Hoitaja kotiin - mitä mieltä olette?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja töihinpalaava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

töihinpalaava

Vieras
Meillä tulee syksyllä ajankohtaiseksi laittaa kolme lasta hoitoon. Minulle ilmoitettiin, että yleisin käytäntö on kuitenkin, että näin monelle lapselle tulee hoitaja meidän kotiin. Itse en lämpene ajatukselle laisinkaan, ja siitä syystä, että asumme kauempana keskustasta (matkaa yli 20km), ja minun pitäisi joka päivä kiirehtiä töistä kotiin vain siksi että päästäisin hoitajan lähtemään. Vertailuna jos lapset olisivat hoidossa keskustassa, jossa myös työpaikka on, voisin hakea lapset kätevästi hoidosta ja käydä yhdessä esim. mummolassa tai muuten vaan liiriä kaupungilla, ellei mikään pakko lähteä kotiin.

Ja miten te, joilla hoitaja käy kotona, miten hoituu ruokapolitiikka? Joudutteko ostamaan ruokaa hoitopäivän ajaksi tai laittamaan jopa valmiiksi jokaisen päivän ruuat/välipalat? Eikö nämä normaalisti hoidu hoitopaikassa hoitomaksun hinnalla?

En siis todellakaan haluaisi olla kanissa yhden lastenhoitajan kanssa, sitä varten ottaisin koiran, haluaisin vaan säilyttää vapauden tehdä loppupäivän mitä huvittaa sen sijaan että kiirehtisin kotiin tosiaankin vain laskemaan lastenhoitajan pois.
 
Hoidan itse lapseni kotona, mutta jos pitäisi valita hoitoon viennin ja kotona hoitavan hoitajan väliltä, niin ehdottomasti haluaisin, että lapseni hoidettaisiin kotona! Saisivat nukkua rauhassa eikä olisi niin kiirettä aamuisin ym. Se olisi tosiaan mielestäni paras ratkaisu! En ymmärrä miksi kukaan veisi mieluummin lapsensa isoon ryhmään jne. meluisaan ympäristöön... perhepäivähoitokin olisi ok, mutta koti voittaisi silti!

Mutta toivottavasti joku muu vastaa ap:n varsinaisiin kysymyksiin.
 
Kuka teille ilmoitti, että on yleinen käytäntö hoitaa kolme lasta kotona palkkaamalla hoitaja?? Kuulostaa erikoiselta....

Sulla on oikeus päivähoitopaikkaan lapsillesi, jos sinulla on siihen tarve. Jos et lämpene kotihoitoajatukselle laisinkaan, niin pistä lapset päiväkotiin.

Ihan vaan omien kokemusten valossa... Miksi haluaisit jäädä kaupungille lasten kanssa, jotka ovat olleet päivän hoidossa, iltapäivällä jo todennäköisesti nälkäisiä ja ehkä haluaisivat kotiin.
Koiran ja lastenvahdin vertaaminen oli vähän kökköä, koira kun ei koskaan voi olla lastenvahti....
 
Joissakin kunnissa on käytössä myös kolmiperhehoito, jolloin hoitorinkiin voi kuulua 2-3 perhettä ja lapsia hoidetaan aina joka 2. tai 3. viikko omassa kotona. Tosin välttämättä tämä ei ole pienissä kunnissa käytössä.

Omasta mielestäni hoitaja kotona olisi aivan ihanaa, kun ei tarvitsisi joka ikinen aamu pukea lapsille ulkovaatteita ja yrittää ehtiä tiettyyn kellonaikaan päiväkotiin. Päivähoitoa hehkutetaan ihan liikaa ja unohdetaan ne huonot puolet (esim. sairastelukierre, vatsatauti-, täi- ja kihomatoepidemiat). Varsinkin, jos lapset ovat pieniä, kotihoito olisi aivan ihana vaihtoehto. Jos esikoinen on lähellä esikouluikää, niin eskari-iässä tietysti olisi loogista viedä koko katras samaan päivähoitopaikkaan.

Päiväkodissa kysytään vanhempien työaikaa. Jos työaikasi päättyy klo 16, niin tarkoituksena ei tosiaankaan ole se, että käyt hakemassa lapsesi päivähoidosta vasta klo 17 vain siksi, että joka toinen päivä haluat "ikiomaa aikaa" käymällä ruokakaupassa tai anopilla kahvittelemassa. Sitä paitsi lapsillasi olisi jo karmiva nälkä, jos hakisit lapset klo 17 ja lähtisit vasta sen jälkeen ajamaan 20 km:n matkaa kotiin syömään.
 
Itse en pitäisi tuosta muutaman perheen systeemistä, en nimittäin haluaisi kotiini muita lapsia hoitoon ;) Itselle olis tietty kätevää kun välillä lapset olis kotona hoidossa ja välillä naapurissa, mutta mieluiten siis oma hoitaja vain omille lapsille ja omaan kotiin.

Olen sitä mieltä, että hoitopäivän jälkeen lapset kaipaavat kyllä rauhaa eikä mitään shoppailua. Vierailut sukulaisilla on tietty ihan ok, mutta olisi kai tärkeää viettää perheen laatuaikaa ihan kotioloissakin.
 
Toisilla on myös sosiaalista elämää, siksi voisin jäädä esim. kahden jälkeen vielä vaikka mummolaan käymään lasten kanssa. Shoppailusta en maininnut sanallakaan, en harrasta sellaista.
Tämä kotihoito saattaisi toimia jos asuisimme keskustan tuntumassa.
Lisäksi joutuisimme maksamaan ekstraa siitä että hoitaja tulee kotiimme, huolehtisin ruuista sun muista. Perhepäivähoidossa lapsemme saisivat hoitomaksuun (ja parhaassa tapauksessa jäämme tulorajan alle ettei meiltä peritä hoitomaksuja) kuuluvat ruuat eikä minun tarvitsisi enää murehtia tyhjänä huutavaa jääkaappiamme.
 
Ah, mä vaihtaisin heti innosta kirkuen ylisuuren tarharyhmän ja kiukkuaamut siihen luxukseen, että hoitaja tulisi kotiin. Voisin tehdä ruoat ja välipalat omalla kustannuksella siitä ilosta. Tasan ei käy onnen lahjat.
 
Joo, mutta ap:llä on sosiaalista elämää, toisin kuin meillä muilla. Hänen täytyy hengailla kaupungilla lasten kanssa tarhapäivän jälkeen.... Viis siitä, mitä lapset siitä tykkää.
 
ai niin, unohdin. Täällä elleissä onkin vaan putkiaivoisia naisia, joilla on vain yksi ja oikea tyyli elää elämää... Mutta kiitos vastauksista kuitenkin, tulihan selväksi että on ihan paskaa torjua kotiin tuleva hoitaja, ja pääasiaksi nousikin se että mitä teen päivän päätteeksi omalla ajallani, kenenkään tietämättä sen tarkemmin elämäntyylistämme tai muistakaan asiaan vaikuttavista seikoista.
Aion kuitenkin pitää kiinni siitä, että lapset menee perhepäivähoitoon vieraalle, mielestäni se on perheemme kannalta paras ratkaisu. Aurinkoisia kesäpäiviä!
 
Taas näitä ihmeäitejä täällä liikkeellä näköjään. Mun sympatiat ovat täysin kyllä täysin alkuperäisen puolella. Kyllä sitä joskus tarvii itsekin käydä keskustassa asioilla töiden jälkeen, ja se onnistuu helpommin, jos lapset ovat siinä lähellä hoidossa. Tällöin lapset voivat olla sen hetken pidempään hoidossa, eikä silti hoitopäivät ole älyttömät. Elämä käy tosi stressaavaksi, jos täytyy aina ajatella, että on kiire ajaa pitkä matka kotiin päästämään hoitaja pois.

Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen:
Lisäksi joutuisimme maksamaan ekstraa siitä että hoitaja tulee kotiimme, huolehtisin ruuista sun muista. Perhepäivähoidossa lapsemme saisivat hoitomaksuun (ja parhaassa tapauksessa jäämme tulorajan alle ettei meiltä peritä hoitomaksuja) kuuluvat ruuat eikä minun tarvitsisi enää murehtia tyhjänä huutavaa jääkaappiamme.

Tuo edellinen kuulostaa tosi kummalliselta. Missä kunnassa on tällainen käytäntö? Aika epäreilua, jos teidät "pakotetaan" valitsemaan kotihoito, ja vielä maksamaan siitä enemmän ja sähläämään itse vielä ruoatkin. Itse en kuuna päivänä suostuisi.
 
Siis alkuperäinen kysyi jo OTSIKOSSA mielipidettä,eli otsikko kuuluu: Hoitaja kotiin,mitä mieltä olette? Kun ei saanut mieleisiään vastauksia,rupesi haukkumaan muita itse.

Haloo,mitä järkeä on kysyä MIELIPIDETTÄ,jos ei sitten ole kanttia ottaa vastaan myös toisenlaista kuin haluaisi??? Vastaappas tuohon aloittaja!
 
Toki kysyin mielipidettä ja tuossa jo aiemmin kauniisti kiittelin vastauksista, tämän otoksen perusteella totesinkin jo että suurimman osan mielestä olisi siis parempi että hoitaja tulisi kotiin, mutta päätin jo että lapset menee muualle hoitoon ja piste.
 
Ja lisäyksenä vielä edelliseen, että tarkoitukseni ei ole lietsoa kiihtymystä, vaan hieman yllätyin miten ykskantaan täällä naiset tosiaankin ovat kotihoidin kannalla. Kieltämättä toivoin hieman saavani tukea myös omaan näkökantaani, ja siitä kiitos niille jotka sitä antoivat.
 
Olen aamuisin väsynyt, kaikin puolin huono, hidas herääjä ja lähtijä. Hyvä kun saan kahvin naamaan ja vaatteet päälle, välttämättömimmän meikin tapaisen ehkä myös. Kännykkä tai jotakin vastaavaa unohtuu.

Siksi minulle olisi karmea ajatus, että pitäisi pukea kolme pientä lasta, muistaa kaikki tarpeellinen tavarapaljous ja vielä olla ajoissa jossakin.

Mutta pirteästä aamuihmisestä ei ehkä tunnu samalta.
 
Voisin ottaa hoitajan kotiin sillä ehdolla, että hän valmistelisi lasten ruuat (tyyliin pastaa, pakastevihanneksia ja paistettua kanaa/kalaa/jauhelihaa = helppoa nopeaa ruokaa) ja välipalat (banaania, omenaa, marjapuuroa, jogurttia) ja keittäisi aamulla puuron. Onhan se kyllä aika epäreilua, että tarhassa ja pphoidossa ruoka kuuluu hintaan, mutta jos pphoitaja tulee omaan kotiin sitten ei kuulukaan. Saahan pphoitajakin kulukorvausta, niin eikö perheenkin pitäisi saada?? Valaiskaa jos tiedätte enemmän.

Koska asutte niin kaukana, kyllä minäkin miettisin tuota keskustan tarhaa tai pphoitoa, jos on saatavilla. Jos asuisitte keskustan läheisyydessä niin silloin TIETENKIN ottaisin hoitajan kotiin, varsinkin jos yksikään lapsista on alle 3v. (et kertonut lasten ikää).

Se minua kyllä pikkuisen jäi ihmetyttämään, että miten työssäkäyvän vanhemman ei tarvitsisi maksaa hoitomaksuja? Olen luullut, että niistä voi vapautua vain työttömät ja opiskelijat ja ehkä saada jotain alennusta jos on hyvin pienituloinen, mutta harvemmin työssäkäyvät saavat edes mitään alennusta.
 
Juuri tuon välimatkan takia vierastan hoitajan tulemista kotiin. Missä välissä kerkiäisin käymään esim. ruokakaupassa tai tavata lasten mummoa ja läheisiä (jotkut tosin eivät osaa antaa sille mitään arvoa).

Mitä tulee hoitomaksuihin, olen saanut kotikaupungin nettisivuilta infoa, jossa on kerrottu tulorajat, joiden mukaan hoitomaksut määräytyvät. Erinäisistä syistä jäämme viisihenkisen perheen tulorajan alle, eikä meiltä näin ollen menisi hoitomaksua. Mutta tämäkin selviää sitten kun hoitopaikka löytyy.
 
Kyllä varmaankin jonkinlainen hoitomaksu teillekin tulisi, mutta ei täysimääräisenä. Kai? Tuntuu ainakin ihan oudolta, jos ihan ilmatteeks saisitte kolme lasta kokopäivähoitoon.
 
Saattaa olla että joku "perusmaksu" meillekkin lankeaa, mutta oli maksun kanssa miten oli niin aion edelleenkin viedä lapset muualle hoitoon. Hoitajan työaika olisi vain sen 8 tuntia päivässä, ja pitkän matkan takia joutuisin lähtemään joka päivä etuajassa töistä, ja sittenkin älytön kiire kotiin. Lasten ollessa lähellä työpaikkaa hoidossa minulla olisi vapaat kädet todellakin tehdä jotain muuta kuin kaahata kotiin laskemaan hoitaja pois.
 
Tosi outoa, että hoitajan työaika olisi teidän kotonanne vain 8h. Ethän sinä voisi itse käydä normaalityössä, kun se on 8-8,5h + työmatkat eli noin 9,5h. Voithan tietysti tehdä lyhennettyä päivää, mutta jotenkin en voi uskoa, että hoitajalla voisi olla niin tiukka työaika kuin vain 8h, onhan pphoitajatkin työssä enemmän kuin 8h, varmaan jotain 10h, 7.00-17.00, riippuen hoidettavista. No, toivottavasti selviää...
 
Meillä on kolme lasta ja olemme palkanneet kotiin hoitajan lapsillemme. Nuorin lapsemme oli aikoiaan päiväkodissa, ja minusta tuntui silloin jo vaikealta viedä häntä päiväkotiin. Aamuherätykset ja syömiset + pukemiset vajaan kaksivuotiaan kanssa olivat yhtä tuskaa aamulla. Ja illalla kun tulimme kotiin lapsi oli yliväsynyt ja kärttyinen koko illan. Nyt kolmen lapsen kanssa on ihanaa kun saa jättää lapset nukkumaan ja illalla meillä on virkeämpiä lapsia, kun niillä on ollut rauhallinen päivä kotona. Meillä tosin on mieheni kanssa molemmilla joustavat työajat, ja me vuorottelemme niin että joka toisena aamuna toinen menee aiemmin töihin, niin että hän voi sitten tulla päästämään hoitajan ajoissa täistä. Toinen menee sitten töihin hoitajan tultua ja tuossa vuorossa voi tulla rauhassa töistä miten haluaa ja tarvittaessa käydä asioilla tms. Meillä hoitaja on siis 8 tuntia päivässä töissä, mutta muistaakseni virallisesti työaika voi olla pidempikin (8,5 - 9h), niin että vanhemmat ehtivät olla täyden päivän töissä. Hoitajan työhön ei kuulu muuta kuin lasten hoitoon varsinaisesti kuuluvat asiat, ja lasten jälkien siivoaminen, mutta meidän hoitaja on suostunut esim. keittämään perunoita lapsille tms. jos olen itse tehnyt kastikkeen edellisenä päivänä, tai keittämään aamupuurot lapsille. Samoin olemme sopineet että hän huolehtii tiskikoneesta niin ettei meille jää työpäivän päätteksi heidän tiskivuoristaan huolehtiminen (laitaa siis tarvittaessa tiskikoneen päälle ja tyhjentää sen).
Jos satuu hyvä tuuri, niin hoitaja saattaa olla niin puuhakas, että hän tekee vapaaehtoisesti kotihommia. Esim. imuroi ja viikkaa pyykkejä tms. Me itse pidämme kyllä siitä että jos hoitaja on paikalla, hän keskittyy lasten kanssa olemiseen, eikä toimi taloudenhoitajana.
 

Yhteistyössä