E
ei kokkikolmonen
Vieras
Hohhoijaa. Tuo esikoinen taas haukkui, että pahaa ruokaa ja se pitäisi tehdä nopeammin ja kiire harrastukseen ym.
No minä sitten siihen tokaisin, että teen niin nopeasti kuin pystyn ja jos ei kelpaa niin tehköön itse.
No hän sitten sanoi, että kyllä hän tekee kunhan opetan.
Ja minä siihen, että minä en ala kenellekään kokkaamista opettamaan. Kun en itsekään ole mikään gourmet-kokki, kotitalousoppilaitokset on käymättä. ja jäävät käymättä.
Ja se saakoon riittää, että minä autan läksyissä ja kuulustelen kokeeseen, minä olen opettanut pyöräilyt uinnit hiihdot ym, minä autan ja opetan soittamaan (itsekin opettelin yhden uuden instrumentin soittamisen kun lapset siitä kiinnostuivat), minä leikkaan perheen hiukset, ja teen kampaukset, minä hoidan siivoukset, minä olen auttanut leipomisessa ja opettanut ja opetan, minä olen autonkuljettaja ja minä olen auttanut askartelut ja maalaukset öljyväreistä lähtien, minä autan käsitöissä. Minä olen hoitanut puheterapiaharjoitukset toiselle lapsista, minä olen joka paikan höylä ja teen kaiken, tai siltä tuntuu.
en tiedä. Ehkä olin liian jyrkkä. Miksei sitä itsekin voisi opetella kokkaamista oikein kirjan kanssa ja samalla opettaa esikoisen? Hän on alakoulussa ja leipoo jo melko usein ja touhuaa keittiössä.
ilman lapsia olisi aika toistaitoinen. He haastavat kyllä.