hirviö äiti ilmottautuu

[:(]

tänään tossa olin viittä vaille valmis soittaa johonkin(sossuun)että saavat hakea lapsen pois, kyyneleet silmissä sitte tuolla tarvoin.

siis elämä on aina ollut hankalaa tuon lapsen kanssa. tänään piti päiväkodista hakea, niin taisteltiin 30minuuttia siitä että saa jätkän istuimeen ja vöihin. siis ihan käsittämätöntä touhua taas lopulta löi ja potki mua kun yritin kylmästi vaan laittaa sen istuimeen. välillä mies jatkoi kun mulla meni pinna niin että huusin pojalle että hän on kamala kakara. ja sitä tuo onkin 80%ajasta!! siis mä en saa itse mitään iloa vanhemmuudesta tuon kanssa. aamulla saa kaivaa muksun sängyn alta että saa sen hoitoon.. ja sitte vielä tapella vaatteet päälle. hoidosta kun hakee niin ei millään lähtisi pois.

mä tunnen itseni niin huonoksi äidiksi en siksi miten lapsi käyttäytyy vaan siksi että pohdin ihan oikeesti sitä että minä en voi elää näin enään. masentunut en ole, kyllä mulle tuo iloa todella moni asia, mutta tuo lapsi ei kuulu siihen ryhmään.. senverran vaikeaa ollut viimeiset pari vuotta että oksat pois. ei kukaan täysjärkinen voi tästä nauttia.. ja koska tunnen näin tunnen sen seurauksena myös niin että mä en pysty antaa lapselle sitä mitä pitäisi (koska se 20%ajasta mikä sujuu nätisti mun pitäisi iloita siitä hymyillä hänelle yms. kuitenkaan en enään pysty siihen kun tiedän että se kestää vain hetken).

tää taisi olla tässä, pahemmin eikai voi enään epäonnistua elämässään. no 4vuotta annoin kaikkeni.... nyt saa joku muu antaa

 

[:(]

niin ja selvennökseksi, en ole kasvattanut lasta huutamalla hälle että on kamala kakara(tänään vaan loppu pinna täysin). aina olen pyrkinyt antaa kiitosta, ohjannut ja jokaikinen päivä kertonut ja näyttänyt että välitän. en taida enään vaan pystyä jatkaa

 

[xx]

Miten sun miehes suhtautuu lapseen? Onko hänelläkin vaikeaa lapsen kanssa? Suosittelisin teille käyntiä perheneuvolassa, jotta saisitte apua arkeen.

 

[Silmukka-]

Vaikka nyt on raskasta niin luojan kiitos aika kultaa muistot ja viidentoista vuoden päästä kun poikasi on nuori aikuinen niin rakastat häntä koko sydämestäsi ja kiität elämää että hänet sait.

Yhtään en voi edes kuvitella miten raskasta on päivästä toiseen jaksaa noin haastavan lapsen kanssa mutta hurjasti toivon että pian teillä koittaa seesteisemmät ajat :hug:

 

[mie]

Mites sil on päiväkodissa mennyt? Käyttäytyykö siellä samalla tavalla? Ehkä niiltä vois saada apua tai perheneuvolasta!

 

[Wieras]

Meillä oli ihan samanlaista/samankuuloista. On ravattu kaiken maailman tutkimukset ym. läpi.
Poika vaan on kuulema luonteeltaan sellainen kuin on..
Nyt 5 vuotiaana elämä on helpottunut paljon. Poika saa edelleen päivittäin raivareita, mut on oppinut kertomaan mikä ahdistaa jne.
Jaksuja!

 

[:(]

samanlainen tuo on miehelle, ja siskolleni ja kaikille muillekkin läheisille. hoidossa ei oo yhtä hankala (siellä asiaa auttaa monta kivaa kaveria joiden mukana menee). mutta kyllä sielläkin kuulemma taistellaan mm.haalareiden päälle pukemisesta yms. ja on kuulemma yksi haastavimmista ryhmässään. tietysti tiedostan sen että se miksikä mun olotila on tässä muuttunut varmasti myös vaikuttaa lapsen käytökseen/olotilaan. mutta mun olotila on seurausta siitä mitä elämä on ollut jo pitkään. kummallista tässä on se että minä en varmasti anna periksi kun jotain sanon että tapahtuu.. mutta vastarinta kovenee vaan vuosi vuodelta. silti tiukkuudesta huolimatta olen koettanut aina myös kuunnella lasta,hänen tunteitaan ja ajatuksia.