Hae Anna.fi-sivustolta

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – Testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

Viestiketju osiossa 'Parisuhteessa' , käynnistäjänä Plaza-tiimi, 18.03.2013.

  1. Plaza-tiimi Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    02.06.2006
    Viestejä:
    1 383
    Saadut tykkäykset:
    0
  2. Väenö Vierailija

    Van kuu näyttäsi olevan...
     
  3. Horo S. Kooppi Vierailija

    Horoskooppihörhö on kumppaniehdokkaana alinta kastia.
     
  4. K. Westerlund Vierailija

    Tulin juuri ulkoa, ja mennessäni katselin tähtiä ja ajattelin kaikenlaista. Leijonan komea tähtikuvio näkyy juuri nyt parhaimmillaan eteläisellä taivaalla. Voin hyvin kuvitella, että tähdillä ja muilla taivaan ilmiöillä on ollut varhaiselle ihmiselle suuri merkitys.

    Jotenkin vain surullisen liikuttavaa, että tänäkin päivänä on vielä ihmisiä, jotka kokevat taivaankappaleiden asentojen ja sijaintien olevan elämää ohjaavassa asemassa, kuu siellä, vesimies täällä, oppositiot ja huoneet sun muut. Puhumattakaan ennustamisesta, noituuksista ja taikauskosta. Varmasti heidän joukossaan on niitä, jotka halveksuvasti hymisten haukkuvat uskovaisia ja laumoina eroavat kirkosta.

    Kai sitä johonkin pitää aina uskoa, vaikka sitten tieteeseen tai omaan kaikkivoipaisuuteensa jos ei muuta?

    Leikittelin mielessäni ajatuksella, että katselin maailmankaikkeutta vaikkapa Jupiterilta. Kas kun kaikki tähtien ja planeettojen asennot olivatkin nyt ihan eri mallillaan. Toki tietenkin Jupiterin astrologit laativat karttansa Jupiterin olosuhteiden mukaan, mutta miten he tietävät ne merkittävät tilanteet ja asennot, jotka me täällä maan päällä näemme? Ehkä planetaarinen vaikutus on aina paikallista? Universaali voima, paikallinen toteutus? Ehkäpä niin?

    Kävin mielessäni kauempanakin, Sirius A:lla. Kaikki ne meidän pallerollamme tuntemamme tähtikuviot olivat yhtäkkiä kadonneet: Aldebaran ei ollutkaan enää Härän tähtikuviossa, vaan liittyi ihan toisiin tähtijoukkoihin. Leijonaakaan ei näkynyt, ja itse asiassa koko eläinrata oli muuttunut. Pitikö nyt laittaa kaikki uusiksi, Siriuksen ja sen sisarustähtien mukaan vetäistä uudet eläinradat?

    Eläinradan hahmoista puheen ollen: kannattaako edelleen olla samaa mieltä näiden entisten heppujen kanssa siitä, että Oinaan kolme tähteä (vai montako niitä on, ja mitkä niistä) todella kuvastavat oinasta, eikä vaikkapa etanaa? Entäs Vesimies, jonka aikakauteen nyt olemme sitten vissiin saapuneet? Ettei se sittenkin olisi vaikka grillimestari?

    Lopulta poikkesin vieläkin kauempana, ihan Andromedagalaksilla. Sieltä katsottuna koko systeemi oli aivan erilainen: meidän tärkeistä taivaankappaleistamme ei ollut aavistustakaan, täällä oli kaikki ihan uutta ja ihmeellistä. Päätinkin palata takaisin tutulle pallukallemme, mutta ymmärsin, että me ihmiset olemme edelleenkin hyvin itsekeskeisiä maailmankaikkeuden napoja, vaikka geosentrisen ajattelutavan kannattajille aina vielä välillä naureskelemmekin.

    Kukin taplatkoon tyylillään, vaikka mielessäni salaa toivonkin, että palleromme kanssamatkustajilla kaiken kaikkiaan olisi halu ja kyky itse kantaa vastuunsa tekemisistään, ja ratkaista omat asiansa lähtökohtaisesti ihan maanpäällisten olosuhteiden ja tilanteiden perusteella. Taivaankappaleita on mukava ihailla pilvettömällä yötaivaalla, mutta elämämme toimivuuden ratkaisijoiksi niitä en ainakaan itse ottaisi.

    Ainakin ihmissuhteeni haluan valita ihmisen itsensä ja hänen ominaisuuksiensa perusteella, sellaisena kuin hänet itse havaitsen ja kuinka hän itse käyttäytyy. Sen mukaan itsekin käyttäydyn, en lue tarinaani horoskoopeista.
     
  5. hei Vierailija

    Niinpä, minä suorittava ihminen. En väheksy horoskooppeihin uskovia ihmisiä, koska todellakin se on ollut ainoa tapa siitä ihmeellisyydestä, joka ihmisen yläpuolelle on auennut.

    Toki tiedän, että horoskoopit on laadittu niin, että ne antavat jokaiselle jotakin. Niihin on helppo uskoa.

