herättäminen seksiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja withcanon
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

withcanon

Vieras
Miten reagoitte, jos kumppaninne herättää teidät keskellä yötä seksiin?

Olen kärsinyt univaikeuksista vuosia jo, toisinaan jos herään yöllä saatan valvoa monta tuntia ennen kuin uni tulee uudelleen silmään, joskus harvemmin saan unta uudelleen vaikka oisin herännyt. Mieheni valvoo yleensä puoleen yöhön kun itse menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan. Suhteessamme on oman mittakaavan mukaan todella vähän seksiä, max 3kertaa kuukaudessa. Ja nämäkin seksikerrat, jotka on, ovat tyyliin sellaisia, että mies tulee sänkyyn, hiplaa vähän mun tissiä että herään ja sit pitäisi olla himosta kiihkeenä paneskelemassa. Suudelmia ei juurikaan ole ennen seksiä, sen aikana eikä sen jälkeen, joten välillä tunnen oloni suorastaan pumpattavaksi barbiksi.

Tällä viikolla viimeksi sanoin hänelle, etten tykkää siitä että mua herättää keskellä yötä. No eikö mennyt pari päivää, niin jo taas mut herätettiin kun olin ollut nukkumassa jo pari tuntia. Pyydettiin ottaa kalusta kii ja sit ihmetellään "eikö sulla ole fiiliksiä" öööh, miksi vitussa olisi jos olen ollut syvässä unessa pari tuntia ja toinen tulee sänkyyn ja olettaa, että mun halut herää siitä, kun hällä seisoo. Ei edes suudellut mua, että oisin vahingossa vaikka innostunut.

Viime viikolla hän herätti mut toteamalla"voisitko ottaa multa poskeen", tuolloin tein kuten toivoi kun tiesin että seksistä oli jo viikko ja toinen viikko todennäköisesti olisi edessä koska oli juuri alkanut kuukautiset. Oon liian tyhmä, tai no kiltti, että sanoisin toiselle suoraan että en kuule ota poskeen, kun ei kuule nappaa just nyt.

Millä helvetillä saan ukon tajuntaan taottua, että mun halut ei herää sillä, että mut herättää kesken unien tökerösti ja sit tivataan, että eikö tee mieli. Olen sanonut suoraan mistä sytyn ja mistä en, mutta ei auta. Viime yönä alkoi vituttaa ihan urakalla, kun olin just tyyliin edellispäivänä sanonut etten halua että mua herätetään kesken unien ja sit taas tapahtuu tuollein. Olin ihan unentokkurassa ja toinen ei saa edes jotain hemmetin suudelmaa annettua, jos kerran seksiä tekee mieli. Eri juttu, jos toinen herättää halut ja sit on itsekin fiiliksissä, sit nappaa seksi vaikka sit kesken unien.
Siinä kun hän totesi, että eikö mua nappaa, niin sanoin että mua väsyttää ja lopulta tajusin sit että ei muuten tule sit enää uni silmään ja turhauduin niin paljon, että painuin olohuoneeseen nukkumaan ja valvoin siellä useamman tunnin.

ARG! en tajua mikä siinä on niin helvetin vaikeeta ymmärtää...
 
Ennen kuin menet nukkumaan niin kannattaa näyttää miehelle, että haluaisit seksiä. Voit myös yrittää saada miehesi innostumaan sinusta enemmän. Pukeudu seksikkäästi ja erillaisiin roolipukuihinkin vaikka. En usko että jaksaa enää herättää sinua yöllä kesken unien jos annat ennen kuin menet nukkumaan.
 
Ennen kuin menet nukkumaan niin kannattaa näyttää miehelle, että haluaisit seksiä. Voit myös yrittää saada miehesi innostumaan sinusta enemmän. Pukeudu seksikkäästi ja erillaisiin roolipukuihinkin vaikka. En usko että jaksaa enää herättää sinua yöllä kesken unien jos annat ennen kuin menet nukkumaan.
Varmaan kannattaisi kokeilla tuota seksinharrastamista ennen nukkumaanmenoa.

Vaatikaa niitä suukkoja myös ennen seksiä.
Ensin pusutusta ja senjälkeen innostuneesti seksiä, niin luulisi miehen oppivan vähitellen.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä