Hirsutismi

  • Viestiketjun aloittaja Karvanaama
  • Ensimmäinen viesti
Karvanaama
Hei! Onko täällä muita joilla paha liika karvoitus? Mulla ei siis todellakaan kyse muutamasta viiksikarvasta vaan niitä on joka paikassa ja lisää tulee tai ainakin tuntuu siltä..
Kuukautisten kanssa ei ole ongelmia ja raskaaksi olen tullut tosi helposti.
 
Wanda
Täällä kanssa karvoista kärsivä. Tuntuu että jatkuvasti vaan lisääntyy ja lisääntyy, eilen juuri huomasin että säärikarvatkin ovat tuuhentuneet ja levinneet reisiin (!) ja ovat alkaneet tummua ja reisistäkin pukkaa jo melkein mustia karvoja vaikka olen itse aika vaalea. Alapää rehoittaa ja tuntuu että nekin karvat vain leviävät ja tummuvat kokoajan. Viiksiä on ollut aina vähän, nyt niitä on jo ihan älyttömästi ja jopa partahaivenia on alkanut kasvamaan, osa tummia. Mahassa kasvaa nykyään karvoja vaikka kuinka ja kauhukseni huomasin jopa nännin ympärillä pari tummempaa karvaa.

Mitä helkkaria tää on? Mä en kohta enää kestä tätä karvankasvua, ennenkin on ollut hillitön työ poistaa kaikki sopimattomay karvat, nyt työ tuntuu jo lähes mahdottomalta. Eikö mitään apua tähän ongelmaan ole? E-pilsuja en haluaisi alkaa syömään, pelkään lihomista kun nytkin vaan lihon ja lihon vaikka kuinka tarkkailen syömisiäni.
 
Amalia
Onko mahdollista että teillä on pco? Siis tokihan voi johtua myöskin perimästä mutta jos karvankasvu yllättäen kiihtyy, tummuu ja lisääntyy paikkoihin joissa sitä ei noin normaalisti ole, menkat kadoksissa tai ylipitkä kierto niin pco voi olla mahdollinen. Itselläni alkoi yllättäen karvoitus riehaantua, naama kukki, ja vartaloon kertyä ylimääräistä vaikken mussuttanut mitään ylimääräistä. Gynellä käynti, mahdollista ylipainoa pois, e-pillerit tai mahdolliset jokin toinen lääkitys.
 
Nanuska
Joo itellä on kans tosi iso ongelma, en oikeen uskalla ottaa ukkojakaan viereen yöksi enne ku on tarkatanu tilanteen... Etenki vatsan ja rintojen karvat inhottaa. Mulla autto e-pillerit, mutta neki piti jättää pois ku kärsin aurallisesta migreenistä... Pillereiden ansiosta muuten kasvo myös rinnat yhdellä kuppikoolla :).
 
pisara`
Hui, en ainaskaan uskalla aloittaa pillerien ottoa jos rinnat kasvaa enää tästä. Muutenkin vaikeeta löytää sopivia liivejä. Mut karvankasvu on mullekin ongelma, tosin se ei taida olla itsellä yhtä paha kuin muilla. Nänneihin vain kasvaa karvaa ja sekös ärsyttää! Vanhemmiten joudun myös vahaamaan viiksetkin pois, mut nyt ne on pienet ja vaaleat. Jos ois syntyny mieheks niin tätäkään ongelmaa ei ois. No sit varmaan pitäs tuskailla selkäkarvojen kanssa :/
 
Porvoosta päin !
Heippa ! Huh eli en ole siis ainut joka kärsii tälläisestä ongelmasta. Minulla kans kasvaa niitä joka ikisessä mahdollisessa paikassa,tai no oikeestaan kaikillahan meillä kasvaa mutta minulla ne ovat tummat ! Joskus nuorempana menin ajamaan mahan kohalta niitä pois ja nyt joudun tehdä sitä jatkuvasti..kamalaa.Olis kyllä tarkotus mennä ihan jollain laser hoidol ottaa ne kokonaan pois mutta hävettää mennä kosmetologille näyttämään nämä..
 
Ei ole karvoihin katsomista...
Lohdullista löytää kohtalotovereita. Mulla karvaa pukkaa kanssa paljon. Sääret ovat kuin kreikkalaisella emännällä enkä tiedä jatkuuko häpykarvoitus polviin vai säärikarvoitus haarojen väliin eli myös reisistä löytyy tummaa karvaa sekä sisäpinnoilta että nyt vanhetessa myös takaa (ikää 30+). Nännien ympärille tuli ekoja karvoja kun olin parin kympin yli. Leuassa kasvaa partahahtuloita...

Aika paljon kuluu itsensä pitämisessä "normaalina". Reilut kymmenen vuotta sitten rohkaistuin valittaan asiasta gynelle ja silloin YTHS:llä katsottiin hieman hormooneja ym. Ei löytynyt mitään kauhean ihmeellistä tai varsinaisesti hoitoa vaativaa, ne (en muista nyt mitä olivat nimeltään, andro jotain) "miehiset" hormooniarvot (joita siis naisillakin on ihan normaalisti) olivat aavistuksen koholla. Ei lääkärin mukaan vaatinut kuitenkaan mitään toimenpiteitä. Raskaana olessani kysäsin toisen gynen mielipidettä, ja sama vastaus, ja että voihan niitä hieman jarruttaa, jos siltä tuntuu. Ei nähnyt myöskään välttämättömäksi.

Kaikki raskaudet alkaneet ja sujuneet ilman ongelmia, ja miehelleni kerran kun vuosia sitten itkien "paljastin" (ikäänkuin ei olisi aiemmin huomannut!), että karvaa kasvaa reilumman puoleisesti, ei sekään enää häiritse ihan niin kauheasti. Vaikka totuuden nimessä ainakin mua ne häiritsee, vaikka mies sanoo, että ei ne häntä vaivaa tai inhota. Ainakin kesäsisin on kauhea operaatio mennä rannalle, ja varmistaa, että kaikki ovat poissa. Olo on silti epävarma.

Mutta asioilla on aina kääntöpuolensa. Kyse on lähinnä esteettisestä haitasta ja jotenkin se hieman rajoilla oleva hormooniarvo antaa myös potkua seksiin, eli seksihalut on vahvana. Näin mä ainakin haluan uskoa.
 
kalvainen kaveli
Nonniin !
onhan teitä näköjään muitakin....
Siskolikan kanssa ollaan aina luultu, että ollaan tosiaan ainoat naiset
(ainakin Suomessa) jotka joutuu höyläämään, vahaamaan ja ties mitä muuta
ihan joka paikasta.
Ollaan yli 40 jo kumpainenkin, mutta karvoja - erittäin tummia ja paksuja -
on ajeltu varpaista kainaloihin jo tosta 14 vuoden iästä asti.
Siis ihan tosiaan varpaiden pääliset, sääret, reidet, bikinirajat napaan asti,
kainalot....
itse ainakin sheivaan myös häpyhuulien sisäpuolen,
siellä karvat tosiaan vaivaa, kun kokoajan hiertävät....
viikset myös on aika vahvat kummallakin kuin myös kulmakarvat.
Partakarvoja ja nännikarvoja kummallakin vain muutama, siis 10 - 20 kpl yleensä,
ne on helppo pinseteillä nypätä pois.

Ollaan ihan suomalaisia kaikinpuolin, vaaleita maitonahkoja,
mutta karva on lähes mustaa ja paksua,
mistä lie johtuu.
Hiukset ja ripset kuitenkin ovat normisuomalaista hienoa,
ohutta ja maantienväristä laatua.

Kummallakin meistä on ollut epäsäännölliset kuukautiset aina,
lapsettomuuden vuoksi on hoitojakin saatu,
e-pillereitä syöty aikanaan vuosia.
Kumpikin on sitä mieltä, että karvankasvu kiihtyi e-pillereiden myötä
ja turvotus myös.

Eipä muuten ikinä ei olla voitu mennä "tosta vaan" esim. rannalle kavereiden kanssa,
uimahallista puhumattakaan.
( Tai pienehköistä bilemekoista !! )
suhteisiin miesten kanssa voimakas karvan kasvu on myös vaikuttanut aika paljon,
sitä on aika arka aloittelemaan mitään vakavampaa,
olo on todella kokoajan epävarma ja pelkkään
sheivaamiseen menee aina tunti joka toinen päivä....
iho on aika huonona herkimmissä paikoissa kokoajan sheivailun vuoksi.

lottovoittoa odotellaan, että päästäisiin johonkin hoitoihin,
joissa lopullisesti päästäisiin kamalasta karvoituksesta eroon.

Että ollaan kateellisia kavereille, jotka sheivaa säärensä 2 kertaa kesässä
ja sillä hyvä.
 
kalvainen kaveli
Aijuu; tuli mieleeni, kun kerran kävin kosmetologilla
vahauksessa, niin hän tokaisi heti;
" no enpä oo ikinä nähny noin kamalan karvasta naisihmistä...."
arvatkaa vaan, meninkö toiste.
 
metti
Mä aloin täällä surffailemaan kun olen viimein saanu itsestäni irti painua lääkärin puheille tästä karvasuudestani. Aina on ollut tumma paksua karvaa säärissä ja alapäässä, sekä kulmakarvat kasvaneet yhteen kaiken muun pörröisyytensä lisäksi. Nyt on sitte alkanut muodostua oikein parta;ihan tiheenä karvaa parta-alueella, ja vatsa+rintojen väli on saanut uutta turkkia. Entiset karva-alueet on levinneet ja vahvistuneet.Parran osalta karvat on onneks ohkasempia ja vaaleita, mutta naama on ihan selkeesti karvainen. Multaon jo otettu jotain hormoni ym. kokeita, jotka ei varsinaisesti näyttäneet erityisen erikoisilta, mutta lääkäri kiinnitti huomionsa kilpisrauhasarvoihin(?), ja laittoi lähetteen lisäkokeisiin sen tiimoilta. Mistään kilpirauhasoireistosta en oo tällasta karvaongelmaa löytänyt, mutta lääkäri esitti epäilyksensä sen suhteen jo ennen kokeiden ottamista. Odottelen nyt sitte sinne pääsyä ja tuloksia, yrittäkää ehdotella tollasta vaihtoehtoa teijän lääkäreille...Miten ootte poistanu noita naamakarvoja, muuten? en o uskaltanu sheivata kun on kuullu että vahvistaa vaan niit karvoja (lääkärit sanoo et ei pidä paikkaansa ). Voin sanoa että edes sensitive veetiä ei kannata yrittää, sen jälkee on naama tulessa ja sitte tunnoton monta viikkoa....;)....ja tää fiksu kokeilija on siis 32.v...
 
Ei ole karvoihin katsomista...
Naamastakin vetelen surutta epilaattorilla. Punoittaa hetken, mutta sipaisu sibicorttia laannuttaa punoituksen. Samalla vehkeellä raakkaantuu jalat. Sheivata en viitsi, kun jo seuraavana päivänä pukkaa tosi piikkistä sänkeä. Karvanpoistoaineet ei kanssa kunnolla toimi. Vahat ja epilointi on ainoat jotka jotenkin pitää lomamatkan (max viikko) ajan karvat kohtuullisina. Neljästä viikosta vain unelmoin...

Olen minäkin miettinyt lasereita ym poistoja. Sitä lottovoittoa odotellessa...
 
mie menen
Ei ne laserit kamalan kalliita loppujen lopuksi ole. Mulle kosmetologi sanoi, että vaaleilla ihmisillä jolla kasvaa tummia karvoja saattaa yksikin hoitokerta auttaa jo merkittävästi. Ja karvat tippuvat helpommin kuin tummilla ihmisillä. Mä olisin enemmän kuin tyytyväinen jos karvankasvu edes vähän taantuisi. Lupasi sääret, kainalot ja bikinirajan n 200e siis yksi kerta. Olen erittäin valmis kokeilemaan.
 
muttahei.
Ooottehan tietoisia siitä,
että käsittely uusitaan joskus kymmenenkin kertaa,
ennenkuin toivottu karvattomuus on lopullista ?!!
Siihen nähden aika kallista. Karvaiselle, siis.
 
Karvakasa myös
Näyttää olevan yleinen ongelma. Itselläni tummia partakarvoja leuassa ja suupielissä, siis oikein kunnon kovaa sänkeä. Myös nännien ympärillä on karvoja, säärikarvat ja kainalokarvat kasvaa vauhdilla, mutta alapäässä ei ole kuin muutama haiven. Karvoja ei ole siellä missä niitä pitäisi olla. Onko homeopatiasta tähän apua, onko kukaan kokeillut?
 
minä kun olen
luullut olevani miehinen, kun mulle on kasvanut jo kymmenisen vuotta leukakarvat, jotka joudun nyppimään pois. Jos en sitä tee, niin leuassa alkaa sojottaa sänki, joka sitten muuttuu pitkikis haituviksi. Nämä haituvat sitten huomaa etenkin auringonvalossa hyvin. Vahaliuskoilla olen yrittänyt saada pois, mutta mulla ne ei oikein toimi. Uutta sänkeä pukkaa heti seuraavana päivänä ja leuka on vain käynyt tahmeaksi ja araksi veeteistä. Nämä karvat on vaaleita, joten niihin pitäisi ottaa monta monta kertaa laserhoitoa, jos sittenkään katoaisivat. Mutta vähällä pääsen, huomaan, kun lueskelin siskot teidän juttuja.
 
Lasereista.
Ei kannatta rahojansa tuhlata kosmetologeihin vaan mennä ihan oikeisiin käsittelyihin esim. Sairaala Laseriin Lauttasaaressa Helsingissä. Olen Diodi-laseroinnissa käynyt bikinirajani takia n.4 kertaa 2 vuoden aikana ja on ollut todellakin hyvin paljon apua. Hinta on sellainen 230€ per 30 min, mutta kyllä muutamasta kerrasta on jo erittäin paljon apua. Sheivaaminen on sitten jo paljon helpompaa ja iho ei mene paukamille.

Muut kavat ihan vain nypin pois, eivät ihan heti kasva.
 
Parta-Maria
Alkuperäinen kirjoittaja kalvainen kaveli:
Nonniin !
onhan teitä näköjään muitakin....
Siskolikan kanssa ollaan aina luultu, että ollaan tosiaan ainoat naiset
(ainakin Suomessa) jotka joutuu höyläämään, vahaamaan ja ties mitä muuta
ihan joka paikasta.
Ollaan yli 40 jo kumpainenkin, mutta karvoja - erittäin tummia ja paksuja -
on ajeltu varpaista kainaloihin jo tosta 14 vuoden iästä asti.
Siis ihan tosiaan varpaiden pääliset, sääret, reidet, bikinirajat napaan asti,
kainalot....
itse ainakin sheivaan myös häpyhuulien sisäpuolen,
siellä karvat tosiaan vaivaa, kun kokoajan hiertävät....
viikset myös on aika vahvat kummallakin kuin myös kulmakarvat.
Partakarvoja ja nännikarvoja kummallakin vain muutama, siis 10 - 20 kpl yleensä,
ne on helppo pinseteillä nypätä pois.

Ollaan ihan suomalaisia kaikinpuolin, vaaleita maitonahkoja,
mutta karva on lähes mustaa ja paksua,
mistä lie johtuu.
Hiukset ja ripset kuitenkin ovat normisuomalaista hienoa,
ohutta ja maantienväristä laatua.

Kummallakin meistä on ollut epäsäännölliset kuukautiset aina,
lapsettomuuden vuoksi on hoitojakin saatu,
e-pillereitä syöty aikanaan vuosia.
Kumpikin on sitä mieltä, että karvankasvu kiihtyi e-pillereiden myötä
ja turvotus myös.

