Hormonikierukan plussat ja miinukset

  • Viestiketjun aloittaja Onerva76
  • Ensimmäinen viesti
negatiivista.
Oli 2 vuotta hormonikierukka.

Alusta asti tuli vuotoja, kahden vuoden aikana pystyi laskea kahden käden sormella ne päivät kun ei tarvinut käyttää pikkuhousun suojia tai siteitä.

Sitten oli vielä kaupan päällisiksi jatkuvat tulehdukset, ei auttaneet edes antibiootit.

Kuin taikaiskusta molempi vaiva loppui, kun kierukka poistettiin.
Eli ei ollut minun juttuni ainakaan tuo kierukka. Pelkästään huonoa sanottavaa.
 
positiivista
Itse en taas voi muuta kuin suositella Mirenaa. Se on ollut ehdottomasti parhain ehkäisymuoto mulla ikinä. E-pillereitä söin 10 vuotta ja nekin oli hyvät, mutta olihan siinä aina se muistaminen.

Mirena on ollu todella vaivaton! Ei minkäänlaista vuotoa kertaakaan (kierukka ollu mulla 2 vuotta), eikä mitään muitakaan vaivoja. Ei minkäänlaisia!!! Ihmettelen vieläkin, voiko näin vaivatonta ehkäisymuotoa ollakaan, ja säästyyhän siitä rahaa ja vaivaa, kun ei tartte joka kuukausi puljata terveyssiteiden ja tamponien kanssa.

Ainut miinus kierukassa on ollut se, että sen laittaminen sattui aivan s*****tanasti. Odotan jo etukäteen kauhulla sitä päivää, kun seuraava kierukka asennetaan. Mutta muuten kertakaikkisen loistava kapistus!
 
onnellinen
Olen laitattamassa hormonikierukkaa ja pyytäisinkin teidän kokemuksia, kaikenlaisia, jotta voin vähän arvioida olenko tekemässä viisaasti..
Minulle laitettiin elämäni ensimmäinen kierukka 2kk sitten. En ole saanut lapsia.
Laittaminen koski ihan s******sti ja meinasin pyörtyä. Mutta kaikillehan siitä ei kipua tule..
Otin itse buranaa 800mg ja sain lisäksi panadolia 1000mg, kokonaisuudessaan ennen toimenpidettä.

Sain kierukan ilmaiseksi runsaiden ja kivuliaiden kuukautisten takia. Ainut, mitä maksoin oli 13e terveyskeskusmaksua. Säästin siis yli 100e!!

HORMONIKIERUKAN plussat ja miinukset, jotka itse allekirjoitan:

+ 5-7 vuoden ehkäisy
+ kuukautisten väheneminen/poisjääminen, samoin kuukautiskivut vähentyneet/hävinneet
+ ei tarvitse huolehtia pillereistä/kortsuista tms
+ vähäiset vaikutukset mielialaan (vrt. e-pillerit)
+ seksihalut lisääntyneet (joillakinhan häviää..)

- hiusten ja ihon rasvoittuminen, akne
- ensimmäiset viikot supistuksia
- tiputteluvuodot
- kivulias toimenpide

Itselläni akne ja ihon rasvoittuminen oikein "pursusi" ensimmäisten viikkojen aikana, mutta olen käyttänyt n. 3kk (eli 1kk pidempään kuin kierukka on ollut) luontaistuote bactosan'ia, joka auttaa akneen. Eli nyt ei sitä ongelmaa!

Seksiä pystyin harrastamaan varoen jo seuraavana päivänä, se itse asiassa helpotti kipua ;)
Vatsakivut jatkuivat pari viikkoa toimenpiteen jälkeen ja burana 800mg söin silloin 3-4krt päivässä. Vatsakivut johtuivat supistuksista, kun kohtu yrittää ”synnyttää” vierasesineen ulos.

Toimenpidettä en katunut laiton jälkeen lainkaan enkä kadu vieläkään. Hyödyt on niin paljon suuremmat kuin haitat. En ole ainakaan vielä kohdannut ylitsepääsemättömiä haittapuolia. Joitakin häiritsee päivittäinen tiputtelu, mutta itse olen siitä selvinnyt pikkuhousunsuojilla. Ja hiusten rasvoittuminen on vituttanut, mutta edelleenkin, ei ylitsepääsemätöntä.

