Holmlund toimi oikein avioliittolain kohdalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Puhemiesneuvostolla ei huomautettavaa Holmlundin toimista




Julkaistu: 19.2.2013 14:39




Eduskunnan puhemiesneuvostolla ei ole huomautettavaa lakivaliokunnan puheenjohtajan Anne Holmlundin (kok.) toimista tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä.
Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mukaan Holmlund on toiminut vallitsevan käytännön mukaisesti.

Kansanedustaja Mikael Jungner (sd.) ja ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) syyttivät viime viikolla Holmlundia tasa-arvoista avioliittolakia käsittelevän lakialoitteen eli niin sanotun homolain jarruttelusta.

- Puhemiesneuvoston yksimielinen kanta oli, että Holmlund on toiminut vakiintuneen käytännön mukaisesti, korosti Heinäluoma kokouksen jälkeen.

Keskustelussa käsiteltiin valiokuntien asioiden kiireysjärjestystä.

Heinäluoma muistutti, että lakialoitteella on yksi takaportti kiireiseksi päättämisessä: sillä pitää olla vähintään 100 allekirjoitusta. Kyseisellä lakialoitteella oli 70 allekirjoittajaa, joten se ei ollut kiireinen.
 
Sitäpaitsi nykyinen hallitushan lupasi KD:lle, että homoliittolaki ei etene tämän hallituksen aikana. Se oli KD:lle kynnyskysymys, että suostuivat hallitukseen, ja nyt demarit ja vihreät yrittävät pettää hallitussopimuksensa!
 

Yhteistyössä