Hormonikierukan plussat ja miinukset

  • Viestiketjun aloittaja Onerva76
  • Ensimmäinen viesti
vajaat 4 vuotta ollut
Mulle laitettiin aluksi kuparikierukka ehkäisyksi, mutta se teki valtavat kuukautisvuodot ja vuotoa kesti n. 10 päivää. Lisäksi kivut, säteilivät nivusiin ja maha kuralla, hirveät krampit.. Otatin sen pois vasta puolen vuoden päästä, kun sinnittelin siiihen saakka "jos se siitä asettuisi"..

Samalla käynnillä laittetiin mirena, kun hormonik. otettiin pois. Molempien laitto sattui kamalasti, en tosin tiennyt ottaa särkylääkettä, kuin vasta jälkeenpäin. Tuntui selkeästi sen sisään työntäminen, että vähältä oli etten ääneen kiljunut. (Ja ihan yksityinen gyne)

Hyviä puolia on ollut kuukautisten pois jäänti. Olen aina vihannut kuukautisia, ne on aina olleet runsaat ja kivuliaat, joten tämä on ollut todellinen plussa.

Miinuksiakin sitten on. Rinnat suurenivat häiritsevästi, vatsaa turvottaa, selkäkivut ja lantiokivut ovat jokapäiväisiä, hiuksia lähtee joka kerta suihkussa ja aina on harja täynnä. Viiksikarvat olen saanut ja muutenkin ei-toivottu-karvoitus lisääntyi. Seksihaluja ei ole ollut ensimmäisen vuoden jälkeen. Mieliala vaihtelee.

Ihmetellen olen täältä lukenut, että mirena kestäisi vähintään 5 v. Mulle sanottiin laitettaessa että 3-5v. Ja että jos kuukautiset alkaa uudelleen, niin teho on lopuillaan. Nyt kuukautiset ovat alkaneet uudelleen, kierukka on edelleen paikoillaan. Jo muutaman kuukauden ajan mulla on ollut kovat kuukautiskivut, vuoto on lisääntynyt pikkuhiljaa.

Ehkäisy on nyt sitten arvoitus, sillä uutta mirenaa en ehkä ota ja mielelläni luopuisin näistä haittavaikutuksista.
 
nalle
Laitto sattui tosi paljon. Tämähän on yksilöllistä tietysti, itsellä kohdunsuu ahdas. Poisotto sattui kyllä huomattavasti enemmän. Ensin kalasteltiin lankoja pihdeillä suoraan kohdun rungon kanavista (huusin ääneen) ja lopulta nukutettiin tähystysleikkaukseen, sillä oli kuitenkin vatsaontelon puolella. Toipuminen tästä kesti tosi kauan...

Viimeksi muokattu:
oho

Aika hyvä ehkäisyteho näyttää olevan, kun et sitten ole raskaaksi kuitenkaan tullut kierukan väärästä paikasta huolimatta :eek:

miksi muuten hormonikierukassa katkotaan langat kohdunkaulan sisään ja kuparikierukassa ne jätetään ulkopuolelle? Sattuisiko joku tietämään?
 
Viimeksi muokattu:
Huhhuh..
Laitatin kierukan 25.11.2011 ja samasta päivästä alkaen aina tähän asti viiltävää ja pistävää alavatsa kipua,yhdyntä mieheni kanssa sattunut laitto päivästä lähtien,voimakkaita yht äkkisiä päänsärkyjä,heikotusta ja mielialan vaihteluita. Mitään näistä ei ole esiintynyt ennen kierukan laittoa ja pahemmaksi menossa.. Tietäisikö joku,että mahtaako olla asennettu väärin? Nämä viiltävät ja pistävät kivut ovat sietämättömiä,ja olen jokusen kerran maannut vain sängyssä sikiö asennossa itkien,kunnes särkylääke auttaa,jonka mieheni joutuu minulle kiikuttamaan,koska itse ei pääse kipujen vuoksi ylös sängystä eikä pysty kävellä? Minulla on 4 vuotias poika ja kerran aiemmin ollut kierukka,joka jouduttiin kontrollissa poistamaan kun oli lähtenyt liikenteeseen ja lankoja ei enään löytynyt.. Erona näissä on,että ensimmäisen laittoi gynekologi ja toisen lääkäri+hoitaja. Minulle vannotettiin,että lääkäri osaa aivan yhtä hyvin laittaa sen,mutta ei tälläistä tuskaa viimeksi ollut. On hankaloittanut näitä 3 viikkoa parisuhteen kannalta,kuin myös lapsen. Mieheni pyörittää firmaa ja ei koskaan tiedä miten on töissä,joten muutama päivä ollut tosi hankala pojan kanssa touhuaminen yms muut koti askareet,sekä myös pojan haku päiväkodista. TUSKAA!!!!
 