Kuukautiset, jotka laiton yhteydessä olivat, jatkuivat niukempana. Tiputteluvuotoa oli pari viikkoa, sen jälkeen seuraaviin kuukautisiin asti ei tullut verta ollenkaan.
Kuukautiset lyheni 7 päivästä 4-5 ja litrasta(??!!) korkeintaan desiin. Kivut hävisi lähes täysin, sitä myöten myös kipulääkkeet. Nyt toinen ”tipaton” kausi ja 4 päivän menkat. Loistavaa!

Niin ja kannattaa ottaa kaveri mukaan toimenpiteeseen. Itse en muista laiton jälkeen lääkäriltä saamia ohjeita lähes lainkaan, johtuen varmaankin järkytyksestä :)


HUOM! alla tulee tosi YKSITYISKOHTAISTA TIETOA TOIMENPITEESTÄ, että herkimpien ei kannata lukea!

Mutta itsekin luin kauhukertomuksia ja todella itku kurkussa kauhun vallassa menin kierukan laittoon.. Se kyllä auttoi varautumaan "pahimpaan", kun tiesi mitä ja miten tehdään..


Ensiksi lääkäri tietenkin desinfioi alapään alueen ja emättimen. kirveli hiukan mutta se on normaalia :)

Kipu laitettaessa johtui ensinnäkin siitä, että minulla on taaksepäin kallistunut kohtu ja kohdunnapukkaa oli vaikea saada näkyviin. Siksi lääkäri (onneksi erikoislääkäri!) joutui ottamaan ensin pihdeillä kiinni kohdunnapukasta ja sitten vasta puuduttamaan sen.
Ja tämä pihtien käyttö koski eniten koko toimenpiteessä, tai ainakin toiseksi eniten.. Mutta kipu helpotti puudutusaineen ansiosta.
Silti epämukava vedon/paineen tunne tuntui koko toimenpiteen ajan kun pihdit pitivät kiinni kohdunnapukasta. Tunne oli yhtä tukala kuin joku nipistäisi ja ei päästäisi irti, se tunne SIELLÄ.

Sitten lääkäri suurensi kohdunsuuta muoviputkella, se ei tuntunut pahalle.
Mittatikun työntäminen kohtuun sattui TODELLA, TODELLA paljon, tärisin kivusta. kohtuahan ei voi puuduttaa.. Mittatikulla lääkäri siis mittaa kierukan paikan, ottaa sisämitan.

Tässä vaiheessa sairaanhoitaja tai lääkäri sanoi ”nyt ollaan jo loppusuoralla, älä luovuta!” Alkoi suorastaan naurattamaan, ihan kuin synnyttämässä olisi.. :)

Kierukan laitto ei enää tuntunut missään, ei edes sakaroiden oikaisu T -muotoon. Kierukan langat pätkäistiin, niitä en tunne enkä löydä, enkä ehkä haluakaan :)
Lopuksi paikkojen desinfiointi, lääkäri vielä tarkisti ultraäänellä kierukan asettumisen.
Sain matkaani mirena -potilasohjeen, burana 800mg reseptin ja ohjeet siitä eteenpäin, jotka tosin ei menneet jakeluun siinä olotilassa.

Suosittelen hormonikierukkaa etenkin niille joille muu ehkäisy ei jostain syystä käy.
Ehkäisyteho kuulemma naisen sterilisaatiota varmempi, mutta kierukkaraskauksistakin olen kuullut..

Rohkeasti vaan toimenpiteeseen, ne jotka suunnittelee sitä! Kipuja en edes muista enää, enkä aina kyllä koko kierukan olemassaoloa :)
Uskallatte vaan ottaa ja pyytää tarpeeksi kipulääkitystä.

Hormonaaliset ehkäisyvalmisteet - Tohtori.fi
 
Viimeksi muokattu:
Mirenan suosittelija
Mulle Mirena on sopinut. Ekalla kerralla laittaminen sattui, kuten täällä on kerrottu. Toisella kerralla menin pelon sekaisin tuntein ja otin 2 x 600mg Buranaa etukäteen. 5 min ja kaikki tutkimukset oli tehty ja kierukka paikoillaan. Eikä edes sattunut. Kysyin, mitä onko tosiaan paikoillaan???