    Mitä tulee maailman katselemiseen muilta planeetoilta, niin silloin olenkin aivan uudessa asemassa ja voin vain arvailla , onko avaruudessa elämää. Ja onhan siellä, yhden tiedänkin, maaplaneetan.

    Kiinalaiset ajattelevat niin, että meidän syntymähetkemme antaa ominaispiirteemme. En minä tiedä minun suhdettani avaruuteen. Mutta sen tiedän, että kasa lihaa ei ala tunteilemaan. Uskon siis , että minulla on sielu. Olen avaruudessa, jossa voin olla ihminen. Jossakin toisessa ulottuvuudessa olen jotakin muuta. Uskonko siis ihmisenä olevani hallitseva ja pystyn järkeilemään elämäni? Kyllä pystyn järkeilemään lähipiirini, lähitulevaisuuden. Jos en pysty järjelläni ymmärtämään vielä isompia kokonaisuuksia, niin se pelottaa, haluan kieltää ne. Meidän tarinamme ei ole niin yksinkertainen, eikä se ole mitenkään yhdentekevää, mitä me sielullamme teemme. Katsomalla taivaalle, voit olla jopa lähempänä todellisuutta.
     
  6. no hei hei vaan Vierailija

    En tiedä kehen yrität tehdä vaikutusta hölmöllä sanomallasi, mutta mikäli onnistut, en tule kuulumaan siihen joukkoon.
     
  7. K. Westerlund Vierailija

    Syntymähetkeen katsominen on mielestäni hassu erehdys, sillä se vain sattuu olemaan hetki, jolloin tulemme (tai meidät otetaan) ulos ihmisten ilmoille. Jokainen meistä on oikeasti syntynyt jo noin yhdeksän kuukautta aiemmin.

    Ymmärtääkseni tätä biologista, yksilön fyysistä syntymähetkeä ei yleensä käytetä ominaispiirteidemme (hm!) katseluun, vaan synnytyshetkeä. Itse näen synnytyksen vain ensimmäisen oven läpi kulkemisena, joita elämämme aikana useamminkin vielä tulemme tekemään. Siksi mielestäni voisi yhtä hyvin perustein käyttää lähtökohtana vaikka sitä hetkeä, jolloin ihminen ensimmäistä kertaa astuu kotinsa ovesta ulos omin voimin.

    Me "ulkopuoliset" koemme tämän lapsen esiinpulpahtamisen omasta katsantokannasta vain jonkun uuden syntymisenä ja siksi merkittävänä, mutta yksilölle itselleen se tosiaan on vain hänen ensimmäinen muuttonsa isompaan asuintilaan. Tämä kuvastaa myös mielestäni hyvin taipumustamme itsekeskeiseen ajatteluun: "nyt me näemme lapsen, nyt se siis syntyi!"

    Pyrkimyksemme lyödä leimoja ja määritellä ympäristömme on - heh - leimallista. Se antaa meille tuttuuden turvaa, siitäkin huolimatta, että se saattaa olla ihan omaa harhaamme. Antaahan se ainakin meille hyvän mahdollisuuden vapautua ajattelemisen ja itsepohdiskelun ikeestä, kun kaikki tulee "tarjottimella" valmiina: tällainen olen minä, tällainen olet sinä. Ja koska olemme tällaisia, voimme hyvin sitten elää ja käyttäytyä juuri näin. Ei tarvitse muuttua, ei tarvitse pyytää anteeksi, eikä miettiä, voisiko sittenkin olla jollakin toisella tavalla.
     
  8. Tellu Vierailija

    Mutta sinähän K.Westerlund et lyö leimoja, et pyri määrittelemään ympäristöä etkä - "minä viimeiseksi" - pyri muuttamaan ketään.

    "Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset ensimmäisiksi."
     
  9. K. Westerlund Vierailija


    Ympäristön määritteleminenhän on suuri intohimoni kohde. Tarkkailen, pohdiskelen ja leimailen minkä kerkeän. Ei ollut sattumaa, että lainaamasi katkelma oli "me" -muodossa.

    En tosin pyri määrätietoisesti ja tarkoituksenomaisesti muuttamaan ketään. Tiedän kokemuksestakin, ettei nimeksikään voi muuttaa ketään toista, ellei jotenkin onnistu saamaan tätä itse haluamaan muutosta. Ajatelkoon kukin kuten lystää, ja olkoon ajattelematta jos siltä tuntuu.

    En kuitenkaan aina malta olla hiljaa, jos huomaan kanssaihmisilleni annettavan evästystä, joka omasta mielestäni saattaa (ainakin väärin käytettynä) olla jopa vahingollista tai haitallista. Jos ihmisiä - kuten tässä esimerkissä - yllytetään tekemään päätöksiä tai ratkaisuja kanssaihmisistä joidenkin avaruudellisten asentojen pohjalta, sen sijaan että tutustuisivat ihmiseen itseensä, katson heitä johdettavan ikävästi harhaan.

    En väitä tätä suoraan että "näin on", mutta perustelen oman näkemykseni, ja jätän ajattelemisen lukijalle. En väitä olevani oikeassa ja kohteeni olevan väärässä, mutta haastan kuitenkin lukijan itse aktiivisesti pohtimaan, mikä asian laita lopulta lienee.

