino; jos minulla on hallussani useampi lahjakkuus, niin sehän tarkoittaa sitä, että joku poloinen on ihan kokonaan ilman. Sitä ei voi olla elleissäkään huomaamatta.

 

Similar threads

Yhteistyössä