Kokenut laittaja eikä mitään sähäystä, mutta ei myöskään tällä kertaa ollut pahimmat vuodot päällä vaan vasta vuodon loppuvaiheessa.
 
Säde
Onko kenelläkään kokemusta nouseeko paino hormoonikierukan aikana? ,itselläni on ollut hormoonikierukka n vuoden ajan ja minulla paino on noussut n 8kg... tosin en ole varma johtuuko se kierukasta vai esim masennuslääkityksestä joka minulla on ollut vuosia, mutta selkeä painonnousu on kyllä tapahtunut hiljalleen kierukan laiton jälkeen. Olen synnyttänyt ja 46v, ja kuukautiset on jääneet lähes kokonaan pois, jonkinverran tiputteluvuotoa on ollut, ennen kierukan laittoa kärsin anemiasta ja erit runsaista kuukautisvuodoista.
Sattuuko kierukan poisotto?, sen laittaminen sattui kovasti.
Seksihalut ovat kyllä laimenneet kierukan laiton jälkeen selvästi.
Olen kahdenvaiheilla mitä teen, ja voiko hormoonikierukan poistaminen aiheuttaa vaihdevuosien tulon vähän aikaisemmin? Paljon kysymyksiä, toivottavasti saisin vähän tietoa teiltä muilta : )
 
43 vee pilleristi
Näissä viesteissä ei aina mainita mikä on ollut edellinen ehkäisy.
Olen syönyt Mirelle pillereitä nyt varmaan 14 vuotta kohta ja ehkäisyneuvolassa sanotaan että vaikka en tupakoi niin 43 vuotias ei enää voi syödä pillereitä.
Mulla on aikoinaan ollut raskausajan diabetes x 2 ja nyt seurataan verenpainetta tarkasti kun toi diabeteshan on riski sille verisuonisairauksien oireyhtymälle mikä nyt liekään nimeltään.
Siitäkin syystä siis pitäis vaihtaa hormonikierukkaan. Verenpaine on kyllä ollut ihan ok, 128/80 luokkaa.
Mutta kertokaahan te ketkä olette käyttäneet onnistuneesti hormonaalista ehkäisyä suun kautta, miten teille on käynyt hormonikierukan laiton jälkeen. Ei oikein huvittais ainakaan ennen kesää ruveta pelleilemään kun nyt on kaikki ihan ok.
 
Jihyy
+ varma ehkäisy
+ niukat kuukautise ja kivut
+ ilmainen minulle (saa helsingissä synnyttämisen jälkeen tai sos kustantaa)




- ihoongelmat kasvojen ihoalue kokoajan näppylöillä ja finnejä tulee aina kun toinen lähtee
- mieliala onnelgat itkuisuus, herkkyys
- hajuhaittoja
- laittaminen sattuu
 
pirkko
terve kaikille!

Itselleni laittettiin nukutuksessa puoltoista viikkoa sitten Mirena,
samalla poistettiin myooma mikä aiheutti ihan törkeen kamalat vuodot.
Nyt ihan outo olo koko ajan . naama ja jalat turvoksissa ja näytänkin ihan oudolta , kun olisin koko aja sairas.
Kai toi mieliala tästä ja olo tasottuu , ikaää 50 seuraavaks ja vaihdevuosioireita
olisi tarkotus myös tällä kierrukalla hoitaa , katotaankuin käy...

HYvää kevättä kaikille
Terv Pirkko Järvenpäästä
 
Jasmin
Minulla oli yli vuoden kierukka (mirena), mutta se ei sopinut minulle. Minun mielestä sitä kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä jos se sopii, se on loistava ehkäisymuoto.

Minulla on 1 synnytys takana. Olen käyttänyt kierukkaa ennen pillereitä ja ringiä (tästä myös kohdunsuuhun "reikä").

+ pitkäaikainen
+ vaivaton ja helppo, ei tarvitse muistaa

- finnejä tuli kasvoihin ja yläselkään
- niukkaa tiputtelua muutaman päivän välein alusta loppuun asti, myös tällöin menkkakipuja
- tuntemuksia, turvotusta
- valkovuoto lisääntyi
- kohdunsuuhun tuli "reikä"
- nyt myös todettu kysta

Muutama viikko sitten kierukka pitkän harkinnan jälkeen poistettiin, minkä yhteydessä lääkäri totesi kystan ja todennäköisesti endon. Minulle ei siis enään mitään ylimääräistä alakertaan. Naamassa ja selässä iho nyt parantunut, ei finnejä. Ihanaa. :) Pillereillä tästä edespäin mennään.
 