    Kuka minä olen kenellekään kertomaan, miten hänen pitää elämänsä elää ja mihin hänen tulisi uskoa? Jokainen päättäköön omasta elämästään itse. Mitä kukin ottaa matkalle mukaan evästykseksi, jää myös jokaisen omille harteille. Ihan sokeana ei tarjolla olevia jyviä kuitenkaan kannata poimia, joukossa on väkisinkin aina torajyviä ja rikkaruohon siemeniä.

    Tämän minä haluan kirjoituksillani tuoda lukijoille julki, jos eivät itse ole jo samaan omin neuvoin sattuneet pääsemään.
     
  10. välimerkki Vierailija

    Meillä sattuu (?) olemaan puolisoni kanssa keskenään suotuisat kartat. 30 v sitten tavatessamme en ollut perehtynyt astrologiaan eikä puolisokaan, joten uskomusvapaa valinta tuli tehtyä.

    Tätä nykyä tiedän ystävieni, läheisimpien työkaverien jne. merkit, ja muutamien kokonaiskartankin. Heissä on astrologian harrastajia myös, mutta en ole huomannut kenenkään ryhtyneen merkkisyrjintään enkä harrasta moista lajittelua itse. Luulo että näin olisi elää lähinnä arvostelijoiden keskuudessa ja pöhköillä 'kauhein tähtimerkki'-palstoilla.

    Nyt kun tässä kelaan, huomaan että vähiten elämässäni on ollut oman merkkini ja elementtini edustajia - tai ovat olleet vierailevia tähtiä. Sulassa sovussa erottu kun elämä on vienyt toisaalle. Ne puolestaan joiden kanssa ei juttu toiminut ovat edustaneet eri merkkejä ja elementtejä. Ei siis mitään tiettyä astrologista kaavaa.

    K. Westerlundin pohdintaan - minä ajattelen että syntymähetki on kuitenkin hieman eri asia kuin hedelmöityshetki tai omin voimin ensi kertaa ovesta ulos astuminen. Syntymässä ihminen tulee tähän maailmaan ensi kertaa, omana erillisenä yksilönään.

    Minua häiritsee astrologiassa syntymäkellonajan mukaan määräytyvien nousumerkkien epätasapinoinen esiintyminen Suomessa (liittyen sijaintimme leveys-ja pituusasteet). Leijona-, Neitsyt- ja Vaakanousuisia on pilvin pimein kun taas Kalat, Oinas, Vesimies ja Härkä ovat harvinaisia. Pohjoista kohti mennessä tilanne sen kuin vääristyy.
    Meillä siis synnytään astrologisesti suppeamman kaavan mukaan maantieteellisen sijaintimme takia...hmm no? Asc:n sentään katsotaan olevan merkittävä tekijä nimenomaan ihmissuhteissa.

    Ei siis mikään vedenpitävä menetelmä mutta hauska harrastella silti.
     
  11. iitii Vierailija

    Avaruudesta. En ymmärrä että miten jokaiseen ketjuun syntyy keskustelua joka kerta, kun Wiltsu kajoaa siihen.
     
  12. K. Westerlund Vierailija

     
  13. K. Westerlund Vierailija

    ...sillä alitajuisesti nämä leikilläänkin luetut "ennusteet" vaikuttavat ajatteluumme, mielipiteisiimme ja sitä kautta päätöksiimme ja tekemisiimme. Myöntänette tämän?

    Ja jos tosissaan uskomme niihin, niin ajatelkaa mikä valta näillä horoskoopin ja "karttojen" laatijoilla on - ei pelkästään niihin uskoviin, mutta sitä kautta myös koko ympäristöön.

    Niiden avulla muokataan maailmaa. Meidän kauttamme.
     
  14. välimerkki Vierailija

    Toisaalta sekin on mahdollista, että yksilön syntymähetki tulee silloin kun on tullakseen, vaikka sitten aikaistettuna, eli 'väärää' syntymäaikaa ei sikäli ole. Mene tiedä näistä.

    Tituleeratahan ihminen voi itseään miksi vain ja niin mielellään sen tekeekin. Ei tarvitse kuin tiedostaa tahallaan ja ahneudella tuotettu kärsimys maailmassa, niin tulee mieleen että ihmiskuntana emme ole kovin valistunutta saati luomakunnan kruunuja.
    Muinaisaikaista magiaakin tosiaan on liikkeellä, monille todellista pelkoa ja ahdistusta.
     
  15. Wiltsu Vierailija

    En lue horoskooppeja. En edes tiedä, minkä merkkisiä lapseni on. Itseni sentään tiedän. Olen kala. Mutta tarotkortteja luen sujuvasti ja näppärästi parannan niillä maailmaa...

    Eräs pitkäaikainen ja hyvä ystäväni ja ihastuksenikin kävi joskus 15 vuotta sitten ennustajalla. Ennustajaeukko luki hänelle korteistaan, että mies eroaa silloisesta vaimostaan ja menee naimisiin neljän lapsen äidin kanssa. Kohde oli ilmiselvä ja ennustus äärimmäisen vakuuttava.
     
  16. Tellu Vierailija

    Nyt vasta lueskelin tätäkin ketjua taakse päin. Joku oli lukenut tähdistä Tellun olleen Wiltsu.
     
  17. hei Vierailija

    Syntymähetki on mielestäni se hetki, jolloin sielu liittyy ruumiiseen. Olen kokenut sielun synnytyssalissa, miten sielu tuli osaksi pientä vauvaa. Se oli uskomaton hetki ja kokemus. Huoneen täytti valtava voima ja se voima siirtyi vauvaan. Uskon, että me sielukkaat ihmiset keskustelemme täällä.
     
  18. K. Westerlund Vierailija

    Nykyisen lainsäädäntömme mukaan tämä "sielun liittyminen ruumiiseen" kai sitten tapahtuu kahdennellatoista raskauskuukaudella, kun sen jälkeen aborttia ei saa kuin poikkeustapauksissa tehdä. Vai mitä muuten 12. viikon aikana tapahtuisi sellaista, joka erottaa edeltävän kudosmassan elävästä ihmisyksilöstä?

    Vai onko nyt sitten muka niin, että syntymäänsä asti ihmisen sikiö on pelkkää ruumista, ilman sielua? Pääseekö sielu ihmiseen vasta keuhkojen kautta, poissa äidin suojista?

    Siksi kai puhumme "hengestä", keuhkohengityksen aloittavasta toiminnasta, mikä varmasti varhaiselle ihmiselle oli selvä merkki siitä, oliko joku elossa vai ei.

    Nykyään tiedämme sentään, että sikiö kyllä on hengissä jo äidin masussa. Sielun läsnäoloa voi olla vaikeampi havaita, ellei sitten lapsen komea ensikarjaisu ole selvä merkki sielun iskeytymisestä avuttomaan uhriinsa. Ellei se sittenkin ollut se henki?

    Onko muuten sielu se, joka tekee ihmisen henkeväksi, vai henki, joka tekee sielukkaaksi? Onko sielu sama kuin mieli, vai onko ollenkaan mielekästä puhua sielusta muuten kuin uskonnollisena ilmiönä? Entä tajuaako joku miten asiaan liittyy tajunta, vai uskooko joku tajunnan ollenkaan mielellään sielultaan henkiseksi ilmiöksi?

    Onko siis sikiö, vaikkei olekaan hengetön, kuitenkin sieluton? Mielelläni sanoisin sikiön tajuavan ja siksi olen hengeltäni vakuuttunut, että vaikkei sikiö pyhästä hengestä sikiäisikään, sillä on jo kohdussa ollessaan sielu siinä missä henkikin.

    Toivottavasti kaikki lukijat ovat vielä hengessä mukana, vaikka juttu onkin jo ihan tajuttoman mieletön sekasikiö.
     
  19. hei Vierailija

    Ajattelethan sinäkin, istut paikoillaan, mikään ei liiku, mutta valtava toiminta on käynnissä. Sielukkuus, politiikka, ihmissuhdeongelmat vellovat mielessäsi. On kuin sisälläsi olisi toinen ihminen. Vaistoat huonon ilmapiirin, teet valintoja, itket ja naurat. Inhimillisyys on olennaisin osa ihmisen elämää. Olet oikeassa siinä, että et puhu kohdussa, koska silloin kuolisit, vetäisit lapsivettä keuhkoisisi.

    Minulle sielun olemassaolo merkitsee sitä, että tiedän tavatessani toisen ihmisen, että hänen sielunsa kommunikoi minun kanssa. Silloin osaan olla ajattelematta hänen fyysisyyttään ja näen hänet omana persoonanaan.

    Jos haluaa kaiken tajuta järjen kautta ja pyrkii kaiken selittämään itselleen; on silloin turvaton ihminen, häneltä puuttuu luottamus. Luottamuksen puute tekee elämästä vaikean ja saa ihmisen tekemään ja ajattelemaan toissijaisia asioita. Yksi esimerkki on kauneus, fyysinen ja sisäinen kauneus; esineet , asiat, ihminen voi olla fyysisesti tai sisäisesti kaunis. Jonkun mielestä kynät voivat olla kauniita vasta sitten, kun ne ovat tietyllä tavalla telineessä.
     
  20. K. Westerlund Vierailija

    Ajattelen, siis olen? Ajatuksen voimalla liikkuu itse asiassa aika paljonkin, voi välillä melkein tuntea, kuinka hermosäikeitä pitkin vilistelevät hakuimpulssit muistilokeroihin varastoitunutta tietoa etsimään, samalla kuin toinen impulssi iskee sisäeritykseen rykäistäkseen käyntiin kunnon tunnereaktion. Sähköä ja kemikaaleja, jotka voivat vuorostaan aktivoida rauhasia, lihaksia ja muitakin elimiä omaan liikkeeseensä ja toimintaansa.

    Siksi koen itse ajatukseni, vaikka ne voisikin rajata lopultakin ihan vain pääkopan harmaaseen massaan, olevan silti koko vartalon mitalla liikkeellä. Samaa ja yhtä ihmistä kaikki tyynni. Joskus kuitenkin saatan erehtyä ajatuksiani osoittamaan tai jopa ääneen puhumaan kuin toiselle henkilölle, tarkkailla niitä kuin vierasta tai arvostaa kuin vanhaa tuttua.

    Järkeen takertuminen ja tarve ymmärtää kaikki VOI olla merkki turvattomuudesta, epätoivoinen yritys hallita maailmaa ympärillämme. Mutta se voi myös olla uteliaan lapsen intoa nähdä ja kokea ja ymmärtää sitä. Utelias lapsi on turvaa kokeva lapsi, hänen elinvoimansa on pelosta vapaa käytettäväksi muuhun kuin itsensä suojelemiseen ja vaaran vahtimiseen.

    Kauneus on hyvä esimerkki siitä, mikä kuuluu luottavaisen ihmisen elämän merkitykselliseen sisältöön. Kauneuden näkeminen edellyttää juuri turvallisuuden sisäistä kokemusta. Paradoksaalista kyllä ihmisen kauneimmat ja syvällisimmät taideteokset ovat usein ahdingon ja tuskan hedelmöittämiä. Peloissaan kukaan ei kuitenkaan ole luova, eikä osaa antaa painoarvoa suurimmallekaan kauneudelle ympärillään. Mutta taide voi olla julistusta, sisäisen vakaumuksen voimakas ääni, ja vakaumuksellinen ihminen on luottavainen ihminen, pelottavimmankin ympäristön jäätävässä syleilyssä.

    Minulle kynä ei itsessään ole välttämättä kaunis (toki sekin voi olla), mutta silti kanava kauneudelle. Kynän kauneus tulee ilmi liikkeestä, kun se seurailee ja heijastaa mielen lentoa.

    Valitettavan yksiulotteista se ihmiselämä, joka osaa nähdä vain pinnallisen kauneuden tasolle. Häneltä menee koko ihmisen syvyys sivu suun. Hän seurustelee kuvan kanssa.

    En muistaakseni ole puhunut kohdussa puhumisesta, mutta siellä olen toki nikotellut ja haukotellut, lapsivettä niellytkin. Puhuminen vaatii ilmaa, jotta äänihuulet värähtelisivät kuultavalla tavalla (mikä lienee ainakin osasyynä sille, etten kohdussa tosiaan tainnut paljoa puhella), mutta lapsi ei silti huku äitinsä vatsassa, vaikka ilmaa ei hänen ympärillään ole. Hän kun saa happensa äidiltään, istukan kautta hapekkaassa punaisessa veressä. Siniverisyys on hapetonta verta, hapettomuus on pahasta, mikä saattaa osaltaan selittää, miksi yläluokan edustajat kautta aikain ovat olleet niin happamia, epäinhimillisiä ja sydämettömän oloisia?

    Arvostan ajattelemista, sillä mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän olen.
     
  21. hei Vierailija

    Onpa mukavaa ajatella. Ajatukset ovat osa minua. Toivottavasti osaan olla ajattelematta liikaa. Ei mikään edisty, jos vain ajattelen, paitsi ajatustyö. Jos ajattelen vain itseäni, päästäisiin muotiteemaan , jossa tuijotetaan lähteeseen.

    Ajattelen tunteita, omia tuntemuksia. Jos ajattelisin, että mitä toinen ajattelee ja tuntee minusta, niin olisinkin hyvin vaikeassa hötteikössä. Joillakin on tapana ajatella toisten tunteilla? Aika usein he siinä epäonnistuvat. Varsinkin parisuhteessa arvailu on kohtalokasta.

    Voisin minäkin toivoa, että olisimme vain lihakasa, jossa kulkee sähköimpulsseja, kemiaa ja fysiikkaa. Samalla tavalla toimivat monet muut oliot, kemiaa ja fysiikkaa. Meidän inhimillisyytemme on siis kehittynyt ainutlaatuiseksi piirteeksi eläinmaailmasta? Mielestäni tarvitaan melko paljon sattumaa, jos olemme suoraan apinasta kehittäneet inhimillisyytemme.

    Se on nyt tällaista, kun perspektiivi on hukassa. Bakteerikin kuvittelee olevansa avaruudessa.
     
  22. K. Westerlund Vierailija

    Avaruudessa olemme kaikki, bakteerilla vain muutama sfääri meitä enemmän ympärillään. Saatamme kaikki lopulta olla yhtä pieniä tai isoja, emme toisiimme verrattuna mutta loputtoman fraktaalipyörteen osasina. Loputtomuudessa sijan merkitys lopulta katoaa kokonaan, ja kaikki vain on. Perspektiivillä on merkitystä vain katsojansa silmissä, ehkä tilalla ei loppujen lopuksi ole ulottuvuuksia ollenkaan? Ilman minuutta ei ole kiinnekohtaa, ja ilman kiinnekohtaa ei jatkumossa mittakaavojakaan.

    Toisaalta minuutemme on juuri se, mikä ankkuroi meidät tiukasti tilaan ja aikaan. Minuutemme tekee lihamassastammekin osan itseämme, vaikka tämä biologinen osamme itse asiassa onkin se, kuka me oikeasti olemme, tässä ja nyt. Minulle olemme erottamattomia, enkä osaa nähdä tulevaisuutta sähköimpulsseilleni tämän fyysisen olomuotoni ulkopuolella, paitsi vapaasti liikkuvassa mielikuvituksessani. Se ei kuitenkaan pelota minua, yhtään sen enempää kuin olotilani ennen tajuntani heräämistä.

    Ja vaikka mielikuvitukseni osaakin lentää vapaasti minne tahansa, se ei kuitenkaan koskaan pääse poistumaan lihallisesta olomuodostani, ei edes yöllä unien oudon tutussa ympäristössä. Toki ajatukseni saattaa pyrähtää kaukaiselle matkalle sähköisen viestimen kantamana tutuntuntuisten tuntemattomienkin hengenhahmojen kanssa peuhaamaan, koskaan täysin kadottamatta yhteyttään omaan sisäiseen minuuteeni tässä ja nyt. Pelkäänkö sitten kadottamasta siihen otetta, vai tiedänkö näin käyvän, jos ajatus saa itselleen täyden vapauden?

    En silti osaa nähdä eroa itseni ja kanssaeläimieni välillä, vaikka luulenkin osaavani sotkeutua monimutkaisemmin ajatuksiini kuin vierelläni unessaan jännittävissä seikkailuissaan temmeltävä koiranpentu. Hän on siinä tässä ja nyt, eikä välttämättä edes ymmärrä olevansa kotonaan uneksimassa, vaan riemuisasti pomppii vain nenä kinosten seasta välillä vilkkuen, kuten aiemmin oli todellisuuden tasolla tehnyt.

    Ehkä lopulta eläinystävämme ovatkin paljon todellisemmin läsnä jokaisessa hetkessä kuin mitä itse koskaan uskaltautuisin olla, myös unessa ja mielikuvituksen villeillä matkoilla?

    Siksi teen tökerön paluun tähäntakaiseen tilaani, ja kaltaiseni aasille sopivan sillan turvin kapuan alkuperäiseen aloituskohtaani. Kuinka saattaakaan ihminen koskaan tietää, mitä toinen ihminen sisimmässään ajattelee, ellei hän tätä koskaan osaa tai halua kysyä tai kertoa? Siitäkö syystä juuri horoskoopin suoma selkeä selostus antaa meille tuntemattomasta tutustamme sen niin kaipaamamme tuttuuden tunteen, jotta siihen luottaisimme enemmän kuin ankeaan arvaukseemme tai outoon olettamukseemme? Onko horoskoopin tuoma tiedonnäköinen informaatio yhtään vähemmän kohtalokasta kuin paraskin arvaus?
     
  23. K. Westerlund Vierailija

    Kadutti heti tuon otsikon lisääminen tuonne edellisten päälle, sillä jos olisin malttanut ajatella yhtään pitemmälle, olisin voinut liittää sen mieluummin tulevaan tekstiin. Käyttäkäämme siis mielikuvitusta ja sijoittakaamme se uudelle paikalleen tähän:

    Ajatteleminen ei ainakaan tunnu olevan muotia?

    Olemme niin vahvasti varttuneet kaavojemme kuvioihin, ettemme helpolla enää pääse niistä irtaantumaan. Napamme on kohdusta päästyämmekin pysynyt ikuisena mielihyvän lähteenämme, ja itsetyytyväisinä jatkamme siihen tuijottamista ja sen takaista tyhjiön täyttämistä. Miksi siis uhraisimme ajatustakaan sille, että ollenkaan vaivautuisimme ajattelemaan mitään jollakin toisella tavalla, tai jotakin tavanomaisesta poikkeavaa?

    Silti me olemme juuri sitä mitä ajattelemme olevamme, eikä siis mikään ihme, että niin harva ihminen on oikeasti onnellinen ja tyytyväinen. Ajattelemme olevamme jotakin erityistä, mutta olemme vain ajattelevinamme mitään merkityksellistä - jos sitäkään. Ajatuksemme viistävät sileätä pintaa, eivätkä koskaan tavoita olemisen todellista syvyyttä ja kaikkea sitä rikkautta, mikä korean mutta yksitasoisen pinnan alle kätkeytyy. Muoti on pinnan ajattelemista, mutta voiko se silti heijastaa syvyyttä?

    Toimintaa edeltää yleensä ajatus, mutta ajatustakin nopeampi on tunne. Siksi tunne saattaa olla toiminnan lähde, ennen kuin ajatus ehtii siihen tarttua. Pelkkä ajatus ei tosiaankaan aikaansaa mitään, mutta aikaansaadakseen jotakin on oltava ajatus - tai ainakin tunne. Mitä enemmän ajattelee, sitä selkeämmin saa tunteistaan selkoa, mutta sekin vaatii tunteen tuttuuden tunteen. Vieras tunne on pelottava vieras, ja pelko toimii, se ei ajattele.

    Siksikö takerrumme kaavoihin, kun pelkäämme uutta ja vierasta? Siksikö luemme tähdistä tulevaa, jotta tuleva olisi jo valmiiksi tuttua? Siksikö emme osaa ajatella napaamme pidemmälle, koska siellä ulkona on vieras ja tutkimaton? Siksikö jäämme tuijottamaan pintaa, koska sen alla oleva syvyys on meille ajateltu uhka? Uhkaako ajattelu avata eteemme sisäisen syvyytemme?
     
  24. hei Vierailija

    Olipa monta mielenkiintoista ajatusta ja myös kysymysmerkkiä. Nyt tekee mieleni vastata omista lähtökohdistani, koska mitään muuta minulla ei ole käytettävissäni.
    Pennun uni on tosiaankin varmaan kinoksissa tarpomista tai pakolaukkaa, kun iso koira jahtaa, ainakin niin olettaisin. Se on pennun elämää ja elämälle antautumista.

    "Kuinka saattaakaan ihminen koskaan tietää, mitä toinen ihminen sisimmässään ajattelee, ellei hän tätä koskaan osaa tai halua kysyä tai kertoa? "

    Uskallan väittää, että sielunkumppanit tietävät toisen ajatukset ilman, että niitä mitenkään ilmaistaan. He ovat yhteydessä toisiinsa energiatasolla ja vaistoavat tunteita. Tunne edeltää ajatusta, niin minunkin mielestäni. Ja ajatus edeltää kommunikointia, viestintää. Tai ainakin olisi hyvä, jos ajatus edeltäisi puhetta, toimintaa. Näin ei tietystikään aina ole. Se on ikävää, kun joskus tulee tehtyä tai sanottua jotakin ajattelematonta. Mutta annetaan sekin anteeksi, jos persoona elää tunteensa niin voimakkaasti, hän joutuu usein itse kärsimään siitä. Suhteeni horoskooppeihin on ongelmallinen; olen monta kertaa hämmästynyt kiinalaisen horoskoopin kuvausten paikkaansapitävyydestä, mutta en hae tähdistä suuntaa. Teen analyysit kyllä ihan näkemäni ja kuulemani perusteella toisesta ihmisestä. Toki kerran, kun kuulin erään yhtiön johtoon valitun ihmisen syntymävuoden, niin sanoin, että nyt pitää pelätä; viikate lähti sittemmin heilumaan ja ihminen, jolle kerroin tästä, on nyt myös kengänjälki takamuksessaan.

    "
    Olemme niin vahvasti varttuneet kaavojemme kuvioihin, ettemme helpolla enää pääse niistä irtaantumaan. Napamme on kohdusta päästyämmekin pysynyt ikuisena mielihyvän lähteenämme, ja itsetyytyväisinä jatkamme siihen tuijottamista ja sen takaista tyhjiön täyttämistä. Miksi siis uhraisimme ajatustakaan sille, että ollenkaan vaivautuisimme ajattelemaan mitään jollakin toisella tavalla, tai jotakin tavanomaisesta poikkeavaa?

    Silti me olemme juuri sitä mitä ajattelemme olevamme, eikä siis mikään ihme, että niin harva ihminen on oikeasti onnellinen ja tyytyväinen. Ajattelemme olevamme jotakin erityistä, mutta olemme vain ajattelevinamme mitään merkityksellistä - jos sitäkään. Ajatuksemme viistävät sileätä pintaa, eivätkä koskaan tavoita olemisen todellista syvyyttä ja kaikkea sitä rikkautta, mikä korean mutta yksitasoisen pinnan alle kätkeytyy. Muoti on pinnan ajattelemista, mutta voiko se silti heijastaa syvyyttä?
    "

    Tuo on niin taivaan tosi. Olemme siis tilanteessa, jossa meitä ohjaa tunne ja seuraavaksi tulee ajatus. Kaikki elämämme ja kokemamme ohjaa tunnettamme. Prosessi on ollut pitkä, kun meitä on muovattu. Koiranpennun elämä on oikeata elämää, jossa se elää tunteidensa viemänä. Pentua ei rasita inhimilliset piirteet. Ihminen sen sijaan joutuu elämään kaikenlaisen saastan sisällä. Ihan alkaen vanhempiensa kyvyttömyydestä suojella lasta? Koulun ja kerhon ongelmat. Vaikea nuoruus, huonot ystävät, vaikea parisuhde. Ihmiselle on annettava anteeksi hänen tunteensa ja kyvyttömyytensä ajatella vapaasti vailla historiansa rajoitteita. Ihminen oppii itsekkääksi, hän oppii ottamaan syitä niskoilleen, hän syyllistyy ilman syytä. Kaikkea negatiivista tapahtuu, joka estää ajattelemisen vailla syyllisyyttä.
    Aika paljon käytin tilaa ajattelemisen esteisiin. Parisuhteessa et voi koskaan ymmärtää toista, jos et kykene aidosti, ilman omia rasitteita ajattelemaan vapaasti. Ehkä juuri siksi sanotaan niin, että puoliso ei voi toimia terapeuttina. Puoliso ei näe helposti villakoiran ydintä, kun oma napa estää vapaan ajattelun. Siinä onkin ihmisillä oppimista.

