HS: Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen tiennyt aiemmin jo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

olen tiennyt aiemmin jo

Vieras
2016-02-17 HS: Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista

Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista – ”nykyisestäkään tilanteesta hädin tuskin selvitään”

Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta, joihin Suomi on valmistautunut huonosti. Näin arvioi hallituksen tilaama selvitys.

Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta. Suomi on valmistautunut huonosti uhkiin ja maahanmuuttokeskustelu on vasta aluillaan. Näin arvioi uunituore tutkimus maahanmuutosta ja turvallisuudesta.

HS sai käsiinsä perjantaina julkaistavan tutkimuksen, jonka mukaan pahin skenaario Suomelle olisi ”kymmenien ellei satojen tuhansien laittomien maahanmuuttajien pyrkiminen Suomeen”. Sillä olisi raportin mukaan huomattavia vaikutuksia Suomen turvallisuuteen.

Valtioneuvoston rahoittama ja poliisiammattikorkeakoulun toteuttama tutkimus kertoo huolestuttavasta ja paikoin lohduttomasta tilannekuvasta maahanmuuttopolitiikassa.

”Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta”, tutkimus varoittaa.

Suomi ei ole raportin mukaan onnistunut tähänkään asti kotouttamisessa. Viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa Suomeen saapui turvapaikanhakijoita kymmenkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Kotouttaminen ja maahanmuuton hallinta on jäänyt paikoin kokeilukulttuuriksi ilman kestäviä vaikutuksia yhteiskunnalliseen turvallisuuteen ja maahanmuuttajien kokemaan turvattomuuteen”, tutkimuksen kirjoittajat Henrik Boberg, Pirjo Jukarainen ja Kari Laitinen toteavat.

Tutkimus arvioi, että yhteiskunnallista turvallisuutta rakentava maahanmuuttopoliittinen keskustelu on vasta alussa. Suomi on toistaiseksi vain reagoinut pakolaiskriisiin.

[...]


Tutkijat huomauttavat, että Etelä- ja Keski-Ruotsissa on jo 55 maantieteellistä aluetta, joissa paikallinen rikollisverkosto aiheuttaa merkittävää turvattomuutta.

[...]

”Mikäli riittävän voimakasta poliittista ohjausta ei tehdä ja tyydytään koordinoimattomiin, paikallisesti vaikuttaviin hankkeisiin, satunnaisiin kampanjoihin ja vaalikauden kestäviin strategisiin linjauksiin, tuloksena voi olla yhteiskunnallista ja yksilöiden turvallisuutta vakavasti vaarantavia ilmiöitä sekä kielteisen kehityksen kierteitä”, raportti toteaa.

Kirjoittajien mukaan Suomen pitää tehdä varsin ”innovatiivisia ratkaisuja, jotta kriisi saadaan hallintaan”.

”On selvää, että mikäli hallitsematon maahanmuutto jatkuu yhtä runsaana vuosia, ei yksikään valtio Euroopassa kestä sitä yhteiskuntarauhan vaarantumatta. Ruotsin suurten kaupunkien kehitys -- on tästä esimerkki.

...................

Maanpetturipoliitikkomme on tuomittava!
 
Tuossa jutussa ei ole muuta ihmeellistä kuin se, että se on julkaistu Helsingin Sanomissa, joka on tähän asti yrittänyt pimittää kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ja on julistanut vain #unelman ilosanomaa.
 
Onko HESARI tämän julkaissut? Ohoh! Miten on mahdollista?!

No kai se olisi ollut sitten liian vaikeaa pimittää. Toisaalta voimme varmaankin odottaa kolumnien tulvaa, kun toimittajat rustaavat siellä hätäpäissään jotain vastineita. Toimittajat Hesarissa, tässä teille pikainen ABC kun käsittelette kolumneissanne kyseistä tutkimusta:

a.) Kyseenalaista tutkimuksen reliabiliteetti. Kirjoita jotain että kyseessä on vain henkilöiden oma mielipide ja tutkimusta ei ole tehty tarpeeksi laajasti.

b.) Syyllistä tutkimusta siitä, ettei se esitä mitään korjausehdotuksia ja että se lietsoo pelkoa ja kiihottaa kansaa.

c.) Tuomitse tutkimus siitä, että senkin tekemiseen käytettävillä resursseilla olisi pitänyt auttaa ja rahoittaa vaikka mannapuuroa vastaanottokeskuksiin.

Näiden jälkeen kirjoita sopivasti itse valitsemiasi epätotuuksia. Hyvinä esimerkkeinä vaikka se miten saamme työkykyistä ja osaavaa työvoimaa elinkeinomarkkinoille tai miten Suomen jalkapallomaajoukkuekin tarvitsee hyviä irakilasipelaajia riveihinsä. Loppuun on kuitenkin hyvä lisätä disclaimer, että jos homma menee vituiksi kuten ennustettua, se on loppupeleissä silti suomalaisten kollektiivinen vika. He ovat tuolloin epäonnistuneet.
 
En usko ollenkaan, koska juttu on julkaistu Hesarissa! Ainoastaan mitävittua on luotettava lähde!!! Ette kai te tosissanne lue Hesaria? Sehän on pelkkää vassaripropagandaa! Vai nytkö kelpaa, kun aihe tukee omia mielipiteitä? :D Melkoista takinkääntöä! :D Voi kun te olette hauskoja! :)
 
En usko ollenkaan, koska juttu on julkaistu Hesarissa! Ainoastaan mitävittua on luotettava lähde!!! Ette kai te tosissanne lue Hesaria? Sehän on pelkkää vassaripropagandaa! Vai nytkö kelpaa, kun aihe tukee omia mielipiteitä? :D Melkoista takinkääntöä! :D Voi kun te olette hauskoja! :)

Suvakki siellä taas yrittää olla nokkela? Valitettavasti suvakki ei osaa olla edes vittumainen olematta samalla ilmityperä ja säälittävä.

Totuus on aina kelvannut, ja totuus tietenkin kelpaa minulle myös silloin, kun se täysin poikkeuksellisesti on luettavissa Hesarin sivuilta. Totuus on katsopas se, minkä näkee omin silminkin kun katsoo. Totuudesta teillä suvakeilla ja muulla vasemmistokuonalla ei ole omakohtaisia kokemuksia, joten tuskin tajuat, mutta kerroinpa kuitenkin jotain totuudesta.
 
Tuossa jutussa ei ole muuta ihmeellistä kuin se, että se on julkaistu Helsingin Sanomissa, joka on tähän asti yrittänyt pimittää kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ja on julistanut vain #unelman ilosanomaa.

Samaa ajattelin. Hyvä, että lopultakin myös valtamedia raottaa vähän totuuden verhoa, vaikka sinnikkäästi se edelleen rummuttaa valkopesupropagandaansa ja mustamaalaa maahanmuuttokriittisiä.
 
No onpa rakentavasti muodostettu mielipide! :D Tuliko parempi olo? :) Toivottavasti! Jaxuhali! ;)

Tämä ei ole mielipide, tämä on fakta. Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa on suvakkinaisia joutunut matujen ryhmäraiskaamiksi, mutta näiltä raiskausten uhreilta on edelleen tämänkin jälkeen löytynyt samat selittelyt matujen puolustamiseksi kuin ennen raiskaustakin.

Itsekin tunnen yhden suomalaisen Vokissa työskentelevän viherpiiperön, joka tuli raiskatuksi siellä Vokissa työpaikallaan, eikä nainen edes ole tehnyt ilmoitusta poliisille vaan asia vaietaan, jotta ei tulee huonoa mainosta matuille. Suvakit on itsetuhoisia ja sairaita.
 
Hesari poikottiin! Vain mitävittua on luotettava lähde! Ei saa lukea Hesaria! En minäkään lue! Soosoo!

En minäkään lue, ja jos joskus Hesaria luen, niin kierrän maksumuurin incognitotilan kautta. Tosin viimeiseen vuoteen en ole Hesaria lukenut edes maksutta, on se niin paksua paskatankoa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö Hesaria saa lukea, kyllä saa. Mutta ei halua lukea eikä ole pakko lukea, kun minulla on kielitaitoa lukea parempiakin lehtiä netistä.
Tässä yksi:

http://www.welt.de/
 

Yhteistyössä