Hermo kireällä KOKO AJAN, auttakaa!

[aaarrggg!]

Tää alkaa pikkuhiljaa hajottamaan niin paljon että jaksaminen on nollassa ja koko perhe kärsii.
En ennen lapsia tai miestä nuoruuden sinkkuvuosina ollut tällainen alkuunkaan, olin huithapeli eikä millään järjestyksellä tms. ollut mulle mitään merkitystä. Nykyään olen ihan päinvastainen ja se vaan pahenee kokoajan; Joka aamu kun herään niin en ehdi tehdä mitään normaaleja aamutoimia (aamupalat sun muut), vaan hyökkään heti imurinvarteen niin kuin koko kämppä olisi käännetty yön aikana ylösalaisin, vaikka just illalla oon siivonnu. Hinkkaan lattiaa ihan kokoajan, meillä on laminaatti niin siinä näkyy kaikki perkeleen viirut ja läikät. Ja muutenkin on kokoajan sellainen olo että täällä on epäsiistiä enkä siivoa "oikein". En itsekkään ymmärrä itseäni. Lisäksi kun tytöllämme on usein yskää (jota on tutkittu) oon heti ihan hätää kärsimässä, ajattelen että se on mun huonon siivouksen syytä enkä saa koko yönä nukuttua sen takia. Nykyään en saa muutenkaan enää nukuttua.
Kotoa pois lähteminen ei ole ratkaisu, silloinkin vaan mietin mitä ja missä järjestyksessä mitäkin pitää siivota kun kotiin pääsee. Mun on pakko keksiä joku keino miten relata, muuten en kestä enää! Vertaistukea? Neuvoja? Niitä kaivataan!

 

["Vierailija"]

Vertaistukea tännekkin...Mä olen prikulleen samanlainen Kaikki aika menee siivoamiseen

 

[moekoe]

:O

Kuulostaa kyl aika pahalle! Miten olis joku neuvolan (esimerkiksi) kautta saatava keskusteluapu? Voisko johtua jostain sairastelun tuomasta epävarmuudesta tai jotain?

Mikähän se oli se nettisivusto, jossa oli paljon neuvoja ja vinkkejä vanhemmille, koskien tätä "tartu hetkeen" ajattelua. Ja rentoutumista. Voi V, arvatkaa muistanko!

 

[endie2]

oletko yksinäinen ? toisinsanoen onko sulla ystäviä joiden kanssa viettää mukavasti aikaa ?

 

["aapee"]

[QUOTE="Vierailija";26660497]Vertaistukea tännekkin...Mä olen prikulleen samanlainen Kaikki aika menee siivoamiseen [/QUOTE]

Etkä säkään varmaan nauti siitä? Mä en ainakaan, en tee sitä huvikseni. Olis ihana pystyä ajattelemaan aamuisinkin kuin normaali ihminen, eli että: Juon tässä rauhassa aamukahvin, syön aamupalan ja luen lehden. Katsotaan jos illalla jaksais vähän siivota, mutta ei mikään pakko.
Mä en tiedä mitä ihmettä tää on, kyllähän sen tiedostan että tää kämppä ei yössä muutu siististä siivottomaksi. Mua oksettaa jo tää asia, haluaisin päästä eroon näistä ajatuksista

 

["mama"]

Kuulostaa joltain pakkoajatuksilta.

 

[PaulKohelo]

Ootko stressaantunut muuten? Siis onko muut asiat elämässä ok, parisuhde, suhde lapsiin, työkuviot, raha-asiat...jne. Oletko sinut itsesi kanssa, tyytyväinen itseesi? Usein tuollanen "siivoushulluus" on oire tuollaisesta. Ja siivoaminen sitten se keino millä saa (koittaa saada) kontrolloitua edes jotain (kun ei niitä ko asioita saa/osaa järjestää). Keskusteluapua mäkin ehdottaisin. Ehkä et itsekään tiedosta asiaa?

 

["viiraska"]

Miettikääs, emännät, mistä oikeasti on kyse. Hallinnan tarpeesta? Riittämättömyyden tunteesta? Neuroosista, ahdistuneisuudesta? Mitä paikkaatte siivouksella? Käytännön siivouslukujärjestyksestäkin voi olla apua, mutta mieluummin kannattaa työstää sitä, mistä siivousvimma johtuu.

 

[Donatella]

Pitäiskö hommaa joku ilmanpuhdistin ja -kostutin, vaikka ihan mielenrauhan vuoks? Tai vaikka robotti-imuri, sen laitat iteksee jyllää kauppareissun ajaks. Ja vaikka yöks jos pieni melu ei haittaa. Sovit ittes kanssa siivouspäivät ja pidät niistä kiinni.

 

[*tundra*]

Juttele ihmeessä asiasta neuvolassa. Lasten myötä elämäntilanteesi on muuttunut, sinä olet muuttunut. Voi olla, että hormonit ovat aivan sekaisin, joten sekin asia kannattaisi tarkistaa.

Nyt kun nuorimpanikaan ei ole enää vauva ja elämä on alkanut helpottamaan sitä on katsonut elämää taaksepäin vähän eri silmin ja ihmetellyt omia ratkaisuja. Muun muassa sitä, että emmehän me mitään lastenhoitoapua tarvi, kun emme me käy yhdessä missään. No oikeasti, kun niitä lapsia on kolme, omakotitalo, työt ja kaikki, niin pieni huilitauko silloin tällöin ei olisi oikeasti haitannut. Muutenkin on ollut aiheesta puhetta muiden äitien kanssa ja aika moni on kertonut olevansa ollut todella väsynyt, hermoromahduksen partaalla, joku jopa pääsi laitokseen asti. Se on kummallista, miten sama ihminen voi olla niin täynnä onnea ja rakkautta, mutta siltikin väsynyt ja onneton.

 

[oiskos]

pakkoneuroosin tyyppistä?

 

[karoliina etelämäki]

hyvä että se kuoli se paska musta tukkainen huora se oli ihan huora ämmä kokonaan.

 

["pampam"]

mulla oli tuollaista siihen asti, kunnes erottiin ukon kanssa, sen jälkeen muutuin täysin, siivoon jos huvittaa, lapset saa sotkee enkä heti ees siivoo.