Lilla Lotta
Minulla kolmas minera. Lääkäri suositteli että kannattaa laittaa vielä neljäskin sitten 5-kymppisenä, koska näin vaihdevuodet tulevat hitaammin (en muista sanamuotoa). Tiedä sitten. Nyt olen 47
 
Tytti.
Minulla hormonikierukka on ollut nyt vajaan vuoden mutta aion ottaa sen pois, mitä pikemmin sen parempi. Luin juuri uudesta tutkimuksesta: hormonikierukat lisäävät rintasyövän riskiä tuntuvasti jo lyhyen käytön jälkeen. Tästähän lääkärit eivät kerro asiakkaalle, liikkuuhan ehkäisybisneksessä suuret rahat.
Kierukka on vähentänyt vuodot lähes minimiin mutta miinuksina on tuo suurentunut syövän riski, turvotus, lihominen, iho-ongelmat (finnit). Joskus tunnen myös pistoksia kohdussa.
 
Niina*
Minulla hormonikierukka on ollut nyt vajaan vuoden mutta aion ottaa sen pois, mitä pikemmin sen parempi. Luin juuri uudesta tutkimuksesta: hormonikierukat lisäävät rintasyövän riskiä tuntuvasti jo lyhyen käytön jälkeen. Tästähän lääkärit eivät kerro asiakkaalle, liikkuuhan ehkäisybisneksessä suuret rahat.
Kierukka on vähentänyt vuodot lähes minimiin mutta miinuksina on tuo suurentunut syövän riski, turvotus, lihominen, iho-ongelmat (finnit). Joskus tunnen myös pistoksia kohdussa.

Mistähän olet moista lukenut? Vaihdevuosien tuomiin ongelmiin määrättyä estrogeeniä pidetään rintasyöpäriskiä nostavana tekijänä jos käyttö jatkuu vuosia. Lääkärit kyllä kertovat riskit ja jos tuo olisi todellinen tieto, niin kierukka luultavasti vedettäisiin pois markkinoilta. Ei lääketeollisuus toimi siten, että ihmishenkiä riskeerataan.

Kierukka on ollut markkinoilla jo n. 20 vuotta ja muistaakseni vuodesta 1984 sitä on testattu Suomessa. Tiedän tämän, koska olin itse mukana testiryhmässä.
 
Viimeksi muokattu:
hulluksi tulin
Puoli vuotta oli minulla ko. kapistus, kunnes tulin järkiini, että siitä se ahdistus ja alakulo&pinnankireys, päänsärky, lisääntyneet migreenioireet jne..johtui!!! Nyt reilu kk poistosta, ja pahin ahdistus tipotiessään, joinain päivinä on vielä "sivuoireita" esiintynyt, kuten korvissa suhisee, ja palan tunne kurkussa, mutta uskon, että nekin tässä ajan kanssa häipyvät. Oma kierto ei ole vielä käynnistynyt edes, joten innolla odotan, että hormonitoiminta normalisoituisi piakkoin..

Ja terveyskeskuslääkärit ja terkkarit kusettaa, että hormonikierukka vaikuttaa vain paikallisesti! HALOOOO!!! Verihän kiertää, ja tottakai se vaikuttaa myös aivoihin YM!!! Yksityisellä puolella lääkäri taas ihmetteli, miksi minulle on se laitettu, miksi ei kuparikierukkaa? Ja oli varma että oireeni johtuvat tuosta hirvityksestä! HERÄTKÄÄ NAISET!!!! ja kuukautisvuoto on meille luotu ja se on tärkeä; sen mukana elimistöstämme poistuu kuonat ym. Tiedä mitä kasvaimia ja kystia se aiheuttaa, kun kuukautisvuodot jätetään pois. Itse ainakin maksan mieluummin terveyssidekulut, kuin tulen hulluksi vieraista hormoneista.
 
postoon menossa
Kokemusta on nyt vuoden ajalta Mirenaasta.

Paino on noussut toistakymmentä kiloa (syön ja liikun saman veran, kuin ennnenkin), iho kukkii, kuin teini- iässä. Kuukautiset on ja ihan milloin sattuu, alapääni haisee kamalalle, mielialat heittelee, seksi ei maistu, oikeasti aivan turha kapistus, kun vie halut. Pillerit lopetin aikoinaan , kun olin aivan raivona ja masentunut vuorotellen. Lopetettuani, mieliala tasaantui, välillä käytimme kondomia. Kaksi lasta olen synnyttänyt ja ikää 36v. Niin kamala kokemus on ollut, että olen vaikka mielummin jalat ristissä ;D
 
Juuri poistettu
Hassu kapistus tosiaan...Olen 33v yhden lapsosen äiti. Ennen raskaaksi tuloa, voi sanoa minun kokeilleen aivan kaikki mahdolliset pillerit, laastarin ja renkaan. Suurin osa aiheutti joko hirveät iho-ongelmat tai itkeä pillitin yötä päivää, joka ei kyllä ole minun tapaistani...Yasmin sopi merkeistä parhaiten.

Sitten otin pari vuotta synnytyksestä hormonikierukan, joka onkin sitten näihin päiviin asti ollut mitä parhain laite. Neljä vuotta kuukautiset lähes poissa, iho kunnossa ja ei mielialavaihteluita. Viimeisen puolen vuoden aikana yhtäkkiä paino nousi melkein viisi kiloa, ja mikään ei muuttunut, olen hyvin tarkka syömisistäni ja painostani. Joulusta asti yritin tosissani laihduttaa ja liikkua, tuloksetta! Sitten alkoi jatkuva tuhruvuoto ja _järkyttävät_ PMS-oireet. Mitään muuta en osannut syyttää kuin kierukkaa, johon olin aina ollut supertyytyväinen!

Muutaman päivän tiukan harkinnan jälkeen kierukka sai lähteä. Ja nyt sitten "aikuisillä" olen siirtynyt takaisin pillereihin, tällä kertaa merkkinä Yaz. Saas nähdä kuinka käy.

Onko muita, jotka ovat tulleet tyytymättömäksi useamman vuoden jälkeen? Ihan kuin kierukan hormonit olisivat yhtäkkiä vähentyneet, tms. Niin ja yksi suurimmista vaikutuksista oli myös haluttomuus. Ja se olikin aikamoinen järkytys, että niin kävi. Ja sekin tosiaan vasta nyt samaan aikaan muiden oireiden kera. Hyvä ehkäsin siis;)
 
Matematiikkaa
Sitten otin pari vuotta synnytyksestä hormonikierukan, joka onkin sitten näihin päiviin asti ollut mitä parhain laite. Neljä vuotta kuukautiset lähes poissa, iho kunnossa ja ei mielialavaihteluita. ´

***

Onko muita, jotka ovat tulleet tyytymättömäksi useamman vuoden jälkeen? Ihan kuin kierukan hormonit olisivat yhtäkkiä vähentyneet, tms.
Hormonikierukan käyttöikä on 5 vuotta, joten ei mikään yllätys että neljän vuoden käytön jälkeen hormonimäärä voi alkaa laskea ;).
 
Viimeksi muokattu:
hormoonikiarukka
Alkuperäinen kirjoittaja Yks' kanssa tyytyväinen;7924956:
Sain kierukan n. 1/2 halvemmalla muistaakseni, kun se tuli "sairauden" hoitoon eli erittäin runsaisiin ja kivuliasiin kuukautisiin. Alussa tiputtelua kesti kuukauden pari, sitten rauhoittui. Kierto on yleensä 2 kk, sitten tulee n. 5 pvän vuoto. Joskus tosin toikin vaihtelee, on ollut jossain vaiheessa 3 vkonkin väli ainoastaan ja taas vuoto. Seksihaluihin ei ole tullut muutosta, esim. pilleireitä aikoinani syödessä libido katosi kokonaan.

Suosittelen lämpöisesti koittamaan, jos ei se sitten sovi sen saa aina pois.

Hienoa kuulla ettei kierukan kanssa oo tullu muutosta seksihaluihin. Mulla kans pillereiden kanssa oli halut nollassa, ja olen nyt ollu puol vuotta kondomiehkäisyllä. Menen pian ottamaan kierukkaa ja pelkään vähän, että mitä jos siitä tulee yhtä hirveet sivuvaikutukset ku pillereistäkin...
 
Joopajoo
Heippa!

Olen nyt ollut hormonikierukan käyttäjä noin 5 kk ja koko ajan mietin otatanko pois vai mitä. Melkein joka päivä on sellainen tunne, että alkaa menkat kun vatsaa kramppaa ja joudun päivittäin syömään Litalginia tai muuta lääkettä. Nyt kävin taas gynellä joka kertoi että kierukka on ihan oikeassa paikassa mutta on aiheuttanut nyt minulle polyypin joka aiheuttaa jatkuvaa vuotoa. Nyt vaihtoehtona on NUKUTUKSESSA poistaa polyyppi ja poistaa kierukka ja samalla he laittaisivat uuden kierukan tilalle. Onko mitään järkeä aloittaa taas sitä samaa puolen vuoden "totutteluaikaa" kun nyt jo on tuntunut että tää on yhtä helvettiä? Mitä mieltä olette? Mulla on JOKA päivä vuotanut ja JOKA päivä sattunut kovasti vatsaan. Onko todennäköistä että uusi kierukka aiheuttaisi samat vaivat..Lisäksi akne vaivaa ja jatkuva huonotuulisuus. Ehkä on vain parempi hyväksyä että tämä ei sovi juuri minulle?!
 
wondering
Minua loukkaa suuresti kommentit siitä, että on itsekeksittyjä ja -aiheutettuja kuvitelmia nuo, että hormonikierukka ja e-pillerit aiheuttaisivat masennusta yms oireita. Tosiasia on vaan se, ettei hormoniehkäisy sovi kaikille! Niistä sivuvaikutuksista puhutaan aivan liian vähän ja niitä määrätään aivan liian heppoisin perustein yhä nuoremmille.

On hyvä, että monet ovat löytäneet avun kivuliaisiin ja runsaisiin kuukautisiin, muttei todellakaan pidä väheksyä sitä, millaisten sivuvaikutusten kanssa useat naiset painivat. Eikä niitä sivuvaikutuksia pidä todellakaan vähätellä. Minä en ainakaan enää koskaan edes halua kärsiä puolta vuotta saadakseni selville, sopiiko minulle joku hormoniehkäisyvalmiste vai ei.

Itse tajusin vasta e-pillereiden lopettamisen jälkeen, mistä jatkuva masentuneisuus, alavireys, lyhyt pinna, kuivuus alapäässä, haluttomuus yms yms johtuivat. Kuusi vuotta siihenkin meni, ennenkuin osasin sanoa etten koskaan aiheuta itselleni sitä paskaa, mitä noilla myrkyillä sain aikaiseksi. Sairastan lisäksi endometrioosia, eivätkä e-pillerit pitäneet kipujani ja leviämistä kurissa. Lääkärinikin totesi, ettei hormonikierukkaa kannata edes kokeilla, kun sen hormonimäärä on matalampi kuin pillereissä.

Mutta onneksi hormonikierukasta on apua löytynyt monelle tämän palstan kirjoittajista. Mietin vaan, söisivätkö miehet mitään e-pillereitä tai laitattaisivat kroppaansa mitään ulkopuolisia esineitä ehkäistäkseen. Miksi me naiset sellaiseen suostutaan?
 
42-v nainen
Minäkin olen kokeillut monenlaisia ehkäisymuotoja aiemmin, mutta mikään ei ole ollut ongelmatonta. Pillerit eivät sopineet enkä muutenkaan halua syödä vuosikymmeniä päivittäin lääkettä, joka kuitenkin rasittaa maksaa ja vaikuttaa hormonitoimintaan.

Synnytyksen jälkeen minulla oli kuparikierukka ja varmasti käyttäisin sitä hormonitonta ehkäisymenetelmää vieläkin, jolleivät vuotomäärät olisi kasvaneet niin runsaiksi.

Nyt menossa on toinen hormonikierukka. Gynekologini sanoi, että hormonikierukka yleensä vähentää alkavia menopaussivaivoja sillä monella esim. kuukautiskierto lyhenee ja tulee muutenkin epämääräisiä vuotoja.

Oma plus/miinus-listani on samantapainen kuin muillakin:
- kallis kertainvestointi (noin 170 euroa)
- asentaminen sattuu
- ensimmäisten kuukautisten aikana tiputteluvuotoa (joskin pääsääntöisesti pelkkä pikkuhousun suoja riitti)

+ edullinen, kun katsoo koko käyttöikää (minulla eka oli reilut 6 vuotta)
+ kipu on siedettävissä, koska asennus ei kestä kauan, reipas kipulääkitys pitää ottaa tuntia ennen lääkärille menoa ja rentotuminen auttaa
+ huoleton, ei vaadi muistamista (terveyskeskuksessa, jossa kierukka asennettiin, sanottiin, että suosittelevat, että yksityisellä gynellä käy kerran 6 vuoden aikana tarkistuttamassa, että se on paikoillaan)
+ säästöä, kun ei tarvitse tamponeita tai siteitä
+ parantaa seksielämää (oma mies ei halua seksiä kuukautisten aikana)

Minulla kuukautiset tulevat vain noin 3 kk:n välein ja silloinkin vuoto kestää 1-2 päivää, jolloin vuotoon riittää pelkkä pikkuhousunsuoja.

Minulle lääkäri selitti, että hormonikierukka vähentäisi gynekologisten syöpien riskiä, koska estrogeenitaso pysyy matalammalla.

Rintasyöpäriskistä en tiedä. Toisaalta en syyttäisi pelkkiä hormonikierukoitakaan rintasyövästä, sillä jos juo rankasti, polttaa tupakkaa, on ylipainoa ja syö epäterveellisesti, niin jos rintasyöpä tulee, niin todennäköisempi syyllinen sairastumiseen olisi silloin mielestäni elämäntavat. Moni syöpähän on nimenomaan elintasosyöpä. Tietysti jos suvussa on syöpäriskiä, niin se riski pitäisi tietysti ottaa tosissaan ja käydä esim. gynellä kerran vuodessa.
 
Äiti vm-93
Laitatin parisen vuotta sitten kierukan, sen laittaminen ei pahemmin sattunut, mut vuotoja riitti. Meninkin pitkittyneiden vuotojen vuoksi polille jossa kierukka poistettin ja uusi asennettiin.
Mut nyt on tullut uusi ongelma mun verenpaine on kohonnut enkä tiedä johtuuko se hormoonikierukasta. Onko kohtalotovereita? Olen onnistunut pudottamaan painoani mutten verenpainetta onko pakko poistaa kierukka?
 
äittä
Kokemusta on nyt vuoden ajalta Mirenaasta.

Paino on noussut toistakymmentä kiloa (syön ja liikun saman veran, kuin ennnenkin), iho kukkii, kuin teini- iässä. Kuukautiset on ja ihan milloin sattuu, alapääni haisee kamalalle, mielialat heittelee, seksi ei maistu, oikeasti aivan turha kapistus, kun vie halut. Pillerit lopetin aikoinaan , kun olin aivan raivona ja masentunut vuorotellen. Lopetettuani, mieliala tasaantui, välillä käytimme kondomia. Kaksi lasta olen synnyttänyt ja ikää 36v. Niin kamala kokemus on ollut, että olen vaikka mielummin jalat ristissä ;D

no vähän samoja ikäviä juttuja kuin yllä... eli iho kukkii ja mielialat heittelee, paino ei välttämättä oo noussut kierukan takii, vaan ehkä siksi ettei pääse kahden lapsen johdosta niin paljon jumppiin yms. 2006 ja 2008 syntyneidn lasten jälkeen se on noussu 4-5 kg siitä mitä oli ennen lapsia, että ei nyt hirveästi enkä osaa sanoa olisko osa kierukasta - tod näk herkuttelusta ;)

vuotoja oli runsaan vuoden vain vähän, eli silloin kuin "olisi pitänyt "olla kuukautset niin oli pientä vuoto, mutta pärjäsi pikkuh suojalla. Sitten olikin välillä IHAN JÄRKYTÄVÄÄ vuotoa ja olis pitänyt käyttää tamponia mut en oikein oo uskaltanut kun joku pelotteli et se saattaa "liikuttaa kierukan " pois...??

no nyttemmin ei tule MITÄÄN VUOTOA.. mutta mieliala kyllä heittelee...
no joo, taitaa se muutenkin heitellä tässä hullu myllyssä, heh, lapset tappelee joten pitää lopettaa nytte! ;)
 
Viimeksi muokattu:
Elämä on muutosta
Mulle Mirana -hormonikierukasta pelkkää haittaa:

- akne + muut iho-oireet
- mielialan heittelyt
- ruokahalun lisääntyminen ja lihominen!
- turvotusta, pallovatsa, ummetus
- hikoilua!
- kuukautiskipuja
- karvoitusta leukaan

Ei sovi hormonikierukka kaikille.