Huhhuh..
Aika hyvä ehkäisyteho näyttää olevan, kun et sitten ole raskaaksi kuitenkaan tullut kierukan väärästä paikasta huolimatta :eek:

miksi muuten hormonikierukassa katkotaan langat kohdunkaulan sisään ja kuparikierukassa ne jätetään ulkopuolelle? Sattuisiko joku tietämään?

Kyllä hormonikierukassa jätetään myös langat ulkopuolelle,mutta joissain tapauksissa kierukka lähtee ylöspäin..
 
Viimeksi muokattu:
lirua..
Minulla on ollut Mirena 3 vuotta. Runsaat ja kivuliaat kuukautiset muuttuivat sen avulla n. 2 viikkoa kestäväksi lirutteluksi. Pääasiassa pärjää pikkuhousunsuojilla kun käy usein vessassa. Laitto ei sattunut (nyt 43v, 2 lasta synnyttänyt). Viimeksi vuositarkissa lekuri ei löytänyt langanpäitä mutta ultrassa näkyi vekotin paikoillaan. Nyt vähän huolestuttaa miten kierukan vaihto sujuu aikanaan.. Onko kellään kokemuksia pelkkien lankojen hukkumisesta?
 
-ST-
Minulla on ollut Mirena kohta 2-vuotta. Olen vajaa 30-vuotias enkä ole synnyttänyt.

Laittaminen sattui ihan järkyttävästi, oksetti ja silmissä sumeni. (kipukynnykseni on tosi surkea).

Kuukautiset olivat ennen kierukkaa suhteellisen runsaat ja olisiko ne tulleet kerran asettamisen jälkeen. Sen jälkeen on tullut ehkä kerran puolessa vuodessa niin vähän vuotoa, että sen huomaa ainoastaan vessaparerista ja yhtenä päivänä :D IHANAA!

Kierukan laittamisen jälkeen "supisteluja" kesti ehkä pari viikkoa ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia.

Ainut sivuvaikutus on ollut alapäässä olevat finnit, jotka tulehtuvat isoiksi ihonalaisiksi möykyiksi :(

Mutta kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen vaikka laittaminen olikin kivun takia ehdottomasti viimeinen kerta.
 
kiittää vinkeistä -89
No huh. Ei kuulosta mukavalla ehkäisykeinolle olleskaan :(
Inha kortsun kanssa näprääminen kun ei aiheuta kipuja eikä tuskaa missään vaiheessa. Hitto, kaikkeen naiset suostuu. Meikäläiselle sais olla ... tai oikeestaan mikää markkinamies tai -nais ei sais minkäänlaista kierukkaa myytyä kun on näitä juttuja lukenu.
Pillereitäkään en enää ota. Oli kaks vuotta. Meni halut, lihoin, tulin kiukkuseks. Parasta ehkäisyä nuo.
Kortsulla mennään, tai sitten hankitaan lapsia.
 
minä vain
Olen menossa ensi viikolla kierukan laittoon. Olen nyt käyttäny muutaman kuukauden renkaita ja kysyisinkin onko muilla kokemusta vaihdosta. Minulla oli ennen runsaahkot ja epäsäännölliset kuukautiset. Renkaiden myötä muuttuivat erittäin säännöllisiksi, melkein tunnin tarkkuudella tiesi milloin alkaa ja loppuu ja niukkenivat. Muuttuivat myös kivuttomammiksi. Jos jättää menkat väliin laittamalla uuden renkaan heti edellisen jälkeen, menkat tulevat juuri kun pitää, ilman välivuotoja. Voisin tämän myötä olettaa, että kierukan jälkeen loppuvat kokonaan tai ainakin harvenevat kovasti. Papa-kokeen ottoa tuskin tunnen joten laittaminenkaan ei liene sattuvan niin kauhean paljon...
 