    Ehkä se on helpompaa katsoa valmiiksi laadittua ennustetta. Voihan se poistaa vastuutakin, kun saa katsoa tähdistä. Ja onhan se ikävää alkaa siivota omaa sisintä, että pystyisi poistamaan ajattelun esteet. Sekin on kamalaa, kun joutuu tunnustamaan olevansa vaillinainen. Kokonaan eri asia on, jos kuvittelee olevansa täydellinen ja toinen on vain tunteidensa orja ja typerä valittaja.
     
  25. K. Westerlund Vierailija

    On mukava lukea omia ajatuksiaan toisen kynästä tulleena. Toden totta, ihminen ei ole itsekäs syntyessään, hän pitää vain puoliaan ja vaatii tarvitsemansa. Itsekkyyteen nimenomaan opitaan kokemusten kautta, kun ei saadakaan sitä mitä oikeasti tarvitaan. Nämä samat kokemukset säätävät myös tunnerekisterimme korostuksia, tunteemme ikään kuin asettuvat heijastamaan kokemaamme todellisuutta omalla kokemusperäisellä tavallaan.

    Syyllisyyden tunne on ihmisen elämässä merkittävä, jos kokemuksemme korostavat vikaa ja vääryyttä. Jotkut kokevat viaksi ja syyksi itsensä, kun taas osa oppii syyllistämään ympäristönsä. Harva meistä näkee ainakaan heti alussa, että syy on aina katsojan silmissä, ja todellisuus vain tapahtumien ketju. Siksi meidän pitäisi oppia etsimään syyllisten sijaan parempia toimintamalleja, niin voisimme lakata pitämästä vihaa ja keskittyä elämään järkevästi.

    Emme voi olla puolisollemme terapeuttinsa, koska toimiva suhde perustuu tasa-arvoon, ja terapiassa automaattisesti asetumme terapoitavan yläpuolelle tietoauktoriteetin nojalla. Kumppanimme tuskin haluaa vapaaehtoisesti luovuttaa omahallinnan tunteensa puolisolleen, jotta voisi vastaanottaa tältä neuvoja. Paradoksaalista kyllä, avoin ja tasa-arvoinen suhde mahdollistaisi tämän, mutta koska ihminen vallankipeässä itsetärkeydessään ei osaa tätä auktoriteettiasemaa kumppanilleen suoda edes väliaikaisesti, pari on tuomittu jatkuvaan valtataisteluun.

    Itse osana samaa sotkua ei tosiaankaan aina edes ymmärrä näkevänsä vyyhden purkumahdollisuuksia.

    Olisiko sielunkumppanuus sitten syvempää yhteyttä kuin pelkkää elämän ja tuttuuden kokemusta, ajatusten samankaltaisuutta ja kokemusten rikkautta? Hienoa ajatella, että kosmisessa kaikkeudessa löytyisi sisarussieluja - mitä toki näyttää löytyvänkin - mutta tarvitseeko syytä etsiä maallista kauempaa?

    Toki horoskoopit pitävät myös paikkansa, sillä olisi sangen taitavaa luoda ennusteita, jotka kokonaisuudessaan välttäisivät koskaan osumasta absoluuttisen todellisuuden omaehtoiseen etenemiseen - yhtä vaikeata kuin aina oikein ennustamisessakin. Siksi ennustaminen tulee aina pitämään pintansa: se näyttää "totuuden" suuremmalla todennäköisyydellä kuin pysähtynyt kello, joka sentään on oikeassa kaksi kertaa vuorokaudessa. Mutta siitä huolimatta aion itse hakea suuntaa tähdistä vain pilvettömänä yönä, ammoisten mertenkulkijain tavoin, jos satun olemaan tavoistani poiketen maalliselta paikaltani joskus hukassa. Vastuuta etenemisestäni en voi kuitenkaan tähdille antaa, kannan itse vastuuni teoistani ja tekemättömyyksistäni, ja suuntani oikeudesta tai virheellisyydestä.

    Vaillinaisuutensa tunnustaminen ei muuten lopultakaan ole ollenkaan kamalaa, se on vapauttava tunne, jota uskonnossa kutsutaan "armoksi". Kun myönnämme olevamme vajavaisia, meidän harteiltamme putoaa täydellisyyden vaatimuksen raskas ja mahdoton taakka. Tämä "vapahtuminen" ei edellytä uskomista yliluonnolliseen, vaan on itse asiassa vapautumista siitä: on yliluonnollista uskoa itse olevansa täydellinen, jumalan kaltainen.

    Se, että Jumala olisi - kuten jotkut väittävät - luonut meidät Hänen kuvakseen, ei tietenkään tarkoita, että olisimme silti jumalia. Daavidin patsas ei ole itse Daavid, vaikka kuinka muuten olisi näköinen. Tiedon puusta syöminen ei ole tätä todellisuutta muuttanut, tieto ei ole Jumaluuden ydin. Tieto itsessään ei ole Viisautta, tarvitaan viisautta käyttämään tietoa oikein. Ihmisellä valitettavasti tällaista viisautta ei näytä olevan - ainakaan vielä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti