Hoitoon pääsy...(mielenterveys)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tytär
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tytär

Vieras
Ihmetyttää jälleen kerran kun valitetaan miten vaikeaa on päästä hoitoon vaikka tahtoisi apua hakea.
Meillä kokemusta taas päinvastaisesta tapauksesta.

Isämme,yli 70v, on aivoinfarktin jälkeen nähnyt erinäisiä harhoja ja saa siihen lääkitystä. Hän asuu vanhusten rivitalossa kaupungissa, hoitajat käyvät 3x vrk.
Harhoista riippuen isämme soitttelee hätäkeskukseen, jonne on ilmoitettu että ei tarvitse lähteä jos hälytys koskee varkaita ym saman tyyppisiä soittoja. Monta kertaa on poliisi soittanut ja kysynyt että nyt tuli tällainen soitto, onkohan kaikki ok. Ja näin mentiin talven yli. Kunnes hälykeskus uusi systeeminsä ja tämä tärkeä tieto ei enään ole saatavilla heillä??

Ennen pääsiäispyhiä isä taas oli soittanut hälyn 6 aikaan illasta, poliisi oli käynyt ja kuitannut hoitovihkoon käyntinsä ja että käynti aiheeton.
Isä oli myöhemmin soittanut uudestaan hälyn ja paikalle lähetettiin ambulanssi.
Jonka henkilökunta ei lukenut pöydällä olevaa hoitokansiota ja siinä TÄRKEITÄ tietoja lääkkeistä, omaisten ja hoitajien numeroita,poliisin käynnistä pari tuntia aikaisemmin jne.
Ambulanssi miehet jättivät pation oven lähtiessään auki!Raolleen.

Isä vietiin ensiapuun, jossa paniikissa ei tiennyt missä on ja miksi.
Omaisille ei ilmoitettu mitään missään vaiheessa. Isä itse soitti puhelimellaan kun oli ollut pari tuntia sisällä. Omaiset soitti ja kyselivät kokoillan/yön ja yrittivät kertoa ettei mitään syytä ole häntä siellä pitää.
Aika neurokirurgille oli parin viikon päästä-jossa aiheena lääkityksen tehottomuus harhoihin.
Ja omaiset eivät saaneet häntä sieltä hakea ennen lääkärin tutkimusta.
Omaiset eivät asu samalla paikkakunnalla.
Yöllä sitten taas omaisten soitettua polille, selvisi että vanhus oli siirretty SULJETULLE osastolle PAKKOHOITOON????
Pakkohoitolaki sallii 3-5 ARKIpäivän huostaanoton.

No olipa tosi kiva pääsiäinen kun saimme isää käydä tapaamassa suljettujen ovien takana. Ensinmäisenä arkipäivänä kerrottiin että lääkäri ei ehdi ottamaan vastaan? Kovalla vastarinnalla saimme isämme ulos osastolta, jossa hoitajat totesivat jo ensinmäisenä pvänä ettei tämä ole oikea paikka vanhuksella.

Eli harhainen vanhus vietiin vanhustentalosta suljetulle pääsiäiseksi.
Isä ei ole ollut agressiivinen.
 
Kurjaa, että isälläsi on harhoja, mutta kyllä tuossa on mielestäni toimittu ihan oikein. Siis isäsi oli soitellut useasti hälytyskeskukseen, poliisit ja amppari käyneet paikalla, isällä harhoja. Kyllä tuollaisessa tilanteessa kuka tahansa otetaan pakkohoitoon. Vaarana on, että harhaisena vahingoittaa vaikka itseään.

Jos isääsi ei olisi otettu sisään, niin hän olisi luultavasti soitellut hälytyskeskukseen vielä monta kertaa. Miten sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia? Tilanne on varmasti ollut ahdistava isällesi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Onhan hän kuitenkin ollut turvassa suljetulla, hoitajien ja lääkärin valvonnassa.
 
ÖÖÖÖÖÖ....Siis hän ei ole missään vaiheessa ollut vaaraksi itselleen tai muille.
Olisi pitänyt toimia niinkuin ennekin, ILMOITTAA OMAISILLE!!!! Joku olisi lähtenyt sinne rauhoittamaan hänet ja katsomaan että kaikki on ok.
Ambulanssi miehistö jätti lukematta hoitokansion, josta ilmenee kaikki tarvittavat tiedot.
Ei ollut ainoa vaihtoehto, se oli se heille helpoin tapa.
Jättivät vielä ovet auki lähtiessään, virkavirhe.
Turvassa suljetulla???? Ilmeisesti et ole koskaan käynyt suljetulla. Ei se ole normaalin ihmisen paikka.
 
No, sinä olet kokenut tilanteen näin. Ehkä hoitohenkilökunnan mielestä heillä oli vastuu isäsi tilasta eikä omaisilla. Miten ambulanssihenkilöstö olisi voinut tietää, että isälläsi on hoitokansio? Ja huolimatta siitä onko vaarallinen itselleen/muille niin kyllä harhainen yleensä toimitetaan hoitoon. Olen pahoillani puolestasi ja ymmärrän, että olet eri mieltä kuin minä. Mutta kerroin vain mielipiteeni ulkopuolisen silmin. Toivottavasti jatkossa asiat hoituvat isäsi kohdalla paremmin. Onko hänellä vielä harhoja ja missä hän on nyt?
 
Asunto on pieni yksiö, siisti. Asunnossa 1 pöytä, jonka päällä punainen A4 kansio, lukee päällä. Tyhmempikin huomaisi. Ja luulisi kun tullaan hälytykseen vanhustenasuntolaan osataan katsoa ko kansiota?
No mielipiteitä saa olla.
Ja kummallista että kaikkien muiden, mukaanlukien osaston henkilökunta ovat sitä mieltä että tilanteessa ei ole toimittu ihan järkevästi...

Tämä aihe vain siksi kun tuntuu että nuoret eivät pääse hoitoon vaikka haluaisivat, tappavat sitten muita jotta heidät huomattaisiin.
Vanhukset haetaan vanhustentalosta,vaikka eivät sinne kuuluisikaan.
 
ÖÖÖÖÖÖ....Siis hän ei ole missään vaiheessa ollut vaaraksi itselleen tai muille.
Olisi pitänyt toimia niinkuin ennekin, ILMOITTAA OMAISILLE!!!! Joku olisi lähtenyt sinne rauhoittamaan hänet ja katsomaan että kaikki on ok.
Ambulanssi miehistö jätti lukematta hoitokansion, josta ilmenee kaikki tarvittavat tiedot.
Ei ollut ainoa vaihtoehto, se oli se heille helpoin tapa.
Jättivät vielä ovet auki lähtiessään, virkavirhe.
Turvassa suljetulla???? Ilmeisesti et ole koskaan käynyt suljetulla. Ei se ole normaalin ihmisen paikka.
ÖÖÖ TIEDÄTKÖ VITTU MITÄ HARHAINEN TARKOITTAA
 

Yhteistyössä