moikka!
Taas nöyrästi pyytelen anteeksi, etten ole täällä käväissyt. Aika paljon on hiljentynyt meidän jutustelu : (
Mun elämä on nykyään ihan pelkkää kiirettä. Töissä päivittäin 8,5tuntia ja sit illat ja viikonloput teen kotitöitä, kun täällä ei tapahdu mitään ton ukon toimesta. eli kuten päätelläkin voi, meillä tilanne ei parantunut. Päinvastoin. ei tapella enää -onneks, mutta kolmea lausettakaan ei pystytä keskustelemaan. Tilanne on ihan siis pystyssä. Onni on, ettei nähdä juur yhtään. Nytkin on mennyt kolme vai neljä päivää siten, että on moikattu ja sit mies on mennyt nukkuu ja herännyt ja mennyt suihkuun ja sit lähtenyt töihin. Yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä. Ero on edessä. Edes mä en halua yrittää setviä mitään. ei yksinkertaisesti kiinnosta. Heitin 5 vuotta elämästäni ihan hukkaan ja voiko mikään kaduttaa sen enempää?? Tottakai oon onnellinen lapsestani, vaikkakin tällä hetkellä toivon, ettei häntä olisi. Sais vaan erota ja kääntää tälle menneelle helvetille selkänsä, mutta nyt sen kans joutuu oleen tekemisissä monta pitkää vuotta. Mies on päättänyt hakea yksinhuoltajuutta. Mä en siihen haluaisi lähteä. Mun mielestä yhteishuoltajuus olisi mukavempi. En oo vielä mua viisaampien kanssa puhunut, mitä mun kannattaisi tehdä. En tiedä, millaiset mahdollisuudet miehellä on saada huoltajuus. On sillä kyllä moninkertiaset tulot muhun verraten, mutta ei kai se ainoa asia ole mitä katsotaan. En tiedä yhtään mitä sitten teen, jos mies saa huoltajuuden. Kuulostaa ihan kauhealta, mutta tuntuu, että sitten on parempi ettei me pojan kanssa nähdä enää koskaan. Ihan hirveää, tiedän, mutta se olisi tuskaista hetken, kait se siitä helpottais. en mä voisi olla mikään etävanhempi lapselle joka on mun sisällä kasvanut 9kk ja jonka mä oon kivulla synnyttänyt. En mä ymmärrä miksi mies tätä puuhaa. Toivottavasti ei ole tosissaa. Oon tästä nähnyt painajaisiakin. Kai me voitais tätä kylmyyttä jatkaakin, eihän me juurkaan nähdä ja sillee, mutta oon kyllästynyt huolehtimaan kodista jossa toinen käy kuin huoltoasemalla. Mieluummin pidän kotia mulle ja pojalle.
Oonhan mä tätä jahkannut jo kauan ja nyt aattelin et on korkea aika tehdä suuri päätös. Mies saa jäädä tähän asuntoon, koska ei suostu lähtemään poiskaan. Tää on mun nimiin vuokrattu, joten nyt pitää vuokralainen muuttaa. Tää on kiva kämppä ja kaikkea, mutta koska on tuollainen vastarannan kiiski, niin mitä mä siitä tappelemaan. Äkkiemmin saan rauhan taas elämääni, kun annan periksi. Onhan noita vuokra-asuntoja muitakin.
Jeps, huomenna Eemu menee sit taas tarhaan tutustuun, nyt jää hetkeksi ihan lasten joukkoon. Keskiviikkona sit ihan eka hoitopäivä ja mä tietty ihan hermona. Vaikkakin ihan mukavalta paikalta vaikuttaa.
Sori, en jaksa tällä kertaa jatkaa enempää, kuten varmaan ymmärrätte, toivon vaan että tää ero olis jo hoidettu ja sais alkaa sopeutua uuteen vaiheeseen. Kova homma on ollut kaikkien asioiden järjestelemisissä ja jos hyvin käy, eli asunto löytyy pääsen muutamaan jo ensi kuussa. Muutamia oon jo käynyt katsomassakin. ..
Pirteää syyspäivää kaikille ja mukavaa että teille muille kuuluu hyvää : )
)) ei miehet vaan ne naiset! Ihana kuulla että jaksatte puurtaa itsenne eteen.