Hormonikierukan plussat ja miinukset

  • Viestiketjun aloittaja Onerva76
  • Ensimmäinen viesti
Eilen otettu
Heippa,

olen 20v tyttö, joka on leikkinyt laastareilla ja renkailla jo 5vuotta. Laastarit eivät oikein tahtoneet pysyä. Renkaat olivat muuten ihan huippujuttu, mutta painoa tuli lisää (voiko siitä nyt renkaita sitten syyttää, vai itseään..) ja se hinta! 15e kuussa on liikaa. Minipillereitä kokeilin kolme kuukautta, mutta ne eivät käyneet yhtään (tarkoituksena olisi sitten ollut laittaa kapseli!). Pillereitähän en suostu syömään, kun antibiootitkin tuppaa unohtumaan, heti kun olo paranee..

Joten menin eilen yksityiselle puolelle gynelle, joka sanoi heti alkuun, että ei VARMASTI IKIPÄIVÄNÄ laita synnyttämättömälle hormonikierukkaa. No suostui kuitenkin mittaamaan kohdun ultralla ja sondilla (jos se nyt on nimi sille vehkeelle, joka laitetaan kohdunkaulasta sisään..?). Varoitteli kivuista kamalasti ja sanoi, että edellinen kierukkaa vailla ollut kahden lapsen äiti oli pyörtynyt ja edelleen lepäilemässä viereisessä huoneessa. Kohdunkaula (vai napukka) oli kuulemma todella kiinni ja kohtu erittäin pieni. En tuntenut mittauksessa mitään, ehkä ihan pientä painetta. Mutta ei edes mitään tuntemusta, mikä olisi verrattavissa papakokeeseen! Joten lääkäri suostui kokeilemaan kierukkaa. No se meni täysin kivuttomasti sisään, sopi siellä olemaan ja siellä se nyt on. Toissapäivänä alkaneet kuukautiset (normaalisti 8pv erittäin runsaat ja äärettömän kipeät: toissapäivänä makasin vessassa oksentamassa kivusta koko päivän) loppuivat kuin seinään eikä minkäänlaisia kipuja ole! Jos olen ihan kyyryssä tai kyykyssä, niin on semmoinen olo, kuin jotain siellä olisi, mutta ei mitenkään epämiellyttävä tai kipeä tunne. Eli katsotaan, tuleeko sieltä mitään sivuoireita edes. Alku on ollut erittäin lupaava.

Otin tuntia ennen käyntiä 3x400mg buranaa lähinnä menkkakipuihin, mutta kyllä ne varmaan sitä operaatiotakin helpottivat! Ja kierukka maksoi 96,20e Kelan korvausten jälkeen, joten jos kierukka olisi nyt vaikka 5 vuottakin, niin hintaahan jäisi kuukaudelle alle 1,60e! Eli ihan ilmainenhan se on, jos vaan nyt hyväksi todetaan:) Koko käynti taisi olla hurjat 22minuuttia, josta 15minuuttia oli juttelua ja ohjeita, ja ~5minuuttia perustarkistusta ja mittailua. Olin kyllä ihan kauhusta jäykkänä siinä pöydällä ja nauratti vaan lähtiessä, kun ei tuntunut mitään missään. Menkkakivutkin loppuivat lähes samantien. Toistaiseksi erittäin tyytyväiset 25tuntia!

Hirveitä kauhutarinoita kyllä lukenut täältä! Itse suosittelisin tätä kyllä kaikille näillä tiedoilla, mutta jokainen on yksilöllinen ja kierukan sopivuus selviää vain kokeilemalla! Toivottavasti nyt tällä puheella joku kierukkaa pähkäilevä uskaltaa lähteä kokeilemaan! Vanha keskusteluhan tämä on, mutta tämä tulee googlesta lähes ensimmäisenä vastaan, joten kaipa tätä vielä joku muukin lueskelee!:)

Renkailla ja laastareilla oli muuten seuraavia haittavaikutuksia: haluttomuus, masennus, lihominen. Nämä kaikkihan voi olla ihan omasta psyykkeestäkin kiinni, joten en laita niitä nyt kokonaan hormonien piikkiin. Erittäin kivuliaitten kuukautisten takia käytin pitkää kiertoa, eli 2-3 rengasta aina putkeen. Huomasin joka kerta kuukautisten jälkeen oloni olevan "kevyempi" enkä enää kiukutellut niin paljoa. Toivon nyt, että kierukan myötä hormonien saanti tasaantuu. Kuukautisetkaan eivät haittaisi, mutta kivut haluan pois ja halut tilalle! Toivotaan parasta. Toistaiseksi olo on ainakin mitä mahtavin, edes foorumeiden selailu ei saa minua pahalle päälle, vaikka makoilenkin yksin kotona flunssassa:)
 
Nainen-88
Otin hormoonikierukan lokakuun lopussa. Kohta 3 kuukautta ollut tiputteluvuotoa ja menkat, jotka kestävät 4-5 päivää. Olen ollut täysin vuotamatta n.14vrk, koko tuona 3 kuukautena. Seksihalut ovat entisellään, tosin jatkuva vuoto haittaa seksielämää. Päänsärky, kovat alavatsakivut, selkäkipu ja turvotus ovat lisääntyneet huomattavasti. Ajattelin katsoa vielä toiset 3 kuukautta ja jos ei asetu niin käyn otattamassa pois. Olen ollut aika pettynyt kierukkaan.. :(
 
Hupu
Mä tilasin myös tänään ajan ja ensi tiistaina olis meno. Pitäis myös ilman kustannuksia saada kuulemma. On kiva kuulla myönteisiä kokemuksia. kun on kaikkia "kauhu" kertomuksiakin lukenut. Mutta sehän on varmaan niin yksilöllistä. Toivottavasti kuulun sitten niihin joilla menee hyvin.
Hei! En ikinä ois ottanut hormoonikierukkaa,sehän on luonnonlaki että kuukautiset on ja toimii joka kuukausi,ainakin minulla oli 53 v asti joka kuukausi.Olen huomannut kenellä on ollut hormoonikierukka,paino on noussut roimasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näy
Hei! En ikinä ois ottanut hormoonikierukkaa,sehän on luonnonlaki että kuukautiset on ja toimii joka kuukausi,ainakin minulla oli 53 v asti joka kuukausi.Olen huomannut kenellä on ollut hormoonikierukka,paino on noussut roimasti.

älä höpötä. kyllä se tuo painon kertyminen on aivan perimästä ja elintavoista kiinni. minulla oli koko fertiili-ikäni joku ehkäisymuoto. Aluksi pillerit, jotka merkkiä vaihtamallakaan ei sopineet alkuunkaan. Olin kuin p---seeseeen ammuttu karhu. äkäinen ja ailahtelevainen. Sitten kokeilin kuparista kierukkaa. Ei sopinut sekään kuin vähän aikaa. Olin pian jokaisten kuukautisten aikaan kipeä kuin joskus teini-ikäisenä. no, lopulta sitten sain hormonikierukan, joka sopi minulla kyllä aivan loistavasti. Vuodot ja kivut loppuivat parissa kuukaudessa. Elämä maistui ja en tosiaan ollut tiennytkään miten vaivatonta elämä on ilman rätisotaa. Nyt sitten jo iän puolesta olen luopunut kierukasta, mutta en tosiaan käsitä, mistä tuo ajatus kierukan KAIKILLE aiheuttmasta painonnoususta on peräisin.
olen aivan varma, että kierukan käytäjät ei erotu mitenkään väestöstä sen perusteella, että olisivat muita läskimpiä. Syy on kyllä henkilön omissa hormoneissa, perintötekijöissä ja liikuntatottumuksissa ja ruokailutavoissa.
vanha totuus on edelleen se, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo.
Siinä voi tietenkin oaa hiukan perää, että jos hormonikerukka poistaa kaikki vuodot, aineenvaihdunta vähenee, kun ei sitä tarvita kuukautisrumbaan. sen merkitys kuitenkin vähenee, koska kun ei ole vaikeita kuukautisia, liikuntaa voi harrastaa rajoittamattomasti milloin vain.
 
Viimeksi muokattu:
tyytyväinen
Hei! En ikinä ois ottanut hormoonikierukkaa,sehän on luonnonlaki että kuukautiset on ja toimii joka kuukausi,ainakin minulla oli 53 v asti joka kuukausi.Olen huomannut kenellä on ollut hormoonikierukka,paino on noussut roimasti.
Ei ole todellakaan luonnonlaki että nainen vuotaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Systeemi on suunniteltu siihen, että pääasiassa oltaisiin raskaana tai imetettäisiin eli vuotoja olisi mahdollisimman vähän naisen elämän aikana. Hormonikierto on sen takia hirveän voimakas ja modernin yhteiskunnan vähälapsinen elämä aiheuttaa siksi kaikenlaisia fysiologisia ongelmia. Esimerkiksi kun kudos rinnoissa ja kohdussa on jatkuvasti aktiivisessa tilassa, jossa tapahtuu solunjakautumista, syöpäriski kasvaa, sillä mitä enemmän solujakautumista, sitä enemmän riskiä pahanlaatuisille solumuutoksille.

Minulla hormonikierukkaan siirtyminen ei aiheuttanut painon muutoksia, menossa on kolmas vekotin ja olen päälle kolmekymppinen. Eiköhän roimasti lihominen liity ikääntymiseen ja elämäntapojen muutokseen. Moni pikkulasten äiti lihoo, ei vauvavaiheessa mutta silloin kun koko oma aika menee perheen pyörittämiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Pipsa
Pakko nyt itsekkin kirjoittaa tänne kaiken lukeneena.
Itselläni kierrukka ollut nyt reilun 3vuotta ja poisto mietinnässä.

Elin tapoja en ole muuttanut millään tapaa koko aikana,paino noussut
reilu kymmenen kiloa,naama kukkii,aina tulee jostain uusi näppy,mikään ei jaksa kiinnostaa,väsyttää ja haluaisin vain nukkua.Päätä särkee välillä aamusta iltaan..
Olo on itkuinen ja apea.Pinnakin palaa pienimmästäkin asiasta.
Rinnat ovat välillä niin kipeät että ei pysty pitämään liivejä,saati halaamaan
miestä.Iltaisin näytän siltä kuin olisin viimeisillään raskaana,mahaa turvottaa.
Alavatsassa satunnaisia kipuja,kuin puukolla viiltäisi.
alapää kutisee ja haavautuu ja se haju ja hiivat ja valkovuoto,voi pojat sentään.

Olikohan siinä jo kaikki mahdollinen.Olen tässä tullut tulokseen että ehkä nämä kaikki johtuu kierrukasta.
Ainut hyvä asia minkä olen huomannut on se että menkkoja ei ole ensinkään,tai no kerran kaksi vuoteen saattaa muutama tippa tulla.
 
natural
Kierukka ja muutkin hormonaaliset ehkäisyt ovat kuin kirous naisille. Yhteiskunnassa on vallalla ajatus, että naiseen vaan kaikkia hormoneita, sivuvaikutuksista ei paljon puhuta. Hormonivalmisteilla ehkäisee kyllä lapset, mutta melko varmasti saa myös avioeron aikaiseksi! Miettikää nyt, jos mieheen laitettais vastaavia määriä jotain testosteronia, niin nehän tappais tääällä toisiaan ja raiskais vaan kaikki naiset yms. HORMONIT OVAT VAARALLISIA! Lääkäritkin vaan kannustavat kaikkia naisia myrkyttämään oman kehonsa kaikilla hormoneilla. Sivuvaikutuksista ei paljon puhuta, muutenhan lääkefirmoilta menisi bisnes nurin ja lekureilta jäis bonukset saamatta.

Tämä on tieteyti kovin yksilöllistä, miten kukin kokee hormonit, mutta hirveän yleistä se on, että hormonit muuttavat naisen koko kehon ja mielen lähes riivatuksi. Jos näette kaupoilla naisen, joka saa hullut kilarit jostain turhasta asiasta, käyttää hän todennäköisesti hormoniehkäisyä.
On hyvä muistaa, että muitakin vaihtoehtoja on, jos lapsia ei juuri nyt olisi hyvä tulla lisää. Ensiksi kannattaa pohtia onko seksielämänne tosiaan niin vilkasta, että naisen tarvitsee kärsiä mielettömästä piinasta vuoden jokaisena päivänä. Hyvät miehet, arvostakaa naistenne aitoutta, terveyttä, mielenterveyttä ja hyvää oloa sen verran, että pohditte yhdessä miten käsittelette tilannetta. On hormonittomia vaihtoehtoja sekä myös luonnollisia ehkäisymenetelmiäja rytmimenetelmä jne, jotka eivät satuta tai kiduta kumpaakaan osapuolta. Naiseen on luotu luonnollinen kuukautiskierto ja niin sen kuuluu olla! Miehet ovat myös ansainneet aidon, oikean naisen, joka on tunteellinen (ei kuitenkaan mikään raivohullu), naisellinen, huumorintajuinen ja hauska eikä mitään housemonsteria, joka valittaa, arvostelee, vaatii ja tuomitsee kaikesta. Luonnollisimmillaan puolisot pääsevät nauttimaan siitä, mihin toisessa alun perin rakastuivat. Vuoden jokaisena päivänä.


Lisäksi on hyvä vielä pohtia onko elämä oikeasti tarkoitettu elettäväksi täysin suunnitellusti, lapset tehdään kylmästi suunnitelemalla ja niiden "tekeminen" on vain äh äh -yrittämistä. Kyllä lapset ovat rakkauden hedelmä ja syntyvät hedelmällisimmillään, kun kaksi ihmistä oikeasti rakastavat toisiaan mielettömästi.


Olen joutunut näkemään monien ystävien kamppailevan hormonien kanssa. Kauheaa, mitä ne voivat saada aikaan. En toivoisi hormonihirveää elämää kenellekään parille.


Olen itsekin kokeillut lähes kaikkia hormonivalmisteita, viimeisimpänä hormonikierukkaa. Ero on meinannut tulla jokaisella kerralla rakkaasta miehestäni. Kärsin taas melkein kaikista pakkausselosteessa mainituista sivuoireista, johon joutui syömään lisäksi monia lääkkeitä. Olen ollut ennen täysin terve nuori nainen. Nyt piinalistasta tuli pitkä: aurallinen migreeni ja toistuvat rajut päänsärkykohtaukset, atooppinen ihottuma, jatkuvat ihotulehdukset ja kutina, joka aiheutti myös paljon unettomuutta, paha, akne, kivuliat kystat ja alavatsakivut, tulehdukset alapäässä, vatsan turpoaminen, karvojen runsas kasvu, tiputteluvuodot, mielialan vaihtelut, ärsyyntyneisyys, hermojen menetys pienistäkin asioista, masennus, persoonan muutokset, jatkuvat riidat ja avioliiton ongelmat, libidon heikkeneminen ja feromonien muutos. Oireet tulivat pikku hiljaa hiipien, lääkärit vaan käskivät odottamaan, joska oireet helpottaisivat. Hermot meni reilun vuoden kitumisen jälkeen, kun oireet vaan pahenivat ja parisuhdeterapiastakaan ei tuntunut olevan suurta apua avioliittomme moniin ongelmiin.


Aika turhauttavaa touhua senkin takia, että harrastimme seksiä mieheni kanssa vuoden aikana ehkä pari kertaa, koska kierukka oli nimenomaan vienyt kaikki luonnolliset halutkin. Enkä varmaan ollut mitään kovin hemaisevaa seuraakaan kaiken skitsoiluni keskellä. No yhden lupauksen kierukka kiistatta piti, lasta ei tullut. Kaikki muu olikin täyttä helvettiä! Enää en ikinä aio myrkyttää kehoani ja mieltäni millään hormoneilla. Kiitos vaan nautin elämästäni tästä eteenpäin mieheni kanssa ala natural! Kierukan poiston jälkeen rakkauselämämme on uudistunut täysin, tunnemme taas mieletöntä vetoa toisiimme, feromonit ja muut tuoksut ovat palautuneet ennalleen samoin kaikki muutkin fyysiset ja psyykkiset oireet ovat hävinneet! On ollut ihanaa saada oma itseni takaisin, olla taas aito, välittävä, ystävällinen, iloinen, rento ja naisellinen nuori nainen, joka pystyy tuntemaan itsensä kauniiksi ja nauttimaan läheisyydestä mieheni kanssa. Turhat riidat ovat poissa ja yhteys välillemme on palautunut taas rakkaaksi, läheiseksi ja turvalliseksi. Parisuhde on taas tasapainoisempi ja intohimoisempi.
 
vierailija
onko kellään tullut painonnousua hormoonikierukasta??

No kyllä. Joka kuukausi 2 kiloa lisää. Syiksi arvelen: kuvotuksen takia pitää koko ajan jotain työntää suuhun, vars. jos ruokailujen väli venähtää. Juokseminen/painonnosto saa aikaan vatsakipuja. Kuntoilu vähentynyt. Ruokatunneilla ei enää pärjää entisellä ruokamäärällä, ruokahalu kasvanut. Varsinkin makeanhimo. Pissillä ei tarvi käydä enää kuin 3-4 krt/päivä; neste kertynee kroppaan. Maha on muutenkin turvoksissa, aivan kuin raskaana ollessa. Kaksoisleukakin on tullut.
 
Viimeksi muokattu:
Geforge
Tässä olis mun kokemus.

+ Ei tarttis pillereitä muistella.. mä en muista tehä asioita saman kaavan mukaan samaan aikaan.
+ Asia hoidettu pidemmäksi aikaa kerralla - toisin sanoen halvempaa.
+ Lupasivat ottaa pois ilmaseksi jos ei sovi.
+ Kohtuullisen varma ehkäsy kyky - kun on toi vaara halvaantuu jos tulee raskaaksi = paska selkä.
+ Vähäset kuukautiset ja säännölliset.

- Lähes jatkuvaa vuotoa / tihkuttelua.
- Yhdynnän jälkeen vatsaan sattui (ennen ei mitään pulmia).
- Hyvin voimakkaita kramppeja, tuntui vahvistavan muista syistä johtuvia kipujakin.
- Hyvin voimakkaat kuukautiset (no ainakin pitkäaikasta).
- Voidaan näemmä asentaa väärin.
- Otti ja putosi vessanpönttöön - jossa sitten näin sen kieppuvan viemäriin.
- Joko mä mainitsin KIVULIASTA (krampit).

Minä en ole synnyttänyt koskaan. Olen 38 v. - olin vielä kokematon sexin suhteen noin pari vuotta sitten - mutta kun löysin mieheni tuli tarve tehokkaaseen ehkäisymenetelmään. Otin Mirenan.

Se ilmeisesti asennettiin väärin.. mistä johtuen sain jatkuvia kipuja. Lähes päivittäisiä kramppeja jotka voimistu A) kuukautisten yhteydessä ja B) jos oli tunne-elämässä pahoja kokemuksia (lapsuuden ystävä kuoli). Tihkuttelua esiintyi lähes jatkuvasti - eteenkin rakastelun jälkeen, jolloin myös vatsaan sattui. Mulla oli se sisällä lähes koko vuoden. Ja kun menin lääkäriin - joka yritti kovasti sitä vielä ultraäänellä löytää - se joutus lopulta totemaan että se tosiaan oli poissa - että mä olin 'synnyttänyt' sitä kierukkaa koko vuoden ajan. Eli voi paska.

Onnekseni en tullut raskaaksi, koska näin sen katoavan pönttöön. Minulla on hermostollisia ongelmia selässä, joista johtuu myös kramppeja - joten en voinut sanoa, että ne ovat vain kierrukan syytä. Minulla on sairaudestani johtuen tuntopuutoksia, ja ylen määrin herkkiä tuntoalueita + osittaista halvaantumista. Lääkäri on myös todennut kohdunsuun poikkeuksellisen avoimmeksi - luultavasti ko halvaantumis-oireiden takia. (En viitsi listata kaikkia terveys pulmiani). Mutta heikon selän takia ei tosiaankaan halua riskeerata ja tulla rakaaksi - kun on hyvin suuri mahdollisuus halvaantua. Minulla on lisäksi ihan tarpeeksi haastetta jo tiskien tiskaamisessa - joten voimia ei varmaan riittäis lapsen hoitoon, ei ainakaan halvaantuneena. (En oikeastaan edes halua lasta ko. syistä - on jo kylliksi että miehellä on oma edellisestä). Yksinkertaisesti - toi halvaantuminen meinasi jo kertaalleen tapahtua, ilman mitään raskautta ja voi uusiutua.

Niinpä nyt harkitsen implanttia - ja ihmettelen miksei siitä puhuttu mulle sitten mitään. Olen näet tullut siihen tulokseen, että väärin asennuksen lisäksi taisi olla hormoonikierrukka myös liian suuri. Ja kokemuksen voinee summata sanomalla, että kyllä ne kierukat voivat ulos tipahtaa - mutta se oli kaiken kaikkiaan aika kivulias kokemus.

(Ja joo Suomalaisessa lääkärissä se laitettiin.)
 
Uskallanko uudestaan?
Minulle laitettiin viime syksynä myös Mirena-kierukka. Olen kahden lapsen äiti. Reilun viikon ehti kierukka olla, aiheutti tiputtelua, voimakasta valkovuotoa ja pisteli kohdun seinämiin. Kuukautiset ehtivät tähän tulemaan, mutta ne eivät loppuneet koskaan, voimakasta vuotoa jatkui vaan. Sitten tuli kova kohtutulehdus ja parin päivän kuluttua kierukka oli tullut kohdunkaulakanavaan ja se otettiin pois. Kierukka oli aiemmin varmasti ollut jossain väärässä paikassa kohdussa, mutta koska terveyskeskuksessa ei ole ultraa, ei asiaa voitu varmistaa.

Että kyllä se tosiaan voidaan väärin asentaa, eikä edes ole välineitä jolla sen voisi havaita...
 
Geforge
Minulle laitettiin viime syksynä myös Mirena-kierukka. Olen kahden lapsen äiti. Reilun viikon ehti kierukka olla, aiheutti tiputtelua, voimakasta valkovuotoa ja pisteli kohdun seinämiin. Kuukautiset ehtivät tähän tulemaan, mutta ne eivät loppuneet koskaan, voimakasta vuotoa jatkui vaan. Sitten tuli kova kohtutulehdus ja parin päivän kuluttua kierukka oli tullut kohdunkaulakanavaan ja se otettiin pois. Kierukka oli aiemmin varmasti ollut jossain väärässä paikassa kohdussa, mutta koska terveyskeskuksessa ei ole ultraa, ei asiaa voitu varmistaa.

Että kyllä se tosiaan voidaan väärin asentaa, eikä edes ole välineitä jolla sen voisi havaita...

Jo vain - minulla oli mysteerisiä tulehdusarvoja tuona aikana myös. Niitä mittailtiin koska olin ko aikana leikkauksessa ja haava hidasteli paranemista. Mutta arvot jatkuivat pidempään kuin olisi pitänyt - maallikon silmissä. Lienee parasta pikasta vieläkin takas lääkäriin ja tarkistuttaa asiaa enemmän. Kyllä tämä alkaa olla aika sotku.

Minä olen kyllä sitä mieltä, että saavat ihmiset varoa. Jos se kirpasee ja sattuu monia päiviä peräperään - niin ehkä sillon on jokin vialla ja pitää osata vaatia apua.

Minua jäi ton kaiken jälkeen mietityttämään semmonenkin, jotta kumman se lääkäri pisti - näytekappaleen, vaiko apteekista ostamani. Selällään maatessa ei näe - eikä 'vainoharhasuus' ole oikein luottava todiste mistään. Silti näytekappaleet ovat avoimena kaikkien silmissä ja mikä lie hyppysissä - joten kun mainitsit tulehduksen, tuo ohi vilahtanut epävarma ajatus palasi mieleeni. En vaan voi mennä väittään, että niin siinä kävi - en omassakaan tapauksessa. Mutta vastasuudessa aion kyllä pitää visusti silmällä, mitä tapahtuu.

Sen kaiken sattumisen ohella pelkäsin itekin josko olisi tulehdus. Mutta minua enemmän rauhoiteltiin kun menin lääkäriin.

Päivänä jona se tuli ulos sain juosta vessassa yhtämittaa ja krampit oli kuin jotain ulos puristais, tunnen joillain varalon alueilla vähemmän kuin toisilla.. se tuntui lähinnä vessahädältä.. paitsi että se oli kivuliasta (ja hermorata vaurioistani johtuen minulla on samantapaisia kipuja muutenkin). Ehkäpä, koska en ole lasta saanut.. niin eihän sitä nyt tule mieleen, että.. 'tässä synnytetään kierukkaa'. Kuka semmosta nyt ajattelis? Se vain oli hiton kivuliasta. Sitten mietin josko joku oli heittänyt vessanpönttöön hammaslankaa.. kun näin sen ja tajusin miltä se näytti.. oli se jo henkäisyn myötä viemärissä.

Eipä lääkäri meinannut oikeen edes uskoa. Sanoi vaan että on äärimmäisen harvinaista että tulevat pois.
 
Viimeksi muokattu:
Geforge
Jo vain - minulla oli mysteerisiä tulehdusarvoja tuona aikana myös. Niitä mittailtiin koska olin ko aikana leikkauksessa ja haava hidasteli paranemista. Mutta arvot jatkuivat pidempään kuin olisi pitänyt - maallikon silmissä. Lienee parasta pikasta vieläkin takas lääkäriin ja tarkistuttaa asiaa enemmän. Kyllä tämä alkaa olla aika sotku.

Minä olen kyllä sitä mieltä, että saavat ihmiset varoa. Jos se kirpasee ja sattuu monia päiviä peräperään - niin ehkä sillon on jokin vialla ja pitää osata vaatia apua.

Minua jäi ton kaiken jälkeen mietityttämään semmonenkin, jotta kumman se lääkäri pisti - näytekappaleen, vaiko apteekista ostamani. Selällään maatessa ei näe - eikä 'vainoharhasuus' ole oikein luottava todiste mistään. Silti näytekappaleet ovat avoimena kaikkien silmissä ja mikä lie hyppysissä - joten kun mainitsit tulehduksen, tuo ohi vilahtanut epävarma ajatus palasi mieleeni. En vaan voi mennä väittään, että niin siinä kävi - en omassakaan tapauksessa. Mutta vastasuudessa aion kyllä pitää visusti silmällä, mitä tapahtuu.

Sen kaiken sattumisen ohella pelkäsin itekin josko olisi tulehdus. Mutta minua enemmän rauhoiteltiin kun menin lääkäriin.

Päivänä jona se tuli ulos sain juosta vessassa yhtämittaa ja krampit oli kuin jotain ulos puristais, tunnen joillain varalon alueilla vähemmän kuin toisilla.. se tuntui lähinnä vessahädältä.. paitsi että se oli kivuliasta (ja hermorata vaurioistani johtuen minulla on samantapaisia kipuja muutenkin). Ehkäpä, koska en ole lasta saanut.. niin eihän sitä nyt tule mieleen, että.. 'tässä synnytetään kierukkaa'. Kuka semmosta nyt ajattelis? Se vain oli hiton kivuliasta. Sitten mietin josko joku oli heittänyt vessanpönttöön hammaslankaa.. kun näin sen ja tajusin miltä se näytti.. oli se jo henkäisyn myötä viemärissä.

Eipä lääkäri meinannut oikeen edes uskoa. Sanoi vaan että on äärimmäisen harvinaista että tulevat pois.
Nimimerkkisi huomioon ottain.. ehkä olisi parasta harkita tota implantaattia ehkäsyyn.. minä taida sellasta kokeilla. Joku ehkäisy ratkasu pitää keksiä. Vaan en tiedä uskallanko ottaa sitäkään. Millaisiakohan kokemuksia siitä on?
 
Viimeksi muokattu:
Uskallanko uudestaan?
Nimimerkkisi huomioon ottain.. ehkä olisi parasta harkita tota implantaattia ehkäsyyn.. minä taida sellasta kokeilla. Joku ehkäisy ratkasu pitää keksiä. Vaan en tiedä uskallanko ottaa sitäkään. Millaisiakohan kokemuksia siitä on?
Työkaverilla on implantantti ja hänellä se on aiheuttanut jatkuvaa tieputtelua ja hyvin epäsäännöllisiä kuukautisia jo vuosien ajan. En taida haluta sellaista.

Yksityinen gynekologi vakuutti, että heidän asentamanaan Mirena-kierukka menee varmasti oikein, eikä ongelmia tule. Se vaan tulisi maksamaan minulle n. 350€, kun taas kunnalliselta saisin sen ilmaiseksi. En kuitenkaan taida ainakaan tuonne kunnalliselle mennä, sen verran jäi pahat muistot tuosta edellisestä kerrasta. Enkä kyllä tiedä uskallanko mennä yksityisellekään...

Tällä hetkellä käytän ehkäisyrengasta, mikä vie halut eikä se ole edes minulle suositeltavaa veritulppariskin vuoksi.

Vaikeaa...
 
Viimeksi muokattu:
KissKiss
Mul laitettiin Mirena Tyksis vajaa pari viikkoo sit. Mulle se laitettiin nukutukses, ku samal siin sit tehtiin muutaki, kuten kaavinta ja piti poistaa polyyppi, jota sit ei kuitenka löytyny.

Hiukkase olin epäileväinen Mirenan suhteen mut lääkäri sai mut ylipuhuttuu. Aiemmin mä olin menny pahast aneemisex, ku oli Cerazette pillerit pari kk käytös ja iha jatkuva vuoto niitten kans. Tosin mul oli ennen pillereit iha jäätävän runsaat menkat mitkä oli mua jo anemisoinu kans siin ohel. Mut tosiaan, hemppa oli sit 99 ja varastoraudat iha romahtanu kans ja olo oli käsittämättömän väsyny. Saatoin nukahtaa istualteen, kaikki ulkovaatteet päällä ja kengät jalas parix tunnix sohval heti töitten jlk ja palelu oli iha hirveet.

Nyt ku toi Mirena laitettiin ni pari päivää sen jlk alko runsas tiputteluvuoto ja se o jatkunu ny si tähän päivään asti. Nii ja pelko taas tietty vaanii taustal, et toiv. ei anemia iske jossain välis taas. Tosin mä syönki ny Ferronol rautavalmistetta anemian estoon.

Kaiken lisäx mul oli reilu viikko laiton jlk niin, et yhtenä päivänä iski vessa reissun jlk iha järkyttävä kipu alavatsaan, lantiolle ja selkään. Niinku kohtuu olis revitty alateitse irti. Kipu oli niin kova, et mä makasin tunnin kippuras ja hiki vaan kohos ottalle. Sen kipukohtauksen jlk mä sit soitinki Tyksiin ja kysyin, et onx tää iha normaalii. Ne sano, et jos oireet jatkuu, eikä mee särkylääkkeil ohi ni si on tultava sinne. Ne sano, et kohtu saattaa ekoina päivinä supistella, ku kierukka o kuitenki ylimääränen esine siel. Kuulemma vuotoki voi jatkuu jonku aikaa.

Joskus täältä luinki, et vuoto voi jatkuu monta kuukautta ennen, ku rauhottuu, että kärsivällisyyttä täs ny si iteltäki vaaditaan. Ny mää elättelen toiveit, et kierukka toimii just niinku lääkäri on sen kertonu toimivan. Ootan siis pienempii menkkoi ja ennenkaikkee ny sitä, et sais tän vuodon lakkaamaan.
 
mirtu94
Itse luvin ennen kierukan laittoa kauhutarinoita netistä joten jaanpa oman positiivisen kokemukseni:
olen 20 vuotias, söin 3 vuotta yaz pillereitä ja kyllästyin niiden ottamiseen, halusin "pysyvämmän" ehkäisyn, poikaystäväkin sanoi että hän on tyytyväinen kunhan ehkäisy toimii :) pelkäsin laittoa hieman tai enemmänkin jännitin, otin edellisenä iltana burana 800mg ja norflexin (lihasta rentouttava) ja myös samana aamuna. Oli 3 henkilöä paikalla laittamassa (1 piteli valoa, 1 neuvoi monia ja lääkäri laittoi, eikä siis laitto maksanut mitään itse kierukka maksoi 154€ ja tosiaan minulle laitettiin jaydess joka on pienempi kuin mirena), olin pyytänyt limakalvo puudutteen varmuuden vuoksi, kohdun mittaus nipisti hieman ja kierukan laitto myös. Parin tunnin päästä laitosta menin jo kouluun. Seuraavana päivänä loppuivat menkat (laitettiin siis menkkojen aikana), seuraavan viikon koski välilöä päähän. Laitetiin siis keskiviikkona ja seuraavan viikon maanantaina alkoi tiputteluvuoto ja ja loppui torstaina samalla viikolla. Ei ole sen jälkeen ollut tiputtelua, ainakaan vielä, nyt on siis toinen viikko kierukan laitosta. Mitään oireita ei ole ollut(pari päivää laiton jälkeen jomotti alavatsaa), muuta kuin poikaystävää on ikävä kokoajan, ennen ei ole ollut. Ja himot ovat kasvaneet, ei tarvitse kuin vähän hipaista niin tämä tyttö syttyy, vielä herkemmin kuin aikaisemmin pillereillä. Ihmiset ovat erilaisia, ystäväni makasi 2viikkoa sängyssä oman kierukkansa laiton jälkeen
 
täyskymppi
Minä en tarvitse enää ehkäisyä, en ole tarvinnut vuosiin kun ei miehiäkään ole lähistöllä näkynyt, mutta h-kierukasta en luovu. Kuukautisia ei ole ollut kohta 20-vuoteen eikä mitään muutakaan; ei pms oireita, ei kipuja, ei mitään, ei vaihdevuosioireita. Harrastyan uintia ja vaellusta, koskaan ei tarvitse miettiä milloin lähteä telttareissuun.

Näin helppoa voi olla naisen elämä.

Ehkä vielä laitan seuraavankin, pidän seitsemänkymppiseksi ;)
 
Täällä toinen!
Alkuperäinen kirjoittaja täyskymppi;11633105:
Minä en tarvitse enää ehkäisyä, en ole tarvinnut vuosiin kun ei miehiäkään ole lähistöllä näkynyt, mutta h-kierukasta en luovu. Kuukautisia ei ole ollut kohta 20-vuoteen eikä mitään muutakaan; ei pms oireita, ei kipuja, ei mitään, ei vaihdevuosioireita. Harrastyan uintia ja vaellusta, koskaan ei tarvitse miettiä milloin lähteä telttareissuun.

Näin helppoa voi olla naisen elämä.

Ehkä vielä laitan seuraavankin, pidän seitsemänkymppiseksi ;)
Ei kuukautisia 22 vuoteen. 53-vuotiaana ei merkkiäkään vaihdevuosista, olen koko kierukka-ajan ollut äärettömän tyytyväinen sen olemassaoloon (jota en kyllä mitenkään tunne, ei myöskään mies, kun langat on aina lyhennetty). Pois en anna ennenkuin olen satavarma, että menkkoja ei enää muutenkaan tule. Edellinen kierukka oli paikoillaan 7 vuotta, tämäkin saa minun puolestani olla 7-8 vuotta. Ai niin, onhan minulla ollut munasarjakystia (yleisiä h-kierukan käyttäjillä, tulevat ja menevät) mutta niidenkään olemassaoloa en ole itse huomannut, gynen tarkatuksessa ultraäänilöydöksiä.
 
43v nainen
Täällä yksi tyytyväinen käyttäjä. Esivaihdevuosivaivat alkoivat pahoilla kiertohäiriöillä. Vuoto oli runsasta kuparikierukan kanssa ja välivuotoja tuli jatkuvasti. Sain hormonikierukkareseptin sairauden hoitoon ja se todellakin pelasti seksielämäni ja muutenkin paransi elämänlaatua, kun ei jatkuvasti tarvitse olla rätti pers**ssä.

Välivuodot loppuivat ja kuukautiset ovat niukentuneet joka kuukausi. Saattaa olla, että loppuvat kohta kokonaan. Mitään haittavaikutuksia ei ole tullut. Iho on hyvässä kunnossa, paino on laskenut ja olen hyvällä tuulella, kun pystyn harrastamaan taas seksiä, eikä tarvitse pelätä ei-toivottua raskautta.
 
Nainen 44 v
Otin hormonikierukan kivuliaiden ja runsaiden kuukautisten takia. No, asennuksen jälkeen oli jatkuvaa vuotoa vuoden verran. Siis ei mitään tiputtelua. Lopulta sain tarpeekseni ja värkki lähti. Lääkäri väitti, että minipilleritkään eivät vaivaan auttaisi, koska kierukasta ei ollut apua. No, kuukautiset jäivät pois saman tien, eikä tiputteluvuotoakaan ole ollut yhtään.
 
mimosa
Käytin hormonikierukkaa lähes kymmenen vuotta. Halut katosivat olemattomiin ja jopa avioliittoni oli sen myötä vaarassa. Myös kuukautiseni olivat koko ajan poissa. Hormonikierukan poiston jälkeen vaihdevuodet alkoivat jo vähän päälle nelikymppisenä vaikka äidilläni ne ovat alkaneet vasta yli viisikymppisenä. Ammattihenkilönä olen asiaan tutustunut ja olen sitä mieltä että joillakin kuten minulla hormonikierukka pistää elimistön hormonitasapainon sekaisin ja aiheuttaa sen minkä on minulla aiheuttanut. Hormonikierukasta on kuitenkin niin vähän aikaa vielä kokemuksia, että se ei välttämättä kaikille sovi. Joillakin ystävilläni on kuitenkin päinvastainen tilanne. Eli täytyy kuunnella omaa elimistöä ja toimia sen mukaisesti. Hormonikierukan poiston jälkeen halut palasivat normaaliksi, mutta sekin kesti ainakin vuoden.
Itselläni toinen kierukka menossa ja suunnilleen sama aika. Asennutin sen juuri kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Aloitusaikana käytin myös lääkitystä, jonka epäilin pikkuhiljaa vaikuttavan haluttomuuteen, mutta olen ollut ilman tätä lääkettä jo monta vuotta, eikä halut ole palanneet. Olen laittanut kaiken psyykkisten asioiden syyksi, olen miettinyt että ehkä mieheni vain ole sellainen oikea, mutta aiemminkin huonossa parisuhteessa halut olivat tallella edes niin että tunsin seksuaalista vetoa edes muihin miehiin. Nyt. ei mitään. Enää en keksi muuta syytä...tai ehkä sitten olen kyynistynyt lopullisesti tms. viikon päästä otetaan kuitenkin kierukka pois. Näiden kierukka vuosien aikana vaihdevuodet kuitenkin alkaneet jo vähän yli 40v
 
Viimeksi muokattu:
ainokainen
Mulle laitettiin eilen.
Olen synnyttämätön, eikä sattunut yhtään. Laittaja oli kokenut gynekologi yksityisellä lääkäriasemalla. Hintaa tuli vähän yli 300 euroa.

Millään pihdeillä ei vedetty ainakaan mun kohtua alaspäin! Sellainen puikko työnnettiin kohdunsuuta väljentämään (ilmeisesti?) ennen kuin varsinainen kierukka työnnettiin sisään, mutta ei siinä mitään pihtejä ollut.
Koko homma kesti 5 minuuttia. Jälkeenpäin oli vähän outo olo alavatsassa, mutta se meni parissa tunnissa ohi. Mistään kivusta ei voi todellakaan edes puhua.

Nyt vaan odottelen, miten tää vaikuttaa mun akneherkkään ihooni...
Päivitystä...

Mirena on ollut mulla nyt melkein 6 vuotta ja olen tosi tyytyväinen. Mulle ei tullut aknea, vaikka sitä pelkäsinkin. Ihoni on nuorempana ollut tosi akneherkkä, mutta oikealla hoidolla se on rauhoittunut eikä tuo Mirena aiheuttanut ihoon mitään muutoksia suuntaan eikä toiseenkaan.

Ihaninta on ollut oikeasti se, että menkat ovat olleet heti kierukan laittamisesta lähtien täysin poissa elämästäni. Helpottaa elämää huomattavasti! Nyt ihan viime aikoina on ollut noin kerran kuussa pientä tiputtelua, eli ilmeisesti tästä alkaa tehot loppua. Yritän sinnitellä vielä vuoden, ja sitten käyn vaihdattamassa uuteen.

En voi muuta kuin kehua Mirenaa, mulle tämä on ainakin ollut aivan ässä juttu!
 
Viimeksi muokattu:
Maiskis
Päivitystä...

Mirena on ollut mulla nyt melkein 6 vuotta ja olen tosi tyytyväinen. Mulle ei tullut aknea, vaikka sitä pelkäsinkin. Ihoni on nuorempana ollut tosi akneherkkä, mutta oikealla hoidolla se on rauhoittunut eikä tuo Mirena aiheuttanut ihoon mitään muutoksia suuntaan eikä toiseenkaan.

Ihaninta on ollut oikeasti se, että menkat ovat olleet heti kierukan laittamisesta lähtien täysin poissa elämästäni. Helpottaa elämää huomattavasti! Nyt ihan viime aikoina on ollut noin kerran kuussa pientä tiputtelua, eli ilmeisesti tästä alkaa tehot loppua. Yritän sinnitellä vielä vuoden, ja sitten käyn vaihdattamassa uuteen.

En voi muuta kuin kehua Mirenaa, mulle tämä on ainakin ollut aivan ässä juttu!
Samoin. Hormoonikierukka käytössä jo 20 v ajan ja valtavat kipu ja runsaat kuukautiset pois. Ei hermoilua mistään. Kyllä se on niin että ne kierrokset naisella voi johtua ihan kilpirauhasen toiminnasta tai sokeri tasapainosta joten väärille syille todistellaan jos ei labrakokeita ole tehty käyttöä ennen ja sen jälkeen. Masennuslääkkeet lihottaa enemmän kuin nämä valmisteet.
Kulut pysyy kondiksessackoska jokainen kierukka on minulla ollut noin 7 vuotta. Ei vuotoja mutta seksi on maistunut kun patukka retkellä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei natural enää ikinä
Mä hieman kauhistuin tuosta natulalin kirjoituksesta....mä olen 45v ja viimeiset 20 vuotta meni pillereiden kanssa kuin unelma, ei mitään sivuoireita, kunnes tuli veritulppa ja siihen loppui sitten pillereiden syönti ja sen jälkeen alkoi sitten taas minun kuukautishelvetti. Eli kuukautiset tuli milloin vain vuodin kuin seula noin 10 päivää, kolme ensimmäsistä päivää olin vain sängynpohjalla, ellen ladannut särkylääkkeitä naamaan kuin leipää, burana oli kuin vitsi, 1000mg panadol, oli myös vitsi, sitten joku lääkäri keksi, että kirjoitan sulle Tramalia ja niitä sitten olen syönyt tässä jo muutaman vuoden, se auttoi, mutta kolmeen päivään en esim uskaltanut auton rattiin mennä, kun oli pää aivan sumeana. Nyt olen sitten näiden kaikenmaailman särkylääkkeiden takia pilannut vatsani, se on ihan sökö. Kolme viikkoa sitten mieheni tilasi minulle ajan gynelle, kun sanoi, ettei voi enää katsella näitä mun kipuja tai sitten sitä että olen aivan höyryissä Tramalista johtuen. No menin sinne sitten ja minulle laitettiin hormoonikierukka, en ole synnyttänyt enkä edes voi saada lapsia, joten ajttelin, että varmaan se asetus sattuu kamalasti, mutta eihan se ollut kuin lasten leikkiä kuukautiskipujen rinnalla. Nyt sitten olen vuotanut siitä saakka mutta todella vähän ja yllätys oli minulle suuri, kun ei koske enää mahaan.
Ainoa mitä nyt olen huomannut, että olen vähän väsynyt ja tietysti vuodan, mutten välitä siitä pätkääkään kun ei ole enää kipuja, ei tarvitse enää rääkätä itseäni särkylääkkeillä mun vatsa on jo ihan loppu. Tässä nyt sitten odottelen, että tulevat aknet ja kaikki hulluuskohtaukset, muttei ole vielä näkynyt.
Natural: Voi olla että se hormooniton elämä on jollekkin loisteliasta, minulle se ei ollut, ja mieskin sanoi minulle, että jos vaan pääset eroon noista kuukautiskivuista, niin hän voi olla selibaatissa vaikka vuoden jos vuodat niin kauan, pääasia on nyt, että sinä saat normaalin elämän.
 
Nainen 25
Ei käynyt ei. Hyvä että tuli kokeiltua, niin tiedän nyt etten toista huoli, mutta oli kyllä hirveä kokemus. Ajattelin ettei laitto voi olla ihan järkyttävän kivuliasta, kun normaalit kuukautiskivutkin on sen verran kovia että on useaan kertaan oltu lattialla, mutta kyllä se vaan oli :/ Ikinä mikään ei ole sattunut niin paljon, vieläkin itkettää kun muistaa sen kivun. Oli pakko olla asetuspäivä sairaslomalla. Mulle sanottiin että asetuskipuja kestää max 2 viikkoa, mutta ne eivät loppuneet ollenkaan. Jouduin syömään joka päivä maksimiannoksen naprokseenia, kun en pystynyt olemaan niiden kipujen kanssa. Ne säteilivät jalkohin ja alaselkään, se on vähän verrattavissa tulehtuneen hampaan paikkaukseen. Sellaista hermosärkyä, joka tuntuu vähän kaikkialla. Tavallaan kuukautiskipuja, muttei ihan sitten kuitenkaan... Soitin viidennellä viikolla ehkäisyneuvolaan ja sanoin, etten jaksa enää näitä, mutta yllättäen vastattiinkin että kivut on ihan normaali ilmiö... ennen asetusta sanottiin ihan päinvastaista ja kehotettiin soittamaan heti, jos kivut eivät lopu. No, jatkoin särkylääkkeen syöntiä 2 kuukautta, ja lopulta vatsani ei enää kestänyt lääkettä, alkoi närästämään ja olemaan sitten vatsakipuja ja suolistovaivoja kierukkakipujen lisäksi. Olin toki tietoinen särkylääkkeiden jatkuvan syönnin vaaroista heti alkuunsa, ja siksi pystyinkin sinnittelemään yhteensä viikon verran ilman lääkettä. Mutta sitten olin sen verran kipeä, ettei töissä oleminen tahtonut luonnistua. Sain lopulta tarkistusajan. Julkisella eivät ultraa eikä yksityiseen ollut varaa, mutta lääkäri vähän tökittyään sanoi että kyllä se paikallaan on, ei vinossa eikä mitään. Kierukasta tuli kyllä niin paljon muutakin harmia, että vaadin sen poistamista, ja onneksi se sitten nippaistiinkin pois. Lääkäri kyllä sanoi että puoli vuotta pitäisi jaksaa, mutta totesin etten todellakaan halua vatsahaavaa enkä varmasti siedä näitä kipuja vielä neljää kuukautta. Vatsaystävälliset särkylääkkeet kun eivät auttaneet kipuihin ollenkaan.

Pääsin vuotojen suhteen tosi vähällä, mulla oli tiputtelua nelisen viikkoa. Pelkäsin pahempaa, kun vuotoni ovat normaalistikin runsaat. Mutta finnejä pukkasi, naamaan, alapäähän ja kaulan alueelle kasvoi oikein kivoja sentin kokoisia paiseita. Lisäksi kasvoi parta ja rintakarvat (tälle jaksoin nauraakin), hiukset ja naama rasvoittuivat aivan järkyttävästi, hiukset olivat puhtaan tuntuiset kuusi tuntia kerrallaan. Jos pesin ne illalla, olivat taas aamulla likaiset. Mielialatkin heittelivät aika rajusti, osittain kyllä varmasti kipujenkin takia, jotka myös herättelivät öisin. Kierukan poiston jälkeen naama ja hiukset palautuivat lähelle normaalia kuukaudessa. Poistosta on nyt puoli vuotta, mutta edelleenkin on kyllä rasvaisempi olo kuin ennen kierukkaa :( Mulla oli siis sitä ennen pillerit vuoden verran, jota ennen oli viiden vuoden hormoniton jakso, eikä silloin ollut mitään ongelmia hiusten ja ihon kanssa. Inhottaa murrosikä vol 2 kaksvitosena. No, onneksi pahimmasta päästiin eroon, tyydyn tähän jos naamani ei nyt sitten enää palaudu entiselle tasolle. Lisäksi tunsin kierukan häiritsevästi silloin kun venyttelin tai jos nojasin vatsallani jotain kovaa vasten. Myös orgasmien saaminen oli alkuun kivuliasta ja myöhemmin epämiellyttävää, tuntui selvästi siltä että supistelujen "välissä" on jotakin.

Mulle ei käy mikään hormonaalinen ehkäisy, joten jälkikäteen mietin että ehkä sittenkin olisi pitänyt sinnitellä niiden kipujen kanssa. Mutta aika turhaa soimata itseään, toinen vaihtoehto oli tosiaan se vatsahaava. En sano, ettei ikinä kannata kokeilla, sillä fakta on se että monille kierukka sopii erinomaisesti. Mä nyt sitten olen taas se onneton poikkeus jolle ei sovi oikeen mikään. Mutta kannattaa tosiaan muistaa se, että kipuja voi jatkua pidempäänkin, vaikka olisi asennoitunut jaksamaan muut mahdolliset sivuvaikutukset kunnialla siihen asti, että kroppa tottuu kierukkaan jos on tottuakseen.
 
Ei natural enää ikinä
Nainen 25, kuinka kauan sulla ehti kierukka olla? Ja kuinka kauan kesti, että iski akne? Mulla on nyt tosiaan neljäs viikko menossa ja vuodan mutta pikkuhousunsuojalla pärjään. Kyllä mullakin tämä maha vielä kipristelee, mutten pidä sitä kovana kipuna, enkä tarvitse siihen mitään särkylääkettä. Tuntuu vähän siltä että joku ottaisi kokoajan papakoetta, sellaista kipua siis tunnen. Päivittäistä se on, mutta kyllä tämä tässä menee, jos vaan pääsen noista menkkakivuista eroon.
Gyne sanoi mulle, että pitäisi kierukan alkaa vaikuttamaan jo seuraaviin menkkakipuihin ja näin on siis nyt tapahtunut, jos nämä nyt siis ovat menkat, kun ei oikeen tiedä, kun mulla ne menkat oli aina silloin kun niitä huvitti tulla, eli ei mitään säännöllisyyttä. Saapas nähdä nyt kuinka kauan tässä vuotaa.....
 

Yhteistyössä