One of You
Alkuperäinen kirjoittaja minä vain;11115049:

Kävin laitattamassa tuon kierukan ja toivon, että hormonimyrskyt ovat nyt historiaa!!!
Luotin vain niin totaalisesti lääkäriin, joka tuon mulle laittoi, etten osannut jännittää koko tilannetta.... Pieni nipistys tuntui, mutta muutoin - ei mitään!!!
Sanoisin, että jos luottaa lääkäriin, joka kierukan laittaa, laittaminen ei satu. Kun taas toisella lääkärillä käyminen ja alavärkin tutkiminen tuotti kipua.
Tämä lääkäri, joka mirenakierukan asensi on jo käytökseltään erittäin rauhallinen ja rauhallisuus vaikuttaa, että kannattaa miettiä kelle lääkärille menee kierukan laittoon

Lääkäri oli helpottuneen oloinen: "huh, kyllä mä tuhrasin!"

Käytin Trisekvenshormonikorvaushoitoa reilut 7 vuotta. Sillä hoidettiin limakalvojen kuivuutta.
Loppuaikoina tuo Trisekvens teki minusta hormonihirviön!!!
Suun kautta otettu progestroni aiheutti mielialan vaihteluita, "lohtusyömisistä", vihaa, kiukkua kärsimättömyyttä - mitä ikinä keksi...
^johan tuosta jo perhekin sai osasnsa!!!

Eräs vanhempi nainen suositteli tuota hormonikierukkaa, hänellä hyviä kokemuksia. No, ennen joulua sain taas "sekoilukohtauksen" Johtuen progestronista, kipin kapin lääkäriin, joka suositteli tätä, sillä kokemukset tästä ovat positiivisia.
+ hormoni vain paikallinen, imeytyy vain vähäisiä määriä verenkiertoon.
+ järkyttävät vuodot loppuvat ajan oloon
+ ehkäisy kunnossa

Otin tämän ihan puheeksi, kun toisella saitilla (suomi24) Kirjoitettiin erittäin negatiivista palautetta, ikään kuin syy olisi lääkärin!
Eihän se nyt lääkärin vika ole jos tuo kierukka ei sovi. Hei, haloo!!!!

Jokaisen lääkäriä syyttävän olisi syytä hieman miettiä, onko asiallista moinen syyttely

No, meikäläisellä alkoi "uusi" seksielämä - jippiiiiiiiiiiii!!!

Mainittakoon, että mulla on ollut aiemmin taval. kierukka..
 
Onnellinen käyttäjä
Hieman taustaa. Olen 44-vuotias nainen, jolla masennus, epävakaa persoonallisuus, masennuslääkityksenä Cipralex ja Triptylistä puolikas. Olen myös ahmimishäiriöinen ja runsaasti ylipainoinen. Seksihaluni on ollut myös kadoksissa. Minulla alkoi pari vuotta sitten monen viikon vuodot ja kävin tutkimuksissa kättärillä mutta mitään ei löytynyt joten lääkäri totesi että syynä on ikäni. Vaikka ei vaihdevuosia vielä ole enkä ole siinä iässä, joskus voi tulla muutoksia jo ennen. No, silloin olin jyrkästi kierukkaa vastaan joten meni melkein vuosi kunnes taas tuli vuotoja, tai enemmänkin runstasta tiputtelua viikkokausia, joka haittasi työntekoani (myyn seksipalveluja). Olin aina ärsyyntynyt juuri vuotojen takia. Menin uudestaan lääkäriin ja hän puhui taas Mirenasta. No, olin niin kyllästynyt vuotoihin, että olin valmis kokeilemaan. Sain pian ajan kättärille. Kehoitettiin ottamaan särkylääkettä ja otinkin. Laitto sujui hyvin eikä kamalasti sattunut. Yllätyin iloisesti kun olin täältäkin lukenut ikäviä kokemuksia.
Selkä oli jonkun verran kipeä laiton jälkeen, ja tiputteluvuotoja kesti n.6-8 viikkoa mutta sen jälkeen vain silloin tällöin tiputtelua, joka näkyy vain vessapaperissa eikä haittaa.
Mirenan laitosta on nyt n.4 kuukautta. Ei ole lisännyt ruokahalua mulla sen enempää kuin jo muutenkin mulla on. Masennus lisääntyi jossain vaiheessa, johon otin vähän lisää triptyliä. Seksihaluni on huomattavasti lisääntynyt ja kun Cipralex vähän tasaa tunteita niin Mirenan käytön johdosta musta on tullut herkempi tuntemaan tunteita, joka on hyvä asia. Olen eläväisempi, nauran enemmän, ja osaan surrakin. Pelästyin täällä lukemiani raivokohtauksia, mutta niitä ei ole tullut, vaikka välillä olen ollutkin helposti ärtyvä. Kaikkein paras on juuri tuo haluttomuuden muutos halukkaampaan, sillä rupesi jo välit rakoilemaan kundikaverin kanssa, kun ei koskaan haluttanut. Nyt olen halukkaampi ja onnellinen. Suosittelen Mirenaa jos on pitkittyneitä vuotoja.
 
