Hometietäjille kysymys.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Aloittaja"

Vieras
Sain lapselle lainaksi brion rattaat. Rattaat olivat likaiset ja ummehtuneet, joten pesin ne suihkun alla. Jätin rattaat kuivumaan yön yli, ja yöllä heräsin kaaaaaaameaan rään valumiseen. Tuota nokan vuotamista jatkui niin pitkään, kunnes heivasin lainarattaat parvekkeelle. Rattaat haisivat pesunkin jälkeen kellarille.

Oireet helpottivat lähes heti, pahin nuha lähti pois, ja loput vielä kun olin loppupäivän ulkona. Reagoin homeeseen valuvalla nuhalla, tämän olen saanut todistaa niin usein että tuosta ei ole epäilystä, (esim. homeisella mökillä tai homeisessa saunassa).

Olen siis varma että rattaat ovat homeessa. Perhe joilta rattaat sain, asuvat omakotitalossa, ja heillä on kaikilla, aikuisia myöden jatkuvasti korvatulehduksia liimakorviin ja märän valumisiin asti. Eivät kuitenkaan ole tutkituttaneet taloaan homeen todentamiseksi. Olen heiltä siitä kysynyt, ja vastaus on ollut, että "mihin täältä lähtisimme jos talossamme olisi hometta. Tässä nyt pitää kuitenkin asua".

Tänään on ollut taas lievää allergisen oloista nuhaa, joten kysymys kuuluukin, että voiko tänne asuntoon olla jäänyt hometta? Vai poistuuko kaikki home talosta rattaiden mukana? Olenko siis pilannut asuntomme tuomalla homeiset rattaat sisälle, ja jynssäämällä niitä vielä niin että home pöllyää :D?

Olen yrittänyt tuulettaa asuntoa, mutta koska talossa on pieni vauva, niin en voi pitää ikkunoita auki sisällä ollessamme.

Pitääkö tehdä vielä jotain että saan asuntomme homeettomaksi?

Kiitos etukäteen vastauksista!
 
Et ole pilannut asuntoanne. Homeitiöitä on ilmassa liikkeellä ihan normaalistikin ja niitä tulee myös ulkoilman mukana sisään lämpimänä aikana. Eivät ne pääse pesiytymään ellei ole jatkuvasti kosteana olevia pintoja. Teidän oireet varmaan helpottavat pian, olisikohan ärystys jäänyt vähän päälle ja ehkä se tuuletus ja veto vaan pahentaa asiaa.

Meillä oli kosteusvaurio (ihan silmin nähdenkin kasvoi hometta seinässä). En heittänyt mitään tavaroita pois kuivatuksen ja remontin jälkeen vaan imuroin seinät, pesin tekstiilit ja pyyhin pinnat ja ollaan oltu ihan terveitä sen jälkeen.

Surullista että tuossa sairastavassa perheessä ei oteta asiaa vakavasti. Ymmärrän kyllä senkin, minkälainen katastrofi homevaurio on, kun siinä voi mennä koti, rahat ja joillakin avioliittokin, mutta terveyden pitäisi kuitenkin olla se kaikista tärkein asia.
 
Kiitos Sinulle asiantuntevasta vastauksesta :).

Pesen tässä nyt mattoja ja myös kaikkea mitä kylpyhuoneessa silloin rattaita pestessä oli. Ei tuota nuhaakaan nyt enää ole, mutta hieman vielä sellainen allerginen pistelevä olo, jos tiedät mitä tarkoitan. Siivoan nyt asunnon katosta lattiaan. Toivottavasti päästään näistäkin oireista. Oma asuntomme on melko uusi, enkä ole täällä ennen rattaita oireillut. Oireet olivat aivan käsittämättömän voimakkaat sen ajan mitä rattaat täällä olivat.

Totta tuo, että harmi ettei niinkään moni ota home ongelmia tosissaan. Valtava rahan menetyshän se usein on, mutta terveys on kuitenkin aina tärkeämpää. Erityisesti itse suojelisin lapsia, hinnalla millä hyvänsä.
 
Yhteistyössä