3 vuotta kesti ennen kuin tajusin, että hormonikierukka ei ole tosiaankaan mua varten. Tää kiireinen elämä ...

Olen synnyttämätön, enkä ole myöskään ollut koskaan raskaana.

E-pillerit sopi mulle aikoinaan hyvin (niissä eri hormoni?), mutten saanut niitä enää, kun tupakoin.

Nämä on yksilöllisiä juttuja.

Itsensä ja kehonsa kuunteluun kannattaa satsata.
 
emppu90
Itellä ny mirena laitost tasa 2 viikkoo ja tänää oli pakko lähtee pois keske töitte ku nii o vieläki kipee ja tänää sai aja röntgenii ja ultraa, tarkastavat mites se ny siälä kohdus oikee seikkailee >__> hmp. buranaa, ibumaxii ja panadolii syäty noin neljä tunni välei - välil useemminki... lievittää hiuka kipuiluu mut kokoaja kuitenki sattuu. Sit tulee semmssii ihme kouristuksii ja semmssii kipui ihako joku viiltäs tuolt alavatsa sisält puukol... >8/ niit tosi vaa pari kertaa päiväs mut tosi kovii ja tuntuu et kuale.

On suaraa sanoe alkanu jokseeki kaduttaa et oti tä typerä kapistukse! Ja päätinki et poistata sen enne ens kesää jollei iho täst parane.


mun plussat ja miinukset näi alkutaipaleen jälkee:

+ sossula makso viulut eli 160e ja gynel käynni

+ sen kertaset menkat loppu ku seinää, laito jälkee (tosiaa oli vasta kolmas vuoto päivä ja yleensä reilu kuus päivää vuotoo, et odottele innol kuitenki mitäs mu menkat ny meinaa seuraavaks ko pitäs tul)

+ poikaystäväl ihana ko ei tarvii käyttää kumii tai lopettaa keske (tosin ne siimamaiset langa päät tuntuu kuulema aika oudoilt/epämielyttävilt, mut ny meenki tänää niit napsasees senti mittasiks ni eiköhä se sit siitä :) )




- laitto sattus aivan h****tisti ku niil pihdeil napsastaa kii kohdusuust, plus justii kohdu syvyyde mittauksesta johtuva supersupistus (tai en tie onko sitte mikää paha ko e oo raskaan iki ollu, mut triplasuuri supistus noi niiko menkkakipuihi verrattuna)

- kipulääkkeet alkaa maksaa nyt kivasti ko täytyy syäd ko leipää!!! ei ois tosiaa rahaa semmssii. grr!

- jäätäviä pattifinnei naamas ja selkääki putkahti yks, toivottavasti vaa alkureaktio

- seksihaluje lisääntymine (muutenki nii vahva libido ja ny ei mitää muuta teekää ku roiku kulli varres 8<) voi toki olla uutuude viehätystki ku ei tarvii enää kumitel - epäilen kyl mut..


ruokahaluihi tai mielialoihi e oo viel ainaskaa huamattavaa muutost tullu... paino ei myäskää oo noussu. toisi ku pillereissä (mercilon) paino nousi joka faking kerta ko ne aloti ni vähintää 5kiloo, enimmillää 20kiloo ja lähti sitte joka kerta ko lopetti pillerit muutamiks kuukausiks.

Ja näi loppuu ihanaa ko joku muuki o mu kaa samaa mieltä et MIKS VATUS MIEHIL EI SYÄTET PILLEREIT POSKEE TAI KEKSIT MUUT INHOTTAVAA EHKÄSYKEINOO JONKA KAA TUSKAIL!!?? tuskin just suastuisivat moisee. Ja sitte vielä valittavat ko naiset o nii pimeit vintist... tai mu tuttava piiris ainaki o semmosii sovinistisikoi >__>
 

Yhteistyössä