Hiljattain terveen lapsen synnyttänyt 33-vuotias opettaja kuoli sikainfluenssaan tiistaina.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jenkeissä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jenkeissä

Vieras
Mcallen, Texas. Sikainfluenssaan on Yhdysvalloissa kuollut nyt kaksi ihmistä.

Texasin terveysviranomaiset vahvistivat keskiviikkona ensimmäisen tapauksen, jossa Yhdysvaltain kansalainen on kuollut sikainfluenssaan.

Hiljattain terveen lapsen synnyttänyt 33-vuotias opettaja kuoli sikainfluenssaan tiistaina.

Hän oli ollut sairaalahoidossa huhtikuun 19. päivästä lähtien.

Viranomaisten mukaan nainen oli kärsinyt kroonisista terveysongelmista pitkään. Viranomaislausunnon mukaan sikainfluenssa heikensi naisen terveydentilaa.

Sikainfluenssan ensimmäinen uhri Yhdysvalloissa oli meksikolaispoika, joka oli vierailulla sukulaistensa luona Yhdysvalloissa. Poika kuoli viime viikolla Houstonin lastensairaalassa.

Yhdysvaltain viranomaiset pelkäävät, että sikainfluenssa leviää Yhdysvalloissa ja aiheuttaa lisää kuolemantapauksia.

Meksikon viranomaiset ovat arvioineet, että tauti on laantumassa. Uusia tartuntoja ei ole todettu yhtä paljon kuin aikaisemmin.
 
Joo just ja miksei uutisissa lue että eräs pph kuoli vesirokkoon Suomessa sai sen hoitolapsilta. Oli silmätkin täynnä vesikelloja.
Kaikkeen voi kuolla näköjään eli ei tää possunuha ole mikään rutto. Kuinka moni suomalaisenkin kuoli aikoinaan SARS:iin? Ja siitäkin maailmalla hirvee hulabaloo...
 

Similar threads

Yhteistyössä