Eipä muuten ikinä ei olla voitu mennä "tosta vaan" esim. rannalle kavereiden kanssa,
uimahallista puhumattakaan.
( Tai pienehköistä bilemekoista !! )
suhteisiin miesten kanssa voimakas karvan kasvu on myös vaikuttanut aika paljon,
sitä on aika arka aloittelemaan mitään vakavampaa,
olo on todella kokoajan epävarma ja pelkkään
sheivaamiseen menee aina tunti joka toinen päivä....
iho on aika huonona herkimmissä paikoissa kokoajan sheivailun vuoksi.

lottovoittoa odotellaan, että päästäisiin johonkin hoitoihin,
joissa lopullisesti päästäisiin kamalasta karvoituksesta eroon.

Että ollaan kateellisia kavereille, jotka sheivaa säärensä 2 kertaa kesässä
ja sillä hyvä.
Siis, että on muitakin. Kyse ei välttämättä aina ole hirsutismista tai jostain hormoonijutuista; meidän suvun naiset äidin puolelta ovat järkyn karvaisia. Minulla säärikarvat ovat kuin miehillä, samoin käsivarret mustien karvojen peitossa. Alapäähän ja reisiin riittää karvoja, samoin kulmakarvoihin ja leukaan. Ne alueet, jotka sitten jäävätkin vähemmälle ovat ripset ja hiukset...ripset ovat harvat ja tukka ohut ja liukas, jonka saa kerran puhaltamalla kuivaksi:((

Vaan ollaan me karvakimmat iloisia, että meillä riittää pohdittavaa tässä eikä jossain syöpäketjussa...

Typerä kirjoitus
Vaan ollaan me karvakimmat iloisia, että meillä riittää pohdittavaa tässä eikä jossain syöpäketjussa...

Typerä kommentti. Et voi tietää mitä kukakin sairastaa ja mitä ongelmia kenelläkin on. Parrankasvu on monelle todella suuri ongelma.

Alkuperäinen kirjoittaja Typerä kirjoitus:
Vaan ollaan me karvakimmat iloisia, että meillä riittää pohdittavaa tässä eikä jossain syöpäketjussa...

Typerä kommentti. Et voi tietää mitä kukakin sairastaa ja mitä ongelmia kenelläkin on. Parrankasvu on monelle todella suuri ongelma.

*En ole väittänytkään tietäväni kenenkään sairauksista, joten kommenttisi meni asian vierestä. Totesin vaan, että parrankasvu on pientä esim. syövän rinnalla.
 
Juu-uuuu
Täällä kohtalotoveri yhtyy Parta-Marian kommentiin. Onneksi kyse on kuitenkin enemmän kosmeettisesta haitasta kuin vakavasta sairaudesta. Toki meillä parta-elleillä voi niitäkin olla, mutta siihen ei tää kasvaisuus varmaan liity. Hyvä puolia on etsittävä sieltä mistä niitä löytää. Huumorilla pärjää tässäkin paremmin kuin tosella naamalla, vaikka ei aina niin kivaa olisikaan.
 
suhde loppui parran kasvuun
Alkuperäinen kirjoittaja Juu-uuuu:
Täällä kohtalotoveri yhtyy Parta-Marian kommentiin. Onneksi kyse on kuitenkin enemmän kosmeettisesta haitasta kuin vakavasta sairaudesta. Toki meillä parta-elleillä voi niitäkin olla, mutta siihen ei tää kasvaisuus varmaan liity. Hyvä puolia on etsittävä sieltä mistä niitä löytää. Huumorilla pärjää tässäkin paremmin kuin tosella naamalla, vaikka ei aina niin kivaa olisikaan.
No ei todellakaan pärjää. Jos naisella kasvaa mustaa partaa leuassa ja rinnoissa, niin ei sellaista gorillaa kukaan huoli.Hirsutismissa ei ole mitään hyvää.Vanhojapiikoja ei parrankasvu haittaa.
 
Yhteistyössä