Onnellinen käyttäjä
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen käyttäjä;11124216:

Ai niin, sen unohdin sanoa, että rasvoittaa kasvojen ja päänahan ihoa selvästi enemmän, mutta finnejä ei ole tullut.
 
vieras
Olen laitattamassa hormonikierukkaa ja pyytäisinkin teidän kokemuksia, kaikenlaisia, jotta voin vähän arvioida olenko tekemässä viisaasti..
No hormonikierukka lopettaa kuukautiset kierukan pitoajaksi eli 2-3 vuodeksi. Jos aiot vielä hankkia lapsia, en laitattaisi kierukkaa lainkaan. Tätä et tule koskaan lääkärin suusta kuulemaan: kierukka aiheuttaa myoomia kohtuun.

Lisäksi hormonikierukka tietenkin vaikuttaa mielialaan jo senkin takia, että kuukautiset jäävät pois.

Hormonikierukkaa käytetään yleensä silloin, jos e-pillerit eivät sovi tai kuparikierukka tekee kiusallisen runsaita kuukautisvuotoja.
 
Viimeksi muokattu:
Päinvastoin!

Mistähän olet "tietosi" saanut? Hormonikierukka päinvastoin vähentää endometrioosiriskiä sekä vähentää myoomien kasvua tai jopa pienentää niitä. Moni nainen on välttynyt leikkaukselta hormonikierukan vuoksi.

Ja mistä tuon 2-3 vuotta repäisit? Samaa Hormonikierukkaahan käytetään 5-8 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
One of You
Kyllä, myönteisesti kun ei tarvi rättien kanssa pelata eikä tule pms-oireita.

Kiitos, kiitos positiivisesta vastauksesta. Tässä ootellut vuotoa, vaan ei kuulu ei näy. Tiputteli kierron loppuvaiheessa hieman, mutta muutoin ilmeisesti jo tehoaa tää hormonikierukka?!!! Laitettu 18.1.12....
Eikä mielialakaan ole heitellyt.... Kuten aiemmin kerroin suun kautta otettu keltarauhashormoni teki hirvittävät PMS-oireet...
 
Viimeksi muokattu:
Nuutu
Nyt kaipaan tsemppausta:
Minulle laitettiin Mirena joulukuun 2011 puolessa välissä runsaisiin kuukautisiin. Asennus meni miltei täysin ilman kipuja ja asennuksen jälkeen muutama päivä hyvin niukkaa vuotoa.

Mutta tämän jälkeen on ollut jo 3 kuukautiset, joiden kesto 1,5 viikkoa ja vuotoa en todellakaan luonnehtisi määrältään niukaksi, vaan yhä ajoittain runsaiksi. Lisäksi vuotoa on/off tyylisesti, eli vuodon aikana ei osaa oikein suojaa mitottaa vuodon mukaisesti. Positiivista on, että öisin vuoto on rauhallisempaa, mikä on uusi kokemus.

Eli kokeneet käyttäjät, nyt kaipaan kokemuksianne, miten teillä vuoto niukkeni ja millä aikataululla? Palstoilla on paljon onnekkaita täysin vuodottomia ja sitten kertomuksia käyttäjiltä, joille kierukka ei todellakaan ole sopinut. Mutta löytyykö niitä, joilla alku oli takkuinen, mutta ovat nyt tyytyväisiä? Voisiko minustakin tulla vielä tyytyväinen hormonikierukankäyttäjä?
 
Juuu
Mulle asennettiin Mirena heinäkuun lopussa. Ekat 4 kk oli enempi vuotopäiviä kuin vuodottomia, sitten vuodot pikkuhiljaa väheni, mutta vieläkin 2-3 kertaa kuukaudessa epämääräistä ruskeaa tai veristä vuotoa. Lisäksi välillä kirkasta valkovuotoa ja useita hiivatulehduksia. Akne on aika paha poskissakin patteja, kaulassa ja aluksi myös käsivarsissa ja rinnassa ! Hermot on kireellä, väsyttää mikään ei huvita, lihonnutkin olen. Näkö on huonontunut ja välillä on levottomat jalat tai kuumottavat jalat. Aluksi tietty hikoilu oli hurjaa. Aion ottaa vempeleen pois koska 8 kk ja vielä yhtä vaikeaa. Joillekin sopii, mulle näköjään ei. Kunpa saisi kohdunpoiston, olen jo 50 v, mitä sillä teen enää....
 
mamma
Olen menossa laittamaan kierukkaa, vielä en ole päättänyt laitanko hormooni vai kuparikierukan.
Haluan kovasti säilyttää seksihaluni ja pillereitä syödessä ne on aina kadonneet.
Olen myös kovin helposti finnejä saava ihminen.
Kuukautis ja ovulaatio kivut on minulla kovat, eli sikäli varmasti hormooni olisi parempi.

Minulla on kuparikierukka ollut kauan sitten,
ja kun vuodot puolen vuoden jälkeen rauhottuivat olin siihen tyytyväinen.

Niin ja sen tiedän että kovasti se laittaminen sattuu, viimeksi siis PYÖRRYIN.

No nyt on enää hetki aikaa päättää (huomenna aika),
ikääkin on jo yli 40 vuotta ja lapsia paljon.
 
Nuutu
Synnyttäjille kysymys hormonikierukan laitosta:
eihän siihen kipuun voi pyörtyä, kun ajattelette, mitä on synnyttäminen, tää vaan ihan Off-Topicina......
Itselläni kierukan asennusta ei juurikaan tullut kipua, enemmän epämiellyttävää nipistystä muutaman kerran. Synnytyskivut olivat kohdallani NIIN eri mittaluokissa, etten voi edes näitä kahta vertailla. Mutta olen ymmärtänyt, että kaikilla ei ole sama kokemus. Mutta varauduin paljon suurempiin tuntemuksiin, vaikka tiedän, etten ole kovinkaan kipuherkkä. Ja nämä minulla minimaaliset tuntemukset kestivät yhteensä vain muutamia minuutteja.
 
^
Tätä juuri meinasin - kursivointi minun. Itsellä yksi syntymä, sekin sektiolla. Mutta haavakipuun ei saanut kuin panadolia, joka ei tehonnut.....
mutta näitähän ei kannata vertailla....
 
Viimeksi muokattu:
Vierailija-63
Kävin viime viikolla uusimassa 10 vuotta sisälläni ollutta hormonikeirukkaa.
Elämänlaatu parani hormonikierukan myötä, mutta alkuvaiheessa ainakin ruokahalu kasvoi ja painoa tuli lisää.
Vanha hormonikierukka lähti pois suht helposti, mutta uuden laittaminen menikin sitten pipariksi. Lääkäri yritti kolme kertaa: sisään ja ulos, sisään ja ulos, sisään ja ulos. Sattui niin saakelisti eikä auttanut se, että ajattelin sen olevan Antonio Banderas.
Nyt ollaan ilman hormonikierukkaa ja vuodot ja kivut alkoivat taas. Katsotaan menenko vielä uusimaan. Muutama vuosi puuttuu vielä 50stä eli ehkä ei enää kannatakaan laittaa koko värkkiä.
 
Yhteistyössä